IRC-Galleria

Persoonallisuustesti.

Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun. Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi. Olet konservatiivi, jolle työ on elämä. Teet töitä ahkerasti niin työpaikalla kuin kotonasi. Tarjoat apuasi anteliaasti, ja usein kulissien takana. Uudet ideat, muutokset ja epävarmuus ärsyttävät sinua. Haluat muuttumattoman, hyvin järjestetyn ja aikataulutetun elämän, vaikka se tarkoittaisi sitä että joku toinen tekee aikataulusi ja ohjaa elämääsi. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit auttaa ihmisiä: palvelutyö, opetus, vapaaehtoistyö, hoitotyö. Olet onnellisimmillasi kun voit käsitellä yksityiskohtia ja suorittaa rutiineja, varsinkin jos voit tehdä niitä ihmisten parissa.


Hoi-oi, pelottavan tosi.

12.02.07 16:14 <Jeanne> Se oli mukana kauan aikaa, mutta sinä homo et ollut ikinä koulussa!
12.02.07 16:18 <Jeanne> Joo, pitää katsoa, jos se löytyy vielä. Cheche-cheveux!
12.02.07 16:19 <Jeanne> *seche.
12.02.07 16:27 <Jeanne> Voi tiivistelmä :D Sitten kyllä nauretaan ja kirjoitetaan, että vous etez chattes. Tai keksitään joku muu hyvä tarina.
12.02.07 16:55 <Jeanne> Minä en osaa muuten yhtään ranskaa enää XD. Esim. tuo äsköinen olisi pitänyt olla vous etes. Mutta joo, loppu on hyvä, ja kaikki!
12.02.07 16:58 <Jeanne> Tämä keskustelumme motivoi minua nyt tekemään ranskan kuuntelun x)



Ikävä <3. Paitsi ei ranskaa. R-04:ää kaipaan.

Lunta sataa ja on hyvä olla. Aamu alkoi suklaalla ja Elsa Saision kirjalla. Äsken dvd:ltä tuli Jääkuvia, vaikutuin. Aamukahvi yksin oli nautinto. Kummitus oli rauhassa viime yön. Sylvia ja mummu rakensivat äiti-tytär -suhdettaan. Beetlehemin toinen harjoitusjakso päättyi eilen. Kauemminkin olisi jaksanut treenata, alkoi juuri vasta päästä kiinni. Nyt pitäisi kääntää katse muihin teksteihin pariksi viikoksi. Tai sitten voisi vain olla hetken, keittää lisää kahvia. Yhtenä aamuna oli ikävä lukioaikoja. Se oli se aamu, jolloin tämän vuoden abit remusivat. Tuli hinku palata Marilynin mekkoon. Mutta väkivaltapallo tukahdutti sen halun. On hyvä olla tässä ja nyt. Ensi viikolla tuotantoa ja balettia. Lauantaina hiihtolomalle. Kuinka nopeasti aika rullaakaan. On niin paljon nahkoja, joiden alle pitäisi päästä. Ja päätöksiä, päätöksiä. Lumisade yltyy.

Jee, 24 tuntia vapaalla jalalla! Siitä tosin on jo mennyt tunti sohvalla istumiseen, mutta hyvä niin - pakko vähän relata välillä. Beatlehemin harkat ovat sujuneet mukavasti, mutta eivät kivuttomasti, mustelmia on kaikilla mitä mukavimmissa paikoissa. Olemme ottaneet vähän osumaa pallosta... ja toisiltamme. Niin, ja aikidotreenit olivat viimeksi aika TUFF. Heiteltiin toisiamme. On kyllä ollut tosi fyysinen viikko, ja tahti jatkuu kovana keskiviikkoon asti. Huomenna on kuitenkin vissiin vain kuuden tunnin treenit.

Teen Beatlehemissä todella haasteellisen roolin, ja olen ihan liekeissä. En ole käytännössä katsoen rakentanut sitä vielä ollenkaan, mutta kirjoitettuna se näyttää hyvältä. Oi voi, ihanaa päästä tekemään isoa prokkista sellaisen roolin kautta, joka ei nouse suoraan itsestäni. Olen tehnyt niitä hennon tyttömäisiä hahmoja jo riittämiin. Nyt pitäisi saada jalat maahan.

Pikku Pietarin Pihan roolijako on 2.2. Mielenkiinnolla odotan, miten saan kaksi näin isoa prokkista yhdistettyä toisiinsa, varsinkin, kun ne ovat toisella puolella Suomea. Ja sitten pitäisi myös tehdä kaikkia muitakin teatterijuttuja, onneksi pienemmässä mittakaavassa. Monologi ja silleen. Toki sekin vaatii ihan kivasti työtä, samoin yhden ohjaussuunnitelman tekeminen.

