IRC-Galleria

Jatkan valomaalauksen käsittelyä. Kuvaan vielä yhden maalauksen jos ehdin tänään.

lisäsin aukeaan tuon näyttelyksi: http://aukea.net/mp/db/Kokoelmahaut/etusivu/?num=2559624

Tein toisen valomaalauksen. Rapiassa tunnissa illalla. Pitää käsitellä se joskus kunnolla ja tehdä kolmaskin, jos vaikka sitten aukea.nettiä muistaisi näyttelyllä.

Nyt nukkuun.

Mietin yhtä joulukuvaa lehden kanteen jonka olen luvannut tehdä. Keksin hyvän idean yksi yö, ja tänään kuulin sattumalta puheluss a(jonka kuulin väkisin samassa huoneessa) että työnantajani oli kuvannut sen idean jo, tarjosi kuvaa toiseen lehteen.

Saatan käyttää sen idean silti, pitää kysyä toimitussihteerinmielipidettä.

Kävin viikolla tallilla ja nappasin pari kuvaa vuokrahepasta. Purin kuvat vasta nyt koneella ja kyllä sieltä sai yhden kotialbumiin käsiteltyä. Se hevosen kuvaaminen sillä 1.8 aukolla ei ole kaikkein helpointa, valoa vain oli tosi vähän tallissa ja en halunnut saada koko tallin hevosten pasmoja sekaisin salaman väläyttämisellä kattoon. Mutta muisto-kuva tuli, muisto ja kotialbumi kuvat ovat minulle tärkeitä.

Koko elämäni on aika hyvin kotialbuminettu ja tykkään jatkaa sitä itsekin. Katsellessa tulee muistoja ja vanhoja tuntemuksia, joita on mukava välillä muistella.

Ensimmäisen filmipokkarin hankin 10 vuotiaana omaksi, säästin ja maksoin itse sen muistan, se oli ihan kotialbumikamera, mitään valokuvausta varsinaisesti en miettinyt sen ikäisenä. Vanhemmmilla toki oli kameroita, mutta olihan oma kamera aina oma kamera. 15 vuotiaana siirryin täysin käyttämään järjestelmäkameraa ja omat henkilökohtaiset kotialbumikuvat jäivät vähemmälle, isoa kameraa ei tullut niin raahattua mukanaan. Pari vuotta sitten ostin digipokkarin sitä tarkoitusta varten, kun tajusin että haluan niitä "normaaleita"kuvia elämästäni, kuvia joita voi ottaa vain snapshotteina, helposti ja ihmisten pelkäämättä järjestelmäkameraa.

Nyt olisi tarkoitussiirtyä takaisin filmipokkariin, ajattelin vaihtaa äitini kanssa. Hän vinkuu digipokkaria, joten saakoot tuon minun käytettyni ja minä voin ottaa hänen ihan ok filmipokkarin. Mielestäni filmipokkarilla saa laadullisesti parempia kuvia kun digipokkarilla (Varsinkin kun on 2 vuotta vanha), ja säästyn siltä kuvankäsittelyn vaivalta (kun eihän sitä osaa käsittelemättä kuvia päästää läpi).

Olen saanut taas hartiaani kipeeksi. Silti polttelee nyt että pitäisi päästä käsittelemään niitä lapsikuvia. Sopiva lauantai-illan tekeminen siis hyvinkin tiedossa. Kerrankin intoa käsitellä jotain kuvia, niin pitää se into nyt käyttää hyödyksi. Ehkä into johtuu siitä, että toinen mitä pitäisi tehdä täällä kotona on tiskaaminen...

Hartiat kipeät, sain eilen kuvista koevedokset tehtyä. Lapsen vanhemmista ei ole kuulunut vielä mitään, mitä mieltä siis kuvista olivat. Mutta sain kyllä työnantajalta palautetta että hyviä olivat. Oli kiva se kuulla, omille kuvilleen on sokea.

Tänään ei kuvien kanssa ole ehtinyt tekeen mitään, studion remonttia oli töissä.

Tänään on ollut aikaa miettiä että miten sitä olisi voinut eilen toimia, paremmin tietenkin. No kuvat näyttää edelleen ihan ok:lta, ei vaan jaksaisi alkaa millään niitä käsittelemään kuntoon. Kuvasin sitten sekä jpg:n että RAW tiedostot, pitäisi etsiä RAWin aukaisu ohjema ja katsoa osaisiko niitä käsitellä. Tosin jpg-laatu riittää varsin hyvin lapsikuviin mielestäni.

No nyt ne pitäisi esikäsitellä ja alkaa parista jo tekeen itselleni porfolio versioita, sitten kun vanhemmat on nähneet kuvat ja kertoneet mitä ottavat, niin käsittelen loput. Hyvä se on ipana kuvakin olla esittelykunnossa, jos pitää joskus ipanakuvaa esitellä.

Lapsikuvat tuli otettua, parempia mitä pelkäsin koska pelkkäsin pahinta. No oikeasti mielestäni ihan kelpoja ja aika nirsoja saavat vanhemmat olla jos noi kuvat ei kelpaa. Tottakai monta asiaa voi tehdä toisin jne, mutta ensikertalaiselle mielestäni ok-saavutus. Valot katsoivat kyllä noi miehet minulle etukäteen valmiiksi ja lainakamerakin löytiin käteen, kelpas kuvata.

Päivä meni töissä. Ihan hyvin kai. Kuulin jotain joka pistää ärsyttämään, vaikka tiedän ettei sillä sanomisella ole painoarvoa "siitä likasta ei tule ikinä yhtään mitään" (valokuvauksen saralla siis). Pitää pistää nokka pystyyn ja ajatella "kyllä mä vielä näytän". Tiedän tahoja jotka uskoo minuun, yksi oma pieni, mutta pisempi aikaisempi, projekti tulossa töistäkin ihan kuvaamista.

Yllätyin itseeni tänään positiivisesti. Koska panikoin niitä lapsikuvia, päätin että harjoittelen sitten tänään. Kannoin kokonaista kaksi valoa ja yhden tuolin (jota kuvasin) lattialle ja katsoin saanko kuvia. Alku ei näyttänyt lupavaalta, kamera ei tuntunut että se laukeaisi, ja sitten räpsyi outoon aikaan, syy löytyi nopeasti, vitkalaukaisin jäänyt päälle. Loppu meni lupaavammin. Omaa salamaani, jota käytin orjana, osasin käyttää vaikka käyttöohje jäi kotiin, sain osatehoille ja manuaalille.

No tuolista ei yllättäen kahdella valolla mitään varsinaisia superkuvia otettu, mutta pääasia olikin siinä että salamat välähtävät, kamera tallentaa kuvan jne. Voi tätä mielenrauhaa.

Lisäksi kukaan ei ollut neuvomassa, vaan ihan omin nokkineni reippaana tyttönä ne pystyttelin. Ehkä selviän sittenkin hengissä.