Mä tein sen taas. Mä mokaan, mutten kadu. Mokaan tahallani. Vittu miten dorkaa, mokata tahallaan. Eniten vituttaa, että se toimii, joka ikinen kerta kun mä mokaan tahallani, lopputulos on parempaa kuin osasin pelätä.
Mä pidin ihan kaikista. Itsestäni varsinkin. Mä hymyilin kaikille. Täydessä mielikuvassa elin, näin kaikki, ja tiesin. En tietenkään tiennyt, mut onnistuin mokaamaan niin, että oli liian mukavaa. Joskus jää painavia ajatuksia roikkumaan, eikä niiltä saa rauhaa. Ihmiskasvoja, ääniä, kosketuksia. Täysin dorkia. Mä kyllä fiilistelijänä vihaan valokuvamuistia. Mä mielelläni muistaisin maut ja hajutkin, äänet ja puheen varsinkin. Mä voisin luopua tästä visuaalipuolesta, aistista, kun mä voisin mustaa mustana, mutta kaikilla mausteilla.
Isättömyys aiheuttaa auktoriteettiongelmia. Olisin nöyrä, äärettömän nöyrä, mutten missään voi luontoni puolesta jäädä jalkoihin. Itseasiassa, mä en voi sietää varpaita. Kengät voi jalalle antaa, ja antaa kengät olla. Vaihtaa vaan kenkää. Hauskat sukatkin, muttei varpaita. Mut ei, kun en mä kuitenkaan aina vihaa varpaita. Kun oikein on kännissä, voi hyvinkin sietää varpaita. Ei ole kovin mukavaa saada töissä varvas-ajatuksia. Tai niitä muita. Ei ole itseasiassa yhtään kivaa saada töissä ajatuksia. Mahdan vaikuttaa hajamieliseltä, olkoon niin. Päähän mahtuu niin paljon turhaa, että olisi työlästä seuloa mitään hyödyllistä. Paitsi sillon kun mä siedän varpaita, mä siedän seuloa. Olen hiljaa, nauretaan kun tuntuu siltä, eikä mua itseasiassa vituttais mikään, jossen olis niin minä. Mulla on joku rakkaussuhde tohon vittuuntumiseenkin.
Orgastista ahdistusta ja vittuuntumista. Mä oikein sytyn, kun saan tilaisuuden vittuuntua. Ja mä pidän siitä.
Ei ole moraalia, kun elää säännöstössä. Eikä katumusta. Pitäis olla helppoa, mut ei, vittukun pitää rakastaa vittuuntuneisuutta. Hankalaa elää näiden naishormoonien kanssa.
Olin pitkästä aikaa kunnolla wasted, ja perkele, oli mukavaa. Vaikka väitänkin, ettei mikään yhtään pikkuriikkisen olis sit kuitenkin jäänyt vaivaamaan. Pelottaa kaikki noitamummun hokemat: sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Mistään karmoista on turha käydä pätemään, mä luon karman ja taisin ihastua kannibalismiin. Sekin on jännä piirre, mä mokaan, ja joku jää roikkumaan.
Alkaa vaivata vissiin siltä, että kuulostaa henkirikokselta-Toki tarkoitin täysin seksuaalisesti kännibaaliksi. :)