IRC-Galleria

Ukkosten äärillä.

Sain raivattua, en tietenkään mitään valmiiksi asti, mutta raivattua. Täällä kaiken paskan keskellä oli tällänen asunto. Ihan liian vähän säilytystilaa tai liikaa säilytyksessä. Jomminkumminpäin.

Viikko on päättää kumiveneilyyn. Jos saan siihen ilmat, epäilen sitäkin. Seuran laatu on yhtä kohdallaan kun tässä viimeaikoina on ollutkin. Ajatus tosi Anteron ja Jannen turku iltamista kummittelee. Uuteen kalenteriin on sellainenkin hyvä suunnitella. Suunnitelmia.
Syksyksikin on suunnitelmia <3 ja kevääksikin. Ehkä näen vielä ensikevään, ehkä.

Yhtäkkiä ihmisiä tulvii elämään, vaikka kuinka luumuilisin piiloissa. Tarvinnee alkaa tosissaan suunnittelemaan sitä Koliutumista syssymmällä, alkaa nämä asfaltit tulla silmistä ja korvista. Muutun vielä kiveksi täällä suurkaupunkein hulinassa.

Jos tänäiltana näkis mistä strmbrngr on tehty. Tai flcenterin ennusteet ^^
Avaruuskaupunkeihin.

Miten ulkona maailma tuntuukin paljon suuremmalta kuin sisällä. Vitullinen dilemma. Ruohonleikkurin mukaansatempaava surina. Suoranainen fress-air-transsi. Ihanainen aurinko ja kumpupilvistö. Ei paremmin vois olla, eikä toisaalta huonomminkaan.
Lähes täydellistä.

Pääskyt lentääkin matalalla. Eikä muuten auringon eteen vellova lautta ole mikään kovin -stö enää. Lapsi parahtaa kadulla itkuun, sitä sattus. Naapurin sisko tienaa ensilauantaina kympin siitä, että se ajaa sen 3 neilön nurmikon. Mun mielestä pilvistä näky feeniks, mikä hajoaa kun pilvet liikkuu eikä silmä enää hahmota. Onkohan sade jo sun päällä?
Lauttakin hajoaa kun se tulee päälle, ei tarviikkaan siirtyä sisälle.

Ei mitään liiku päässä, ihana apatia.

Alkaa kai taas lähtemään lapasesta mun elostelut. Ensimmäinen "loma"päivä ja mä lupauduin heti töihin huomiseksi. Auringonoton kannalta sen itselleni valehtelin.
Joo-o. Kyllä mä vaan edelleen haluan niin yltäkylläisen-vastenmielisen-överisti kaikkea, että teen töitä aina kun siihen on helponoloinen vaihtoehto.
Suhteellisen laiskaa siis joo.

Mut mitä mä saan siihen tilalle? Mä voin kikkailla.
Toteuttaa mun pienet, säälittävät, epätuottavat,turhamaiset,päihdyttävät, ja moraalia rappeuttavat, vitun visioni. Jee .
Ja kas kummaa, mun on ihan kauheen hyvä näin.

Ei ole kovin fiksua kosia naista, jonka tietää sellaiseksi, ettei koskaan naisi ketään. Ihmistä, jota ei saa elvyttää. Ruumis on vielä lahjoittamatta sille kannibaalihelmelle. Pilaa vähän fiiliksiä.
Mut hei, ei se mitään. Näen vielä, vaikkakin uudessa valossa.
Jos muistaisin. Enkä olis perusnegatiiviskatkera pienistäkin inhimillisyyden osoituksista. Yliminä egoilee.

Eikai kukaan koskaan missään voi olla mun tismalleen sentilleen ja täsmälleen sellainen kuin yliminän täydellisin fantasia. En ole ole itsekään. Paskimpia.

Pitkä paatos taas. Mut pitää jollain lailla kelata johdot rullalle. Antaa olla vaan. En mä saa Japania luopumaan valaanpyynnistä tai Marokkoa luopumaan Länsi-Saharan miehityksestä. Mä en koskaan ois herkkua sanoa "en saa"-mut, sitä täydellistä minää. Ikuisuus on kyl todentotta pitkä aika jos aina vaan vituttaa.

