IRC-Galleria

Taas on alkanu nää illat menemään siihen että yksin vaan mietin maailman menoa.
Nyt pitäis soittaa sulle ja parantaa sun kans maailmaa puhelimitse.
Näppäile sun numeron ulkomuistista ja odotan iloista vastuastasi : " Moikkelis koikkelis!!" " Tomin sexi terapia TxT, kuinka voin auttaa?!" Ei siin voinu ku aina revetä nauruun :)

Nyt alkaa yöt jo hämärtymään, ja voin muistaa elävästi ne kerrat kun juoksimme pimeillä sivukaduilla ja kujilla syys yön hämärässä. Pieni pakkasen tuoksu tuli nenään merkkinä siitä, että talvi olisi vain hujauksen päässä.
Hengitys alkoi jo höyryämään kun pysähdyttiin jonku sillan alle ja kaivettiin spray pullot esiin. Pakko tehdä oma merkki omalle alueelle.. Sitten isompi, värikäs ja näyttävä kraffiti kisaamaan huomiosta ja keräämään paheksuvia mummojen katseita.

Pieni jännitys ja pelko kiinnijäämisestä tuntui vatsassa. Sitten jostain ilmestyy kirkas valo joka osoittaa suoraan meihin. Ei siinä muuta kuin juoksemaan pakoon.
Sä nappaat sun rullalaudan ja menet edellä, minä juoksen perässä ja manaan taas kerran hiukan liian isoja, painavia teräskärkimaihareita joiden raskas tömähtely kaikuu kauas pimeässä ja muuten aivan äänettömässä yössä.
Taas ollaan päästy kyttiä pakoon. Kyllä ne jo merkeistä tietää ketkä siellä olis. Saadaan ehkä taas kuulla aamulla. - Tai sitten ei..

Pysähdymme tovin päähän nauramaan hengästyneinä. Taas oli selvitty täpärästi sakoilta.
Hetken päästä muut saapuvat paikalle ja lähdemme koko porukalla kävelemään polkua mikä vie pienen metsän läpi jollekin lintutornille.

Istut tornin kaiteelle polttamaan tupakkia ja minä istun vastapäätäsi näpläämään textiviestiä. Kirjoitan niitä näitä kavereille, ja heitän huoletonta flirttiä jollekin pojalle.
Katsot minuun mutta et sano mitään. Hymyilen ja jatkan textarin kirjoittamista.

---- '

Äkkiä havahdun ja tajuan taas että kuulen puhelimesta saman tutun jankutuksen : " Valitsemanne numero ei ole käytössä, olkaa hyvä ja tarkistakaa numero.." ja sama paska sitten englanniksi ja ruottiksi perään..

Ai niin. Mie unohdin. Hetken jo luulin että kaikki olisi niinkuin ennen. Että todella vastaisit ja sopisimme että lähtisimme ulos.
Hetken jo kuvittelin että todella kuulisin äänesi taas ja voisin kertoa kaikki asiat mitkä mun mieltä painaa, ja sinä kuuntelisit ja neuvoisit parhaasi mukaan. - Lohduttaisit, vaikka mikään ei oikeasti olekaan huonosti, on vain haikea olo..

Miksi silloinkin, niin monena iltana kun olimme yhdessä jossain, keskityin johonkin muuhun?? Miksi sillonkin kun olisimme voineet todella puhua, minä soittelin ja textailin muille kavereille??
- Onko tosiaan niin että tajuaa kaipaavansa jotain henkilö oikeasti vasta, kun sen menettää??

Kauhea ikävä yhä..
Olisitpa täällä, hyvä ystäväni Tomi Russel.. R.I.P <3