IRC-Galleria

Näissä merkeissä...Keskiviikko 25.10.2006 01:49

Tässä juuri parhaillaan selailen läpi taustamateriaalia tulevan torstain haastattelusta. Alkaa pirulainen tuntua ihan pro- meiningille (ainakin melkein). Tämä viikko ns. "projektiviikko"... Eli suomeksi tätä on joskus kutsuttu myös syyslomaksi!
Hassu juttuhan on se, että koulussamme ei varsinaisesti ole syyslomaa. Mielenkiintoista tästä seikasta tekee se, että miltei kaikilla opettajilla tällainen kuitenkin on...? Hmm... Viisaat ihmiset ovat tehneet viisaita päätöksiä. Niin näppärästi tällaisia mielenkiintoisia juttuja syntyy... ;)

Yöt ovat jotenkin menneet viimeaikoina valvomiseksi. Internetin ja kaiken muun turhan kutsuhuudot ovat ohjastaneet nuutuneen mielen aina aivan väärille urille. Tätä tämä nykykulttuuri ja yhteiskunta meille tekee. Se on sitä pelkkää sisällä jumittamista ja sättäilyä!

Eilen tosin olin ahkera ja kävin virkistämässä sisäistä taiteliaani. Kävin pienellä maaseutu matkalla etsimässä mielenkiintoisia valokuvauskohteita. Ilma tosin vaikutti harmaudellaan luomis intoiseen mieleeni ja kuvien ottaminen jäi kohtalaisen vähäiselle. Jos viikonloppuna olisi hieman kauniimpi sää, niin voisin jälleen antaa valokuvaaja alter egoni ottaa vallan...

- Sure, sure, it just happened. Could happen to anybody. It was an accident, right? You tripped, fell on the floor and accidently stuck your dick into my wife! -

Eka lähetys oli ja... meni...Lauantai 21.10.2006 01:34

Jubajubahei... Eilen siis rykäistiin Meduusa- tv:n uusi kausi käyntiin ja nyt aletaan porskuttaa lähetystä eetteriin joka torstai klo.14.00 (kaikki siis katsomaan ja kuulemaan www.meduusa.tv).

Ensimmäinen lähetys meni varsin mallikkaasti. Pientä viilaamista on vielä kaikilla osa-alueilla, mutta kuten monet totesivat: "Ensimmäiseksi lähetykseksi tää meni ihan v*tun hyvin!"
Pientä paniikin poikasta meinasi housuihin valahtaa, kun muutamia minuutteja ennen show:ta loppui mikistäni patterit. Ei kuitenkaan syytä huoleen! Patterit vaihdettiin vankalla ammattitaidolla, äärettömällä nopeudella ja ketteryydellä. Pro- meininkiä siis aivan täysin ;)

Palaute lähetyksestä oli vaihtelevaa, mutta pääosin positiivista. Ihan kingi- setti toisinsanoen. Eivät vain paskiaiset tajua hyvän päälle yhtikäs mitään...

Aloitimme myös juontaja parinin Merin kanssa uuden ohjelma tradition. Ohjelman viimeisen juonnon vedimme nimittäin toistemme vaatteissa! Hiusteni vajaasta mitasta johtuen, jouduin iskemään päähäni ihanan oranssin peruukin. Tunsin jälleen itseni mieheksi... On ihanaa olla maskuliininen... Mitä jatkoa sitten seuraa? Jaa-a... Se selviää vain ja ainoastaan seuraamalla ohjelmaa! Olkaa ihmiset uteliaita ja valppaita! Lupaan kuitenkin, etten riisu itseäni alasti. Rahani eivät riittäisi henkisistäkärsimyksistä johtuviin korvausmaksuihin...

- KALIMAAAA! -

Ekaa lähetystä pukkaa...Keskiviikko 18.10.2006 22:01

Joo... Se olisi huomenna sitten totuuden hetki. Nyt selviää laulaako kunnian kukko, vai onko lopputulos ennemmänkin nälkäkuolemaa tekevän mustarastaan kuolonkorinaa? Elikkäs huomenna klo.14.00 olisi tarkoitus survaista ulos meduusa-tv:n ensimmäinen tämän kauden suora lähetys. Jännitys ei ainakaan vielä ole juontajan kalsareihin hiipynyt, mutta huomenna ehkä...

Tänään harjoitellessa meni kyllä sitten kutakuinkin kaikki VITUIKSI. Ensin studiosta kärähti jokin sulake ja mikään vehje ei luonnollisestikkaan tehnyt liikettä suuntaan tai toiseen. Siitä selvittyämme levisi käsiin parit kameramiesten kuulokkeet, dvd-soitin ja ties mitä muuta... Säätämisen makua leijui ilmassa niin sakeana, että luovia, pitkiä tupakkitaukoja oli pakko pitää säännöllisesti. Varsinainen show- saatiin vedettyä kunnolla läpi YHDEN kerran... Ja harjoittelimme kuitenkin tuollaiset 5 tuntia! Ja huomenna olis kaiken tarkoitus toimia sitten jo ihan täysillä...?

Mutta menee miten menee... Aina voi parantaa... VAI?

