IRC-Galleria

Vitut! Meinasin just kusta rikkihappoa ihan onnesta. Emmä enää tiedä. Ei ole mitään rajoja. Paljon vapaanpaa olo vois kai olla. Ainakaan mun kokemuspohjan mukaan. Ihan mahtava aamu, kaikin puolin.
Jos mua hymyilyttää aamulla klo 05.50, ni ihan huonoja muffinseija ei oo tullu aamukahvin kans nieltyä. Pitääkin koittaa vaihtaa ensimmäinen kuppi kahvia teehen, muuten sanoo toi maha ihan lopullisesti sopimuksen irti mun loppu ruhon kanssa. Mut muuten lähes pystyy olee wineemättä ahdistuksista eniveis. Jos pää voi hyvin, ruho sanoo sopimuksensa irti, jos kunto on kova, päässä vippaa. Otan mieluumin tän pääkopan terveyden ja katon sit mitä pystyy tän solumassan kans vääntämään, että sais ittensä haluttuun kodinkseen. Insideout.

Ehittiin taas metälle aamuauringon aikaan. Tai itseasiassa, tossa liki on tuollainen avohakkuualue, koissut saa mellestää miten tykkää, kisu pomppii perässä -toki sille kehitin kantoliinan kun hän, the puolivuotias Leo(n) maukuu syliin...(onneks tykkään isoista kaulahuiveista). :P Kahvia termarista, persus kannolle, sätkä huuleen. Olipa taas veikeää menoa. Vähän hämää noi jahdit, saa jo pelätä, että tulee nappia takaraivoon, mut toisaalta, se tuskin on sit enää mun ongelma. ^.^

Nyt vaan mukavaa päälle ja testaan josko onnistuisin saaman tota puuhaita käyntiin ja tehtyä polttopuita tosta loppukasasta, mitä tuolla puuvajan vieressä kummittelee.

Just kuulin ensimmäisen kerran tämän: http://www.youtube.com/watch?v=TV-bOSN5OqY&feature=related

Ihastuin ihan täysin, voi silti olla, että tuolla kahvinhöyryyn heijastuvalla arskanpaistolla on jotain osuuttaa asiaan, saati yleisellä onnellisuudella, mut en mä tiedä. Kierompaa menoa iltasella. Jos maltan odottaa, en varmasti tee itsemurhaa tänään.

Ehkä jo tänään haisee paljolti bensa, ja liekit näkyy pellon yli naapurin hautausurakoitsijalle. >:) The lost art of goat sacrificing. \,,/

Under my skin and into my bones
I feel insanity begin to make its home
Into my vision and through my mouth
Somebody's working me to get me all strung out

Buah, en ees kertonu, miten perjantainen keikka meni.
Äh, enkä jaksakkaan.

Viikossa on tapahtunut kummia, alan kaartua Turun suuntaan tässä.
En nyt tiedä. Jos koittais keretä syvälle metsään ennen auringonnousua. Nuo yhdet kertovat olostaan -kusihätäinen, joten minun on mentävä. Ja auringonnnousu metsästä käsin on aika tolkuttoman upeeta. Hyvää vitun viikonloppua, vaikka onkin töitä.

Khiaahkhiaah!

Ihan mahtista, perjantai. Kerrankin on aikaa laittaa kaikki kuosiin ihan huolella. Ehkä pitäis syyä. Kerkeen vielä vaikka mitä, eikä tuu edes kiire, eikä huomennakaan tarvi nousta sängynpohjalta ennen ku siltä tuntuu. Okei, pitää varautua siihen, että pittää sinne jyskylään ajaa, mutkun varsinaisella saapumisajalla ei oo väliä, eikä sinne ajele kun sen +3 tuntia, ni se on sit ihan sama vaikka lähtis kuudelta illalla. Niin. Enivei. On kivaketta päästä tänään ihmistenilmoille, silleen et defaulttina pitäs olla hyvä meno. \,,/

Tohon olkkarin takkaan pitää muistaa laittaa tuli, nyt jo snadisti kylmää, ni voin kuvitella, että yöllä on nihkee tulla himaan jos riisuessa takin kuolee hypotermiaan. Siispä: Note to self.

