IRC-Galleria

Mietiskelin tossa.

1) 3650 x 8 = 29 200

2)29 200 x 25 e = 730 000 e

3) 730 000 e - ~5000 e = 725 000 e

Eli sillee, et ihmiskunta on minulle velkaa 725 000 e.

Ennen kuin se velka -korkoineen- on minulle korvattu, en suostu inhimilliseen yhteistyöhön.

Kaipa miun pittää tätäkin päivitellä, etten sit luule, et mulla on pata leviänä täällä kun hämmennyksissäni käyn tarkastamassa mielentilaani.

Pitkään minussa ollut lukko on taas auennut ja tuntuu moni asia siltä, että jaksais taas touhuta vaikka mitä. Jopa töitä. Just vasta kotiin tosin raahauduinkin, mut eniveis. Toisaalta harmi, että päivät venyy tällee ja aamulla pitää nousta, mut kai munkin on vaan sit opittava, että se rutiini on kai se, mikä pitää jotenkin järjen jossain. Vielä Kiteelle pitäis tänään ajella. Täällä nää matkat jotenkin alkaa ihan huolella puuduttaa. Jos puol kahentoist jälkeen olis takas himassa, ni jaksais ehkä lämmittää saunan. Njääh. En tiijä.

Talven projekteina ei muiden duunien ohella oo kun kaks kirjaa ja ne K:n ensikesän konsertit. Mie oon jopa yllättävän innoissani. Pitkästä aikaa taas ihan huolella kaikkea skarppaamista. Ja rahaa. Jos vaikka sit joskus sais niitä omia unelmia taas toteutettua. Ajattelin tänään tehdä itteni kans 2 vuoden sopimuksen. Se on joko tai. Joko sillon mulla on hommat täällä siinä mallissa, ettei ahista tai sit muutan kokonaan pois. En mie täällä rupia kärvisteleen. Se on se Hollanti tai Jamaika. Eh. Ei, pittää hoitaa niin, ettei rupia pahempia ahistelee, en kuitenkaan suostu jättämään noita karvasia hirviöitä tänne. Eihän mulla kuitenkaan juuri muuta sit ookkaan. Vilpitöntä.

Arr! Pitää mennä. Jim:ltä tulee Maa ihmisten jälkeen1/2. Ehkä muistan kirjoittaa loputkin asioista itselleni jahka sieltä Kiteeltä vielä selviydyn. o.o

pata laukes vaihteeks, jäähylle.

Oijoi, hima tuntuu hyvältä. Haluis vaan olla ja tunkea päätä tyynynalle syvemälle. Mut ei. Kun ihmisorjan on tehtävä myös töitä. Ehkä tää väsymys taas ajan kanssa tästä väistyy, mut vetämätön ei oo olenskaan kiva olotila.

Sunnuntaina kun töistä lähdin aloin pohdiskelemaan taas. Kun miulla on se perkeleen vaitiolovelvollisuus, enkä voi tietyistä asioista mainita kenellekään, enkä sit taas toisaalta enää tiedä, paljonko yksinään jaksaa toisten kallioita kanneskella. En taaskaan muistanu, ettei mieli auki töihin voi mennä. Mitä enemmän on kuoressaan ja mitä vähemmän kuuntelee, sen helpompi on laittaa silmät kiinni ja nukahtaa. Maailma kun on rumuudessaan hyvin vastenmielinen paikka, enkä minä ihmisenä sit kuitenkaan ole sieltä vahvimmasta päästä. Näkee itsensä aina kyyryssä, täysin lyötynä, siellä kuilun pohjalla, mistä ei koskaan kiivennytkään ylös vaan opetteli elämään pimeyden kanssa. Okei, enää ei tule niitä valtavia pudotuksia, murha-aikeita, eikä masennusta. Tulee täysin turtaksi. Oma voimattomuus on kuitenkin vain valhe, raskas sellainen kannettavaksi. Oravanpyörässä pyöriminen on mulle osoittautunut raskaaksi. On vaikea elää itsensä kanssa, kun ei saa, silloin kun tietää, että pystyis. Ei millään malttais antaa vaan olla. Ehkä se helpottaa ajanmyötä. Ehkä ei. Ehkä uhraan vouh... eiku...vuoden ja katson mitä tapahtuu, maltti kun on aina ollut minun selkäänpuukottava veriviholliseni.

