IRC-Galleria

Poets Of The Fallin Marko, ennen olit vaatimaton ja siksi niin ihana hupparipoppari, joka promokuvissakin katsoi ujosti sivuun. Eilen lavalle nousi käsittämättömän korni "rokkikukko" ylikireissä pillifarkuissaan ja taivutetuissa aurinkolaseissaan - kokonaisuuden kruunasi uskomattoman ruma valkaistu tukka, joka sai sinut näyttämään The Rasmuksen vanhalle logolle. Elkeesi olivat ylimielisen tähden: Lallintalolta on kuitenkin kovin pitkä matka Wembley Stadiumille. Välispiikkisi loukkasivat paitsi älykkyyttäni myös huumorintajuani, temppugallerian huipentuma oli saippukuplakonekivääri, jolla sohit naurettavan näköisenä ympäriinsä. Kaksi ainoaa ns. "hyvän tunnelman hetkeä" koin, kun olit (vahingossa kai) aito: vilkutit äidillesi ja vaikutuit, kun me kaikki yhdessä lauloimme Late Goodbyeta pitelemääsi mikrofoniin.

Peräänkuulutan nöyryyttä, herkkyyttä ja aitoutta.

Marko, kasvata itsellesi pallit ja ryhdy vasta sitten poseeraamaan.

nimim. Tuleva entinen fanisi(ko)?

Kyllä ihmiskeho voi olla kaunis. Jotenkin tää aurinko ja vaatteiden vähäisyys sai mut pohtimaan, mitkä kohdat kropassa on hienoimpia mun mielestä. Tässä saldo:

1. Niska, etenkin ne niskajänteet. Mitä pidempi ja ryhdikkäämpi, sitä jalompi.

2. Solisluut. Ne on vaan hienot, jotenkin musikaalisen näköset mun mielestä.

3. Se kohta, mikä on lonkkaluusta puoli kämmenenmittaa nivusiin päin. Siinä iho on kauhean sileää ja se lonkan harjanne erottuu hienosti.

4. Ojentajat. Haba on so last season ja paté.

5. Jalkaterät sillon kun ne on jännitettynä, siis varpaat ylöspäin. Hieno profiili.

Kuuntelin aamulla Bo Bicea ja mun alkoi tehdä kauheasti mieli Amerikkaan. Se on juuri sellasta kepeää autoradiobonjovia, jota pitää kuunnella highwaylla avoautossa täysillä. Missä ei tietenkään ole mitään järkeä, koska eihän avoautossa voi kuunnella musaa. Mutta mun haaveissa se menee juuri noin.

Käykö kenellekään muulle ikinä niin, että unen ja valveen rajamailla ihan selvästi tuntee asioita jotka ei mitenkään voi olla totta? Kuten esimerkiksi että tuntee sängyn keinahtavan kuin joku istuis sen laidalle vaikka on asunnossaan yksin? Tai että kuin joku kiskois peittoa pois sun päältä jalkopäästä käsin? Vähän pelottavaa...

Miksei mun prosemmaohjaaja näe, että mä olen oikeasti väärinymmärretty nero? Miksei se tajua, että tekstin imu ja mielenkiintoiset sanavalinnat ovat paljon tärkeämpiä kuin pilkun paikat? Miksei se ole yhtään kannustavampi? Miksei tää muka kelpaa tällaisena? Kuka väitti, että sen mielipiteet on yhtään oikeammat kuin vaikka mun?

Oikeasti kun ensi viikon keskiviikko koittaa, mä lupaan etten uhraa enää ajatustakaan koko typerälle työlle. Pitäköön tunkkinsa, perkele. Ihmekös ettei saa nainen nukuttua kun parenteesit ja modaaliset saada-verbit, puheaktiteoriat ja lausumansisäiset siis-partikkelit, keskeytykset ja päällekkäispuhunnat, osallistumiskehikot ja preferenssijäsennys, dialogipartikkelit ja itsekorjaukset vain viuhuu korvien välissä. Näkis edes mukavia unia...

Sitä paitsi eilinen winrar-elämys oli huomattavasti palkitsevampi kuin keskustelunanalyysi koskaan. Ehkä olis vaan pitänyt jatkaa tkt:llä.

Mun asunnosta saa hirveän vähällä vaivalla tee-se-itse -tropiikin: levittää vain pyykit kuivumaan ja odottaa auringon kääntymistä lounaaseen ja länteen. Jos elokuussakin paistaa tähän malliin, en kanna enää yhtään kaunaa Kelalle. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan.

Tää päivä onkin sellainen. Mä olen vankina enkä pääse ikinä eteenpäin. Tästä lähin elän uudelleen päivän, jona tajusin ettei prosemma ole vielä lähellekään valmis. Päivän, jona raksaäijät katuporas meidän töitten yläpuolella niin että meinas oikeasti lähteä järki ja ymmärrys sekä kuulo. Päivän, jona ääntä ei meinannut lähteä laisinkaan.
Päiväni Rikki Hiirenä.

