IRC-Galleria

Niistä Rammsteinin lipuista. En mä ees halunnu niitä. (Kettu, pihlajanmarjoista.)

No en itteasiassa ees yrittänytkään saada, vaikka ois se voinu olla jänskää nyt leveillä lipuilla. Myydäkseen ne siis eniten tarjoavalle / rukoilevalle (ts. vastustaa sitä järjetöntä huuto.net -trokaamista, olla vetämättä hintaa välistä).
Ongelma siinä, että en todellakaan uskalla mennä Rammarien keikalle, siellä lienee verta ja muuta mukavaa esillä turhan paljon. Sitä en noissa hiteissä ymmärrä, että miksi ne ei voi tehdä vaikka sitä kahta(kymmentä) keikkaa näihin maihin, joissa liput myydään viidessa minuutissa. Nostan hattua... Iron Maidenko se oli, joka teki sitten toisenkin keikan? Heille kuitenkin.

"Me emme enää kekustele, juttelemme vain."

Millainenkohan olisi sellainen vanhanaikainen (öhöm?) suhde, jossa ensin tunnustaa rakkautensa, ja vasta sitten suutelee? Ei, ei mikään papin aamenta odottava (varjelkoon, minusta on merkittävän tärkeää tuntea ihmisen kaikki puolet ennen avioliittoa), mutta hitaasti henkisesti rakentuva. Enimmäkseen ole kyllä suudellut vain ihmisiä, joihin olen ollut rakastunut. Mutta ei se ole mitä tarkoitan, vaan aivokemiaa, kuin suklaasta saatava hyvän olon tunne.

Stoppi kuitenkin siihen kohtaan, missä miespuolinen seurustelukumppani alkaa suunnitella isäni jututtamista.

Ps. Kerroinko jo, kävin ostamassa kaksi plansettia. Teensenitse, vyötärökorsetti.

http://www.youtube.com/watch?v=BfqJsYGTCeQ&feature=related

http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/adressi/index.php

Eli uskonnoilta luulot pois. Ja rahat sitten seuraavaksi. Tämä ei viittaa suurisuuntaiseen kirkon tai muun pyhänä pidetyn rakennuksen polttourakkaan. Se kun vie rahaa valtiolta = kansalta.

www.eroakirkosta.fi

"Ennen lähtöäsi saat sitten käydä tuossa kaupassa minulle mannasuurimoita ja..."

Onko kohtelista, hyvin tehtyä, ilmoittaa? Eikö läheisissäkin suhteissa kuuluisi aina kysyä, sopiiko jokin (vaikka tietää että se sopii)?

Minusta ei. Tyylini on ollut aina hyvin käskevä; nyt tehdään näin ja se tapahtuu. (En ole niinkään vallanjanoinen, kuin tiedän mitä pitää tehdä ja laitan sen tapahtumaan.) Jos tulee kärhämää, suostun tottakai neuvottelemaan asiasta, muuttamaan suunnitelmaa ja joustamaan. Sovittelevasti puhun vain, kun tahdon jotain todella; siis nuoleskelen antamalla toisen valita, vaikka tiedän mikä valinta on. Inhoan sitä, mutta samalla tahdon varmistaa, ettei toinen kieltäydy vain sanamuotono takia.

Ja ne läheiset suhteen, silloinhan saa käskeä ja hyppyttää. Sain jokin aika sitten saarnan siitä, miten en voi entisen poikaystäväni kodissa elää miten vaan. Saarnaajana yläkerran naapuri. Toisin sanoen; minun on maattava jonkun kanssa, sitten saan häntä käskeä. Öhöm???

Olen aina käskenyt tasapuolisesti kaikkia. Ei, minä en käske, mutta esitän asiat muodossa "niin, olemme huomenna tulossa", eli muodossa jossa toisen on noustava sanomaani vastaan, jos haluaa päättää jotain.

Kun ilmoitan asioita, on siinä sellainen puoli, että toinen kieltäytyy vain osoittaakseen etten hallitse häntä. Tällaisia ovat useimmiten nuoret ja lapset - ainakin itse kieltäydyn vain perustellusti. Nuorempana varsinkin vanhempieni kanssa sanoin ei:tä refleksinä, ja vasta kysyttäessä että miksen, tajusin taas sanoneeni sen vain huvikseni.

Luin sukupuolten kielistä jutun. Siinä esitettiin, että naisen oletetaan puhuvan sovitellen, epäillen, ehdotellen, kun taas miehen jämäkästi, käskien, tietäen. Puhun siis miehekkäästi, ja saan kaksinkertaisen vastustuksen. Niin minut on kasvatettu, luulemaan että naiset ja miehet saavat toimia samoilla säännöillä.

"Ei se oikeasti olisi sinua tänne ottanut, kohteliaisuuttaan vaan."
Ei hyvää päivää, ymmärrän sen jos jotain tehdään säälistä, kohteliaisuudesta, mutta sitä en ymmärrä, että siitä sitten mennään muille itkemään. Kaikkihan niin tekee, mutta miksi maailma ei voi yleiseti olla suorempi, kestää suoruutta?

