IRC-Galleria

Elän sellaista murrosta, jossa erinäiset mielipiteet ja tuntemukset heittelee ihan laidalta toiselle. Jokin, mikä oli täysin loogista vielä pari vuotta sitten, vaikuttaa ihan hömelöltä. Muistan silti yhä, miksi niin ajattelin. Kaiken tämän keskellä toivon, etten koskaan unohdakkaan, tai unohda sitä, miten mielipide voi radikaalisti muuttua, ja mistä nykyiset kumpuavat. Uskon nimittäin, että kuilu aikuisten ja teinien välillä johtuu siitä, ettei kumpikaan pysty tai halua selittää, miksi ajattelee kuten ajattelee.

Esimerkiksi omaa ajatteluani.

Olen aina ollut abortin kannattaja. Siis jopa "abortti pakolliseksi" on minusta vakavasti otettava idea. Abortin vastustajista en ole koskaan oikeen perustanut.
Keksin vihdoin miksi. Abortin kieltäminen "no kun olethan sä vapaaehtoisesti seksissä" jättää seksin vastuun kokonaan naiselle. Vain naiselle voi seuraus seksistä olla raskaus, mies voi tästä seurauksesta halutessaan luikerrella pois. Osoitan. Mies kuulee naisensa olevan raskaana paikassa, jossa abortti on laiton. Mies muuttaa toiseen maahan, elelee siellä tyytyväisenä, eikä koskaan tee mitään lapselleen hetken seksin lisäksi. Nainen kasvattaa ja synnyttää sikiön, joka jo kuluttaa naisen "elämänvoimaa" ja kehoa siten, ettei se koskaan palaudu tismalleen raskautta edeltävälle korkealle tasolle. Vaikka nainen antaisi lapsen pois, eikä koskaan näkisi tätä, monet raskauden aiheuttamat muutokset naisen kehossa pysyvät. Näin ollen, naisella täytyy olla oikeus aborttiin, koska muutoin naisen ainut keino olla ottamatta vastuuta on selibaatti.
Kuitenkaan minä tuskin voisin tehdä aborttia missään tilanteessa. Mikäli lapsi todettaisiin vaikeasti vammaiseksi, olisin todella pulassa, koska en tietäisi mitä tehdä. Minulle tuo pieni alkio (nojoo, ehkä niiden alkio-viikkojen aikana voisin) on jo ihminen. Homma on sama, kuin jos tappaisin parhaan ystäväni tmv. Tältä pohjalta ymmärrän nyt paljon paremmin niitä, jotka kieltäisivät abortin muiltakin. Heille tuo alkio on jo ihminen, ja sen tappaminen murha.

Yhtä lailla kuollut vauva -vitsit eivät enää juuri naurata. Mielikuva omasta lapsesta kuolleena tulee niin helposti mieleen, että alkaa heikottaa. Jopa prostituutio olisi kiva kieltää, koska miten senkin vanhemmat kärsii. Jokainen on jonkun lapsi, ja minulla on hyvin herkät tuntemukset, mitä tulee lapsiin. Ai joo, jopa pedofiili on jonkun lapsi, eli vielä en ole "munat pois" -tasolla. Ehkä sekin vielä iskee.

Näin siis ajatukset muuttuvat, iän ja kokemuksen myötä. Mutten silti voi käsittää, että miksi näitä asioita ei voi selittää muille muuten kuin sanomalla "no se nyt vaan on niin". Tai mikä vielä parempi "ymmärrät sitten isona" vs. "kalkkis, et tajuu maailman menosta enää mitään". Sekä lapset, että vanhemmat ovat yksilöitä, joille on annettu järki. Toisen osaan on todella vaikea asettua, jos toinen ei tuota osaansa auki selitä.

Mä ymmärrän, että mun vanhemmat teki monet jutut suojellakseen mua. Varmaan osan tajusin jo teininä. Mutta onko ne koskaan tajunneet, että musta se tuntu vaan kiusanteolta ja rajoittamiselta. Takuulla olisi ollut myös tapa, jolla ne olis saaneet viestin perille ilman, että kaava oli "teet näin, seuraa rangaistus" varsinkin, kun tuo ei estänyt mitään, opetti lähinnä salailemaan.

Miksi ajatus on, eikä sitä korjata, ettei teinit ja vanhemmat voi olla samalla aaltopituudella? Miksi asetelma on aina niin, että ne on toisiaan vastaan?

