Kuulin lapsesta, joka odotti innolla kouluun menoa, että saa siellä muiden lasten kanssa pohtia universumin syntyä, kirjoittaa pieniä tarinakirjoja, löytää matematiikan riemut jne.
Tuli kotiin, ja sanoi vanhemmille, että hän ei oikein ymmärrä niitä muita lapsia, kun ne voi koko välitunnin istua hakkaamassa paria kiveä vastakkain. Että miksi ne niin tekee.
Tämä tarina on tosi.
Kyseinen lapsi on kohtuullisen yksinäinen, sosiaalisesti arka ja kaipaisi hyvin mielellään muita samoista asioista nauttivia lapsia ympärilleen.
Mistä sellaisia löytyy?
Ps. Itsehän koen yhä aikuisten (tai yleensä ihmisten) maailman kerhona, jossa isketään kahta kiveä yhteen, ja jonka ovella käännyn kummastuneena pois mennäkseni keskenäni omaan maailmaani.