"Mä katoin, että tähdet näkyy, mut ikkunassa onkin paskaa." -Ansku-

Vapaapäivä <3. Olin äsken Sussun ja Aukun kanssa aamuteellä Anniinan ja Jennyn luona. Ihanan rauhallinen fiilis. Tänään vain möllötän.

Reko Lundanin "Kutsumattomia vieraita" on ihanan riipaiseva näytelmä! Sain sen eilen kummeiltani myöhästyneeksi joululahjaksi, ja luin sen tänään.

"Tuleeko kuolema todella? On rinnassa pahoja soluja, kutsumattomia vieraita."
~
"Kukaan ei saa tietää, en aio sietää kutsumattomia vieraita sairauttani säälimään, heikkouttani näkemään."

Hurja, hurja näytelmä. Tosin samaisen kirjailijan "Aina joku eksyy" on minulle vieläkin rakkaampi, yksi intohimoteksteistäni aivan ehdottomasti. Ja niin kipeä.


MUOKS. Kirjoittakaahan ystäväkirjaani, jos vain jaksatte :). http://ystavakirja.net/Muir

Uuden vuoden kunniaksi siivosin päiväkirjani.

Syysloma tuli liikunnan puolesta otettua kyllä aivan liian rennosti - meinasin pyörtyä aamulla, kun opiskelu alkoi jälleen kunnolla. Maanantaina oli vain teatterihistoriaa, se oli rentoa, mutta tänään pantiin taas lihat juoksemaan. Aamulenkki oli tuskaisa, eikä vähiten siksi, että en ehtinyt syödä aamiaista. (Oikeasti - nukuin kymmenen tuntia, miten voin haluta nukkua vielä yhdennentoistakin?) Suurin tuska oli lämppärissä, silmissäni sumeni yhtäkkiä, kun tehtiin äänenavausta. Sitä ennen oli tehty puolen tunnin rankat fyysiset harjoitteet, jotka kai sitten olivat minulle liikaa.

Jännitykselläkin taisi olla osansa huonoon olooni, koska Terve ahdistus -esitykseen oli vaikea palata nyt syysloman jälkeen. Vaikeasti se esitys kulkikin, ajatukset olivat kaikessa muussa kuin anoreksiassa. Yleisö oli kyllä palkitsevaa, minulla on monologissani kohta, jossa polvistun yhden katsojan eteen, ja sanon hänelle olevani taiteilija jne. Nyt polvistuin jonkun vanhemman naisen eteen, ja hän rupesi puhumaan minulle. "Taiteilija sinusta tuleekin!" Tuli melko hyvä olo tuosta, vaikka pasmat menivät sekaisin.

Ostin tänään Bulgakovin "Saatana saapuu Moskovaan". Voisin mennä nyt lukemaan sitä, ennen kuin kuoro alkaa. Kirjoittaakin kyllä pitäisi, päässäni on miljoona ajatusta, mutta suhteeni kynään takkuaa. Yritin eilen kirjoittaa jotakin luovaa pitkästä aikaa, mutta sain paperille vain kuvailun höyryävästä teestä. Writer's block? Luultavasti. Olen saanut kaunomielistä tekstiä tuotettua viimeksi elokuussa. Tai no, en minä koskaan mitään kaunista kirjoita, pikemminkin... noh, hukkasin sen sanan, jota tarvitsin. Huomaattekos nyt?

Olin muuten kuulemma viime yönä herännyt, noussut istumaan ja sanonut "huomenta". Kämppikseni oli kehottanut minua jatkamaan uniani. En muista tuosta mitään. Sinänsä pelottavaa, että voi tehdä asioita ilman, että omiin ajatuksiin jää muistijälkeä. Noh, onneksi sanoin vain sen huomenta.

Illanjatkot täältä Niittylahdesta, jossa aurinko juuri laskee Pyhäselän peilikirkkaaseen veteen!

<3: Monicanne.

Johanna sanoo:
haluan aivot, kuten jo totesin.

Västäräkki sanoo:
Ja minä haluan vatsalihakset.



On se hulvatonta, kun aina haluaa jotakin. Ei voi vain lakata haluamasta, vaikka ostaisi itselleen lahjakortin meikkikauppaan. Haluan tuon, tuon ja ehkä viisi noista ylähyllyllä olevista puteleista. Voitko antaa ne minulle, itse kun olen lyhyt? Ai, loppuiko multa käteinen? No, ehkä minun pitää mennä sitten kotiin divarin kautta. Jos joku hullu vaikka ostaisi. Ai, minut vai? Ei, kun tarkoitin niitä alepokkareita, hölömö.

Ei saa sanoa hölömö, jos ei tarkoita sitä. Ja sitä paitsi, ite oot hölömö, oikein sellainen monen öön ihminen. Mutta ei kai siinä sitten mitään, on ihan terveellistä olla jotakin. Ollapa vaikka teeleipä. Draamakasvatuksessa sanottiin kerran, että aina on oltava jotakin, ja sitä jotakin on oltava koko sydämeltään ja mieleltään. Ole vaikka teeleipä, mutta käske sitten varpaasikin maistua maukkaalta kello viiden aikaan.