Ehkä se on tämä siperian sää, joka saa mielet mustumaan. Suurempi massa ihmisiä voi kokonaisuudessaan järjettömän huonosti. On täysin sokeaa olla näkemättä mihin se lopulta johtaa.
Enkä edes tarkoita paljon otsikoissa ollutta nuorisoa. Minusta on oikeasti hienoa, että ryhdytään sanoista tekoihin, vaikka se ei perinteisen moraalinäkemyksen mukaan tekoja oikeutakkaan.


Jossei jotain mustaa, niin valkoistakin.

Vihdoin alkaa vaikuttamaan lupaavasti siltä, että täällä kotona alkaa luistaa paremin ja paremin. Tutkimustyöni Rymyn ja Iitun kasvattamisessa alkaa kantaa kultaista hedelmää ja elämä tuoksuu syksyn kostealta metsältä. Vielä ehkä kun sais itsestä enemmän irti olis parempi. Sitä puolta ei tosin voi winettää, itsensä kehittäminen siedettäväksi on kuitenkin haasteellisuudessa hyvinkin hauskaa puuhaa ja tuleepahan tehtyä. (6)

Day 2:

HUOH. Pystyy jaksaa hymyilee ja juttelee. Sosiaalisuus ei oo hyväks ihmisen terveydelle. Mie ainakin on tän päivän jäljiltä ihan poikki. Ihme, että valtaosa koko maailman väestöstä on ihan kuutamolla. IHMINEN EI OLE LAUMAELÄIN, vaikka kykeekin toimimaan sosiaalisissatilanteissa.

Mummoo tulee ikävä, kävin siellä vielä tossa iltasella, teki mieli laittaa se kassiin ja salakuljettaa se kotiin. Rakastan mummoa kovasti. Hän on miulle sellaisia elämänmerkkihenkilöitä, joiden olemassa olo tuntuu hyvältä. Tai no, itsekkäästi senkin voi kääntää niin, että mummon olemassaolo on paha, koska siitä joutuu luopumaan, mut en mä nyt jaks. Mä luotan siihen syöpääni tai johonkin muuhun äkillisempään tapaan. Kuitenkin kuolen nuorena. Mitäpä sillä väliä on, että miten, kuhan nyt homma tulis hoidettuu. Mut sitä odotellessa... :rolleyes:

Oon tässä vuositolkulla julistanut menemään, siiten miten lapset on pahoja (oikeasti! ootko maistanu?), phythyi-lasta, ei sitä saa kyllä nieltyy ei millään, ei valkosipuliyrttivoissa paistettuna, eikä minttujätskinkään kera. Mut tollee, ku niitä näkee muutaman tunnin puolessa vuodessa, niillä on persoona ja niihin on kiintyny, ni joo, pitää myöntää, että tiedän maailmassa ainakin kaksi sellaista lasta, joiden olemassaolo ei minua haittaa. Sanni ja Antti. Tossa kun Marikan tyköö olin lähtemässä ni kyllä se kieltämättä tälläsen paatuneen satanisti sielua raapaisi ku Sanni kysy koska tuun, enkä yhtään osannu vastata. Tänne on niin pitkä matka. Niin. Tänne on niin pitkä matka. Toisaalta. Se kulkee se liikenne molempiin suuntiin. No, mummoa nyt en pistäisi 800 kilometriä ajamaan, edes junalla, mut muuten kyl sit voi mun puolesta pitää Rauma tunkkisa. Ei tää ole kun mikä tahansa paskakaupunki muiden joukossa, ja itseasiassa, tänään kun kävin vanhassa-raumassa pyörimässä kun pippuripillussa ni en mie kyl mitään löytäny. Onhan vanhat puutalot siistejä, ei sitä voi kieltää, muttei se tuntunu enää missään. Mun koti on siirtyny. JA oha se. Ihmettelin vaan sitä, kun vanhassa raumassa kävellessä aina tuntu joltain, nyt hamusin lähinnä auton avaimia ja kipitin äkkiä puolikkaan keryaki-kana-subini kanssa takasin autolle ja tukkaputkella SUORITTAMAAN seuraavaa sukulaisuuskohtaamista.