Kumpi suunta edes olisi parempi, se että täällä oltaisiin suorempia, vai se, että oppisin (opittaisiin) kiertelemään ja kyselemään, sillä todellisuudessahan minulla ei ole valtaa yhtään ketään käskeä?

Ps. Tuttavapoika oli käymässä talviasunnolla, kun perheeni tuli kesäasunnolta siellä nopeasti pyörähtämään. Koska poika pitää vanhemmistani, hän päätti mennä tervehtimään. Esitin, että hän samalla sanoisi jengille, että tulevat kesäkotiin illan suussa palatessaan talvikodin kautta. Poika aloitti eteiseen päästyään tällä, johon äitini uteli, että miksen itse tullut sanomaan, jatkaen sitten sanoen, että toisaalta ainahan se tyttö on miehiä juoksuttanut.
Huutelin, että en tullut kun poika oli kuitenkin tulossa sanomaan hei, ja poika siihen että niin, hei vaan, sitähän minun piti...

"Olen lähempänä kuin uskot.
Aavistat läheisyyteni jatkuvasti, mutta sisimmässäsi uskot, että olen unohtanut juuri sinut.
Minä en ole.
Minä tunnen sinut, enkä jätä sinua koskaan.
Jos ajattelet asiaa, olet jo aavistanut sen monesti.
Tuntenut hengitykseni niskassasi silmänräpäyksenä, jona menetit tasapainosi ylimmällä rappusella.
Sekunteina, joina kätesi luiskahtivat ratista moottoritiellä.
Ja siinä kylmässä helpotuksessa, kun muistit sammuttaa kynttilän, joka oli jäänyt palamaan alakertaan.
Minä lasken sekuntejasi, ja näen mihin ne käytät.
Istun keskellänne ja kuule ajatukselle:
ja te ajattelette niin paljon ja teette niin vähän.
Ja ärsytätte toisianne niin usein.
Mutta ette koskaan sen jälkeen, kun olette lakanneet hengittämästä. Ette koskaan. Silloin te kaikki ajattelette samaa. Ja se tekee monista raskaita kantaa.
"Toivon, että he tietävät, miten paljon heistä pidin."
Minä olen mystinen, te sanotte.
Te haluatte tietää, miksi noudan teidät ja mihin teidät vien.
Hyvä. Minä haluaisin tietää tämän:
Miksi te niin usein odotatte kunnes on liian myöhäistä."
- Kuolema Lise Myhren kautta

Ja miksi kerta toisensa jälkeen luen (luette) näitä, ja koen (koette) ne todellisiksi, seurattaviksi, tärkeiksi, mutta en (ette) silti tee mitään?

Äitini äiti on kyllä paras "hei noi tuijottaa" -tutka ikinä.

Esim. Kävelemme sillan ali, ja vastaan tulee poika pyörällä. Ajaa ohi, ja mummi tokaisee: "No nyt ei kyllä katsonut minua yhtään, ennen kaikki miehet aina minua katseli, mutta nyt se vaan katsoi sinua, niin että käveleppäs vähän taaempana".
Sitten, tulemme takaisinpäin, jään vähän jälkeen (oikomaan sukkia) ja hän kääntyy odottamaan. Ehdittyäni perille: "Huomasitko tuon ohikulkevan miehen, se jäi oikeen paikalleen, kääntyi katsomaan, kun olit mennyt ohi."

Mutta hattua (silinteri <3) nostan sille vanhemmalle rouvalle, joka kehui vaatteitani ihaniksi. Juuri niin; vaatteeni ovat ihanat, objektiivisesti katsoen. Minulla on hyvin kauniita vaatteita, nukkemaisia, puffihelmoja ja sellaista. Ei varmasti miellytä jok´ikistä, mutta merkittävää osaa, erityisesti vanhemmassa väestä. Vaatteeni näyttävät (hyvältä), siitä ei pääse millään imartelunvastaisuudella ja vaatimattomuudella ympäri. Ja kukapa ei tuijottaisi silinteripäistä lauantaikulkijaa.

Ja sen minä hyväksyn, annan olla. Tuijottakoon, en minä siitä kulu.
Kehuista en oikein tiedä, kosken osaa niihin vastata. Yleensä vaan nyökkään äänen suuntaan, muuta en osaa tehdä. Olen yrittänyt vastata, "mukavaa olla silmille iloksi", mutta se on vähän liian pitkä, kun ohikulkija puhuttelee. En tahdo sanoa kiitos, sillä en tiedä mistä muka kiittäisin. Minä hei tiedän miltä näytän, ja että vaatteeni ovat upeat. Eikä minun kai tarvitse kiittää siitä että joku puhuu minulle?