Vois tällee valosaan aikaan muistaa pistää nuo soihtutelineet portintolppiin kiinni ni saa yöllä tulet päälle. Ja se se vasta komiaa häröilyä on. Pari tynnyriä tuolta saunan ikkunan alta rappujen eteen ja jutskut -tai mitä muuta tahansa shaissea palamaan, ni se on siinä. Pitäkää vittu viideneuron pihatulenne, mr. tokmanni.

Pikkasen epäilyttää vetää tonne Marinkaan noita plättäreitä jalkaan kun täällä sisäsiittoisuuden ihmemaassa geenit on luokkaa 170 cm, ja mie noilla kengillä sen +180, mut mitäpä siitä, ompahan taas ihmeteltävää kun miss.blackdragDominant tulee paikalle. Ja ne semiläskit pissishorot blingbling topeissaan sit voi vaan miettiä, että sopiiko sen sininen luomari ja puman käsilaukku yhteen.

Anaali-inferno ja breathplay muuten sopii, kandeis koklata.

Gymlät!

Iih, inhottava herätä aamulla siihen, että nokka on jäässä. Aamut menee hurjaa vauhtia kirpakoimmiksi. Noh, sitä tässä on odoteltu, joten turha kitistä. Kesän jälkeen mulla vaan on aina suuria vaikeuksia opetella pukeutumaan sopivasti. Jotenkin on haikea luopua kesästä kun ei täälläpäin sellasta ees nähty, satanu ja pilvistä. Muutama hassu aurinkoinen päivä, muttei sellaista hellettä. Itse asiassa, muistikuvia lämpimistä päivistä on tasan Rauman reissulta kun kökötin kahvin kanssa mutsin pihakeinussa ja mussutin jätskiä. Niin, ja Jyväskylässä, sillon NesteRalleissa oli lämpöstä, vaikka muistan palelleeni sit veneellä. Et ei järin lämmöllä tätä kesää voi muistaa.

Niskat tarttis saada auki, ettei järki lähde. Tos aamulenkillä mietin, että on parempi pitää taukopäivä puntista kun tuo olkapää vihloo niin kamalasti. Tarttis sitä sun tätä. Itseasiassa eniten tarttis suunnitella tuo "reenailu" siihen malliin kuntoon, että olis uutenavuotena taas iskussa ja vois ihan tosissaan ottaa vuoden 2009. Kun paikat vaan kestäis. Tupakointi pitäis saada ainakin puolitettua, nyt kun on ollu vapaita, niin se on lähteny ihan tosissaan hanskasta. Doh, tyhmä minä. Alkoholi nyt ei onneks ole mikään ongelma, kun en kert silleen juo. No okei, lauantaina Karhussa hissukkajunankeikalla otin bissen ja kossurussianin. Oli paljon Kiiteläisiä, ahisti. Olin varsin päissäni... Ehkä nuo 3 työpaikkaa, joiden lomassa pitäis lutvia auttaa pitämään ton tupakoinnin ja ylimääräsen läskiperseilyn taka-alalla.