Tarvii syödä pinaattia. Oli niin hurjan hienoa kiduttaa itseään ja nauttia salaa kaikesta, että kai tämä männynalle käpertyminen on suht luonnollista.

Jotain opin taas taivaalta ja käsistä, että joo, siihen päähän - päähän - täytyy taas paneutua.

Uimaan ja Ukkosta <3

Kääk! Was the thought.

Mitä mulle tapahtuu. Jes! Siistii kun kaikki on niin siistii! Mä syön jotain näkymättömiä menttaalipillereitä ja olen jossain ikuisessa maniatripissä. Vittu vielä enemmän jees! Kohta on taas posket krrrrampissa kun kaikki on niin helvetin hienosti. Kesän ekat hyttysmyrkkysortumiset ja kappas, migreeni.
Ne sanoo, että kesä kuivaa minkä kastelee, okei, ehdin leikkimään maitovalasta ennenkun alko satamaan, chek, kuivauduin pyyhkeeseen, sateesta kuivuminen nyt jäi sit epäselväks. Nyt toivoo vaan tässä aamuyönhämärässä, että kesäyö kuivais nopeammin sen minkä kasvattikin, mut eheiheihei. Ei. Pakko kai mun vaan on kestää.

Aamulla tarvis olla taas menossa, ilmeisesti nukkua ei tarvi. Kuselle kustaviin, eikun kylään. Kustaviin. On sekin, ihan ilmiselvä porvarimökkikunta. Hieno mennä sinne taas meikäläisenä. Olla se _The_ minipossumarkkinoillu. Täytyy taas överisti skarpata. Vedän valkoset pellavahousut. Toimii sateessa sukulaismiesten viihdytykseen. Vomit.



Oikeastaan, mitä mä halusin muistaa taas ulottu sinne paljon kauemmas. Tivolille asti.



Jos mulla ei olis niin hienoja tyyppejä mun elämässä, ni ehkä mun elämä ei olis näin hienoa, toisaalta tai ja myöskin, jossen mä olis näin pirun ihanannanannaa ei kukaan hieno tyyppi tykkäiskään musta, eikä nekään musta ois niin hienoja ni me kuulutaan kaikki niinku ikäänkuin yhteen. Ketkä me? Hahaa! Ikävä kyllä, mä kyllä olen niin vammainen, että tää mun koko jengi taitaa hengailla mun päässä ja me ollaan fyysisesti yksi. Mut se mitä me yksin tehdään kivojen röllien, mörököllien ja 18-vuotiatten tyttöjen kanssa on ihan hirmu kivaa. Jos vois olla somempi, ni sitä näkyä nahkasortseissa porinSoman terassilla punttisukkien taivaassa ei kai mun sieluni kyklooppi taaskaan unohda. Jos enempää ois väärässä paikassa, taas väärään aikaan, mut kuitenkin aina niin täydellisen siinä, niinkuin pitää, en mä taas ois ollu niin kuutamolla, etten ois tajunnu, ettei heinäkuu kestäkään muista kuukausista poiketen 7 viikkoa putkeen ja että vaikka mä uskottelen itselleni, että vietän kesälomaa, mut silti teen mukatöitäni, niin ei mun pälli riitä kalenterissa elelyyn. J

a se kaikkein oleellisin jää taas tältäkin kesältä, jos mä en nyt skarppaa.

Illan opetus. Elä älä ole ja ja öö.. niin, se oli verta ja lihaa. Tänään en edes purru ketään, tai itseäni. Edistystä. Noi. Moi. Tyhjentämään kassit. Hyvin sä vedät.

Mä oon kyl aikamoinen.

Aina pitäis aloittaa jostain ja kun kerran aloittaa, ni se pitää päätyä päätökseen, eli lopetukseen. Eli myös jotain on lopetettava. On alku ja loppu. Aina. Vittu kaikesta. Perkeleen kirja tiipetistä. Helvetin tulet. Kuten sitä "arkea", en suostu kestämään alku ja loppuja. Koko elämähän tässä menee aloitellessa ja lopetellessa. En vain pysty.

