IRC-Galleria

Ärrinin murrin kirjastot.
Suomessa aina aika ajoin sain juosta kirjastossa hyllyjen välissä etsimässä kirjoja jotka olin palauttanut, mutta hupsis vaan, kirjasto oli jättänyt ne leimaamatta sisään.
"Ollaan tosi pahoillamme, kuinkas nyt noin." Kaikki tekee virheitä, mikäs siinä. Mutta tuollaisten virheiden seuraukset saan minä (tai joku muu asiakas) maksaa. Ja kun noin ei käynyt edes harvoin, vaan aina vaan useammin ja useammin - vaikka lainaankin paljon, ja niin todennäköisyyskin on suurempi.

Nyt täällä englannissa. Minulle tuli viesti, että jokin kirja on jäänyt palauttamatta. Pikkupaniikki, käänsin huoneen nopeasti ympäri, ei löydy. Nimi (tai tekijä) ei kuullostanut lainkaan tutulta, pistin netin hakuun että saisin kansikuvan. Tuli montakin, mutta yksikään ei näyttänyt edes etäisesti tutulta - noista mitään en ole kyllä kotiini kantanut.
Menin tänään nyt selvittämään. Vakuuttelin virkailijaa että en tosiaan ole tätä lainannut, mikähän on homman nimi (ja englanniksi niin, tunsin itseni jo valmiiksi avuttomaksi). Hän haki kirjan kopion hyllystä, ja sama (tuntematon) kansi siinä tuijotti kuin netistä löytämäni. Hän lupasi tehdä jotain (en ihan saanut selvää) ja ilmeisesti pyysi odottamaan - kun en ihan saanut selvää selailin lähistön kirjoja ja sivusilmällä seurasin miten hän puhui puhelimeen jonkin aikaa.
Lähti tulemaan takaisin tiskille, väläytti leveän (teko)hymyn, ja kertoi että kirja oli löytynyt jostain sivukirjastosta, että pahoittelevat ja ottavat sen pois kortiltani.

Mutta ah tätä autuutta, pitääköhän a) seistä vieressä ja tarkistaa että jokainen kirja palautuu (pyytää kuitti) ja b) varmistaa että oman kortin tapahtumat on suljettu ennen poistumista.
Ja kun länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole toista palvelua jota arvostan ja rakastan yhtä paljon kuin kirjastoja.

"Bäätmään ei aantanuut sinuulle lääkettä.. Tohtoori, tohtoori, antoi sille lääkettä..." Laulaa hostveikka taustalla...

"I need you now."

Onko sinulle kenties joskus käynyt niin että "kaikilla" tutuilla on kirjautumisesta "alle tunti"? Mitä silloin voi tehdä?


Mutta...

---

hooooooooooooooooooooooooooo sain tekstarin.
Ehkä sen on jumalalta.

mä joskus kysyn/
ihmisiltä, nähdäänkö/
joskus he taasen/
utelevat minua/

muutoin olen yksinäni

---

No eipä tullut hääppönen. Tai ainakin alkuperäinen on minusta (edelleen) paljon kivampi. Toimivampi.
Sanojakaan en enää osaa pakottaa. Kohten varmaan itseänikään.
:"04.05.2009 20:54 <MolliOlli> niin en tiedä sitten mikä on syynä..ite joskus kysyn ihmisiltä että nähdäänkö, joskus kysyvät minulta. loppuajan vietän yksinäni."

Ja jos se hihhuli on huomennakin jonkun syyn takia non-available, niin en viitti ruinata tapaamista.

Aika hauskaa(?), vuosia sitten olisin kiltisti sietänyt mitä tahansa temppuilua mistä tahansa syystä, nyt vaan tajuan että ei sitä kiinnosta eikä mua kiinnosta jos on hirveesti työtä tehtävänä että saavuttaa.

Niin että kaikki aloitekykyyni tottuneet ja luottavat ihmiset, en usko että enää niin innokkaasti tapaamisia järjestelen, kysykää te välillä. Mielenkiintoni olla kanssanne ei ole laskenut, mutta tehkää aloite jos tahdotte minut tavata.

"Mutta en mä jaksa aina pyytää ja mankua ihmisiä seuraani, kun tuntuu että joko ne teeskentelee vaikeastitavoiteltavaa, tai sit hei, ehkä ne ei vaan haluu olla mun kanssa (mut tää on aika epätodennäköisen kuuloinen selitys...)"

http://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1

Kaikki halukkaat vilkaiskoot montako samannimistä Suomen järjestelmässä kroolaa.
Vielä halukaammat ilmoittakoon minulle.

