IRC-Galleria

moottoripyörät menee lujaa ja pienet valokuvaaja tytöt eivät pysy niiden perässä. Olin kesädokumenttijuttuni pohjiksi tuijottelemassa moottoripyöräkisoja. Oma kamera oli mukana (joka ei ole laisinkaan niin katu-uskottava kuin töistä kamera, minulla ei linsseissä ole punaisia rinkuloita, kuten ehkä muilla radalla oli). Pääsin kuvaaman varikon puoleta ihan radan reunasta, tai mistä nyt halusinkin, ja olin suhteellisen ulkona että missä sitä pitäis olla ja mitä tehdä.

Pyörät menevät yllättävän lujaa. Liike-epäterävyys vaivasi kuvia toisiksi eniten, eniten mokailin tarkennusta. Kyllä jotain kuvia tuli, ei mitään mestariteoksia, mutta sellaisia "radalla pörrää pyörä" kuvia muutamia.

Ensi kerralla olevan fiksumpi.

Melkein loma koulusta alkanut. Vain noin kymmenenkuvaa pitää saada kesällä aikaiseksi. Vielä se tuntuu kohtuulliselta, voi olla ettei kovin pitkään. Jonkun aiheen piiristä pitää kaikki ottaa.

Koulusta jaksa enempää jauhaa, en pidä siitä kritiikkityylistä, jossa ei saa mitään muuta irti kuin upottaako joku kuva taustaansa vai ei, jos se vaihdetaan mustavalkoiseksi ja katsotaan silmät kiinni.

Opetuksessa tullut opettajalta pari pikku kämmiä, joten se mitä uskoo ja mitä ei usko, suhde kääntyy edelleen jälkimmäisen hyväksi, ikävä kyllä. Oho-eiku-meininkiä ollut toi miljöötouhu. Onhan se ymmärrettävää jos opettaja ei ole sellaisia demoja ennen pitänyt, mutta en haluaisi olla harjoitusryhmässä. Pitäisi siellä joku tietävä olla valvomassa ja puuttumassa ssioihin jos menee vikaan.

Mutta, kai sitä kuvaamaan oppii vaan kuvaamalla ja kuvaamaan tuo paikka pistää. Se käsitys vain, mitä olen oppinut ja mihin pitäisi kiinnittää huomiota ja millä "tasolla" olen, on minulta itseltä kovin hukassa.

Valitin siltikin koulusta. Töissä on minun kannaltani ollut hieman hiljaista. Pitäisi alkaa omia asiakastöitä tekemään enemmän, tosin ensin tarvitsee hankkia ne maksavat asiakkaat.

Kaverini (joka ei kyllä ole maksava asiakas), hääkuvaus on kesällä ja minua hieman nyppii, ettei hän ole vieläkään, vaikka jo jouluna asiasta aloin painostaa, kertonut minkätyylisiä hääkuvia haluaa. en ole elämässäni yhtään hääkuvaa ottanut, joten olisi ehkä harjoittelun tai ainakin etukäteen miettimisen paikka. Hääkuviakin voi toteuttaa niin kovin monellalailla... Viikossa ei paljoa ehdi miettiä/harjoitella.

En hukkkaan kiireeseen, enkä tee ensi yötä kuvia. Päätin töissä tänään että kuvat ovat valmiit, tulostin ne ja aijon kiikuttaa sellaisenaan kouluuni. Mestariteoksia ei joukossa oikein ole, mutta pari ihan kelpoa ja pari ei-kovinkaan-kelpoa Mutta kuvia jokatapauksessa, kun ei ole elämää suurempia ideoita, on pahempi elämää suurempia kuvia tehdä myöskään.

Neljännes koulusta mennyt ja pelkään pahoin että tämä on se helpoin neljännes ollut. Toisaalta, näytöissä on se hyvä puoli, että siellä pitäisi olla jotkut muut arvioivat, ikävä kyllä luultavasti vvi:n kasvattaja. Olisi joskus hyvä saada porukkaa myös tuon pienepiiri-pyöriin ympäriltä. Toivon hartaasti, että kun kuvaan ihan oikeasti, osaan unohtaa jotkut vvi:n opit tarkoituksella.

Neiti valokuvaajan piirrustus hommat meinasi kusahtaa. Onneksi olin "ajoissa" liikkeellä ja vasta ensi viikolla valmiiksi luvatun kannen piirtelyn viimeistelyn päätin aloittaa jo tänään. Varmistin sähköpostista piirroksen mitat, ja kappas huomenna kannen pitäisikin olla ehdottomasti toimituksessa, muistinpa väärin päivämäärät. No, eipä ainakaan viimeistelyn kanssa montaa päivää arvottu. Ja tulipahan todettua, että kyllä se kuvaaminen on mun juttu eikä piirtely.

