Avaruuden musta samettiseinä Saturnuksen kuun ("Japetuksen") takana näyttää minusta olevan yhteydessä tähän kuuhun. Ottaa, antaa, tai muu kiinnostus.
Katsoin kahta kuvaa tutkimusta odottavista kuvistani. Tai kolmea. Tässä 2. Jupiterin täplässä on myös läpinäkyviä rihmoja: Oikealla on, kirjoittamastani "tuos"-sanasta heti klo 12.30:een, reikäinen kudos, joka tulee reunan takaa. Se näyttää lähettävän läpinäkyvät 2 lankaa pitkälle vasemmalle, kohde on ehkä vasemmassa yläneljänneksessä näkyvä tumma aika iso lehti. Langat ovat myös vaaleanharmaat, ei sentään näkymättömät. Muitakin ohuita pitkän matkan rihmoja näkyy suuntautuvan keskustaan.
"Cyanidi-leuoissa" on vääntöä ..."leukojen" kulmat kuvaavat oikeasti "sakkikuningas-nenämadon" vartalon kulmaa, isolehtisen turkoosin jättijuuren kulmaa etelä-Amerikan viidakossa, Big-Hammerin lima-siksakkia, suomalaisen pellon - lähinnä korte-perua olevia - nurkkia (ulkoreunan ja pohjan lisäksi), ja Pirun Pesälle idästä johtavan tien mutkia, joissa muistelen hämärästi, että olisi ollut kulmia. (Leukaneliön sisällä on putkimato, ja niin oli sen suomalaisen pellonkin keskellä ison"hollannikkaan" jäänteiden haamu, ellen sitten nähnyt harhoja...). Rotiferin esi-isätkin osallistuivat kulmikkaan ringin tekoon. Jos tämä kokonaisuus on maapallo, niin ehkä se muni Kuun? Tuolta putkautti, punalevän kiekkojen uumenista? hanhenkaulojen spiraalista? pallukan irroitti. Silloin kun eli yhtenä olentona. Alimmainen 10-lonkeroinen, tummalla, on Savon ikuturso. Sen alapuolella oranssi on ... (muutettu teksti) limasieni-laakamato. Matosammakko on vasten trilobiitteja & meduusoita, niinkuin pitääkin. Vuoren ja turkoosin munan välissä on sekä alhaalla että ylhäällä putkesta kuikkivia matoja. Ylhäällä ne ovat erittäin värikkäiden merenpohjan "pensaiden" munan tekijöitä, siis jotain matomaisia sienijuuria, tai jotain pehmytkorallin, sienieläinten tai merivuokkojen juuria? Kampeavat oman osansa teokseen, asetetun munanmuotoisen renkaan alta, kohti tekemänsä kupolin harjaa. Värien loistoa, kuupan värit paljastavat, mitkä puskat ympäriltä osallistuivat. Nettikuvat kertovat sellaista. Taideteos elää ja lähtee kulkemaan.
lrrotin pään. En tiedä onko tuo "anomalocariksen sienipää", tuo jäljelle jäänyt pikku sieni. Enkä tiedä ovatko kylkiluut samat kuin ... kyllä ne voisivat ehkä olla samat ? Takana olevat isot selkäpiit ovat 90 asteen kulmassa sienipään varren suhteen.
Laitoin tänne, kuukausia sitten, pienten läpinäkyvien äyriäisten kuvia. Niillä on päänä ja selkärankana jokin kasvien ja eläinten esi-äiti, jokin musta käärmejuuri (-sieni/mato). Näyttää kuin se olisi tarrannut jonkin toisen niskaan n. 4 "raaja"-parilla, ja yhtyneet uudeksi eliöksi.
Oho, niitä mustia litteitä vasarapäitä on tuon valkean joka reunalla. Ulkopuolelta tulevat siihen. Mitenhän se toimii, kun keskus pyörii? Eikö niitä muka ole nähty? Tarkka-rajainen katkaisu on sammal- ja yorgia-ympyröitten reunoilla, että missä kulkee raja. Varmaan tuossakin. Ei se ehkä pyörikään kokonaan, vaan ehkä kalvon alla pyörii vain kiekon sisus?! Siellä oli silloin pyörinyt sellainen kuin tuon "kiekon" kokoinen nuijapää. Miten se pyörii samaan aikaan kun on kiinni niitattu?! Erikoinen napanuoralla varustetun näköinen tulppaani on tuo tuossa, jonka sisällä pyöri ... ei se enää pyöri, pläntti/kuoppa oli kadonnut sitten. Ehkä tuonne ei nähdä niillä nykyajan hienoilla teleskoopeilla? Ehkä tuo muodostelma on kuin levä/rapu sylillisellä muniaan, tai se maan muodostelma, jota nimitin "nukkuvaksi kissaksi"? Grönlannin maassa makaa niitä pallukoita "kylkiluineen", ja Suomenkin. Jotkut maksasammalet muistuttavat niitä, ja kai jotkut hyvin pienet eliöt myös. Mustien läpyköitten "nenät" levenevät kuin jotkin kumi-suppilot, ja kyllä siinä on niitä rivissä, valkeat samettisen näköiset piimäparrat on niillä. Hihii. Ja/tai näyttää, kuin reunoilla olisi suppiloita ylöspäin ja keskelle päin, kaikki samaan maljaan. Päitä "silmillä". Ympyriäiset ovat vähän crazy ... osittain. Osittain ei. Neon-vihreät viivat ainakin kuvaavat samanlaisia...