No helvetin hienoa, mä olen vihdoin sujut itseni kanssa. Ja taas. Yhä. Nyt sillee oikeesti. Ihan samallailla, kuin joka kerta ennenkin, kun mä rakastun itseeni uudelleen, niin nytkin. Ei mikään vois olla parempaa, eikä kellään enempää merkitystä. Siis perus maniat päällä. Se siitä. Back to reality. Mut hah, sainpahan aloitettua. Autuas paatos.

Jossain maailmoissa mennyt viimeviikkokin, vissiin samassa, missä koko elo muutoinkin, mut nyt erityisen elossa. Mä olen jopa niin elossa, että taas saan keräillä itseäni. Niskajumi ties toista päivää, eikä mun tason shamanisti kykene itse itseään parantelemaan. Jo päivällä veti vinttiä niin sumeaksi, että ajattelin paeta päivystykseen. Kaiken tämän itkun kipeydestä lisäksi, mä jo heitin 1000mg teollista särkylääkettä naamariin. Mikä parasta, niinkuin mikä tahansa synti, sen demonisointi oli jälleen turhaan. Ei, se ei vaan vittu toimi, joten täysin turhaan mä senkin sitten söin. No, piiskasin itseäni ja tein tuplakyykyt. Sikäli hyvä sekin harharetki, että sai toi mun hanurikin kyytiä. Kauhukuva sen repsahtamisesta peruuttamattomasti on ehkä ikuisuus-ilman-lolloja-painajaisen tasoa.

Vielä kun sais puskettua itseänsä kaiken suorittamisen jälkeen enemmänkin merenrannoille peikkojen kanssa yöuintiretkille ois hyvä. Kerrankin kun on kauan kaivattua ymmärtäväistä ystävyyttä ilmoilla en tahdo perinteitä kunnioittaa ja hukata kaikkea vain siksi, että piiloissa on yksinäisempää möllöttää ja surkeudesta tulee parhaat masarit ja terävintä turhautumista, diipeimmät hoodsit, kaiho on kivaa ja melankolia seksikästä. Ei. Verta ja lihaa.

Jos pysyn perjantaihin asti koossa en tiedä mitä ensiviikosta tulee. On tiedossa taas niin tykkiä, et on jännäkin kun ei tiedä mistä kulmasta se matto revitään. Jos jo muistais pysytellä sen verran downunder, ettei pahimmat puuskat veis mennessään kaikkea sitä lautakasaa, mitä vihdoin saa hyppysissään hiplailla.

Gotta love life <3

"isänt o merel"

Ei näitä kesäpäiviä unohda koskaan!

Minä, nahkahousut ja HD. <3
-Eripörisevä kolmiyhteys :D

Hui. Onpas täällä käyny turhautunut akka.

Mutta kaiken mustien ajatusten joukosta se aina parempi päivä koittaa, vaikka sekin tietysti kornilta kuulostaa. Mut jos vuodelta 1946 lukis tunnussanan tai kirjottais. Ois perjantai. :

"Taivaat julistavat hänen vanhurskauttansa ja kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.

Minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. "

Normipäivä.

Kun mä alan piilottaa lankapuhelinta komeroon, etten pelkästään vedä sitä seinästä tai kun mulle tulee visio piilottaa ikivanhat jätskikulhot tietämättömiin ihan varkauden estoksi, kärrätkää mut korkeimmalle kalliolle. Jättäkää sinne tai ottakaa vauhtia ja kertokaa mulle, että osaan lentää ja tönäiskää kunnolla kera huudon "NYT, HYPPÄÄ NYT!". Ette pysty.

Vihdoinkin olet olemassa kun mä sua tarviin. Kun mä kuvittelen että tästä ois jotain hyötyä, ilosta lienee turha edes fantasioida.

Mä tiedän että oon sellainen käsikranaatti. Ihan tyyni, paksulla kuorella, mut voi auta armias kun vedät sokan irti. Räjähdän kyllä, sirpaloidun lihaan. Mätänen sinne, parhaat palat koteloituu ja aiheuttaa vammaa ja kipuja vielä kiikustuoliin asti. Harvallapa sitä muuten on kiikustuoli. Mullapa on. Ja ite tein. Ja mummolla kaks. Pappa kai ne teki.

