IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 01:50

On ollut kiva päivä, rauhallinen. Aamupäivän luin sängyssä ja iltapäivästä käväisin papan luona. Illaksi Jukka tuli meille, maattiin sohvalla, katseltiin telkkaria ja naurettiin. Pitkästä aikaa sain ajatukseni kunnolla pois teatterista... se on ihan tervettä välillä.

Huomenna taas kohti Joensuuta, pitäisi pakata. En tiedä, mitä tarvitsen. Viltin ainakin, koska haluan käpertyä takahuoneessa lämpimään pesään, kun en ole lavalla. (ENSKARIINKAKSIVIIKKOATINTINTIN.)

Pitäisi käydä joskus kaupassa. Tarvitsisin vartalovoin.

Mulla on tänään ihan erityisen kiinnostavat jutut. Johtuu liian painavista korvarenkaista, en ole tasapainossa.

Olen hurahtanut keltaiseen. Haluaisin pukeutua pelkästään siihen, mutta ongelmana on, ettei minulla ole yhtään sen väristä vaatetta. Kuka haluaisi tulla shoppaamaan kanssani? (Ps. Millä ajalla.) (Pps. Tuo kysymys ei tarvitse edes kysymysmerkkiä peräänsä.)

Panin kasvoilleni +50-kosteusvoidetta. Huomattava virhesiirto.

Puhelen tässä Miialle Beetlehemin käsiohjelmaa varten otetuista alastonkuvista. Miia ja minä tuplataan Klory Pikku Pietarin pihassa. Meidät sormustetaan ja meillä on äpärälapsi, jolla on pidätysvaikeuksia. Lisäksi laulamme biisiä nimeltä "Lähteellä", Vid sin källa.

Eipä tässä muuta. Oli kiva pääsiäisloma, hivenen hämmentävä kyllä. Tuntuu, että yksi ihmissuhde räjähti silmille, ehkä hyvässä, ehkä pahassa. Yllätys se ainakin oli, paluu kesään ja siihen turvalliseen välinpitämättömyyteen, joka kannattelee, muttei kanna.




[Ei aihetta]Perjantai 21.03.2008 19:39

Myöhään yöllä oli hassua tulla kotiin, kun eteisessä oli pikkuruiset kengät ja pöydällä leluauto. Aamulla heräsin siihen, kun viereisestä huoneesta kuului kummipoikani hersyvää naurua. Ajattelin aloittaa lomani lukemalla sängyssä Teatteri-lehden uutta numeroa kahvikupponen kädessäni, mutta Eliaksen kanssa puuhaaminen oli siltkikin rentouttavampi vaihtoehto. Möyrin sen kanssa lattialla, leikin "lakaisijalakaisijakonetta" ja rakentelin legopalikoista juttuja. Elias on oppinut sanomaan nimeni, tuli hirveän hyvä mieli, kun se toisteli sitä.

[Ei aihetta]Tiistai 11.03.2008 02:34

Persoonallisuustesti.

Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun. Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi. Olet konservatiivi, jolle työ on elämä. Teet töitä ahkerasti niin työpaikalla kuin kotonasi. Tarjoat apuasi anteliaasti, ja usein kulissien takana. Uudet ideat, muutokset ja epävarmuus ärsyttävät sinua. Haluat muuttumattoman, hyvin järjestetyn ja aikataulutetun elämän, vaikka se tarkoittaisi sitä että joku toinen tekee aikataulusi ja ohjaa elämääsi. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit auttaa ihmisiä: palvelutyö, opetus, vapaaehtoistyö, hoitotyö. Olet onnellisimmillasi kun voit käsitellä yksityiskohtia ja suorittaa rutiineja, varsinkin jos voit tehdä niitä ihmisten parissa.


Hoi-oi, pelottavan tosi.