Niin ja! Alkaa vaikuttaa siltä, että tänne muuttaa kolmaskin koira. Se olis seuraavat ~14-15 -vuotta elämää kolmen 3-4-vuotiaaseen muksuun verrattavissa olevaan. Tilaa kyl on, ei siinä mitään, mut tuo kuljetus ja hoito. No, niin, ei se aivan helppoa ole kahden koiran ja kissankaan kanssa, enivei se (liekki)bussi pitää saada ostettua. Kun yrittäis jonnekin mennä, se ei enää ookkaa "otatsä leon pariks päiviäks hoitoon", mut nii, toisaalta, onhan tos noita koirahoitoloita, jotka ovat varsisn päteviä, jossei haluu mukaan raahata. Tästä on kyl iispiisi käydä venäjällä tankkailemassa, mut niin, ei sit vissiin tullu liekitettyy belairia sofolle. On niin kauheesti asioita, mitä pitää ottaa huomioon. Toisaalta, mä olen aivan rakastunut siihen hawkuun, ni enpä mä tiedä miten objektiivisesti kaikki asiat osaa ottaa huomioon. Järkiratkaisu se ei ole, se, ettei olis koiria, eikä leota olis ollu järkiratkasu, jos mahdollisimman helpolla olis halunnu päästä, mut se helppous kuitenkin on vähän harhaista. Kylhän täällä keskellä puskaa ilman elukoita tulis meikäläinen vainoharhaseks ja pirun yksinäiseks. Jos keväällä sais ton peltovajan rempattua ja sähköt vedettyä, ni sais sen vuohen. ^.^ Nyt kun alkaa olemaan aika päivänselvää, että elämän keskus on onkalossa, tukikohtana, ni haluaa tänne rakentaa sit oman toimivan yhteisön ja elämän. Tekeekö joku vuohi sen? No ei, mut ei kissaa ja kolmea koiraa olla ihan jatkuvasti hoitoon laittamassa, eikä mukaan ottamassa, ni kun enivei pittää keskittää, ni kai olis pelimiesveto ottaa munivaa kanoja. Saanpahan ihan rauhassa haalia just sellasen eläintarhan, mikä kaupungissa ei koskaan ollut mahdollista. Ehkä kanat nyt menee överiks, mut eniveis. Mut niin, taas yks alle vuotias koira, jolla tulevaisuus on kysymysmerkki. Mä olen käsittänyt, että hällä olis piikkiä tiedossa.. Upeaa koiraa on aika tyhjäpäistä pistää piikillä isäntäperheen muuttuneen elämäntilanteen takia, joten miten minä nyt oikeasti voisin vastustaa, kun Iitun ja Rymyn koulutus on tuottanut erittäin positiivisia asioita.

Tietty se taas sekottaa pakkaa, eikä varmaan meininki rauhotu ennen marras-joulukuuta, mut mitä sitten? En mä jaksa täysin tyhjänpanttinakaan töiden jälkeen istua, mieluumin sitä härvää täs elukoiden kans metälle ja pellolle ku räin kattoon ja koukkuunun salkkareihin. Oikeasti harmittaa kun ei oo sitä mutkalupaa, että pääsis rusakkometälle ton Rymyn kanssa, silleen kunnolla. Tossa pihapiirissä kun on jotain pientä treenaillu, ni tuo puolisusi on kyl näyttäny todellisen luonteensa pikkulinnustuksessa. Se tulee siltä niin selkärangasta. Haluis antaa sille sitä, mistä se silminnähden nauttii niin kovasti. Iitu nyt ei rusakonjäljistä mittään tajua, mut metällä sekin viihtyy paremmin ku hyvin.

Viikonloppuna tekis mieli lähtee Kolillepäin vaeltamaan koissujen ja leo(n) kanssa. Pitäis vissiin kyl mennä Jyväskyläänkin, mut mä luulen, et mä missaan sen reissun ihan suosiolla. Jotenkin aivan väsy, eikä halua mitään sellasta yltiösosiaalista meininkiä. Oon tylsä.

Tänään korjaan ompelukoneen. Siinä ei voi olla sellaista vikaa, jota ei pysty jollain tavalla fiksaamaan. Mut kuka keksi nuo miniruuvit?!

Khihiih, viikonlopun sovitut kuvaukset on vihdoin DONE, enää ei ole mitään tehtävissä. Mut mainioita otoksia tuli. Diudiu, enää ei oo ku hyvä fiilis, se on jännä miten joka kerta jää hirmusti ajatuksia ja mielikuvia päähän, kai se on sitä eteenpäin ja uusin kuvauksiin voimaa antavaa voimaa.

Kivaa oli kaikenkaikkiaan, after all. Olen kiva ihminen to work with, jonkun meinas sormet jäätyä irti, mut ei haitannu menoa edes se. Onnistunein viikonalku.

Luin:

Tulimerkit; leijona, oinas, jousimies

Ei hyvin mee, mut älkööt menkö. Outo ja hämmentävä tilanne, mutta
tulimerkeiltä onny ruuti loppu. Lipas tyhjänä. Kuulat kadoksissa. Jopa
kapakit ovat tulimerkeille syyskuussa oikeita epäonneloita. Niitä kandeis

välttää. Vaan minkäs teet, jos rinkkiä tekee mieli, ymmärrän...
Paaritiskeihin nojailu kannattaa kuitenkin minimoida ja keskittyä
ahdistumaan kotisoffalla. Nuupahtanut tulimerkin edustaja on kyllä niin
harvinaisuus, että ottakaa ihmeessä itsestänne fotoja muistoksi! No eipä
hätää silti, jo joulukuun alussa saatte taas itsenne käyntiin ja radalle
takaisin!