Se on niitä pieniä hetkiä, kahden tunnin pätkiä, joista onnellisuus näyttää olevan kiinni. Siis tälläiselle mielipuolelle kuin minä. Vuosi kun katoaa mun konkreettisesta maailmasta joudu taas niiden hulluuden perikysymysten äärelle. Onko mitään sittenkään, ja jos onkin, mitä on oikeasti ja minkä mä nyt sit kuvittelen. Ei ole dataa. Ei vasenta kättä. Häilyviä muistikuvia siitä, mitä kaikkea kerralla voi kadottaa. Kun ei ole paljoa ja itse jotain tekee, niistä tulee niitä rakkaimpia. Ois kun sydän ois revitty rinnasta. Kun kaikkein rakkain ihminen maailmasta ois kuollu. Sekään ei ollu kivaa. Kaikki se saatanan sysimusta paska on niin takaraivolla, että kerrankos sitä vielä siihenkin karuselliin.

Onkohan tämäkin jo ollut täällä? En muista. Taas siis on.
http://www.youtube.com/watch?v=jAOH06ppmhY

Eteenpäin, sanoi (ä)M(mä), mummon sanoneen hangessa työntäen potkukelkallaan.

Piti hehkuttaa juhannusta, mutten pystykään. Tuntuu kun sitä ei olis koskaan ollukaan. Melko jyrällä ajeltu siis. Ei mikään pano maailmassa tee ihmisestä näin rikkinäistä kun yksi hajoavan pieni määrällinen kasa minuutteja ikuisuudessa. Tässä hetkessä on vitutus sitä hetkien autuutta voimakkaampi -ja kun ei muuta konkretiaa ole kuin olemattomuus on äärimäisen hankala nyt kuitenkaan sen kummemin kuvailla, miten synnyin mustassa vedessä uuteen, ihan vain kuollakseni äkilliseen sydänkohtaukseen heti maanantaina. Ei paljon huonommin ois voinu mennä. Kävi ne venäläiset mummot. Herää omista hautajaisistaan ja kuolee järkytykseen, että herää omista hautajaisistaan. "Mitäs täällä itketään? Kui mä makaan tässä?" Ping. Enkä ollu edes paikalla. Eihän se nyt kaunista varmaan ole, mut yks harvinaisimpia tilanteita kokea.
Oli ennen tätä kuolemaa kyllä hyvä ollakin. Hetken tuntu jo ihan mukavalta elämältä. Et joskus sais kokea sellaista jotain kauan kaivattua. Nyt mä sirpaloiduin taas ja mun on vaikeinta maailmassa sietää mulle rakkaimpia ihmisiä maailmassa. Tai peilikuvaa.
Onneks on luvattu hellettä, voi olla saumaa sulaa takas kokoon jokseenkin nopeammalla aikataululla kuin tähän asti on nähty.
Zombie-vaihe ainakin tuli nopeammin kuin koskaan ennen. Kai se on se viime elämän hehku joka vielä suonissa hohkaa. Tai ainakin uskottelen niin. Jos siitä vetää vielä paremmin, ni eikai jää enää varaa toivomiselle.

Silti. Tää kuoppa pitää taas alustaa kunnolla. Ei saa oikoa. Ei suopohjaan kannata betonia valaa. Ellei sitten jalkojansa ja vasta sitten suohon. Se se vasta kannattavinta ois. Vuoden ekoteko.

Mä tiesin jo etukäteen kyllä että auringonpimennystä edeltävä aika on ihan helvettiä henkisesti, kuun pimennys takana ja tälläiselle gammasäteilyistä riippuvaiselle on onni onnettomuudessa, että mustasta aukosta riittää säteilyä tänne asti. Hyvä me, räjähtävät tähtöset, varsinaisessa imussa. Lähteeköhän mustakin jotain säteilyä nyt. Ainakin sain hermostumisellani läppärin kaatumaan, tarttis alustaa, en osaa vittu mitään. En edes ottaa niitä varmuuskopioita. Ja just vielä tarkistelin, että pöytäkoneen varmuuskopiottelu on voimassa. Mut en läppärin. En edes osaa kirjoittaa tällä paskanäppäimistöllä. Ehkä materiaan ei pitäis kiintyä. Enkä mä sitä läppäriä paru, vaan sitä kaikkea mikä hukku sinne syövereihin. Titanicit. Ja mä vielä viimeiseen asti seisoin uppoavalla kannella. Ois pitänyt tajuta. Mut ei. Mä olen tyhmä. En mä tajua.