En mä tiedä sitten mitä mä oikein odotin. En mä tänne sillee hinkunu lähteä, ihmiseni halusin nähdä, mut kaikessa tuhnuudessaan, oli kyllä pettymys, jälleen. Tai sit vaan on aikaa liian vähän ja kiireinen AIKATAULU aiheuttaa sit sen ettei mikään tunnu missään. Perhe tuntu, se se kai on se millä on väliä.

Huomenna pääsee lähtee kotiin. Lähden kyllä ihan mielelläni, alkaa olla jo niin väskä, ei kiinnosta jutella kellekään yhtään mitään. Ei vaan jaksa. NYt lämmitämään mutsin saunaa ja sinne, aamulla tampere-riksu-lahti - HIMA. Whi-pii.

Toivottavasti sudet ei oo syöny mun kissaa, tahi Iitua ja rymyä. Miten eläimiäkin voi ikävöidä näin? Musta ei kyllä tuu koskaan mitään kovin kansainvälisestimenestyvää ihmistä. Mä en vaan halua lähtee mihkään pidemmälle reissulle, ei pää kestä. :D

Hyvin meni ja silleen. Mut oli kyllä kivaakin, ei sitä kieltäminen käy. Ja ennenkun alan kuulostaa enemmän politikolta kuin kukaan politikko ympäripyöreydessään koskaan, ni annan vinkin. 50. Ei voi kitistä, jossei äänestä (tai suunnittele jotain suurempaa räjähtelyä a.mäellä).

Khihaah, paska reissu, mut tulipahan tehtyä. Ja sainpa ostettua pitkiä papereita. Joskus 5 eurolla saa luksusta. ;)

Day 1:

Perseturtana junasta. Nää maisemanvaihtopäivät on ku ottais menolipun omaan päähän. Selvinpäin. En tosin tiedä kumpi tulee kalliimmaksi, tää junailu vai hörhöily, mut molemmat passaa mulle. Ehtii ratakiskojen sykkessä miettii monenlaista. Lähinnä junan alle hyppimistä, mut kävi mielessä kyllä tehdä itsemurhaisku tikkurila-tampere välillä. Kiesus, tää on taas niitä juttuja, kun vanhana mummona istun Pohjois-Karjalaisen kotini uuninluukulla, poltan piippua ja kerron sannille miten miun aikaan ne teinit sääsi. Whitetrashh-horot on kyllä niitä, mitä mie en vaa siedä. Vaikka kuinka härskiä oliskin sellasta kunnon pissisMirkku painella 50cm:n sträppärillä kakkoseen, ni sitä ässin suhinaa ja niinku-sanaa en vaan kestä. "vittu, niiinku sattuu iha oikeesi, daa". Ime huora. Itke ja ime, ni saat syyn itkeä. Kiinnotais kyllä kokeilla. Olen tosin sen verran itsekäs sadisti, että nautin pelkästään aidosta kärsimyksestä, tollasen 18-vuotiaan helmen kun sais käsiin, niin en kehtaa valehdella ettenkä sitä huolella teurastais. *drool* Taas meni ihan unelmoinniks.

Tuntuu ihan vieraalta kaikki, vaikka maisemat onkin niin tuttuja. Ei oo mitään puhuttavaa peruskuulumisten jälkeen. Ja no, niin, no ei varmaan kun minua hädin tuskin kiinnostaa edes ne peruskuulumiset. Ei mua vaan kiinnosta. Ahdistaa sekin. Edes omien tuttujen kuulumiset tai omien kuulumisten kertominen tutuille ei tunnu jotenkaan. Niin. Maailmoissa on niin isoja eroja. Täällä kun ei kukaan oikein osaa arvostaa sitä, mitä kotona on.