[Ei aihetta]Tiistai 04.03.2008 02:20

12.02.07 16:14 <Jeanne> Se oli mukana kauan aikaa, mutta sinä homo et ollut ikinä koulussa!
12.02.07 16:18 <Jeanne> Joo, pitää katsoa, jos se löytyy vielä. Cheche-cheveux!
12.02.07 16:19 <Jeanne> *seche.
12.02.07 16:27 <Jeanne> Voi tiivistelmä :D Sitten kyllä nauretaan ja kirjoitetaan, että vous etez chattes. Tai keksitään joku muu hyvä tarina.
12.02.07 16:55 <Jeanne> Minä en osaa muuten yhtään ranskaa enää XD. Esim. tuo äsköinen olisi pitänyt olla vous etes. Mutta joo, loppu on hyvä, ja kaikki!
12.02.07 16:58 <Jeanne> Tämä keskustelumme motivoi minua nyt tekemään ranskan kuuntelun x)



Ikävä <3. Paitsi ei ranskaa. R-04:ää kaipaan.

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 18:22

Lunta sataa ja on hyvä olla. Aamu alkoi suklaalla ja Elsa Saision kirjalla. Äsken dvd:ltä tuli Jääkuvia, vaikutuin. Aamukahvi yksin oli nautinto. Kummitus oli rauhassa viime yön. Sylvia ja mummu rakensivat äiti-tytär -suhdettaan. Beetlehemin toinen harjoitusjakso päättyi eilen. Kauemminkin olisi jaksanut treenata, alkoi juuri vasta päästä kiinni. Nyt pitäisi kääntää katse muihin teksteihin pariksi viikoksi. Tai sitten voisi vain olla hetken, keittää lisää kahvia. Yhtenä aamuna oli ikävä lukioaikoja. Se oli se aamu, jolloin tämän vuoden abit remusivat. Tuli hinku palata Marilynin mekkoon. Mutta väkivaltapallo tukahdutti sen halun. On hyvä olla tässä ja nyt. Ensi viikolla tuotantoa ja balettia. Lauantaina hiihtolomalle. Kuinka nopeasti aika rullaakaan. On niin paljon nahkoja, joiden alle pitäisi päästä. Ja päätöksiä, päätöksiä. Lumisade yltyy.

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 16:28

Jee, 24 tuntia vapaalla jalalla! Siitä tosin on jo mennyt tunti sohvalla istumiseen, mutta hyvä niin - pakko vähän relata välillä. Beatlehemin harkat ovat sujuneet mukavasti, mutta eivät kivuttomasti, mustelmia on kaikilla mitä mukavimmissa paikoissa. Olemme ottaneet vähän osumaa pallosta... ja toisiltamme. Niin, ja aikidotreenit olivat viimeksi aika TUFF. Heiteltiin toisiamme. On kyllä ollut tosi fyysinen viikko, ja tahti jatkuu kovana keskiviikkoon asti. Huomenna on kuitenkin vissiin vain kuuden tunnin treenit.

Teen Beatlehemissä todella haasteellisen roolin, ja olen ihan liekeissä. En ole käytännössä katsoen rakentanut sitä vielä ollenkaan, mutta kirjoitettuna se näyttää hyvältä. Oi voi, ihanaa päästä tekemään isoa prokkista sellaisen roolin kautta, joka ei nouse suoraan itsestäni. Olen tehnyt niitä hennon tyttömäisiä hahmoja jo riittämiin. Nyt pitäisi saada jalat maahan.

Pikku Pietarin Pihan roolijako on 2.2. Mielenkiinnolla odotan, miten saan kaksi näin isoa prokkista yhdistettyä toisiinsa, varsinkin, kun ne ovat toisella puolella Suomea. Ja sitten pitäisi myös tehdä kaikkia muitakin teatterijuttuja, onneksi pienemmässä mittakaavassa. Monologi ja silleen. Toki sekin vaatii ihan kivasti työtä, samoin yhden ohjaussuunnitelman tekeminen.