Kaikki täytyy vaan tehdä uusiks. Tällä kertaa sit paremmin. En ulosta enää koskaan mitään missä on vähäkään mun mielestä joku juttu ihan paska, mut muuten hyvä. Se on oltava just hyvä tai se on delete. En saatana enää jää koukkuun siihen semi-hyvä-hämäykseen, enkä tarraudu tolla tavalla(kaan) enää senkään vertaa mihinkään. En vaan suostu hajoamaan. Mut kyl vituttaa. Voi vittu kun vituttaa. Kaikki meni. Tuntuu kun ei ois ollu mitään tai tehny koskaan mitään, mä olen tällänen ärsyttävä hypistelijä. Perkele. En ole enää. Otan sen minkä haluan, eikä muulla ole väliä. Ehkä vähän on.

Koitan opetella sietämään taas niitä rakkaimpia, jopa sitä peilikuvaani. Ainiin, olen aika pysäyttämätön. Buah. I shall rise again!

Tämä ei ole ollut täällä. Nyt on.
http://www.youtube.com/watch?v=G-W-bMiMpqQ&feature=related

Juhannuksen helmiä sialle. Niin joo. En lataakaan parasta juhannuskuvaani tähän kun ei sitä olekaan enää olemassa. Ai saatana.

Ei mun tarvii kuunnella kun 5 minuuttia. Olen kauempana euforiassa kuin kukaan tajusikaan, ennenkuin itse huomasin lähteneenikään. Huomaan olevani ihan siinä huulilla, melkein perillä. Rinnuksista oikein ottaa.

On kun haukkais puhdasta ilmaa ensimmäistä kertaa. Merenneidon hapenveto. Ratkaiseva seminaari suolaisella pinnalla. Se on joko tai. Aina päällä tai aina alla. Vähän niinkuin miehissäkin. Seksiä harrastetaan tai ei. Useimmiten ei. Toimi nainen runkkupatjana. Pelastut.
Himo on vihoviimeinen kaveri.
Takaisin Ursulaisempiin maisemiin. Syvemmälle sykkimään. En sittenkään haukonut ilmaa? Jäin pinnan alle, vapaaehtoisesti? Ei kuulosta minulta alkuunkaan. Upponallesyndooma syyllinen.
Sofia is back to haunt us.

Ei oo mitään tehtävissä, enkä haluaiskaan, nämä menee niin sykleissä. Toisaalta ihan jännittävääkin seurata sivusta mitä tulee tehdyksi. Sataa vettä niin aina, että tuntuu kun ois kokoajan märkänä.

Kaks varmaa paikkaa auringossa, enkä tarrautunut tapani mukaan kumpaakaan, se on se kolmaskortti, jonka kääntymistä tässä on salaa fantasioinut jo pidemmän aikaa. Osa unelmasta toteutumaisillaan, kun nyt sais sen jalkaterän oikeille tantereille. Soitan fagottia vuorenrinteillä, kun kukaan ei kuule ja juuri siksi. Vielä ei ole vanhin tipahtanut, ei voi käydä nuolemaan. Kun näppejään. Aika hioa itsensä terään. Onneks siinäkin riittää tekemistä enemmän kun jaksan tehdäkkään.

Tämä vuosi menee ns. ihan läpällä. Sänky aina pedattuna, kun ei siinä kukaan koskaan ois nukkunukkaan ja silti kämppä aina sen näkönen kun siellä ei ois kukaan ihminen koskaan käynykkään. Eikä ookkaa, näitä statisteja korkeintaan. Tekis mieli melkein istua iltaa. Mut niinhän mä teen joka ilta. Istun illan yöhön, yön aamuun, aamu sekoittuu jo niin pahasti päivään, että huomaan vasta illalla taas istuvani iltaa.