Raha: menee rahan luo
Rakkaus: on sokea
Työ: maistuu puulta

Ja kuuntelin:

http://www.youtube.com/watch?v=gsjUQEzzByY

Vetäkää vittu päähänne, oih ihmiset hoi.

It is all so hard!

Vittuku ei lähe! Pitäs saada jotain tapettavaa ku päässä pimiää. Onneks on autotallissa tuo säkki mitä voipi käyä potkimassa, hakkaamassa, kuvaan tietty tällee tasapainoisena ihmisenä kuuluu myös säkin halailu ja säkin "olkapäätä" vastaan avautuminen ja loppu tirautukset. Kihisi taas päässä. Jaa kui? Niinpäniin.

That's me in the corner.

Sitä yrittää olla asettamatta odotuksia lähimmilleen ja koittaa ottaa ne sellasina kun ne on, vikoineen päivineen, niinkuin lupasin. Mä lupasin, että mä kestän mitä vaan. Ei kai kertaalleen kuollutta enää tappaa voi? Samalla tavalla ainakaan. Tai sillee. Mä kai luulin itekin, että kestän ihan mitä vaan. Ku ei se kuoleminen sit enää oikein tunnu missään. Mut en mä tiedä. Luulis et tähän vitutukseen olis tukehtunu jo. Ei siitä tietenkään mitään apua ainakaan ole, jos vaan sätkii ja odottelee, et millon se ilma loppuu, mut sit pyristelee, ku haluaakin et se loppuu nopeemmin. Megavitutus tuleekin kai lähinnä siitä, et kun ei sit vittu kuolekkaan edes. Eikä haluakkaan oikeastaan, ku siitä rimpuilustakin oppii pitämään. Kierosti kusettaa itelleen, et se jotenkin kirkastais asioita ku joutus rimpuilemaan ittensä uuvuksiin. Vitun aaltoliike-elämä. Alan jo pikkuhiljaa luovuttaa. Ehkä tää olikin huono valinta, nauttia elämästä, ehkä pitäskin vaan mennä työhön jota vihaa, pitää kesälomiaan, mitä oppis vihaamaan ja hankkimaan perheen mistä haluaa kuitenkin lopulta eroon, tehä itsemurha jotenkin komeasti, sais sen varttinsa siellä ilta-sanomien etusivulla. Vois äitikin kerrankin olla ylpeä ja todeta niille idiootteille sukulaisille, "et meijän äpärähän on maankuulu". Jos ajattelis läheisiä, ni voisin tehdä palveluksen ja räjäyttää itteni eduskuntatalolla. Tosin, kai tämän luokan idiootit, mitä suomessa äänestyskopeilla pyörii, pilais senkin hyvän teon.
Ehkä jätän räjäyttämiseni tuonemmas ja vaan tyydyn palkitsemaan itseni vituiksi menneestä päivästä tuoreella sämpylällä.
Positiivista on se, et sämpylä taikina ja itse sämpylät tuntuu kehittyvän kokoajan. Ja kestävyys. Tänäänkin meni kolme tuntia tuolla huhkiessa ja raivoessa, enkä mitään saanut aikaan! Jee. Hyvä minä.

Rymy on ihan vamo kun se karkailee. Onneks on tuo kätyri-Iitu, joka jo tietää, että rymyn karatessa, rymy pitää juosta kiinni ja taklata se maahan niin, ettei se pääse enää liikkumaan. Vartin ähnäämisen jälkeen Rymy oli kiinni molemmille annoin eilisen ruuan jämien lisäks herkkunappuloita. Unohdin tosin itse syödä. Sit ihmettelen miks päässä taas kukkuu. HUOH. Niin, eniveis. Iitu osaa jo vaikka mitä. Kontaktia se hakee nykyisin mallikkaasti verraten siihen, mitä se harrasti alkuun. Rymynkin kalsarifetissi alkaa olemaan jo jotain ihan täysin uskomatonta. On se kumma kun ruoka kyllä pysyy vaikka olkkarin matalalla pöydällä, mut pyykkikorista on pakko kantaa kalsareita ympäri kämppää, paikoin sille kelpaa sukatkin, eikä se onneks enää revi niitä, mut on se jotenkin irvokasta löytää omat tatti-bokserit keittiön pöydän alta. :/