- vittu nyt se kamerajalusta takasin tai alkaa päitä putoilee! PERKELE!! -

HIPHEI JA HURRAA!Torstai 12.10.2006 00:00

Nyt on kotonakin virallisesti laajaa ja vähän kapeampaakin kaistaa... Onpas nyt perkeleen hyvä mieli...

Juu... Meduusa-tv:n toisen studio -juontajan pesti kolahti meikäläiselle. Joten nyt kaikilla on enemmän kuin hyvä syy heittäytyä mukaan mielenkiintoisen netti-tv kanavan pariin. On hemmetin mukavaa päästä tekemään koulussa sellaisia hommia, joita joutuu mahd. tekemään sitten ihan oikeassakin elämässä. Ensimmäinen suora lähetys on tuossa 19.10! Jahuu! Sitä odottelemme pelonsekaisin tuntemuksin.

Koulussa menee muuten varsin mallikkaasti. Fuksiaiset tuli tuossa vietettyä ja hieman maisteltua miestä väkevämpää. Reissuna varsin mainio... Humalassa olimme siisen.
Teemana oli supersankarit. Itse tuskailin pirusti asun kanssa, mutta tuntia ennen kekkereiden alkua, osoitti kirpputori jälleen jumalaiset mahdollisuutensa. Kuudella eurolla maastopuku pykälään ja matkaan. Pientä modifointia se kuitenki vaati. Hihat leikattiin helevettiin ja niistä tehtiin Rambo- tyylinen päänauha (kiitokset sannalle). Viimeisenä silauksena vielä jonkin bemarin pakoputkesta hieman nokea ja julmetut commando- maskit... Siinäpä se! Halvalla hyvä puku ja eikun maailmaa pelastamaan.
Illan kokonaisuudesta ei ole selvää kuvaa mutta pieniä pätkiä sieltä täältä: Suklaajuna Bar Seipäässä, ruma portsari Bar Mutterissa, karaokea (taidettiin vetää Tsingis Khan), tequilaa tutoreille (rahaa oli ilmeisesti liikaa), performanssi House Of Rockissa, lauri pyörtyi Bar Kaisassa, taksilla koululle... Jotain tällaista... Tarkemmista tiedoista saa ilmoitella...

Ja aamulla luonnollisesti mentiin reippasti kouluun... Asut päällä tietenkin! Tosin muutaman pikkulapsen päivä pelastui, kun tiellä lampsutteli sekä Rambo, että Teräsmies...


-B-rappu on ainut rappu!-

juontaako vaiko eikö?Tiistai 19.09.2006 11:38

Nonniin... Jälleen on aikaa vierähtänyt ja ahkerasti opiskellen tietenkin. Koulunkäynti ei ainakaan toistaiseksi ole alkanut maistua puulle, jonka luulisi olevan positiivista. Pikkuhiljaa koulun meininkiin alkaa päästä sisään ja muutaman vuoden opisekelutauon jälkeen olen virittänyt tiedonsaantielimeni jälleen äärimilleen. Tietoa tulee ovista ikkunoista niin, että hitaampia varmasti heikottaisi...

Parhaillaan odottelen meduusa- tv:n koekuvauksia. Vilpittömänä tarkoituksenani olisi pyrkiä kyseisen nettitv- kanavan uudeksi juontajaksi. Saa nährä miten äijjän käy. Toivottavasti valitsijat tajuavat tämän nuoren herrasmiehen olevan kyseiseen tehtävään ainut oikea valinta (ironinen naurun purskahdus).

Asiasta kukkaruukkuun. Olen ollut jälleen harvinaisen monta viikonloppua putkeen totaalisen selvinpäin. Munkinelämä on toistaiseksi kuitenkin tuntunut oikealta valinnalta, joten jatkamme kunnes toisin todistetaan. Edes perjantainen vierailumme Mikkelin Scooprockiin ei aiheuttanut palavaa tarvetta ravita kehoani humalluttavilla eineksillä, joiden tarjoilualue paikoittain suorastaan karjui tyhjyyttään. Hallitkaa kehonne ja mielenne viinanperkeleiltä... Mutta kaikki tulee joskus loppumaan ja kyllä tämäkin absoluuttinenjatkumo kokee vielä viimeisen päivänsä. Milloin? Se jäänee lukuisten seikkojen, sattumien ja hairahdusten sävyttämän tulevaisuuden käsiin...


-Tunteenpaloa, lempeä ja läheisyyttä. Jakakaa sitä ihmiset...-

juubajubahei...Tiistai 29.08.2006 13:27

No niin. Olemme siis ajassa kulkeneet eteenpäin massiivisen suuren ajanjakson. On ehtinyt tapahtua yhtä ja hieman ehkä sitä toistakin.
Suurimpana muutoksena aikaisempaan, olen nykyisin "opiskelija". Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu on paikka ja Viestintä on linja. Tunnen itseni alastomaksi. Pitkästä aikaa farkut kuluvat koulunpenkillä. Mutta tunne on kuitenkin hyvä. Mukavaa kun tuntee oikeasti välillä liikkuvansa elämässä johonkin suuntaan. Toivottavasti (ja luultavasti) tämä vie eteenpäin.