"Mä katoin, että tähdet näkyy, mut ikkunassa onkin paskaa." -Ansku-

[Ei aihetta]Lauantai 12.01.2008 16:23

Vapaapäivä <3. Olin äsken Sussun ja Aukun kanssa aamuteellä Anniinan ja Jennyn luona. Ihanan rauhallinen fiilis. Tänään vain möllötän.

[Ei aihetta]Perjantai 04.01.2008 19:56

Reko Lundanin "Kutsumattomia vieraita" on ihanan riipaiseva näytelmä! Sain sen eilen kummeiltani myöhästyneeksi joululahjaksi, ja luin sen tänään.

"Tuleeko kuolema todella? On rinnassa pahoja soluja, kutsumattomia vieraita."
~
"Kukaan ei saa tietää, en aio sietää kutsumattomia vieraita sairauttani säälimään, heikkouttani näkemään."

Hurja, hurja näytelmä. Tosin samaisen kirjailijan "Aina joku eksyy" on minulle vieläkin rakkaampi, yksi intohimoteksteistäni aivan ehdottomasti. Ja niin kipeä.


MUOKS. Kirjoittakaahan ystäväkirjaani, jos vain jaksatte :). http://ystavakirja.net/Muir

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.01.2008 00:00

Uuden vuoden kunniaksi siivosin päiväkirjani.

[Ei aihetta]Tiistai 23.10.2007 20:07

Syysloma tuli liikunnan puolesta otettua kyllä aivan liian rennosti - meinasin pyörtyä aamulla, kun opiskelu alkoi jälleen kunnolla. Maanantaina oli vain teatterihistoriaa, se oli rentoa, mutta tänään pantiin taas lihat juoksemaan. Aamulenkki oli tuskaisa, eikä vähiten siksi, että en ehtinyt syödä aamiaista. (Oikeasti - nukuin kymmenen tuntia, miten voin haluta nukkua vielä yhdennentoistakin?) Suurin tuska oli lämppärissä, silmissäni sumeni yhtäkkiä, kun tehtiin äänenavausta. Sitä ennen oli tehty puolen tunnin rankat fyysiset harjoitteet, jotka kai sitten olivat minulle liikaa.

Jännitykselläkin taisi olla osansa huonoon olooni, koska Terve ahdistus -esitykseen oli vaikea palata nyt syysloman jälkeen. Vaikeasti se esitys kulkikin, ajatukset olivat kaikessa muussa kuin anoreksiassa. Yleisö oli kyllä palkitsevaa, minulla on monologissani kohta, jossa polvistun yhden katsojan eteen, ja sanon hänelle olevani taiteilija jne. Nyt polvistuin jonkun vanhemman naisen eteen, ja hän rupesi puhumaan minulle. "Taiteilija sinusta tuleekin!" Tuli melko hyvä olo tuosta, vaikka pasmat menivät sekaisin.

Ostin tänään Bulgakovin "Saatana saapuu Moskovaan". Voisin mennä nyt lukemaan sitä, ennen kuin kuoro alkaa. Kirjoittaakin kyllä pitäisi, päässäni on miljoona ajatusta, mutta suhteeni kynään takkuaa. Yritin eilen kirjoittaa jotakin luovaa pitkästä aikaa, mutta sain paperille vain kuvailun höyryävästä teestä. Writer's block? Luultavasti. Olen saanut kaunomielistä tekstiä tuotettua viimeksi elokuussa. Tai no, en minä koskaan mitään kaunista kirjoita, pikemminkin... noh, hukkasin sen sanan, jota tarvitsin. Huomaattekos nyt?

Olin muuten kuulemma viime yönä herännyt, noussut istumaan ja sanonut "huomenta". Kämppikseni oli kehottanut minua jatkamaan uniani. En muista tuosta mitään. Sinänsä pelottavaa, että voi tehdä asioita ilman, että omiin ajatuksiin jää muistijälkeä. Noh, onneksi sanoin vain sen huomenta.

Illanjatkot täältä Niittylahdesta, jossa aurinko juuri laskee Pyhäselän peilikirkkaaseen veteen!

<3: Monicanne.