Leo(n) on tosin päivä päivältä osottanut todellisia kissamiehen elkeitä. Naapurin koiralle se sihisi portin tolpan päältä ja jaakas pikkulinnut heti ulos päästessään pois pihapiirista paskomasta. Tänään se tuli eka kertaa jaakailematta sisälle. Tasan kerran pyysin keisaria jatkamaan iltaa sisätiloihin ja hän arvokkaasti, tyylillensä uskollisena sipsutteli kepeästi suoraan tiskipöydälle mouruamaan jotain palkkioksi. Hyvä minä. Olen spoilannut kissani täysin. xD

Niin, hajoilin ku turhautututti. Sämpyttii! \o/

eimoi minä. Oonpas nättinä taas.

Ihan ennen peruslässytystä->ultimaaliseen kosmiseen vitutukseen, mun on pakko kertoa mitä mä äsken mietin, että mä muistan mitä mä mietin ja voin sit taas nostalgiahuuruissani naureskella itseäni ajan päästä. Teen sen tänne.

Mietin sanansa mittaisia miehiä. Ja sitä sanontaa, mitä se sit ihan oikeasti tarkoittaa, ja mitä sillä ollaan haluttu kertoa. Okei, en mä _niin_retardi ole, ettenkö olisi tajunnut sitä, että totta vitussa se on olemassa, että olis joku näppärämiehinen keino osottaa ja sanoa toiselle/sta miehelle/stä arvostusta ja kunnioitusta.
Hauskempaa tuli ajatellessa sanontaa miettiessä sitä omakohtaisempiin kokemuksiin verraten. Exät nyt luonnollisesti joutu tulilinjalle, mut mukaan mahtui myös monen monta entisen elämäni kolleegaa monelta eri työelämän ja sosiaalisen statuksen tasolta. Joka ikinen asemastaan huolimatta,ihan kaikki, arvostivat miestä joka on sanojensa mittainen. No niin no, kukapa ei arvostaisi.
Rupesin listaamaan erilaisia ihmisiä, eri ruumiin mitoissa.

Mulla on ollu kauhea ilo, onni ja riemu tuntea ja olla sukua mitä laajimmalle skaalalle miestyyppejä. Niitä stereotypioita äärilaidoilta -mjoomjoo-miehiin.
Ihan aina, jos on lyhyt mies, ei ole siltikään sanojensa mittainen, joko menee yli ja lujaa ja on niitä, joilla jää alle 165cm.
Ihan aina, jos on pitkä, ei automaattisesti ole lujaa ja vahvaa miestä, miestä joka pystyis edes sanojaan pitämään.
Ihan aina, vaikka olis keskimittanen, ei aina pysty täyttämään lupauksiaan.

Mut oli ihan kauhean kiva huomata, että onhan mun elämässä myös niitä tosimiehiä, jotka oikeasti pitävät sanansa, varsinkin asioista millä todella on mitään väliä.

Me naiset taidetaan oikeasti arvostaa miehiä paikoin vähän puutteellisesti. Kai se itsekkyys on meihin naisiin sisäänrakennettu nöyryytykseksi, aina meijän mielipiteellä todella on väliä ja aina meidän tunteet ja näkökulmat pitää ehdottomasti ottaa huomioon. Harmi kun ei oo elossa olevaa pappaa, tai sellasta, joka puhus sellasta kieltä mitä mäkin ymmärtäisin. Se ruotsi-islanti-saksa-keski-suomenmurre-huonolla suomella ei ole se kieli, jota äidinkielekseni koen.