äiti: "No mitäs susirajalle?"
minä:"no mitäs sinne mitään, duunia ja elukoita."
äiti:"jaajaa, joko on alkanu ahistaa?"
minä:"ei, päinvastoin, ahdistaa luikertaa kolosta pois."
äiti:"no sä oot sit kotiutunut sinne hyvin?"
minä:"joo"
äiti:"onko uusia kavereita?"
minä: "hah, miulla? No eikai, enhän mä vanhoistakaan niin järin innoissani ole, että uusiakaan haluaisin. Tää on sama ku niitten kakaroitten kanssa; en mä halua, miks hankkia lisää ahdistuksen aiheita kun omassa päässä ottaa otsalohko vastaan, saati sitten jottain koliikkia hyysätä? kuka siitä sitten pitäis huolen ku mie päätän taas, etten kestä, ja lähden moneks päiväks Raumalle?"
äiti:"jajaa, sä oot taas tolla tuulella, onko sulla nälkä?"

Joo, kolmen porkkanan ja kupin kahvia jälkeen, kyl oli nälkä. Tajusin tossa syödessä, että hitto, pittää kotonakin laittaa useammin ihan kunnon sapuskat. Lämmin ruoka kun maistuu vähän perkeleen hyvältä.

Nyt tartteis jonku Ossi-päivänpelastajan.

Päivästä kun menee 13 tuntia siihen et selviytyy töihin ja töistä takas alkaa tuntua väkisinkin siltä, että päivää pitäis joko jatkaa muutamalla tunnilla tai sit pitäis duunista saada sen verran paremmin, että riittäs ku kävis parina päivänä viikossa. Olen niin väärällä alalla aina. Kotona ehtii hengailemaan aamupuuron ja iltateen verran. Ihan järjetöntä.
Perustan oman valtion, omalle saarelle ja elelen kahden simpanssin ja yhden paviaanin kanssa. Leikkisin päivät pitkät grillattua valasta ja joisin sitä saatanan pahaa limetti-jääteetä, piruttani. Se ken kävis mua ylenkatsomaan,aliarvioimaan,vähättelemään, arvostelemaan tahi muuta, mitä mun huumorintaju ei kestä. Sit kun joku haluais parkkeerata MUN vesille, niitten pitäis pistää 3 kuukautta ennen pullopostia tulemaan ku mä en tykkää puhua ventovieraiden kanssa puhelimessä tai viestitellä kun vihaan hymiöitä, eikä sit niitä sais käyttää. Sit ahdistun jos en tajua mitä viestissä tarkotetaan. Mieluiten se pulloposti silleen, et mun lemmikkirousku esilukis sen mulle, et onko se jotenkin liian ahdistavanoloinen. Etten sit vaan pääsis ahdistumaan.
Ja mua puhuteltaessa ei saa katsoa mua päin. Varsinkaan sillon kun mä puhun takasin. Kaikenlainen yhteydenpito ulkomaailmaan olis täysin kiellettyä kaikissa muodoissa, silloinkin kun on kyse hengenhädästä. Alkoholia ei saa tuoda,viedä,hallussapitää,eikä nauttia. Ja minua pitää lahjoa tupakkatuottein, runsaasti. Ai mitennii?-kysymyksen esittäjä teloitetaan välittömästi, jos näin ei tapahdu, kaikki 100m Aimitenniin?-kysymyksen esittäjästä teloitetaan välittömästi. Jos näin ei tapahdu, kaikki muut, paitsi minä, simpassit ja paviaani teloitetaan välittömästi.
Ai niin, ja minua pitää lahjoa lähtiessä 10 metrillä kumia poikkeuksetta.

Voih, kävi sääli, jonkun Sara-kissa oli kadonnut, kävi heti mieleen aikuistuva ja yhä enemmän ja enemmän ulkona viihtyvä Leo(n)i.Mä lahjon leota millä tahansa keinolla, että se aina tulis illaksi syliin. Lämmitän vaikka olkkarin takankin, että se olis Leo(n)ille lämmin paikka mennä möllöttämään.
Pistänkin muuten tulet tänne olkkariin ja maalamaan ne keittiön luukut. Hola! Keksin juuri hyödyllistätekemistä . ^.^

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ.

Ei nappais taas duunit pätkän vertaa. Mut töitä se on tehtävä ku maissinkasvatus ei elätä!

Mitäs täs muuta. Illalla palaa.
http://www.youtube.com/watch?v=w25FOCy4SsY

Tänään on taas tämne, vähän ehkä huonompi päivä. Kaikenkaikkiaan.

