IRC-Galleria

http://www.youtube.com/watch?v=khWffRNgYnc osa1

http://www.youtube.com/watch?v=ADJGeyhE49U&feature=related osa2

http://www.youtube.com/watch?v=YbKXCO-9Mws&NR=1 osa3

Niinjoo, ne on ne saatanaan hurahtaneet ihan samaa porukkaa kuin kristityt. Samaan kirjaan ne uskoo, ja uskonsa perustaa. En tosin väitä että tekisivät samanlaisia tekoja.

Minusta on, raamattua lueskellessa ja maailmaa katsellessa, erittäin mielenkiintoista ajatella saatanan voittavan.

Ja tähän yllätysuutinen kaikille amiksessa kanssani olleille, ja varmaan monelle muullekkin kohtaamalleni: en ole saatananpalvoja. Sorry. En ole koskaan uskonut saatanaan. (Miettikää nyt hei ihan järjellä.)
Huhuu, täysmustiin pukeutuminen, miksi se yhä/nyt/vielä yhdistetään saatanakultteihin. Sitä en ole koskaan tajunnut. Voi tosin johtua siitä, että tiedän mistä on kyse, toisin kuin tuomitsijat. Mustaan pukeutuminen on ihan vähän aikaa sitten ollut juhlapukeutumista.

Saatananpalvonta ja satanismi kyllä kiehtovat teoriapuolella, koska pimeys (hohoo) on aina kutsunut minua. Ihmismielen pimeys, ulkopuolelta vähän sorkittuna.
Mutta koskaa en ole ollut niin heikko, että olisin itseäni vahingoittanut toisen ihmisen käskystä. Joten ei taida tuo minulle uskonnoksi sopia. Vaikka saattaisi minusta tulla hyvä johtaja... hmm.

"Rotasta ei tule ärsyttävää teini-ikäistä, joka vanhempiaan vastaan kapinoidakseen liittyy kirkkoon."

Mahtavaa! Olemme pääsemässä tasolle, jossa kirkkoon liittyminen olisi kapinaa. Kapina loppuu aikanaan, ja yllättävää kyllä, vanhempien fiksut toimet perityvät. Toisin sanoen aikanaan sieltä kirkosta erotaan ja... snaps.

Ilman muuta olen sitä mieltä, että diplomatia on tärkeää: joskus on pelattava aikaa, että löydän tarpeeksi ison aseen.
- Lumenorin kenraali Lucius Aurelius

ruiner_of_world

Viime syksyisen "kaikki kasaan äkkiä"-tempauksen jäljiltä...

Näin Juhannusyönä kotiin kävellessäni ketun.

"Varoitus: Aion seuraavien lauseiden aikana lietsoa siekailematonta kapinahenkeä, palvella vääriä jumalia ja turmella lukijan. Aloitan lyhyellä tilannekatsauksella. Kaikki on siis suvaitsevaisuuden nimissä vihdoinkin sallittua paitsi tupakointi määrätyissä paikoissa ja alkoholin muyynti kello 21-09. Mikään ei ole pyhää, kukaan ei tule sanomaan: "tuo on sopimatonta". Meitä ei voi hätkähdyttää enää mikään, kun televisiossa on jo näytetty, kuinka ihminen syö torakoita, kuinka ihminen pettää rakastettuaan viettelysten saarella, kuinka ihminen nolataan julkisesti yksinlauluraadin edessa ja kuinka ihminen nostetaan epäjumalaksi, imetään kuiviin ja lopulta unohdetaan. Kohta saamme nähdä koko elämyksellisyyteen ja tunnehuippujen tavoitteluun perustuvan elämänmuotomme lakipisteen: meille näytetään televisiossa kuoleva ihminen.
Mikä siis voisi olla radikaalia tässä ajassa? Ahmimiseen perustuvassa kulttuurissa melkoisen radikaalia saattaisi olla nautinnoista kieltäytyminen. Tein hiljattain ihmiskokeen itselläni: kieltäytyin ennalta määrätyksi ajaksi erilaisista nautinnoista. Pannaan menivät makeiset, akoholi, kirjoilu, television katselu, tanssiminen ja rytmimusiikin kuuntelu. Tulokset olivat hirvittäviä - tuntui kuin elämältäni olisi mennyt pohja! Riippumattomuus on ollut pyhä mantrani siitä lähtien, kun lopetin tupakanpolton yhdeksännen luokan talvella. Nyt sain huomata ripiustautuneeni vuosien saatossa yhä tiukemmin edellä mainittuihin "huumeisiin" puhumattakaan "ihmsitä joita ilman en voisi elää."
Alkujärkytyksen jälkeen sekavien tunteiden seasta alkoi paljastua vapauttava totuus: minä en tarvitse näitä huumeita. Minä en tarvitse edes sinua. Turha loukkaantua, näin toivon sinunkin sanovan minusta. Tätä tarkoitetaan sanonnalla "saat sen mistä luovut". Tätä on rakkaus, tätä on vapaus, tätä on itsenäisyys. Oma ääni pääsee kuuluviin vasta kun televisio ja radio suljetaan - yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.
Minä sanon teille: Vapautukaa! Unohtakaa auktoriteetit! Päästäkää irti! Jos haluatte olla radikaaleja, ryhtykää lestadiolaisiksi! Heittäkää televisiot järveen! Tehkää omat televisionne! Tytöt, älkää meikatko poikia varten! Pojat, älkää menko armeijaan vain siksi, että kaikki koulukaverinnekin menevät! Lukekaa Seitsemän veljestä, älkääkä vain takakansitekstiä niin kuin minä aikoinaan! Vaatikaa parempaa musiikkia! Vaatikaa parempaa kouluruokaa! Juoskaa päämäärättömästi! Lopettakaa kiroileminen! Tai kieroilkaa, mutta tehkää se sydämestänne! Alkää jossitelko! Lopettakaa odottaminen! Keskittykää hengitykseen ja meditointiin! Unohtakaa itsenne! Keskittykää toiseen ihmiseen! Alkääkä uskoko mitään, mitä minä sanon."