Vaikka puhun teineistä ja vanhemmista, niin asetelmaan voi laittaa kenet tahansa, joka on ensin ajatellut s, sitten y, ja tapaa jonkun, joka yhä ajattelee s tai sitten ajattelee k.

Toisen osaan edes ajatuksen tasolla asettuminen helpottaa kommunikointia huomattavasti.

päivittäisin, että

S on alkanut kikattaa.

ja

Äidinvaistolla hakkaan yhä kaikki muistipelissä, vaikka elämässä unohdankin kaiken.

No ehkä ensi vuonna sitten.

"Mä olen koko elämäni ollut outo lintu siinä suhteessa että olen jo lapsesta asti ajatellut että josain vaiheessa elämäni aikana palataan siihen omavaraiseen ja yhteisölliseen elämään ja tämä individualismin ja markkinatalouden hapattama yhteiskunta on vain käymässä. "

Mä olen ajatellut, että mä olen tässä "modernissa" yhteiskunnassa käymässä, ja aion palata sinne jonnekin heti kun voin.

kaksi siivua valkokaalia
puolikas purjo
kaksi makkaraa
purkinloppu kermaaviiliä
puoli palaa salaattijuustoa
unohdetaan mausteet

pilkotaan pieneksi ja paistetaan, lisänä spaghettia

illalla sitten hedelmäsalaattia

Ennen me juoksentelimme metsässä ruuan perässä

nykyään ruoka juoksee meidän perässä supermarketeissa, yrittää saada meidät ostamaan.

sijamuodot
abessiivi eli vajanto (istun housuitta)
komitatiivi eli seuranto (istuu housuineen)
instruktiivi eli keinonto (suojaudun housuin)
ovat katoamassa kielenkäytöstä.

Minä pidän näiden sijojen käytöstä, ne tuovat mukavaa tanssia kieleen. Kielen monimuotoisuus on rikkaus. Ja niin edelleen.

Olen katkera opetusidealle, jossa sijamuodoille opetetaan vaikeat tissiivimuodot. Olisin takuulla saanut kokeesta kympin, jos niille olisi opetettu loogiset, selkeät suomimuodot. Mutta ehei, pitää oppia vaikean kautta. Ei kiinnosta, eli siitä kurssista ainut huono äikkänumero minun todistuksessa.

Klassinen selitys "on sitten helpompi opiskella vieraita kieliä" on puoliksi totta. Nominatiivi ei ole millään muulla kielellä nominatiivi, mutta nominativ lienee helppo tunnistaa. Uutta kieltä oppiessa kuitenkin taitaa olla mieli avoinna uusille sanoilla, eli miksi ei opetella näitä silloin, tarvittaessa. Onhan takkikin saksasksi manttel, miksi siis opimme sanan takki, mutta mantteli on monelle ihan vieras sana?

Ps. Ja muuta tonttua. Raskaanaoleville hoetaan kuin piristykseksi tai naurun kirvoittamikseksi "ei sinne ole yksikään lapsi jäänyt". Mikähän olisi sanojan reaktio, jos vastaan tulisi epäilys siitä, että eiköhän ajan saatossa muutamakin raskaana oleva nainen ole kuollut, ja kuopattu ihan ilman sen lapsen poistoa.

Minun vanhempani vaipattivat viisi lasta harsoilla ja villahousuilla. Pesukoneena oli pulsaattorikone ulkorakennuksessa. Että perkele jos hekin niin kyllä minäkin näillä moderneilla muovikuorilla ja pesukoneella, johon ei ole matkaa viittä metriä enempää mistään asuntoni loukosta.

Joku kirjoitti, että hän mieluummin viettää pesukoneen äärellä käytetyn ajan lapsensa kanssa. Hah, kun minä heitän pyykit koneeseen, se vie korkeintaan viisi minuuttia, pyykin ripustaminen korkeintaan kymmenen. Tuskin näin kauaa todellisuudessa. Ihan turha yrittää syyllistää. Ripustettaessa nappula on tietysti kantoliinassa, myöhemmin mukana tekemässä.

Kestovaippa on kuulema yövaipaksi huono, kun ei riitä, vaikka vauvan toppaisi vaipalla ylt´ympäriinsä - silti aina on litsmärkä aamulla.
Minä vaihdan vaippaa fanaattisesti. En halua, että jälkeläiseni täytyy uiskennella jätöksissään. Tähän kestovaippa on huippu - jos vaihtaisin kertakäyttövaippaa yhtä usein, olisi henkilökohtainen vararikko maailman tuhoutumisen ohella ovella kolkuttelemassa.
Mutta jos joku haluaa niitä 12 tunnin imukykyjä, olkoon se hänen vauvansa ongelma.
Öisin herään joka tapauksessa parin tunnin välein. Koska unirytmimme on sama, on minun tuosta kevyestä unestani herätessäni helppo nousta hetkeksi puolivalveille puuhailemaan. Siinä vaihtaa vaipan samalla vaivalla - yöpöydällä on valmiiksi taiteltuna pino odottamassa.