Kotona on muuten kivaa, kun tulee postia. Sit on ihan niin kuin synttärit, kun Teatteri-lehti tulee. Viimeistään kolmannella sivulla unohtuvat omat vatsalihakset, ja ajatukset valtaavat näyttämön filosofiat ja ne kaikki huolella harjoitellut kiiltokuvahymyt. Hymyilenkö minäkin noin? Ehkä joskus hymyilen. Ehkä sitten, kun minulla on vatsalihakset. Ai niin, unohda vatsalihakset, olemme jos sivulla neljä.

Kyllähän sitä joskus miettii, onko sittenkin vain todellisuuden vanki, vaikka miten osaisi vääntää meikatulle naamalleen kymmenen erilaista kiiltokuvahymyä, vaikka osaisi jopa ripotella luovuudesta sikiäviä hileitä tukastaan kiiltokuvaefektin vahvistamiseksi.

Mutta tarvitseeko meidän edes yrittää vahvistaa mitään? Olemmeko hengeltämme voimakkaita vai sittenkin niin ohuita, että kiiltokuvaefekti loistaa katsomon viimeiseen riviin asti, kun käännymme sivuttain?

Entä, jos eräänä iltana, erään loistavan esityksen jälkeen, huomaat olevasi kerjäläinen? Ja kun olet viikannut pahalta haisevat roolivaatteesi odottamaan seuraavaa viikonloppua (onpa ihanaa, kun ei koskaan tarvitse miettiä, mitä pukee päälleen viikonloppuisin), tajuat, ettei omien vaatteittesi taskuissa olekaan yhtään hilettä.

Ja kun kävelet pimeässä illassa kotiin, on valomies unohtanut sytyttää kynttilän ikkunaasi. Ja jos eteisen peilistä sinua tuijottaa tyttö tulitikkuja lainaamassa, tiedät, että teatteri ja todellisuus ovat sekoittuneet keskenään. Ehkä sitten sinun on aika olla onnellinen, ehkä sitten tiedät todellakin tulleesi kotiin.

XXX

Tämä kiitokseksi jokaiselle, jonka kanssa olen saanut näytellä seitsemän harrastajavuoteni aikana. Taival ei ole aina ollut ruusuinen, mutta te olette nyppineet pahimmat piikit pois. Jatkan Teatteri-suossa rämpimistä toisella puolella Suomea, mutta tulen katsomaan teitä niin usein kuin mahdollista. Katkaiskaa jalkanne ja muistakaa västäräkkiä hyvällä... paitsi tietenkin te jotkut, jotka muistatte pahalla.



Ja loppuun lainaus Onnen maasta, koska tämä viesti on samalla mitä nöyrin kiitos myös heille, jotka auttoivat minua olemaan Laura.

"Eikö me sitten nähdä enää?"
"No, niin siinä voipi käydä, mutta minä kirjoittelen."
"Miten kirjoitat, kun et osaa?"
"Lähetän sitten vaikka piirustuksia!"
"Et kyllä ole ihan viisas."

Ettehän tekään ole ihan viisaita, ettehän?

(Ps. lyijykynäpiirustukset ovat erityisesti mieleeni.)



"Minulla on vähän asioita tuolla."

Mun aikataulut kusee nyt melko pahasti. Oon kappaleina ihan pian, mutta sittenpä ainakin ehtisin joka paikkaan. Nauti tästä nyt sitten... no, inhimillisistä erehdyksistä ei saa teloittaa.

Tekis mieli lähteä hevonkuuseen, mutta sielläkin varmaan sataa.

Huomenna Rikos ja Rakkaus, se sentään on positiivista. Vielä, jos saisin Minnan mukaani. Ja jos aikatauluni ei romahda täydellisesti ennen tuota. Plööh.

No, tänään on vapaapäivä, jonka ajattelin kuluttaa sotkemalla käteni musteella. En valita.

Viisauden hampaani muuten kukkii, se oli eilen kipeä, nyt onneksi jo parempi. Julia tuossa maalaili, että siihen voi epäsäännöllisesti sattua vielä vuodenkin, ennen kuin se on puhjennut kokonaan.



Seuraava lause on 5-vuotiaan serkkuni suusta:

"Sä voit tulla sitten meille, kun sulla ei oo teatteria tai jotakin muuta yhtä turhaa."

Saatte ihan vapaasti käyttää iskurepliikkinä, kunhan vaihdatte teatterin tilalle ihastuksenne suurimman intohimon. Toimii takuuvarmasti, allekirjoittanutkin tunsi mukavia muljahduksia vatsassaan tuon kuullessaan. Perhoset kai esittivät Sievisteleviä hupsuja.



Voi viheliäisyys, kai sinäkin joskus olet itkenyt.