Olin eilen assarina yksissä ulkokuvauksissa (koska tungin sinne) ja käytin tilaisuutta hyväksi raahamaalla paikalle myös itse valot ja kamerat. Kuvasin tosi näppäristä kouluuni kuvan " ulkomiljöö -olosuhde kirkkaassa auringonpaisteessa". Sitten kun näppärästi vielä opin, että kameran näyttöön ei kannata luottaa ja aivojansa voi käyttää niin olisi aika hienoa. Ei käynyt mitenkään mielessä että kun vasten aurinkoa kuvaa, niin siitä voi kenties tulla aukon heijastuksi kuvaan, jotka eivät siinä mininäytöllä näy. Muistan kyllä miettineeni, että pitäisi varmaan käyttää toista putkea, kun siinä on vastavalosuoja pidempi, mutta sitähän kannattaa vain miettiä hieman eikä toteuttaa.

No kuvia tuli, panostukseen nähden ok-laatuisia. Kun siis en panostanut muuta kuin pykäsin lampun pystyyn, enkä ajatellut juuri mitään, niin ok.

Jos minulta joku kysyy, miten valaistaan kiiltävä esine, sanon että valot joko heijastetaan siihen tai ammutaan ison pinnan läpi, kohti ei kannata yritttää valaista.

Jos minulta joku sen jälkeen kysyisi, miten kuvataan kiiltävä auto, vastaisin että tuota periaatetta soveltaen.

Mutta kun itse kuvaan kiiltävää autoa, ihmettelen mikä saakeli on kun ei onnistu valaisu suorilla valoilla... Kyllä oli fiksu olo, kun kysyin studiolla miten auto kannattaa valaista "isojen heijastinpintojen kautta" vastattiin... Tuli kyllä helkutin tyhmä olo, että miksen ole yhtään miettinyt. Se ei näemmä kuulu toimenkuvaan. Ensi kerralla sitten.

Kuvasin perjtantai yönä auton. Meni vähän liian myöhään aloittaminen ja lopettaminen, mutta kai siitä kouluun kuvan saan aikaiseksi. Neiti ei ollut oikeastaan ajatellut laisinkaan että ne autot pirskatti vie, eivät ole neliskulmaisia laatikoita, vaan ne heijastavat valoa ihan miten ja minne sattuu. Se logiikka että pystytät valon tuohon, niin se kääntyy noin ja irrottaa tuon reunan taustasta ei todellakaan toiminut kuten kuvittelin tietenkin. Ottaen huomioon että olin raahannut puolistudiota mukanani ja valaisin sitten auton kahdella kädessä olevalla flässillä (yksikin olisi riittänyt, jos olisi latautunut nopeammin, olivat manuaalilla ja kahdella samanlaisella vuorotellen väläyttelin autoa valomaalaus tyyliin).

Mutta hyvä kun kuvasin, opin varmasti ja tulihan tuosta kouluun kuva. Olin tuosta auton kuvauksesta vähän puhunut sivumennen että voisi sellaisen tehdä kouluun ja asia sitten vähän niinkuin järjestettiin (ts. minua potkittiin vaivihkaa tekemään jotain) joten mikäs siinä kuvatessa.

En muuten ymmärrä autoista mitään. Onneksi ei tarvinnut ymmärtääkään. Valokuvauksesta ehkä tarvitsisi ymmärtää vähän enemmän.

Tänään koitan ottaa taas yhtä miljöökuvaa. Katsoopa mitä siitä tuleman pitää, ideaa ei ole, mutta jotain on pakko kuvata. Jos tulee huonoja, menen kouluun ilman kuvia. Se on mielestäni pienempi paha, kuin mennä omastamielestäänkin tosi huonojen kuvien kanssa. Huonoksihan kaikki kuvat muuttuvat siellä.

Ruikutus jatkuu. en ole kuvannut niitä helvetin miljöökuvia, sitä yhtä enemempää, kahteen on ideat mutta kun pitää noita ilmojakin kyttäillä ja toiseen mallia kinuta. Kiinnostus on laskenut kun lehmänhäntä eikä tunnu nousevan millään.

En tiedä saanko kuvia aikaiseksi. En jaksa yrittää ja mielummin olen viemättä mitään kuin huonoja kuvia. Niin ja se yksi minkä otin oli huono.