Vanhat ("vanhat") nimet tekevät kuulema (taas) paluuta, en kyllä aina käsitä miksi. Minusta on julmaa että vanhemmat voivat änkeä lapselleen lähes minkä tahansa nimen. Minusta vaikkapa sellainen järjestelmä olisi hyvä, että nimi tulisi sosiaaliturvatunnuksen lailla automaattisesti.

Kauankohan tää galtsun (rahastus)vappu kestää...

Jos kukaan ei ole täydellinen, miksi minä yritän olla?

[Julkaisee merkinnän muttei koskaan kirjoita tms.]

Mua ärsyttää kun ihmiset lupaa. Kun ne lupaa, eikä ole aikomustakaan pitää. Kun ne lupaa mutta lunastushetkellä tulee hirmuiset määrät kaikenlaisia esteitä ja selityksiä. Kun ne lupaa ja sitten tuleekin ihan oikeasti esteitä.

Pitäisi (kuulema) ymmärtää, että jos puoliso joutuu sairaalaan niin sovitusta piknikistä on pakko luopua. Pitäisi kai, mutta jos tarkkoja ollaan, eikö lupaukset pitäisi pitää? Kuka on arvollinen sanomaan mitkä ja milloin lupaukset tulee pitää, milloin saa luistaa?

Itse yritän olla lupaamatta mitää. Eipä tule rikottua. Eikä kyse ole mistään "minä en koskaan petä lupauksiani" -egonkiillottelusta, vaan ihan vain siitä että tahdon pitää kaikki lupaukseni.

Niin, voi sitten kyllä luvata parhaani mukaan yrittää tehdä niin tai näin, vaikka en voikkaan luvata että teen niin tai näin. En vaan voi sanoa että teen niin, kun voi tulla joku este. Voin yrittää tehdä niin parhaalla taidollani ja tarmollani.

Minulle tulee fyysisestikkin paha olo jos en pidä lupaustani. Ahdistun ja vilpittömästi pahoittelen (usein tosin vain mielessäni, enkä sille jota kohtaan olen rikkonut).

Jos lupaan jotain, ja sitten kuolen, varmaan palaan kummituksena "joo sori, älkää hätääntykö, joo oon kummitus, oli pakko tulla takas kun lupasin viiä roskat mut sit putos toi silitysrauta kylpyyn ennenku ehdin sen tehdä".

Tai "lupaan rakastaa sinua kunnes kuolema meidät erottaa". Käännettynä miten minä sen ymmärrän: kun tunteet muuttu, ei muutaku itsemurhaa tekemään. (No tosin nykyään rakastan kaikkia kaiken aikaa, tuo on pelkkä mahdollinen tilanne.)

Minua ärsyttää jok´ikinen lunastamaton lupaus (minulle luvatut ja lupaamani). Joo, eihän siinä mitään, sulle tuli este. Ja sitten minä olen se lapsellinen kun penään että "mutku sä lupasit". Siis "kaikkihan sen tietää" että ei lupauksia oikeesti oo tarkotettukkaan pidettäväksi. Kts. avioerotilastot.

Miksi kummassa ihmiset lupaavat, kun tietävät etteivät ehkä voi pitää? Miksei voi sanoa että "mä lupaan yrittää" kun se on totuus?

Minut on kiristetty (tuntitolkulla yritin selittää etten voi luvata, kun en edes tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta pakko oli kun en saanut rauhaa - sinänsä ikävä tilanne, ja toimin itseäni vastaan, mutta enkö minäkin, joskus edes, saa päästä helpommalla..?) lupaamaan että olen hänen kanssaan aina. Nojoo, liikutaan harmahalla alueella, mitä se käytännössä tarkoittaa ja näin, mutta yhteistä elämää ei irtoa katsoi sitten mistä vinkkelistä. Ja se on minusta todella ikävää, vaikka lupasinkin paineen alaisena.

Kerran minulle luvattiin että saan kokeilla ajella yhdellä autolla. Tuli ero, ja jäi juttu lunastamatta. Niinpä vaan kahta vuotta myöhemmin kruisailin tuolla autolla öisellä parkkipaikalla. Oli kivaa.
Mutta mitä yritän sanoa, on että "varo mitä sä toivot koska sä saat sen" pätee myös lupauksiin.

Varo mitä sä lupaat, kun se tapahtuu.

Ja jos on jotain mitä en oo pitäny, jos on jotain mitä et oo pitäny, nyt on hyvä hetki tuoda esiin.

Mä en lupaa mitään mitä en voi pitää.

Mä en siis lupaa mitään.