Kaavattomuus yhtälölle joka avaisi minulle maailman, jossa totuudet tulevat vislatessa. En edes osannut vislata. Se oli tunnettava itse, oivaltaa omien ratkaisujen kautta niinkuin, milloin, tiesin olevani voittaja. Mieli oli laukannut, kuudesti. Lopputuloksena auenneet polveni palvoivat onnellisuuden harjanteella, usko. Kiikaroiden niitä pahuuksia jotka oli minulta huomaamatta kätketty, toivo. Hitaasti ja varmoin askelin, olin noussut korkeimmalle kukkulalle. En ollut siellä yksin, poveani vasten oli kauneimmista raaka-aineista valmistettu, rakkaus.