IRC-Galleria

Uroskääpiöihin on iskenyt crossipolkupyörien tuunausinnostus. Vanhat polkupyöränrämät on purettu palasiksi ja niistä on tuunattu crossipyöriä. Kahdelle Kääpiölle riitti romua, kolmas kärvistelee nyt tuskissaan, kun ei ole kuin se hyvä pyörä, jolla ei saa crossata. Mutta kun kertakaikkiaan loppuivat romut pyörävarastosta. Jostain pitäisi kuulema kaivaa lisää polkupyöräromua, että saisi lisää osia tuunaamiseen. Ja pienimmän Kääpiön iloiseksi.

Osin osien puute johtuu myös työtavoista. Jos jokin paikka ei aukea jakoavaimella, otetaan venäläinen momenttiavain käyttöön. Puolitoistakiloinen moska puolimetrisessä varressa. Johan avautuu. Vaan ei juuri enää sulkeudu. Joten osasta tuli epäkurantti yhdessä humauksessa.

Ja sitten crossaamaan. Lepikossa kiertävällä crossiradalla on komea hyppyrikin. Josta parhaimmiollaan lentää liki kaksi metriä. Ja monasti myös mukkelismakkelis pöpelikköön. Mutta ei muuta kuin uutta suoleen kun vanha kuolee. Eli mäen huipulle, uusi vauhti, uusi hyppy, uusi kumous. Mustelmia ja nirhamia piisaa.

Keuliminen on myös kova juttu. Kumpi keulii pidempään. Karkaako mopo käsistä vai onko keuliminen hallinnassa. Onnistuuko etupyörän palautus maanpintaan vai pitääkö ottaa jalat avuksi. Onko takaraivo kivikoivassa hiekkatiessä vai jatkuuko matka. Onneksi crossaajilla on kuitenkin kypärät päässä. Jopa ilman eri muistutusta.

On ne aika velikultia.

Johan tätä on odotettu. Liki juhannusesta saakka. Eilen illalla ja viime yönä satoi enemmän kuin kahteen viime kuuhun yhteensä. Ihan oikeesti. Vettä tuli noin 20 milliä. Onneksi hitaasti ja rauhallisesti. Tekee hyvää meidän perunoille. Ja naapurin kuiville heinille.

Ennen sateita ehti kotikäynnille Iso Äiti. Pomputteli taas poikaa kuin pomo pakolaistyöläistä. Kaikenlaista piti etsiä, vinyylejä piti kopioida kasetille, kahvia laittaa, laskuja selvitellä... mahtaa olla hengästyttäviä kokemuksia nämä kotilomat myös potilaalle itselleen. Osais vaan nauttia niistä tunneistaan parvekkeen kukkaloiston keskellä. Vanhuudesta kertoo myös sairaalan olojen voivottelu, kelan haukkuminen, lääkäreiden arvostelu ... niin se hiekka rientää ihmisen tiimalasissa.

Omakin elämä kulkee nyt klimpeissä. Synttärit lähestyvät, stressiä. Palkallisia töitä pitäisi etsiä. stressiä. Kääpiöt laistavat kouluhommiaan, stressiä. Yksi Kääpiö lätisee kaikki perheen jutut jokaiselle joka vain kylillä jaksaisi kuunnella, stressiä. Toinen Kääpiö kateuspäissään iskee vaikka puukalikan ison Kääpiöveljen pyörän pinnojen väliin tämän tempun keskeyttäekseen kun oma crossipyörä on kumit tyhjänä, stressiä. Kotihommia pitäisi tehdä, stressiä. Unet jäävät lyhyiksi, stressiä. Kuntoa pitäisi hoitaa, stressiä. Suklaat ja sipsit pitäisi pystyä kiertämään, stressiä. Halmeniemen kouluasia pitäisi saada kuntoon, stressiä. Pride-koulutus pitäisi käynnistää, stressiä.

Juusokin soitti juuri kun olin kitapurje pulleana huutamassa yhdelle Kääpiölle.

Arveli pelastaneensa hänet. Hetkeksi. Ja nauroi.

Ei stressiä.

Olen tarkoituksenmukaisuusateisti. Samoin kuin olen tarkoituksenmukaisuuspasifistikin. Jälkimmäinen tuli selville yli 30 vuotta sitten kun olin aseistakieltäytymiskuulustelussa Uudenmaan sotilaspiirissä. Tuolloin kapiainen teki minulle sen klassisen kysymyksen: olette tyttöystävänne kanssa kanssa kävelemässä kaupungilla ja hänen kimppuunsa käydään. Mitä teette? No minä vastasin, että vedän hyökkääjää turpiin niin paljon kuin jaksan. Tuohon kuulusteleva kapiainen totesti, että taidatte olla sellainen tarkoituksenmukaisuuspasifisti.