Tuollainen paketti jonka jo heti tietää ettei siitä selviä, lyö kyllä kasvoille niin ettei kykene edes alkamaan tekemään mitään.

Töissä olen tehnyt sen museon kuvia. kuvasin mm. yhdet avajaiset polarisaatiosuodin linssin nokalla ja ihmettelin kovasti mikä on ettei salama riitä ja tarkennuskin on turkaisen hankalaa. Fiksu olo kun huomasin asian.

Pitäisköhän alkaa ettii kaupan kassalta töitä?

Lisäksi tajusin että ei ole se kovinkaan hyvä syy pelätä epäonnistumista etten ole tehnyt miljöökuvia ennenmmin. Olenhan minä tehnyt miljöö yo-yms kuvia enemmän kuin studio kuvia ennen tänne tuloa. En ole ehkä vain mieltänyt niitä miljöökuviksi ja ei ole ollut tuollaista saakelin a4 nivaskaa ohjeita mukana viemässä intoa.

Kuvasin yhden kuvan sattumalta miljöössä, ei ihan sellainen mitä halusin ja tulikin nyt elokuun kuva, vaikka sitä ei pitänyt vielä tehdä... No nyt tehtiin, sattui vielä sänkipelto silmään ja oli siinä koira mukana sopivasti. Joopa joo, eihän niitä kuvia ole sitten kuin 6 jäljellä...

Taso ei ollut korkealla, mutta kuva se silti on.

Minua tökkii taas rajoitukset. Ei huvita alkaa kuvaamaan mahdotomalta tuntuvaa urakkaa, ja pelotta millä ne pilaa koko kesän. Eniten luultavasti pelkään sitä, että kuvaan sellaista, mitä en ole kuin hyvin vähän tehnyt (eli miljöötä lisävalojen kanssa) että epäonnistuin, vaikka epäonnistuminen olisi enemmän odotettavaa kun täydellinen onnistuminen (minusta tuntuu ettei ole olemassa kun täydellisiä onnistumisia, muut ovat sitten epäonnistumisia). Paineet tehdä hyviä kuvia kasvaa viime kerran kuvien ja sen palautteen kanssa. Tavoitteena on luonnollisesti tehdä kuvia, josta kellään ei ole yhtään mitään kritisoitavaa, koska menettävät hetkellisesti puhekykynsä ihastuksesta kun näkevät kuvat. Sivutoimisesti tavoittelen maailmanrauhan siinä samalla.

En tiedä mistä sen urakan alkaisin kuvaamaan.

Tänään on opiskeltu osapäivästä ulkona, asioita käydään sillä kertaavalla tyylillä edelleenkin läpi, mutta oli ihan hyödyllistä katsoskella varsinkin hämärämmällä toteutettua yökuvausta. Saa nähdä mitä on jäänyt päähän, vähän uumoilen että seuraava tehtävä koskee suurinpiirtein tätä aiheetta. Ehkä jos tehtävässä saa/pakotetaan tehdä jotain uutta ja erilaista, niin mielenkiintokin kasvaisi. Tosin pelkään että se on sitä kamalan kalenterin jatkoa, josta olen jo mielipiteeni varmasti ilmassut ja motivaationi tason. Sitä paitsi kun on yhdellä tyylillä aloittanut, ei voi oikein toiseen vaihtaa... Ellei sitten välttämättä halua tehdä niitä neljää kuvaa uudestaan + vaihtaa taittoa ja typografiaa jne, jne jne.

Eilinen kritiikki on jäämässä pikkuhiljaa myös päässäni omaan arvooni, siitä yleisesti ja yksitellen luokkakavereideni kanssa juteltua. Yksi oli ainakin sitä mieltä että olin silmätikkuna jo ennenkuin suuni avasin. En ehkä omasta mielestäni ollut sen enempää silmätikkuna, paitsi kuvani saivat kyllä aika tuhdin kritiikin, osaksi aiheesta osaksi aiheetta, edelleen sen oleellisen erottaminen epäoleellisesti on se kritiikin suurin ongelma, tai sitten vain minun pitäisi pienessä päässäni kyetä tekemään se.

Opettajahan on ihan mukava tyyppi, ja pidän tyylistäkin opettaa osittain, vaikkain kertausta on minulle liikaa ja uskottavuus ongelma on osittain sekä tietenkin mielipide näkemyksiä valokuvauksen saralta on. Mutta ihan ok tyyppi, ei missään nimessä kusipää-ihminen siltikin, ihmisenä.