IRC-Galleria

Tässähän se tämäkin päivä meni. Miettiessä ja ihmetellessä. Tiirailin netistä vähän tietoja ja huomenna jos kävis taas työkkärissä tiedustelemassa että mitä mieltä ne on mun suunnitelmista. Ja sitten se semmonen pikku reissu mahdollisesti ens viikolla... ja siihen reissuun laitan paljon toivoa... ...

Tänään oli kuuma päivä. Vielä vähän masukin kiukuttelee, en tiä pitäskö vielä heittää buranaa huiviin.

Tää on melkein liikaa mulle... tekis mieli kiljua. Tää on niin tyhmä tilanne, enkä voi muuta kun heittää itteni likoon ja toivoa että lopputulos on toivottu.

Janottaa kovasti vieläkin... kylmä vissy roks.

Joo-o. Suunnitelmia taas. Näköjään sitä on vaan jotakin tarpeeksi pahasti haluttava että innostuu oikeasti jostain. Ja kyllä mä tulen varmaan tarvimaan vähän kaverien apuakin, toivottavasti kaikki järjestyy. No, katsotaan sanoi lääkäri... huomenna vähän alottelemaan projektia ja pyörät pyörimään. Kirjottelen sitten kyllä paremmin.

Mitähän muuta tässä voisi sanoa... eipä kai paljon mitään uskalla. Mutta kun että tästä tulee pitkä ja tuskanen tie, mutta itepähän valitten.

Syksy meinaa jo tuoksua välillä ulkona. Pihlajanmarjat on niin maan punasia ja lehdetkin on puissa jo sellasia "tummuneen" vihreitä eikä sellasia kesäsen heleän vihreitä. Veikkaan ettei monia päiviä tarvi odotella kylmiä öitä ja kellertäviä lehtiä.

Että semmosta... Reissu pääkaupunkiseudulle oli sitten jo erikoinen... erikoisessa seurassa ja erikoisissa paikoissa. Ja minkäs tälle taas voi... olen minä enkä muuksi muutu. Taas mua viedään ja vaikka tiedän ettei tämäkään ole yhtään sen erilaisempi ja parempi välttämättä kun ne muutkaan... heikottaa silti kummasti.

Noh, kunhan tästä taas kuntoon tulen niin täytys alkaa hoitelemaan noita koulutus-asioita ja niin poispäin. Kai tässä sitten taas huomenissa kirjottelen lisää kun on nyt taas niin väsy, tätä se reissaus ja tämän oman kropan tila teettää...

Tämmöstä

Yleensä nää jutut on niin ennalta-arvattavia... mutta tätä en kyllä odottanut. Tämä lauantai meni niin ihmeellisellä tavalla ettei paremmasta väliä... no kaiken jälkeen olen nyt täällä Espoossa missä vietetään huomenna synttäreitä, ja puhelimeen ei tarvi pahemmin enää suomea puhua... onneksi ei mitään koskaan tapahdu. Kirjotan myöhemmin lisää kun nyt ei väsyksissä osaa edes kuvailla...

I loved you. I admit that I didn't always trust you, but I tried. You always gave me something to wonder about, you didn't make it easy. I still loved you.

I used to tell my myself and my friends that the reason I don't understand you is that you are not good at explaining things. And I told everyone that it does not necessarily mean something is wrong. I wanted to believe so myself. I wanted to believe it so bad.

I forgave you so much. I forgave everything I saw, everything you put me through. Because I loved you. I tried to forget, for our sake. You never made that easy either, but I swear I tried.

The way we broke up made me feel that I had done so much wrong myself, because you still kept explaining things in your own, strange way. So did I. The way started acting then made me so afraid. I was so scared that you had found someone, someone you like more and better than me. I did my everything to get closer to you again, because I had started regretting of letting you go. I was so happy when you said that don't worry, I will come and see you. You even said that you love me too. That gave me some comfort. I kept telling myself that nothing can be wrong, soon we will sort things out. I even hoped we could make everything work again, because I really wanted that.

Today I found out that you have dated another girl for a week now. I really can't even explain how I feel. I hope you are very, very happy with the way you have chosen to go, because you hurt me. You hurt me more than anyone has ever hurt.

Syksyä kohti tässä todellakin ollaan jo menossa. Vaikka elokuu vasta suht alussa niin lämpötilat ei kiipeä enää lähellekään kahtakymmentä. Pitkähihasella piti lähteä tänään kaupunkiin.