Mutta olen siis myös tarkoituksenmukaisuusateisti. Joihinkin kohtiin raamtaussa uskon ja niitä toteutan. Kuten eilen kohtaa, jossa muistutetaan lepopäivän pyhittämisestä. Raamatiun taruston mukaan jumala loi kuusi päivää maailmankaikkeutta ja lepäsi seitsemännen. Minä puolestani luon kaaosta kuusi päivää ja lepään seitsemännen. Kuten eilen.

Joten eiliset sankariteot on nopeasti lueteltu. Verstasta tuli hieman siivottua, pari kuusta istutettua syysasetelmapurkkeihin, yksi Kääpiö kuskattua pelimatkalle ja haettua takaisin, sauna lämmitettyä ja saunottua, kukkia ja nurmikoita kasteltua ja kaikkea tuollaista pientä touhuttua.

Muuten tuli otettua rennosti. Luettua, maleksittua, lepäiltyä, nautittua ja vaan oltua.

Ei paha pyhä.

Lauantai sujui Marimekon tehtaanmyymälässä, Sulkavan markkinoilla, Sulkavan hautausmaalla, Kallislahden aseman kirpputorilla, pizzalla Caperossa, Ison Äidin luona, pikaisella kauppakeikalla, nukkuen, televisiota katsellen, lukien ja nukkuen...

Voi että tällainen päivä tekee hyvää. Kääpiöistä osa lähti reissuun mukaan, osa jäi kotiin touhuamaan mitä touhusi. Taisi tällainen päivä olla Kääpiöillekin väillä sopivan rento ja löysä, arkena kun on menoa aivan tarpeeksi.

Pitäisi tehdä tätä useammin. Suunnittelematta, hetken mielijohteesta. Aikaa lähtöön viisi minuuttia-periaatteella. Toimii paremmin kuin pitkään suunniteltu retki. Ainakin minusta, joka olen vähän sellainen hetkessä eläjä. Kaikille se ei ehkä sovi. Mutta sellaista elämä vaan joskus on, pitää pystyä reagoimaan nopeasti.

Piti vielä illalla katsoa Kala nimeltä Wanda-elokuva. Mutta kun se oli jostain syystä K-15 kuva, niin en voinut houkutella kaikkia niitä Kääpiöitä katsomaan sitä, jotka olisin halunnut. En todellakaan tajua, miten tuo elokuva on voinut saada K-15 leiman. Etenkin kun vertaan sitä ykköseltä juuri ennen uutisia tulleeseen sarjaan, jossa näytettiin kyllä perin verisesti niin kurkku auki lekattua vanhusta kuin lopuksi hänet tappanutta nuorukaista, joka hänkin oli käyttänyt partaveistä hieman syvällisemmin.

Kun olen Wandan aiemminkin katsonut, niin minusta tuon kuvan väkivaltaiset tai seksistiset kohtaukset eivät ole todellakaan mitään K-15-tasoa. Hyvä jos edes K-13-tasoa. Mutta niinpä kuva jäin katsomatta kun en oikein saanut katsomiseen seuraa. Miksiköhän sitä ei enää viitsi katsoa kuvia yksin. Pitäisi olla joku, jonka kanssa jakaa kokemus. Eikä edes riitä, että joku on samassa huoneessa vaikkapa tietsikalla vaan pitäisi oikeesti olla katsomassa ja elämässä samaa kuvaa.

Ihan aikuisten oikeesti.

Etteikö huutamisella olisi tehoa.

On sillä, kunhan sitä käyttää säästellen. Ei ammu tykillä kärpäsiä, mutta kun tulee tarpeeksi iso ötökkä eteen, niin johan tykilläkin on käyttöä.

No toissailtana oli tykki käytössä Kääpiöiden tekemisistä, asenteista, rehellisyydestä, suoraselkäisyydestä... ynnä muusta puhuttaessa.

Eilinen päivä oli kuin vanhempien taivaasta. Aamulla kaikki nousivat ensimmäiseen herätykseen, aamiaispöydässä hommat sujui kuin rasvattu, koulussa ainakin pienemmät olivat saanet opettajilta kehuja ja isompienkin päivä oli sujunut ihan hyvin. Kotiin tuli iloisia Kääpiöitä, kotihommat sujuivat kuin rasvattu, saunassakin hommat luistivat, iltatoimet kulkivat kuin pendolino, television katselu, netissä olo tai pleikkarin peluu sujui ilman kitkaa...

