IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 01:20

Mira haastoi kertomaan, miksi olen missäkin yhteisössä!

Elämänkatsomus ja filosofia:
The show must go on - Vaikka läheisesi olisi kuollut, sä menet sinne lavalle ja teet sen, minkä pitää ja unohdat kaiken siviilipaskan loppukiitoksiin asti. Ja sama menetelmä on kullankallis myös siviilielämässä - eteenpäin on elävän mieli!

Fanclubit:
Hannu-Pekka Björkman - Mieletön näyttelijä! Hänen kirjoittamaansa "Valkoista valoa" -kirjaan palaan kerta toisensa jälkeen.
Marilyn Monroe - Jos joku osasi säteillä, niin tämä nainen.
Martti Suosalo - Loistavat roolit mm. elokuvissa "Sibelius" ja "Kalteva torni" ja varsinkin Ryhmäteatterin "Saatana saapuu Moskovaan" -näytelmässä.
Pillupuhelin - Ystäväni Susanna näytteli puhelintyttöä Beetlehem-näytelmässä. "Pillupuhelin, päivää", hän vastasi puhelimeen.
Tapani Kalliomäki - Onko pinnallista pitää näyttelijästä ulkonäön vuoksi? Jos ei, niin AH! Toki pidän hänestä myös hänen saavutustustensa vuoksi. Hän on Lahden kaupunginteatterin Nuori emäntä-tulkinnan vuoksi antanut päässäni kasvot Juhani Niskavuorelle.

Kirjallisuus ja lehdet:
Anton Tsehov - Loistava näytelmäkirjailija, jonka tekstit tarvitsevat sulattelua. "SAMOVAARIN LÄMPÖTILA ON JO TUNTUVASTI LASKENUT!" ("Jos ette ole sattuneet huomaamaan, olen syönyt teidän kanssanne päivällistä joka päivä.") Vanja-enon Telegin, Lokin Arkadina, Kolmen sisaren Masa, kaikilla on paikka sydämessäni.
Edith Södergran - Väkevä ja aistivoimainen runoilija. Vierge Moderne on suosikkirunoni.
J.K. Rowling - Harry Potterit <3.
L.M. Montgomery - Runotytöt <3. On Annatkin hyviä!
Louisa M. Alcott - Pikku naisia, lempikirjani. Jo March on fiktiivinen idolini!
Maria Jotuni - En ole lukenut häneltä kuin Huojuvan talon ja senkin vain näytelmäversiona, mutta se riitti. Olen antanut kasvot Toini Heliolle, ja toivon, ettei Jotunin tarvinnut kääntyä haudassaan.
Minna Canth - Tein tämän naisen novelleista tutkielman yhdeksännellä luokalla ja siitä asti hän on ollut kirjailijana guruni. Hän saa minut realismillaan aina jonkinlaisen paatoksen valtaan, puhe muuttaa rytmiään, silmät kapenevat...
Reko Lundán - "Aina joku eksyy", "Kutsumattomia vieraita". Paha mieli tulee lukiessa. "Äiti ottaa vielä yhden ja tulee sitten."
Sofi Oksanen - Puhdistus <3. Haluan näytellä sen näytelmäversiossa vielä joskus!

Koulu ja opiskelu:
Väkivahva - Teatteri Väkivahva on entisen kouluni opetusteatteri. Sielunpaikka.

Mielipiteet:
† uskon Jumalaan † - Koska muuten olisin onneton ja hukassa. Ja koska tämä on ainut asia, joka välillä pitää minut järjissäni.

Minä ja muut:
Lastenhoitajat - Olen töissä Ryhmiksessä.

Muoti ja bileet:
Illusion Costumes - www.illusioncostumes.fi Katso itse! Pikkuserkkuni on taitava.

Paikkakunnat ja alueet:
Metsäranta - Haluan eroon tästä yhteisöstä! Tietääkö joku, miten? Haluan poistaa sen!

Rakkaus:
Teatteri - Pitäähän sitä jonnekin kanavoida rakkauttaan.

Taide:
Kesäteatteri Tanula - Näytelmien "Akkaralli", "Onnen maa" ja "Pikku Pietarin piha" miljöö. Kolme kesää on siis tuolla luonnonkauneudesta nautittu. Tangoa tanssittu ja nähty pari auringonnousua ja -laskua.