Mistä luulette vaippaihottuman johtuvan? Ei, se ei ole mikään infant-aknen kaltainen pakokärsittävä. Peppurasva ei suinkaan ole vauvanhoidon kulmakiviä. Tätä väitettä tukee se, että kun käytämme reissussa kertakäyttövaippaa, jonka vaihtoonkaan ei ole niin usein mahdollisuuksiakaan, niin jopas punoittaa jälkikäteen.

Kestovaipat ei haise. Niin se vaan on. Jos niitä säilyttää märkänä ämpärissä, kuten meillä, toki parin päivän päästä ämpäriä avatessa ulos ei mikään sulotuoksu leijaile. Kuivasäilytyksessä hajua ei tule, ja eipä tuo vauvan pissa märkänäkään mitään kammottavaa ole. Mutta aluksi, kun käytimme kertiksiä ja kestoja suunnilleen yhtä paljon, niin huh mikä lemu sieltä roskisämpäristä leijaili. Kertikset ne vasta haiseekin. Ja kun ne ei haise silloin parin päivän päästä, vaan jo puhtaina. Nyt, kun kertis on joskus käytössä, pohdimme karmean lemun lähdettä - onko vaipassa jo jotain, vai ovatko kemikaalit vain vaivanamme.

Kemikaaleja ei kestoista juuri löyty, ainakaan, kun ne pesee enimmäkseen pesupähkinöillä, ja kun on päässyt eroon tehtaan kemikaaleista. Villahousut tehdään tietysti oman tilan lampaista kerityistä, itse kehrätyistä langoista. Lampaille syötetään vain luomuheinää.

Egologisuuteen aion perehtyä seuraavaksi, etsiä tutkimuksia. Selviöhän on, että kertis on ympäristötuho. Vaikka puuvillan valmistus luontoa kuluttaakin. Rakastan sitä vaippalauttaa, Atlantillako se oli. Kyllä ihminen vaan on hieno eläin, pesänlikaaja ja kaikkea.

Niin, nyt vielä loppukaneettina vesitän tuon vaippabuumailun. Pukkuheebon kirkuessa ja nälän ollessa epätodennäköinen syy hänet voi asetella muovikipon päälle. Oikein tähdättynä suurin osa pissasta menee sinne kippoon. Tätä voi toistaa myös muissa tilanteissa, ihan niin usein kuin tahtoo vaipan säästää.

Olen laiska ja saamaton, mutten tyhmä, sillä makailen sängyssä kirja kädessä. Tunteja, tunteja, tunteja. Yläasteella joskus jäin kotiin "päänsäryssä". Vanhemmat ei epäilleet jne, koska joka tapauksessa pysyin vuoteessa koko päivän. Nämä päänsärkypäivät iskivat juuri silloin, kun oli julkaistu monta kirjaa, jotka halusin lukea. Kun kirjastosta haalittujen kirjojen pino nousi yli sietorajan. Väitän oppineeni noina kotipäivina enemmän, kuin olisin koulussa samoina päivinä oppinut.

Nyt voin tehdä samaa. Minullahan ei ole muita tehtäviä, kuin toimia ruokinta- ja virikeautomaattina. Ja tietysti potan selkänojana ja patjana.

Niille vanhemmille, jotka mieluummin hengaavat seisaaltaan, suosittelen kantoliinaa. Minulle, armotomalle sohvaperunalle, se ei niin hyvin sovi. Jos kävelyä kuitenkin vaaditaan, toimii tuo enemmän kuin hyvin. Eikä tarvitse jättää pientä palleroa yksin.

Minua kiinnostaa, olenko jo hemmotellut korpinpojan ihan piloille. Jos en olisi alusta lähtien nukuttanut viereen ja päälle ja eteen, nukkuisiko hän helpommin yksin. Nukahtasiko helpommin yksin. Toisaalta, niistä itkuraivareista ja unikouluitsa kuullessani, joita muut vahemmat joutuvat tekemään, epäilen. Ja kyllä nämä minuutissa simahtamiset voittaa sen tuntien nukutusrumban.

