IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 01.12.2009 20:37

Ah, koulu. Se ei kertakaikkiaan ole minun paikkani.

Olen jo niin iso, etten saa pidettyä suutani supussa, vaan jos tulee mieleen sanoa jotain, sanon sen. Tämähän on toki outoa ja sopimatonta, mutta koska enimmäkseen kuitenkin olen hiljaa.

Opettaja käskee kirjoittaa "kaiken mikä tulee mieleen" taululle kirjoitetuista erikoisruokavalioista. Jos olisin seurannut kehotusta, olisin siellä yhä. Kirjoitin puolitoista sivua. Jättäessäni paperin totesin, että kirjoitin lyhyesti. No kun tekstin valmistuttua sai poistua (viimeisenä lähdin... mutten viitsinyt jättää keskenkään). Muistin mikä elin tuottaa insuliinia, ja että ohra kuuluu "suomalaisiin viljoihin".

Istuimme kahdeksan tuntia käymässä läpi ehkä kolmen tunnin sisältöä. Ja sitä se on, yhä ja yhä vaan. Onneksi en ole menossa armeijaan, juttujen perusteella se on aika samanlaista kuin amisteilu.

Opettaja jakaa monisteet, joilla on lukujärjestyspohja viidelle viikolle, ja sitten me kiltisti kopioimme siihen lukujärjestyksen kalvolta. Miksi miksi miksi emme yksinkertaisesti saaneet kyseistä lukujärjestystä valmiiksi kopioituna?? (Ihan totta.)

En poistunut tauoilla luokasta, mutta unohdin kirjan kotiin. Tulevaisuudessa ehkä menen ulos, ja juoksen portaat viidennestä ykköseen ja takaisin, on se senverran hyvä treeni.

En viitsisi tiskata ilmaiseksi, miksei keittiötunteja voi hoitaa palkallisella työssäoppimisella (voihan ne, jos löytää töitä... nii-in).

Koulua on myös joulun välipäivinä, huom.

Mutta kaiken kruununa, saa tästä ensinnäkin alentamattoman työttömyyspäivärähan (25e miinus verot) ja 8e arkipäivän elokorvausta. Ja tuo kasin voi tuplata ulkopaikkakuntalaisena, sekun vielä kävisi...

Se mitä lopulta inhoan, on säästämisen mahdottomuus. Ei näillä tuloilla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.