Sit on aina näitä tyyppejä puhelimessa, mitkä voi vuoden olla kyselemättä sen kiinnostuneemin kuulumisia ja yks kaks kyseenalaistaa mun työssäkäynnit ja ansiotulot. Ai vittu että sapettaa. Samat jeesustelijat kumartaa ideologista ohjenuoraa ja heikonhetken lohduttajaa. Uhraavat kaiken sille, josta minä en ymmärrä enää oikein mitään. Vaikea siinä on tulla toimeen, puolin ja toisin. Onneksei tarvi. Onneksei oo mitään pakko. Aina voi kääntää takin, ei tarvi juurtua mihinkään. Ei tarvi kokea tulevansa jostain ja menevänsä johonkin. Semisti aina liikkeessä, perhetausta hämärä. Helppo vaan hämätä ja karata. Ihmisvälityskontakti oiskin ihan hurjaa. Kerran vielä tekis mieli kokeilla. Se on aina se viimeinen kerta ja viimeinen naula. Monessakohan arkussa sitä on mennyt makoilemaan jo, ja aina vaan. Se halu tarrautua, kokeilla, josko tämä tästä muuttuis muuksi kun miksi sitä luulin. Paskat.
Turhaa itsekusetusta. Ei voi käydä meikälle, nähty reitti oli vähän erilainen ja siltä poikkeaminen tuntuu enää vain houkutukselta.

Takaisin uppeluksiin siis.

On vaan ollu tosi hienoa. En ole tehnyt läheskään mitään kaiken tämän siisteyden eteen, vain tönöttänyt siellä täällä. Melkein kun varastaisin jonkun toisen elämästä osasia. Nää ei niin kuulu tähän itseaiheutettuun kärsimysnäytelmään. Ei oo ketään ketä syyttää, eikä ketään ketä kiittää. Tönöttelen siis jatkossakin.

Mä olen ihan pähkinöinä. Vielä vähän hunajaa ja mä olen unelmia vailla. <3

Päistä päätellen on mennyt pitkän aikaan tuon ihanuuspuuskan kourista, että on pitänyt leikkiä ihan urakalla neulatyynyä. Ja lisää on suunnitteilla.

Jonkunlainen koukkuuntuminen. Mut jotenkin tuollainen valmistautuminen siihen kivuntunteen mässäillyyn on melkein yhtä orgastista kun varsinainen splätteri-ilta. Mut sellainen jonkun muun aiheuttama järjetön sirpaloituminen, johon ei saa mitään ennakkovaroitusta on se pahin. Mä osaan kuvitella saahavani jalan irti, mut jostain pelkästä fiiliksestä ei saatana selviä hengissä.

Sitä tekee kaikkensa hallitakseen täysin edes itsensä, ihan vaan huomatakseen, että on vaan jumittunu roskaksi tuuleen. Vittu. Variksena valtatienvarella. Ihmisenä hajoavana. No, ittensä onneks saa aina kerättyä siihen hulluun silmittömään uskoon.
Vaikka sitten eläiskin omista illuusioistaan. Mut vituttaa mätkähdella maanpinnalle.

Vituttaa ylipäänsä se, että tiputtuaan sieltä pilvenreunalta, ei enää pysty tyytymään mihinkään. Jokainen kompromissi matkalla ylöspäin on kuin alentais rimaa jollain lailla. Puoli vammanen, pitää kuntoutua. No, se on onneksi se hauska maaninen vaihe, joka yleensä on mennyt nopeesti. Mut sit taas. Siellä pallilla seisoskelu ja kaiken sen tajuaminen taas omaksi kuvitelmatksi vituttaa. Tarvii vissiin suunnitella kulkevansa johonkin muuhun suuntaan kun aina vaan ylöspäin. Kaivelukin on koitettu.

Vertikaalinen pallolla pyöriskely avartaa, siispä matkailemaan.

Ainiin. Ja oli kiva reissu, vaikken lähettänyt edes korttia, jos tästä sitten vaikka parhaat muistaisin.

kaikki katos!!!!!!!!!!

38tuntia <3