Ensitöikseni aamutuimaan mä päätin, että mä olen yksinäinen. Yksin tämän kaiken helvettini keskellä. Ensin ei halua mitään muuta niin paljon kun olla yksin, tekee ihan kaikkensa, että sais vihdoin olla yksinään pois kaiken paskan keskeltä. Sit herää ja huomaa rakentaneensa (olen oiva termiitti!) ison läjän paskaa ja olevansa täysin yksin siellä kaiken keskellä. Oliko taas pakko mennä toivomaan? Milloin vihdoin mä alan ymmärtämään, että jos mä suuntaan kaiken mun energiani jonkun asian toteutumiseen, ni se kyllä toteutuu. Totta vitussa toteutuu. Mä vaan olen niin tyhmä, että se menee mun käsitysrajan yli. Mut tällee jälkiviisaana on helppo sanoa, että sain taas mitä tilasin. Vihaan noita epäselkeitä tilauslistoja, missä ei kerrota, että sit ihan tosissaan on yksin ja kokee _yksinäisyyttä_. En mä sitä halunu. Nyt kun ajattelee. Mä vaan halusin olla rauhassa ja saada tilaa ympärille. En vaan tajunnu mitä pitää tilata, ni otin sit pikana sen yksinäisyyden.

No ei siinä. Nyt kun mä tajusin, mikä mättää, ni otin koissut ja kisun sohvalle, kyllä, oli ahdasta. Note to self: kohtele niitä elukoitas vähän paremmin, kun ne kuitenkin sit kohtelee sua surevana jumalana kun sulla on paha mieli. Mä kyl marttyyri-ihmisenä pidän siitä kun mua palvotaan sympatialla. Kehräävä kisu rintakehon päällä ja pari tuhnaava haukkua kainalossa ei kehtaa edes julistautua yksinäiseksi, joten mikäs tässä. Kai sitä pitää kattoa se huominenkin päivä, jos vaikka olis vähän parempi.

Ainiin, isistä piti tänään puhua. Nuo kaikkien syväkylväjien aateliset. Siemenillään siittävät maailmaan lisää kihisevää pahuutta. Tai no, kai se on lähinnä tuo meidän isä, jonka elämän kriiterinä sit vissiin loppuviimeks oli testata montako äpärää pystyy yksi mies elämänsä aikana jättämään taakseen. Ihminen on siitä hassu turhake, että pystyy moiseen ihan helposti ja kelpo lukemin! Way to go daddy. Toivottavasti se mun (tiedossa oleva) siskopuoleni Laura ymmärtää myös, ettei velat periydy, joten no worry! Meijän mäxän velkahelvettiin se tuskin olis kun kuusi viimeistä numeroa edes vaikuttanut. On kyl hienoo olla todistamassa ensin sitä, että isä pystyy helposti vaan kävelee pois, sen liiemin kaipailemati perään ja sit kun siihen taas on jotenkin kontaktissa, ni seuraava uutinen on imusolmukesyöpä. Hyvin sä Johan taas hoidit tilanteen. Onneks ei oo mitään isätraumoja. *mutinaa*
Kuolema on onneks lopullista. Eipä tarvi enää miettiä, joskos joskus sais oikean isäsuhteen, voi vaan keskittyä siihen; tuolta se tuli ja *osoittaa kuoppaa* tonne se meni. Hyvä niin. Kiitos, että kylvit minut(kin) ja täten saan olla mukana elämässä tässä, niin kovin ihmeellisessä ja kummallisessa maailmassa, joka on lähinnä mätä, vastenmielinen ja täysin jutskujen hallinnassa, et jos joskus keksii (vilkas mielukuvitus kun on) jotain mukavaa ja sellasta ettei edes hetkeen ahdistais -tekemistä, ni se varmasti on laitonta. Ji-vitun-huu.

Onneks mulla aina loppujen loppuks on mut. Millään muulla kun ei kuitenkaan mitään muuta sen suurempaa merkitystä ole.
Ja niinkuin apulanta jo joskus sanoi (silloin vielä kun itse olin kalju ja käytin mustaa pilottia, sätkä hihataskussa) : Jää, älä jää, miten vaan.


EDIT//: Ainii! Älkää tehkö lapsia.