Opiskelu ei oikein vielä päässyt kunnolla vauhtiin. Lukujärjestys on väljä ja oppitunneilla käydään varsin vähän kunnon asiaa. Muutamassa viikossa kuitenkin ollaan varmaan jo hyvinkin intensiivisessä työntohinassa.

-Motto: Ennen olin sokea... Mutta nyt tajuan, että maailman ainoa oikea valo, olemme me itse...-

Deep... Miettikää sitä...

ohhhoijjakkaa...Keskiviikko 21.06.2006 17:46

No niin... Onpahan nyt tullut elettyä jonninmoisessa katveessa tässä jokunen viikko. Viisari on lämpömittarissa värähtänyt paikoin päälle +30:en asteeseen, ja se jos mikä laittaisi suun hymyyn, mutta aina valittava paskaduunari, ei tykkää hikoilla töissä. Ylenpalttinen suihkussa ravaaminen on perseestä. Heviä kuuntelevan suomimiehen pitäisi saada haista paskalle! PERKELES! No joo... Mutta hameväki ei sitten yhtään tykkäile hien hajusta...

Kesälomakin alkaa tekemään tuloaan ja sitä ennen olisi tarkoitus juhlia railakkaasti myös juhannusta, joka kurkkii jo kulman takana. Lopullinen toiminta suunnitelma jussin varalle on edelleen hieman avoinna, mutta tuttuun tyyliin täytyy miehen mennä minne kengät vie ja nenä näyttää. Koskaan ei olla sormi suuhun jääty ja tuskin niin käy nytkään. Kunhan taas pitää höseltää turhasta.

Aina yhtä ahkerana paskahousuna olen ottanut, tehnyt ja lipaissut tällä viikolla jokusen ylityötunnin. Perseestä on se. En suosittele. Mutta köyhän on pakko yrittää, kuten sanotaan.
Siirryin myös digitaali ajassa jälleen askeleen eteenpäin, sillä tähänastinen, aataminaikainen CD-Mp3 soittimeni sai jäädä telakalle ja kustansin itselleni Creativen ihka uuden Mp3- soittimen... Vinha peli ja kulkee töissäkin paremmin mukana. Työläisen hevaaminen on siis nyt helpompaa.
Nykypäivän kulutusyhteiskunta tekee meistä laiskoja paskiaisia... Sanokaa minun sanoneen...


-Jussina sitten ihan hellästi vaan... Kvartsia?-

ohhoijjaa...Maanantai 29.05.2006 11:13

no niin... viikonloppuna se nyt sitten tapahtui... alkoholin houkutus vei miehestä voiton ja pikkasen piti maistella. käytiin samalla siinä kuuntelemassa Laulu&Soitin Yhtye Ruoskaa. Keikka oli mainio, joten onneksi ei tullut oltua kamalan naamat.
Ryömin kuudeksi töihin ja masennus on suunnaton... pakko kai jaksaa... ei vaan kiinnosta...

-ei irtoo... ei vaan-

HAASTE!! All time favorites!!!Tiistai 09.05.2006 20:06

Listaa viisi levyä, jotka ovat olleet sinulle tavalla tai toisella tärkeitä elämäsi aikana. Esimerkiksi sellaisia, jotka aika ajoin päätyvät takaisin levysoittimeesi ja kuulostavat pitkienkin aikojen jälkeen aina yhtä hyvältä.
Sitten voitkin nakittaa muutaman ystäväsi vastaamaan haasteeseen!

1) TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS- ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA (Aitona ja Timon

nimmarilla! Sisältää niskiksen ylivoimaisesti parhaat rallit)

2) RAMMSTEIN- SEHNSUCHT (edelleen näiden poikien paras!)

3) KOTITEOLLISUUS- KUOLLEEN KUKAN NIMI (ehtaa paukutusta.. legendaariset kotis-biisit on

tällä levyllä)

4) SYSTEM OF A DOWN- TOXICITY (tämä levy on hangattu puhki miljoonia kertoja)

5) VIIKATE- KAAJÄRVEN RANNAT (ensimmäinen viikate- levyni... ennen tätä en tiennyt koko

bändistä mitään. ei ehkä poikien paras, mutta tätä tuli tahkottua messevästi aikoinaan ja

edelleenkin kolahtaa...)



HAASTEEN SAAVAT: Bequ, Harza, Leo Luxus, Jay-Ho ja pakasteherne

vappu tuli... ja meni...Keskiviikko 03.05.2006 13:48

joo... niin hassusti pääsi tälle miekkoselle käymään, että vappu vietettiin kuivin suin. muutamaa lonkeroa 4 päivässä ei lasketa. mutta onneksi näitä viikonloppuja on vielä tässä pakassa sen verran rutosti, että eiköhän tässä vielä ehdi kostuttaa kurkkuaan enemmän kuin tarpeeksi.
rasittava työviikko pyörähti alkuun eilen. uusia kesätyöläisiä puskee ovista ja ikkunoista. aika ei tahdo riittää nuorukaisten opettamiseen. itsekkin kun tarvisi ehtiä töitä tekemään...

-elkää olko ilkeitä-