Kyllä paineilma on ihmeellinen asia. Etenkin kun se kulkee äänihuulien kautta.

Vierailuviikko jatkui samaan maliin kuin oli alkanutkin. Viikon aikana meillä on käynyt enemmän väkeä kuin koko kesänä. Eilen kylässä kävivät lomapäivän kierroksellaan (Helsinki-Savonlinna-Helsinki) pitkäaikainen ystävämme Marko L. Mies on ollut ystäväpiirissämme jo Vihdin ajoista lähtien, nyt mukana oli uusi kumppani Iiro, jonka tapasimme ensimmäistä kertaa. Oli mukava kahvipuhde auringon paisteessa patiolla.

Kavereita on kiva tavata.

Kun kirjoitan mitä kirjoitan niin syntyy väärinkäsityksiä, loukkauksia, hämmennystä ja vaikka mitä. Mutta kun ei oikein säästäkään osaa kirjoittaa. Tai osaa mutta se ei oikein innosta.

Jos kirjoittaisi eilisestä, etenkin illasta, niin johan olisi sosiaalipornoo oikein kunnolla. Joten ollaan varovaisia. Eilen illalla kuitenkin käytiin tiukka jeremiaadi. Kerrottiin Rakkaan Vaimon kanssa Kääpiöille, mikä mättää.

Oli meinaan kuppi melko täysi molemmilla. Etenkin kaiken sen jälkeen, mitä kahden pienemmän Kääpiön koulun vanhempainillassa oli kuultu. Otetaanpa kaunisteltuna, sattumanvaraisessa järjestyksessä perhe-elämä idylliä tältä viikolta.

Yhdestä kuullaan koulusta, että asenne koulutyöhön on syvältä, tunnilla ei pysy pylly penkisssä eikä suu supussa. Mistäköhän tuo asenne on tarttunut kun vielä jokin aika sitten hän oli innokas koulukas.

Toinen puolestaan tekee juuri sen, mitä oli yhdessä sovittu jätettävän tekemättä, valehtelee ettei sitä tehnyt, kun jää kiinni niin valehtelee, ettei ketään ollut mukana, valehtelee, ettei ole koskaan aiemmin sitä tehnyt....

Kolmas on kuin viulun kieli, kokee tulleensa kiusatuksi koulussa mutta tuntuu myös omalla käytöksellään antavan siihen melkoisesti aihetta, kotona ei kuuntele ketään josta johtuen tekee hommia niin päin mäntyä kuin vain voi olla. Ja kun siitä varovaisesti huomauttaa, saa hysteerisen itkukohtauksen.

Neljäs jatkaa tulitikkuleikkejään luokkakavereidensa kanssa, polttavat koulun pysäkillä pienempien vihoista revittyjä sivuja ja kotimme lähimaastossa ties mitä. Ja metsikkö on paloarka kuin ruutitynnyri. Ja kun jää kiinni niin kieltää kaiken tyyliin enhän minä. Koulun pulpettivihosta löytyy paljon kertova kirjoitus. "Koulussa on hyvää: välitunnit ja ruokatunnit. Koulussa on huonoa: enkku, ylli, matikka, äikkä, uskonto..." On siinä kouluasenne kohdallaan. Ja Kääpiöllä olisi kapasiteettia vaikka mihin, mutta kun on saanut tartunnan isolta veljeltä, niin minkäs teet.

Viidennestä on vain huoli muuten, toki enemmänkin hänen omista tekemisistään riippumattomista syistä. Mutta huolen määrää se ei pienennä, päinvastoin.

Entäpä kuudes ja seitsemäs. No heistä on huoli siksi, että he joutuvat kuuntelmaan tätä härdelliä eikä meiltä oikein tahdo riittää heille aikaa kaiken tämän keskellä.

Katsotaan nyt, miten eilinen keskustelu vaikutti. Ja jostain pitäisi nyt kaivaa voimia asioiden parantamiseen, aikaa Kääpiöiden kanssa puhumiseen, aikaa ammattiavun etsimiseen, aikaa yhteistyöhön koulun kanssa, keinoja kielteisen käyttymisen katkaisemiseen...

Ja aikaa RV:n ja itseni tankkaamiseen.

Niin lauloi aikoinaan Janis Joplin. Tai ei siis tietysti suomeksi, mutta jotenkin noin. Vai oliko se suomenkielinen versio, jonka teki????? Pahuksen muisti kun pätkii.

Mutta meillä on nyt kaksi mersua. Piti pistää paremmaksi, kun naapurilla on yksi. Mutta meilläpä on kaksi. Heidän nimensä ovat Tico ja Ringo. Minä en vielä erota heitä toisistan. Tai siis erotan, mutta en muista kumpi on kumpi. Tässä he kuitenkin ovat.muhku56.