Mutku lapsen pitää nukkua yksin omassa huoneessa, niin mieluummin tätä pyhää nukkumistapaa mahdollistaakseni vietän siinä nukuttamisessa pari tuntia, kuin että nukuttaisin sen lapsen siihen vierelle sohvalle telkkaria katellessani, tai laittaisin sen kulkemaan mukana kantoliinaan. Koska aina (korkeintaan parisataa vuotta) lapset on nukkuneet yksin (vaikka julmettu itkulla protestointi muuta vihjaakin).

Joo, olen ärtynyt "normaaliuteen" ja ihastunut tähän pikku tuhisijaan, joka tuossa rinnalla kyyhöttää.

Oletetaan , että lapsi on syntyessään hyvä. Ettei sitä tarvitse vuosia koulia hyväksi, vaan se ihan itsestään haluaa toimia siten, kuin vanhemmat olettavat (luonnollisesti vanhempien olettaessa, että lapsi toimii tavalla, jota pidämme vääränä tai pahana, tämäkin toteutuu).

Tämä lapsi tekee virheen. Ihan oikean mokan, ei todellakaan tarkoittanut. Vanhemmilta tulee käsky pyytä anteeksi. Anteeksi pyytämisen idea lienee pienelle lapselle jokseenkin vaikea käsittää (kun se on minullekin, kuten seuraa), eikä sitä oikein edes selitetä. Pakolla (rangaistuksen uhalla) ulos revitty tai lapsen merkityksettömäksi kokema anteeksi pyyntö ei liene minkään arvoinen. Ja pyytävätkö vanhemmat anteeksi? Ehei, "tämä oli sinun parhaaksesi". Isi/äityli vähän tukisti, mutta se oli sinun parhaaksi. Sinä nappasit hiuksista kiinni, kun pelkäsit putoavasi sylistä, pyydä heti anteeksi tai et tule syliin enää ikinä.

Tämä on tietysti kärjistettyä, kylä lapsetkin tekee pahojaan tarkoituksella (syyllistä voidaan hakea muualta, ja oikeista kasvatustavoista kiistellä, mutta tarkotukseni ei ole puhua lapsista tässä merkinnässä).

Miksi yhteiskuntamme jäsenet olettavat, että mitä tahansa meille epämieluisaa henkilö tekeekään, hän tekee sen takuulla pahuuttaan ja tarkoituksella, omaa etua tavoitellen? Oma lehmä on tässä ojassa, sillä toki oletamme muiden toimivan kuten me toimimme. Vaan... toimimmeko me useinkaan ilkeyttämme tietyllä tavalla, eikö usein kyse ole vahingosta, huonosta ajoituksesta tai ymmärryksen puutteesta?

Otetaan esimerkki. Olet astumassa paikallisjunaan. Valo tulee siten, että se muuttaa ovien lasit peiliksi, et siis näe sisälle. Seisot kaksoisovien toisen puolikkaan edessä. Kun ovet avautuvat, sisäpuolella kohdallasi seissyt henkilö tiuskaisee "mene nyt pois tieltä, että täältä mahtuu ulos". Kenen on mielestäsi pyydettävä anteeksi, kun tilannetta aletaan tarkastella? Sinun "anteeksi, en nähnyt sinua"? Vai se toisen "anteeksi, en havainnut, ettet voinut nähdä minua, ja tulistuin syyttä"? Vaiko ei kenenkään, jos molemmat vain tajuaisivat toisetensa tekojen syyt? Ilkeyttäänhän tässä ei kukaan toiminut tavalla jolla toimi.

Minusta tuntuu niin typerältä, kun mieheni pyytelee anteeksi, kun unohti tuoda jotain kaupasta, tai kun hän tönäisee käsivarttani saaden aikaa teen läikkymisen. No ethän sä sitä tahallas tehnyt, leave it. "Love means that you never have to say that you are sorry."

Minusta tuntuu typerältä seurata pariskuntaa, joista toinen heittää toista lautasella, ja sitten myöhemmin pyytää anteeksi, ja.. that´s it. Teon todellisia syitä ei mietitä, teko kuitataan sanalla - ja ensi viikolla uudestaan.

Että tämä on taas yksi homma, mitä en meissä "sivistyneissä länsimaalaisissa" tajua. Idiootit, nyt jotain tolkkua siihen nk. hyvään käytökseen.

Anteeksi, että kutsuin teitä idiooteiksi.

Ps. Ja siinä on sitten toinen juttu. Vaikka pidän teitä täys idiootteina, minun on pydettävä mielipidettäni anteeksi. Anteeksi, vaikka tarkoitin.