Siellä kaupungissahan sitä meni monta tuntia taas parhaan kaverin ja sen haukun kanssa. Aivan mainio otus. :) Aina saa niin paljon katseita ja kehuja tämä koiruus.

Nyt sitten vaan illalla rennommin ja ei tässä paljoa muuta kun että kai se lippu Helsinkiin pitää huomenna ostaa. Tai melkein jo tänäänkin...

Nukuin taas melko reippaasti, ja sitten kaupunkiin ja työkkäriin. Naamakirjaan oli ilmestyny kaveripyyntö, jota tuskin hyväksyn...

Noh, työkkärissä ei tullu paljoa hullua hurskaammaksi taas. Sellasta se meinaa siellä olla aina. Onneksi kaverilta tuli sitten idea, taisin vihdoinkin keksiä mitä seuraavaksi. Jospa lähtisinkin lukemaan koulunkäyntiavustajaksi.

No, tässä tämä ilta on mennyt. Naapurit yritti kovasti jutella ja olla kaveria, sanoivat osa asuneensa Laitilassa aikoinaan. Hehe.

Semmosia sitten... ensi viikkoa odotellessa, koska siitä saattaakin tulla vähän erikoisempi viikko sitten.

Joo-o. Hikisen olonen päivä taas, mustat pilvet roikkuu Porin päällä. Aamulla taas remppamies kävi, heti yheksän jälkeen. Olin ihan kuollut, haha. Kävin kaupassa ja otin sitten päikkärit kun en muutakaan voinut.

Tänään onneksi kaks puhelua... mutta mutta. Voi elämäni kevät aivan aikuisten oikeesti. Minkäs takia sitä erottiin, no kun välimatka sitä ja välimatka tätä... kalliiksi tulee matkustaminen. JA NYT ONNIBUSSIT MENEE PORISTA OULUUN. 15 euroa suunta. Että näin. Empä todellakaan tiedä miten tässä naamansa laittas, nauraisko vai itkiskö.

On tämä elämä tosiaankin... ei tätä opi ikinä tajuamaan ja ymmärtämään, ei sitten elävä erkkikään. Lukion matikantunneilla muuten opettaja toi jonkun lelu-ukkelin luokkaan istumaan ja sanoi että tämä on sitten se vanha erkki, kun aina sanotaan että ei tätä ymmärrä vanha erkkikään, että nyt voi sitten kysyä erkiltä neuvoa että jos se tajuais. Joo...

No tämmöstä se sitten on joskus, hiljasta. Yks ilta silti tuossa tosiaan piristi (taisin tähenkin mainita) kun kaikki kiljui yhtäaikaa ja kaipasi taas, mutta nämä päivät on erilaisia.

Käväsin kaupungissa ja tuli kyllä aivan järkyttävä hiki kun oli farkut jalassa. No, eipähän tullut kotona istuttua ihan koko päivää. Jospa se unikin tulis, kun viime yönä ei tullut. Nukahin vissiin kuuden tai seittemän aikaan. On se sitten hieno olo kun puolenpäivän aikoihin nousee sängystä, not.

Noh... tällasta

Tulipa tuossa vahingossa vastaan parit profiilit ja yhteisöt, joissa sitten ihannoitiin laihuutta ja syömättömyyttä. Anoreksia ja bulimia hienoja juttuja?

No siis. Kyllähän mäkin joskus katon peiliin ja mietin, että olis kiva olla laiha. Mutta oikeesti, ei niitä sairauksia sais ihannoida, sairaudesta pitäis pyrkiä parantumaan. Eikä perustaa yhteisöjä nimeltä "Nothing tastes as good as thin feels like" ja sellasta. Ei näin, ei näin. Että pisti kiehumaan. Ajattelin ilmottaa ylläpidolle, mutta mitäs siihen ilmotukseen sitten kirjottais, kun aivot ei toimi kun pisti niin suututtamaan...

JOS SÄ OLET SAIRAS, NIIN HAE APUA. ÄLÄ KANNUSTA MUITAKIN OLEMAAN SAIRAITA.

Luurangoissa ei ole mitään kaunista. Ei ole.

Näissä naisissa on kaunista paljonkin:




Ei sitä tarvi itseään valaaksi lihottaa, se ei nyt ole pointtini, mutta parempi kurveja ja kaarteita kuin luita ja kuoppia.

Ugh.