Ikävä alkoi aamulla, kun heräsin, se vain tuli ja oli ja on. Ehkä se tuli alitajuntaan jo eilen, kun näin tv-mainoksen, joka oli kuvattu Joensuun keskustassa hyvin lähellä sitä paikkaa, jossa seisoin Aukun kanssa juttelemassa Joen yössä. Jestas, se oli ihana ilta.
Äsken siirsin kamerastani kuvia koneelle, ja kivasti kääntyi puukko vatsassa, kun eteeni osui yksi harvoista koskaan ottamistani videoista. Siinä kuvataan ensin Aukkua Anskun ja mun huoneessa. Sit Aukku lähtee, ja kuvassa vilahtaa Lotta, joka maastoutuu käytävälle. Hojotohoo, tuli niin ikävä jokaista väkivahvalaista.
Urkkaakin on ikävä. Sitä koleutta, ruskeaa nojatuolia, porraskäytävää, jossa niin monasti puhuin puhelimessa ja katselin ikkunasta ulos parkkipaikalle. On ikävä yhteisiä iltapaloja Marimekko-pöytäliinan ääressä, ompelukoneen surinaa akvaario-olkkarissa ja aamuisia vessajonoja. Ennen kaikkea on ikävä Urkan salia. Nyt mulla ei ole enää mitään yksinäistä ja tilavaa paikkaa, missä treenata omassa rauhassa. Se sali on ihana, olkoonkin, että lattiasta sai tikkuja, ja siellä oli joinakin talvipäivinä niin kylmä, että kaikilla oli teatterihistorian tunneilla takit päällä.
Lämpöni, lempeni annan. En tajua, miksen voi siirtyä jo eteenpäin. Onni silti, että ollaan jo kesäkuussa. En kestäisi niitä viimeisimpiä viikkoja Niittylahdessa. Ne oli kidutusta, pelkkää lopunodotusta ja urheita irvistyshymyjä. Mun työpäiväkirja kertoo asiasta näin:
"26.4.
Mieletön päänsärky. Pidän kiinni ympärillä olevista ihmisistä, vaikka tiedän, että pian päästän irti. Alitajuisesti olen kai jo tehnytkin niin. Hymyt ovat jäykkiä ja silmistä paistaa suru. Yritämme pitää kasassa sitä, mitä meillä on."
Tuon päivän vietin melkein kokonaan sängyssä nukkuen päänsärkyäni pois. Hereillä ollessani kuuntelin Scandinavian Music Groupia ja raapustin hajanaisia lyriikanpätkiä työpäiväkirjaani:
"Kaikki muuttuu, mutta loista loppuun asti."
"Liian paljon ja liian myöhään."
"Ehkä ollaan niin kuin ennen."
"Minulle jää kertomus, joka muistuttaa elämääni."
"Lopulta olemme kuitenkin yksin."
"Näytin, kuinka osaan leikkiä kuollutta, sanoit, ettei kannata pidättää hengitystä."
"Valot syttyvät vastarannalle, kaikki tanssivat... ja äkkiä on aamu."
Tämä ehkä hivenen itsesääliväinen merkintä on suunnattu väkivahvoille. Ja loppujen lopuksi... onko aina oltava niin vahva? Voiko välillä vain istua ja katsoa ulkopuolisena ikkunasta? Kädessään muki, jossa oleva kahvi on ajat sitten kylmennyt.
"Samovaarin lämpötila on jo tuntuvasti laskenut."