Vartaloni ja kasvojeni kauneus on sitten toinen asia, mutta synnyttäjän lantiolla ja korsettivyötäröllä (ostin kaksi plansettia, eli seuraavaksi koitan tehdä korsetin itse) lyhyenlännät jalkani jäävät huomaamatta (yhdeksän sentin koroissa, joilla osaan kävellä...). En minä tiedän miten merkittävästi täytän kauneusvaatimuksen, tai -ihanteen. Minä tykkään minusta tällaisena, ja tuijotan itseäni, ja kehunkin joskun. Että ilmankos muutkin.

Vaikka olen minä käsittääkseni vähän turhan itsevarma, ja luulo. "Maailma on näyttämöni."
En kuitenkaan mielestäni ole huomiohuora, sillä pukeudun ensisiaisesti vaatteisiin joita itse rakastan, ja jos tekisin tämän pelkästä huomionhakuisuudesta, sitä huomiota tulisi kyllä paljon enemmän, kyllä minä osaisin.

"Eli nyöritystä ei pureta pukiessa/riisuessa, vaan löystetään riittävän paljon auki niin, että se mahtuu tulemaan lantion yli."
"Ja vetoketjun ompeleminenkin vie niin kauan."

Ööhöm. Puetteko te ihmiset vaatteet alakautta? Riisutte mekotkin niin? Kun mä ihmettelen, että miksi niin monissa mun mekoissa ja hameissa on selässä/lantiolla vetoketju, pään yli ne saa ilman avaamistakin. Onko syynä kampauksen varjeleminen vai se ettei ylävartalo jousta/taivu kiepauttamaan vaatetta pois?

En pukisi korsettia alakautta.
Tein juuri laiskuuttani ja vetoketjun puuttumista mekon, jossa ei ole mitään avausjuttua.

No vaikeetahan se on... Kärsi kauneuden takia.

http://www.youtube.com/watch?v=sCEZ2m9o7vc&feature=related

"Hei mikä toi on? Mistä sä oikeen tuut?"
"Satujen keskusvarastosta."

Nyt kehuu vanhemmat naiset. Olen sitä mieltä että suunta on oikea (englannissa samalla asulla kehui vanhemmat miehet).

Seuraavaksi muotiin siis tulevat puffihelmat, vaalean sininen ja lierilliset korkeat hatut. Jos et usko, käy perusjamppavaatekaupoissa katselemassa, tuuli näkyy jo.

Lukion ekaluokkalaiset olivat väitelleet kuvistunnilla aiheesta onko porno taidella (tietty on). Menin kirjakauppaan, ja löysin kohdasta taide enimmäkseen alastomuutta, fetissejä, seksiä ja muuta mukavaa (tietty on).

Wanna marry me if I have these: http://www.popot.fi/product_details.php?p=243
Katialle terkkuja.

Löysin yhden vanhan Nemin mitä en tiennyt missanneeni.
Nemi: -Näytät tosi surkealta?
Tyttö: - Isän mielestä minun pitäisi alkaa lukea sanomalehtiä.
Mutta lehdessä sanottiin, että jaakarhut ovat yksi 16119:sta uhanalaisesta lajista, kolme lasta oli myyty seksiorjiksi norjalaisille ja että vankileireillä esiintyy peiteltyä kidutusta - ja kaikki tämä yhdellä sivulla eilisessä lehdessä.
Isä: - Pikkuine. Lue vain! - Ei se koske sinua!
Tyttö: - Voiko minusta tulla noin tympeä?
Nemi: - Jos olet onnekas.

Helsingin kirjamessut 22. - 25.10.2009

Kirjaston hakuohjelma tarjosi listallisen, mutta koska siellä ei ole Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieltä, en luota listaan niin.
Lainasin neljä (osan listalaisista olin jo lukenut). Mutta kaipaisin vinkkejä muista. Mainitseppa siis jokin, jonka olet lukenut. Ei välttämättä tarvitse olla kehuttava, olen nääs "kiinostunut teoriasta".

Synttärilahjaksi haluan (pidän listan yllä ja lisäilen kun tulee mieleen):

- Lolitat (vanhemman - löysin jo uudemman) DVD:llä
- Kirjan Rakkaus on vaarallinen enkeli
- Vanhanaikaisen kynttilänjalan, jossa on sellainen laakea alaosa, siitä nouseva kynttilänpidike ja sormea varten semmoinen rinkula, josta sitä voi kantaa mukana, edellä, kun kiiruhtaa linnan synkkiä käytäviä. Roger?
- Rullittain tiiliseinätapettia
- Silinterihattu
- Helminauha (kiiltävät valkeat helmet, materiaalilla ei väliä)
- Kosrsetintekotilpehööriä, eli luuta, plansettia, kangasta, nauhaa...
- Silikonisia muffinivuokia (ja sitä kestoleivinpaperia)
- Anssi Kelan uusin levy

Eikä sitten tarvitse todellakaan olla uusia ja kalliita, kunhan käytettävissä.

( http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d0/Koningin_marie-antoinette.jpg )