Ihmiset! "Parsaviikot" kirjoitetaan yhteen; "panini":in tulee yhteensä kaksi i:tä nominatiivissa; "welcome" kirjoitetaan yhdellä l:llä; "caffellatte" kirjoitetaan oikeasti noin; päivämääriin tulee yhteensä kaksi pistettä tyyliin 19.4. ja-niin-edelleen. Rankkaa olla täydellinen kun joutuu äidinkielensä lisäksi oikomaan vieraiden kielten kirjoitusasua. Ja uskokaa tai älkää, tätä ei saa käännettyä pois päältä. Kielipoliisi valvoo kaikkea, kaikkialla, kaiken aikaa. Onneks ei ole vielä absoluuttista sävelkorvaakin, saattais tulla hermoromahdus.

Hyvä että mä sain sen Devil Wears Pradan viimein loppuun, miten sitä voikin ihminen ahdistua kuvitteellisten henkilöiden elämästä näin huolella. Ja samaan aikaan töin tuskin välttyä karjumasta ääneen että "OTA LOPPUTILI TYHMÄ NAINEN! MIKSI SÄ KESTÄT TOLLASTA!". Seuraavaksi jotain kivaa ja kepeää, kiitos.

Lomassa parasta on se, että saa nukkua pitkään, kuluttaa salilla vaikka kolme tuntia vailla huonoa omatuntoa, kävellä kaupungilla verkkaisesti, katsella telkkaria vaikka keskellä päivää, juoruilla ystävien kanssa puhelimessa, suunnitella päivän vaatekokonaisuutta tuntitolkulla ja päätyä verkkareihin, nauttia hiljaisuudesta, kuunnella hyvää musiikkia omalla volyymilla ja käydä kahvilla kaikessa rauhassa. Viime yönä näin myös unta punaviinistä: tämä enne on otettava vakavasti ja korjattava puute pikimiten. Kuten huomaatte, hyvin pidettynä mä olen vähään tyytyväinen ja ihan nöyrä nainen - epäkohdat etenkin omassa kohtelussani saavat mut kiihtymään.

Näillä mennään, on kiva päivä tänään.

Minä en ymmärrä miehiä.

Miettikää miten mukavaa elämää: hengata puissa kaikki päivät jossain eukalyptushöyryissä ja näyttää söpölle.

Toinen sopiva ammatti vois olla myslihärkä.

Mä en halua mennä kirjastoon. En mä jaksa lukea mitään keskustelunanalyysin tutkimuksia, enkä mä etenkään halua kirjoittaa omaani. Ketään ei kiinnosta, mä en osaa eikä mua edes huvita.

Mä en halua mennä salille. Mitä väliä, miks pitäis. Kun tulee hyvä olo. Paskan liekki, pahapas. Aina. Muuten musta tulee lihava. Tulee joka tapauksessa, enkä mä juuri nyt edes välitä. Pulassa mä oonkin siks että sisäinen kauneuskin on tällä hetkellä pekkasella tai jossain.

Mä en halua mennä töihin. Mä en vain halua. Ja jos joku tulee tänään jotain änkyttämään, mä oikeasti sanon sille että mee toiselle ovelle virpoon. Tai sitten vedän sitä pataan.

Mä en halua lähteä jonnekin tyhmään Muurameen joihinkin tyhmiin häihin. Mä en edes tunne sieltä ketään. Ja se on kamalan kaukana. Enkä mä jaksa osallistua mihinkään tyhmiin hääleikkeihin tai juoda mitään tyhmää boolia.

Mä en halua nousta sängystä. Tästähän tää kaikki alkoi. EIKÄ PUHELIN TAASKAAN SOI.

Mä olen kyllä tänään ihan hyvällä tuulella, mutta jostain syystä aloin miettiä mitä ihan todella vihaan tässä maailmassa. Täältä pesee:

1. Myöhästymistä. Siis itse en voi olla myöhässä tai tulee tilanne. Enkä oikein siedä sitäkään että muut myöhästyy. Miksei sitä voisi saman tien järjestää elämäänsä niin että ehtii? Sen verran voi tietysti myös kunnioittaa toisten aikatauluja että tulee ajoissa, johan sen Isoisäkin tiesi että täsmällisyys on kuninkaiden kunnia.

2. Sukkahousuja. Kuten sanottua, ne on pahuuden ydin, suoraan saatanasta ja pirun itsensä keksintöä. Hiostaa ja vetää varpaat rullalle, kiertyy jalkojen ympärille omituisesti ja on hankalat pukea... Ja se pituus: ei ikinä hyvä. Jos ei ole haarakiila polvissa niin sitten on vyötärönauha kainaloissa. Eikä ne edes kestä käyttöä.

3. (Henkistä) laiskuutta. Ettei ihmiset viitsi vaivautua, ettei itseään jakseta haastaa. Että mennään siitä missä aitaa ei ole. Ei vain piitata.

4. Väärin taitettuja sanomalehtiä. Jos lukee vaikkapa Hesaria, sen voi viikata luettuaan siististi, JÄRJESTYKSESSÄ. Ei oo iso vaiva, eihän...?

5. Pelkuruutta ja vastuuntunnottomuutta / -pakoilua. Miten tietyille tyypeille tullekin aina ihan puun takaa se, että toimistaan ja sanoistaan joutuu useimmiten vastuuseen? Isot ihmiset...