Nomut, niin, eniveis, eihän tässä mitään pointtia ole, eikä tämä juuri mihinkään edes johda, kuha mietein. Mut on must kyl kivaa kun saa kunnioittaa oikeasti sellaisia miehiä, jotka oikeasti ovat sanansa mittaisia ja arvostuksensa ansainneita –hyviä tyyppejä. Isoveljeä tulee ikävä, ei sitä ketä tuikkasin terällä vaan sitä toista, rautakalliontukevaa, jämäkkää miestä, joka laulaa mun kanssa jouluaattona hevikaraokea turpa ummessa. [notetoself: BigGuardian deserves more respect] *aaw-puistatus*


Blöää, niis, jee! Esko meni Pälliltä läpi, ei tarvii ku ajaa auto lunariin ja vakutuuksesta rahat poies. (sillee saa enemmän ku romuttamolta btw.) Khähää, tai sit vaan jotain _pientä_ remonttia. eli autoilu periferiassa jatkukoon.

Joensuussa tuli pyörähdettyä ögen, ja hokasin himaan tullessa, et vinde, näähän osaakin olla tuhoamatta paikkoja, molemmille härän rustoa kuonoon ja oli karvakorvat taas sykkyrällä makunautinnoista.
Iitu taas tuijottaa seinään. Päivä päivältä se epilepsiaepäily tulee vahvemmaks. Tyyppi saattaa istua päin seinää ja tuijotella, helpostikkin viiskin minuuttia ja olla kuulematta/reagoimatta mihinkään, sit se on hetken kummissaan, ärähtää Rymylle tai Leolle ja on taas omaitsensä. Pelottavinta on se kun se tulee tohon viidensentin päähän naamasta ja vaan tuijottaa. Sit kun ei oo ihan selvinpäin ni se rupee menee niin henkimaailman touhuiks, et kun onkin sit oikeesti selvinpäin ni alkaa pelkää, et millon on se päivä ku me pystytään kommunikoimaan täysin tajuntatasolla. Sitä eikai pidetä terveenä, enkä mä nyt mihinkään hullulaan halua, vaikka sieltä ne numb-lääkkeet saakin. Toki, onhan se houkuttelevaan, mut ei ainakaan ihan vielä se mun tän hetkisin must-do-juttu.

Taas vähän pirteempi mieli, liekö johtuu sokerihumalasta vai siitä, että on taas liskoillu keskenään.

Vähän huolettaa terveys. Polvi oireilee kipua lenkillä ja eilen kun jotain kyykyjä tuhersin tossa ja nousin ni veti vaan kesken sarjaa salamana vintin pimeeks ja veri maistu suussa vielä tunninkin päästä. Paino on kyllä mukavassa laskussa, ja kiinteys, enää ei oo mitään vaatteitakaan, mitä pistäs, jos johonki pääsis lähtee. Että jippii. *epämääräinen kalinka-tanssi-horjuen-levitetyn vuodesohvan kulmaan*

Hahaah, joskus voi ahdistaa niinkin, että tulee alakertaan nukkumaan. Ja joskus voi ahdistaa niinkin, että herää ilman kelloa 04.30 ja ajattelee menevänsä keittämään aamukahvit, aamulenkille ja leipoa sämpylöitä aamupalaks.

Leo seisoo keskellä pihaa, sataa vettä, mut se seuraa räystän alla asuvan lintupoikueen lento-oppituntia, nää on niitä hetkiä kun pitää ymmärtää ottaa se kamera käteen ja mennä pihalle seuraamaan omaa elämäänsä, vaikka se oiskin vaan rastasia vaaniva tavan maatiaiskissa. 

Kehareiden keskitysleiriltä moi!

Tässä odotellessa, että joku tulis ja kaasuttais kaikki meijät juutalaiset, alkaa jo harkitsemaan sitä uuniin tunkeutumista ihan oma-aloitteisesti. Eli kaikenkaikkiaan susipaska sunnuntai ja sitä rataa.

Lopun päivää ajattelin nukkua, jo sentään koko päivän enemmän tai vähemmän hereillä.

Joku kirjotti jossain lehdessä, ettei ihmiset oo pelkkää helvettiä, aina niissä on ripaus taivasta, ni tässä ohimennen tutkiskellessani, totesin, että kun se kerran on se ruma puoli siellä enivei, ni vittujako siitä taivaasta nauttis. Saa sen saman paskan niskaan oli miten päin tahansa.

Naamapäin tyynyä ja kohti maanantaita, mikä parasta, ei tän huonompaa päivää sit kuitenkaan voi tulla. Tai voi, mut se olis jo vitun julmaa. :)