IRC-Galleria

Hirviöitähän ne on.

Vai ovatko? Ihmisen on minun käsitykseni mukaan tunnettava olonsa hyvin nurkkaan ajetuksi, jotta tämä tappaa jälkeläisensä. Väitän, että kyseessä on itseasiassa armomurha. Vanhempi katsoo, että elinkelpoisuutta ei enää ole nykyisissä ympyröissä. On siis parempi poistua, eikä jättää selviytymiskyvyttömiä lapsiakaan kärsimään. Tämä luonnollisesti alitajunnassa.
Voi olla, että olen väärässä.

Oli motiivi mikä hyvänsä, minä kykenen samaistumaan näihin lastentappajiin. Kun on kolmatta kuukautta nukkumatta, lapset ei ole huutamatta yli puolta tuntia kerrallaan, asuntolaina ja koti pitää hoitaa (ettei ne lapsimurhan jälkeen ainakaan sillä retostele) ja töissäkin näyttää iloiselta, niin varmaan tulee mieleen epätoivoisia tekoja.

Miksi näistä puhuttaessa ja uutisoidessa kiinnitetään huomiota lähinnä tapon raakuuteen, sosiaaliviranomaisten voimattomuuteen ja tilastotieteeseen? Tiedättekö, mistä minun mielestä pitäisi puhua? Siitä, mistä samanlaisissa tunnelmissa elävä perhe saisi nyt heti helposti ja kunnolla apua.

Pitäisi tehdä listoja "mitä teet, kun arki kaatuu päälle", "tukiverkottoman muistilista", "kymmenen hyvää syytä olla yhteydessä sosiaalityöntekijään". Raportteja hyvin sujuneista lastensuojelun kanssa asioimisesta (lastensuojelu ei ole pelkkää huostaanottoa).
Mitä voin tehdä, kun mustat pilvet kerääntyvät kodin ylle ja hermo menee laspikultiin? Tähän pitäisi olla yksinkertaisia selviytymis- ja apukeinoja.

Joo tietty ei oo resursseja eli rahaa. Tunkekaa se raha jo sinne historiaan, eihän tästä tule mitään, ei rahaa voi syödä, ei sen änkeminen aseen piippuun estä yhtään lapsisurmaa.

Yhteiskunnan ongelma on mielestäni se, että meidät on opetettu odottamaan aina pahinta muista. (Joo, tässä kirkko on oikeen kunnostautunut, perisynti yms.). Varsinkin lapsia on pidetty jonkilaisina tyhjinä tauluina tai perimmäisen pahoina koulittavina, jotka kolttostelee jos siihen vaan antaa tilaisuuden. Vanhemman on kynsin hampain pidettävä kiinni auktoriteetistaan, tai homma on menetetty.

Ihmislauma selviytyy, kun kaikki ovat mahdollisimman samanlaisia (tästä syystä sinua kiusattiin erilaisuudesta - laumakuri vain yirtti palauttaa sinut takaisin lauman suojaan). Sosiaalinen eläin ihminen pyrkii syntymästään saakka sopeutumaan ympäristöön ja laumaan. Lapset tekevät kaikkensa toimiakseen kuten heiltä odotetaan. Kun odotus on vuosikymmeniä nyt ollut pahat teot, niin... no, näette. Jos oletus, ei vaan varma odotus, olisi hyvyys ja positiivinen sosiaalisuus kaikissa tilanteissa, pian olisi käsillä hyvien ihmisten yhteiskunta.

Huomenna kerron teille, miten nälänhätä ratkaistaan.

Ps. Sen kahdeksanvuotiaan kuoleman kohdalla mietin lähinnä, että miten kamalalta mahtaa tuntua siitä sijaisperheestä, jossa lapsi oli. Toivottavasti joku auttaa heitä.