Televisio ja elokuvat:
Hovimäki - Suosikkisarjani kautta aikojen! En koskaan kyllästy tähän! Osaan replojakin ulkoa. Ja Suomen historia on alunperin tullut tutuksi Hovimäen kautta.
Joulutarina - Hannu-Pekka Björkman tekee Joulupukkina loistavan roolityön. Tämä on yksi ainoita elokuvia, joita katsoessani olen itkenyt. Kahdesti! Enkä oikein edes tiedä, miksi itkin.
Rautanaamio - Suosikkielokuvani jo seitsemänneltä tai kahdeksannelta luokalta lähtien. Olen nähnyt Rautanaamion MONTA kertaa. Olen heikkona Aurinkokuninkaan aikaan, varsinkin muskettisotureihin. Ja tässä elokuvassa on yksi kauneimmista rakkaustarinoista koskaan!
Sex and the City - Kun on paha mieli, katson Sinkkuelämää!

Muut:
Mafia on päässyt jäljilleni. - Tosiasioita ei voi kiistää.
Rakas lotta - Näytelmä, jossa näyttelin vuonna 2005. Kertoi lotista. Sain käyttää autenttista lottapukua, oli hienoa.


Minun pieni, suuri elämäni oli tässä!

[Ei aihetta]Maanantai 16.02.2009 20:01

Hehhe. Menin teatteriin ja lipunmyyjä sanoi, ettei tuntenut mua vaatteet päällä.

Ei muuta kerrottavaa.

[Ei aihetta]Torstai 08.01.2009 22:57

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 18:32

Huojuvan talon esitykset:

La 10.1. (ensi-ilta)
Su 11.1.

La 17.1.
Su 18.1.

Ti 20.1.

Pe 23.1.
La 24.1.
Su 25.1.

La 31.1.
Su 1.2.

Kaikki esitykset alkavat klo 19.00. Näytelmä on kielletty alle 16-vuotiailta.

Tervetuloa!

<3: Toini

Ps. Hyvää uutta vuotta!

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 20:15

Rakas päiväkirja.

Kaivoin omenankuorimaveitsellä kynsinauhojani ja istuin puupenkillä valkoinen pitsibody päälläni. "Tässä teille kiimamusiikkia", sanoi nainen etupenkistä ja sitten piti jo kiirehtiä sänkyyn. Painoin veitsen kaulalleni ja häkellytin ja sanoin, ettei peto ole kaunis- - -

Ja juoksin kahvihuonetta ympäri mustissa sukkahousuissa ja sain Stanislawilta viestin ja mietin taas, ties monennenko kerran, olisinko tasapainoisempi ihminen ilman teatteria. Ja sitten oli vähän kylmät kädet.

Ja äsken puhelin sanoi, että saa tulla vertakin, koska kipu on voimakas tunne. 3-vuotias sanoi, että minulla on hirviönsilmät.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.11.2008 20:36

Kolme JEE-asiaa:

- lauantaina Seinäjoen Kt:hen katsomaan "Ei mene halvalla"!

- 12.12. Tampereelle Katin kans katsomaan Suljetut ovet -näytelmää, jossa Anniina näyttelee... ja sit yöks Anniinalle!

- 20.12. Joensuuhun Väkivahvan jouluisiin juhliin!


Ja nyt tekemään alkuhartautta huomista seurakunnan kerhoa varten.

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 01:13

Koska on jo myöhä, en viitsi lähteä juoksemaan tai soittaa kenellekään angst-puhelua, joten tilitän Galleriaan.

YHYYYYY! Kirjoitin pitkät pätkät suhteestani näyttelijäntyöhön erääseen mailiin, joka oli tarkoitettu ystävälleni. Käytin apunani työpäiväkirjojani ja valitsin sanani tarkasti. Tuntui hirveän vapauttavalta kirjoittaa niin estottomasti vaikeistakin asioista. Pelosta tulla uutena jäsenenä ryhmään, jossa muut ovat ennestään tuttuja, pelosta näytellä itselleen kipeitä asioita ulos, pelosta suorittaa ja suoriutua ohjaajan tai kanssanäyttelijän silmien edessä...

JA HUPSISTA! Minäpä se poistan koko viestin, ennen kuin ehdin lähettää sen.

Että semmoista. Ehkä minua ei ole luotu avautumaan peloista.

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 23:46

Rakas päiväkirja.