Taas, jos joku sattuu tietämään, niin allamainittujen kaltaisia keskusteluleffoja, jotka on tupaten täyttä ajatuksia ja ideoita joita voi ryöstää maailmalle kerrottavaksi.

Rakastan elokuvia Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen aamua niin paljon, että pelkkä oivallus siitä että saisin katsoa kyseiset rainat uudestaan (löytyy youtubesta, yeee) saa minut kyynelehtimään.

Ja olen käsittämättömän kateellinen kaikesta mitä kyseiset elokuvat viestittävät tai symboliseeraavat tai mitä niissä nyt ylipäätään tapahtuu.

Ja tämä elokuva, elokuvan Kun Harry tapasi Sallyn tavoin, on opettanut minulle niiiin paljon.

Esimerkiksi. Tiedättekö sen jutun uudestisyntymisestä. Että jos on niin, että sielu on pallukka, joka siirtyy aina kehosta kehoon, ja sinun sisälläsi oleva sielu on asustellut jokussa toisessa aiemmin? No, ihmispopulaatio on lisääntynyt räjähdysmäisesti vaikkapa viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana. Eli, mistä riittää sieluja? Jos riittääkin, meissä oleva sielunmurunen on huimasti piemenpi kuin alkuihmisissä oleva. I luv that theroty.

"Voinko kertoa sinulle salaisuuden. Tule vähän lähemmäs. Juu, tule vaan." Ja sit se pussaa. Oih.

*Uppoaa suohon.*

"Että jos tässä maailmassa on mitään taikuutta, se on se kuinka me voimme jakaa asioita, kuinka voimme ymmärtää toisiamme, kuinka ymmärrämme toisiamme."

Tän mä tiesin jo ennen näitä leffoja: "Luin tutkimuksen että lottovoittokaan ei muuta ihmistä. Että noin kuuden kuukauden kuluttua ihminen palaa samaan onnellisuuden tilaan kuin ennen lotovoittoa."

Kylläpä tuntuu tämä Sofi Oksasen Puhdistus -kirja hyvin ahdistavat. Minä kyllä tykkään tästä, tykkään sanoista, tykkään kertomuksesta. Mutta änkee ihon alle. Ja kuulema käy vielä pahemmaksi, raskaammaksi.

Olen syvästi ahdistunut.

Nyt joku kertoo mulle heti, että kaikki järjestyy.

Että mä saan noi tavarat ojennukseen ja jotenkin roudattua suomeen ne mitä haluan.
Että keksin miten tulen täältä pois. Tyhmä maa kun ei voi vaan kävellä ulos, kuten tapaan sanoa, niin on niin monia tapoja hoitaa itsensä suomeen.
Että suomessa voin rauhassa istuskella hyvässä seurassa, panikoimatta (salaa?) koko ajan tulevaisuudestani.
Että mä keksin mihin tahdon elämäni käyttää (tällä ei ole kiirettä, ja viisivuotissuunnitelma on varsin tarpeeksi).
Että mä saan ABCltä vähintää työtodistuksen (lain mukaan joo, joten tätä en panikoi) ja mielellään vaikka vähän keikkaa, että saan varallisuuden ojennukseen.
Että löydän sitä tekemistä, eli töitä tai koulua tai.. edes joksinkin aikaa.
Että keksin sopivan asumismuodon itselleni, ja pystyn sitä toteuttamaan, ja vielä löydän paikan missä toteuttaa.

Tommoset näin aluksi. Kohta kohdalta, nyt panikoin lähinnä kahta ekaa, ehkä vähän kolmatta.

Kaikki järjestyy.