Tico ja Ringo ovat avioerolapsia, mutta heitä ei ole sijoitettu vaan suoraan adoptoitu meidän perheeseen. Toivottavasti pystymme tarjoamaan heille hyvän kodin. Alku ainakin oli lupaava, kaikki höyrysivät heidän ympärillään. Raksa Vaimokaan ei ole Onnin lisäksi nnostunut muista eläimistämme yhtä paljon kuin näistä veijareista. Meinasi ottaa heidät makuuhuoneeseemmekin. Piti käytää veto-oikeutta.

Mä yritän kirjoitella muuten hieman pieteetillä. Eilen tuli surtua Erikoisen asioita hieman liian syvällisesti. Sain palautetta ja olen pahoillani. Mutta enhän minä pahaa tarkoita. Olen vaan tällainen.

Yittäkää ymmärtää

Tyhjä aamu, tyhjä päivä...

Katsotaan mitä ilta tuo tullessaan...

Johan täällä nyt on vierailuviikot menossa. Väkeä käy enemmän kuin koko menneenä kesänä yhteensä. Eilen kävijöitä olivat Rakkaan Vaimon serkku vaimoineen (oikeasti vaimoja on vain yksi vaikka tuossa onkin monikkomuoto) sekä Iso Äiti.

Heikki ja Mirja olivat olleet Mökillä Rantasalmella ja nyt matkalla kotiin Kuhmoon, edellisestä tapaamisesta olikin aikaa jo vuosi. Mukavat keskustelut, etenkin kun kuuli taas meheviä juttuja RV:n lapsuudesta. Heikki kun on tuolloin ollut paljon hänen kanssaan tekemisissä ja muistaa hyviä tapahtumia. Ja naurettavia. Joita voi jatkossa tarpeen mukaan käyttää.

Oli vaan osin hieman hektistä, kun Iso Äiti oli käymässä kotonaan samaan aikaan. Jouduin sukkuloimaan pihassa kahden talon väliä. Ja osallistumaan keskusteuun siellä ja täällä. Mutta sujuihan se niinkin.

Aamu alkoi muuten sammakon pusulla. RV oli lähettänyt sen yöllä mun koneeseen. Hellyyttävä herätys. Tuli heti hyvälle mielelle. Toivottavasti muillakin on joskus samanlaisia yllätyksiä. Ne piristää.

Johan täällä nyt on vierailuviikot menossa. Väkeä käy enemmän kuin koko menneenä kesänä yhteensä. Eilen kävijöitä olivat Rakkaan Vaimon serkku vaimoineen (oikeasti vaimoja on vain yksi vaikka tuossa onkin monikkomuoto) sekä Iso Äiti.

Heikki ja Mirja olivat olleet Mökillä Rantasalmella ja nyt matkalla kotiin Kuhmoon, edellisestä tapaamisesta olikin aikaa jo vuosi. Mukavat keskustelut, etenkin kun kuuli taas meheviä juttuja RV:n lapsuudesta. Heikki kun on tuolloin ollut paljon hänen kanssaan tekemisissä ja muistaa hyviä tapahtumia. Ja naurettavia. Joita voi jatkossa tarpeen mukaan käyttää.

Oli vaan osin hieman hektistä, kun Iso Äiti oli käymässä kotonaan samaan aikaan. Jouduin sukkuloimaan pihassa kahden talon väliä. Ja osallistumaan keskusteuun siellä ja täällä. Mutta sujuihan se niinkin.

Aamu alkoi muuten sammakon pusulla. RV oli lähettänyt sen yöllä mun koneeseen. Hellyyttävä herätys. Tuli heti hyvälle mielelle. Toivottavasti muillakin on joskus samanlaisia yllätyksiä. Ne piristää.

Erikoinen sen sijaan ei piristänyt vaan hämmensi. Kirjoitella nyt päiväkirjaan aamuyöstä vihjailevia viestejä jotka eivät aukea ainakaan näin vanhalle miehelle. Ja sitten ei suostu kommentoimaan edes tekstareilla muuta kuin, että R.I. kertoo. Saatnana kun tuollaisesta iskee huoli syrämmeen. Mutta ilmeisesti asia ei kuitenkaan ole paha vaan ehkä hyvä. Kuulemma R.I komentoi. Toivottavasti pian. Mutta Erikoinenhan on aina tajunnut draaman. On meinaan hyvä käsikirjoittaamaan, ohjaamaan ja kuvaamaan niitä.

Pyrkisi teatterikouluun.