Tänään satoi lunta! Olin niin innoissani, että hain aamukahvin sänkyyn, sammutin valot ja vain katselin ikkunasta ulos. Rakastan talvea! Töissä tein pikkupojille vauvalumiukkoja ja kastelin hanskani. Tulisipa tästä talvesta oikein, oikein luminen.

20 vuotta ja kaksi päivää sitten synnyin, ja silloin satoi ensilumi. Siksi ehkä rakastan lunta (paitsi jos minun pitää yrittää saada Tiian jäätynyttä ja katolta pudonneen lumen alle jäänyttä kelkkaa irti aamutakki päälläni).

Oi. Joulu. Odotan sitä kaikkea niin. Paitsi maksalaatikkoa. Tai lanttulaatikkoa. Tai porkkanalaatikkoa. Tai perunalaatikkoa. Mutta muuten en tiedä miellyttävämpää aikaa kuin joulu. Olen ihan varmasti sukua tontuille.

Olisin tänään voinut lähteä neonilaisten kanssa katsomaan Seinäjoelle Tivolilapset-musikaalin, mutten jaksanut. Huolestuttavaa. Mutta olen ollut niin kiireinen, että pakko vähän levätä välillä.

Eilen olin pitkästä aikaa seurakunnan kerhontätinä. Hassua. Jokin ympyrä sulkeutui, tai sitten vain taas ylidramatisoin, kuten Susanna ehkä sanoisi.

Syntymäpäiväni olivat kivat, joskaan en juhlinut mitenkään. Olin päivän töissä ja illan Huojuvan talon läpimenossa. Mulle laulettiin! Hämmennyin. Vein teatterille kakun. En leiponut sitä itse, koska en ehtinyt. Ja koska se ei luultavasti olisi onnistunut. Sitä paitsi kaupastakin saa hyviä kakkuja.

Toivottavasti lumi pysyy maassa huomiseen, haluan tehdä Eliaksellekin vauvalumiukon. Eliaksella on uusi mielikuvituskaveri, sen nimi on Tooko-Tooko. Se ehkä ystävystyy huomenna minun mielikuvitusystäväni kanssa. Elias piirsi minulle syntymäpäivälahjaksi kuvan Tooko-Tookosta ja sen isästä.

Hyvää kurpitsajuhlaa.

[Ei aihetta]Maanantai 13.10.2008 00:23

Oon kokeillu kahta uutta juttuu näyttämöllä! Joskus näinkin!

1) Mun rintsikat avautuivat Omarin kuun esityksessä. Tunsin, kun ne räsähtivät auki heti pitkän kohtauksen alussa, kun nostin toripöytääni. Jouduin koko kohtauksen toivomaan, että mekkoni pysyisi ylhäällä. Ja pysyihän se! Reisille meni keskittyminen! Ja olkavarsille olkaimet!

2) Tänään Huojuvan talon treeneissä heitin vauvanuken vahingossa katsomoon, kun innostuin vähän liikaa. Onneks ei osunut ohjaajaa tai kuiskaajaa päähän! Musta tuntuu, että voin joskus heittää sen nuken vahingossa myös omaan päähäni tai Tiinan päähän, mikä olis vielä kauheampaa, jos se sais kipeää jo ekassa kohtauksessa, kun sen pitää kuitenkin olla lavalla HT:n jokaisessa kohtauksessa, paitsi yhdessä, jossa mä vehtaan sen miehen kanssa.

EI TÄSSÄ MUUTA!

Paitsi että Eero pani valopöydän sufflelle Omarin esityksessä! Se kyllä huomas sen jo ekas kohtauksessa.

:'<!

Hyvää viikkoa 42! Rakastakaa itseänne, toisianne ja tietysti minua!

[Ei aihetta]Perjantai 10.10.2008 00:56

Varastin jonkun päiväkirjasta!


Valitse 4-6 minuun sopivaa sanaa minusta!

1. Seksikäs
2. Kaunis
3. Erittäin mahtava tyyppi
4. Hyvä suutelija
5. Huumorintajuinen
6. Mielipuoli
7. AD/HD
8. Laiha
9. Paras
10. Kurvikas
11. Taitava
12. Nopea
13. Musikaalinen
14. Iloinen
15. Positiivinen
16. Huippu
17. Ystävällinen
18. Holtiton
19. Vaikea
20. Täydellinen
21. Homo
22. Nero
23. Viisas
24. Vitun fiksu joskus
25. Luotettava


Kiinnostaa, kun ihmiset määrittelevät, millainen olet <3.