Myöhemmin olivat astronomit huomanneet, että molemmat myrskynsilmät olivat poissa. Jos massa kiskaistaan kuopasta myrskytuulen avulla, niin onko asiaa autettu tarkoituksella jollain purjeella... tuolla kalvolla ehkä? Ehkä se lähtee helposti isosta kaasuplaneetasta? Se voisi olla kevyt, kuin hyönteisen nymfi... tai voisi hypätä... - kuin hyönteisen nymfi. Ne hyppäävät ison hypyn. Niitä valkeita kiekkoja saatetaan lähettää sieltä täältä. Jos ei lähde, niin jää. Sisältö paloittuu pienemmiksi eläviksi (joka tapauksessa).
Ehkä tuossa (kiekossa) on 2: laiha harmaa, ja valkea joka on kuin hiusharja. Laihalta lähtee juuresta, tai päästä ehkä - se on vähän kuin pistiäinen - johto, jonka päässä on litteä suorakaide-levy. Valkea hiusharja on käpertynyt levyn ympärille. Tuo valkea on naaras, jos siinä on 2 ... harmaa on kuin pistiäinen, valkea on kuin karhukaismainen hanhenkaula-vasarapää-laakamato. Eikun valkea on kuin sarvikuonomainen lepakko, jonka takapäässä on hanhenkaulaboxi eli karhukaisen pää. Ihmis-pää ei ole se boxi-pää vaan kapea. Ehkä sillä on jopa baby jo sylissä. Niinkuin äyriäiset hiissaa pakettia kainalossaan. Isukilla on silmät. P.S. Siellä kaukana kun kahlaa pimeässä tuon "vaahdon" alla, täytyy tietenkin olla silmät, jotta voisi nähdä tulevan valkean morsiamensa. Vauva on kuin koneen osa. Tai jotain. *Yrittää hahmottaa*. Otusten keskellä on kuin paksu valkea kenno-tappi. Se on kuin valkean lepakko-pään peräpää. Ihankuin harmaa pistiäinen, joka on selässä, olisi lävistänyt kennotapin jollain. Ja harmaan isä-pistiäisen selässä näyttäisi olevan koloja, aivan kuin karhukaisilla ehkä on? Ehkä pariskuntaan liittyy tummaa ympäriltä. Ehkä koko kiekko on ylösalaisin ... edellinen isompi kiekko oli päältä musta, ja oli kuin miekkavalasmainen nuijapää. Ihan takuulla tuossa on otus-kiekko, joka voitaisiin heittää kohti aurinkoa (eli tänne), tai se voisi jatkaa jotain hydra-elämää Neptunuksella ... Pidän tätä uutta löytöäni aika isona. Siinä voi olla 1 olento, joka olisi tod.näk. kuin kiekon päälle kumartunut anomalocaris-kasvi-eläin, jolla olisi epäsymmetrinen pää (en oikein ymmärrä sitä epäsymmetrinen pää / epäsymmetrinen sieni päässä -asiaa, niitä on). Tai voi olla 2-osainen eliö niinkuin Turkish Towel. Ehkä se "epäsymmetrinen pää" onkin se toinen eliö kahdesta... pienempi. Täysin eri kulmassa kuin se iso. Kuin Napoleonin hattu, siten. Ympärillä on tummaa sammalta, ja ympäristöön näyttäisi lähtevän jotain lehtiä ... Onko tämä kakkara tulossa Neptunukseen vai lähdössä sieltä pois?! Ehkä pinta-"vaahdon" alla on enemmälti tuollaisia ... eri muotoisia risteytyviä"pikku"-olentoja ... En ole edes millään tarkentanut kuvaa.
Asteroidi Vestan pinnassa on paljon pieniä kuoppia, jotka eivät ole kuin puolipalloja, vaan sellaisia, niinkuin niissä olisi nukkunut jotain alkuolentoja. Kuoppien pohja ei ole tasainen (muistaakseni), ja niissä on seinää toisella laidalla enemmän kuin toisella. Liukas muoto, vaahtomainen muottien maa. Jos pohja on "ruuvimainen", siitä saattaisi lähteä liukkaasti irti. Vestassa on myös isoja kiekkoja, ikäänkuin uponneina "suomassaan" ja jäätyneet tai kuivuneet siihen.
_________________
_________________
Oletuksena tässä kartassa on, että nämäkin 3 olentoa ovat olemassa: - MONKEY FUNGI BIT (on video, jossa loistavan valkea litteä "ykkönen" kiipeää katulampusta alas ja loikkii sivuttain maassa. "Tontun" kokoinen.) Sama olento hyppii paikallaan ollessaankin. Nyt tiedetään miksi elephant shrew pomppii paikallaan. - GIANT LEMUR (kiinan kartassa seisoo nautilus-jalustassa kulmassa punasilmäisenä) - AURORA (löysin revontulikuvasta. "Hyönteis-bakteereja", kaulasta liitos aina viereisiin, mahdoll 2 sisä-ykköstä, kuori ehkä radiolariamainen. Veikkaan että laskevat lähes itsensä kokoisia kiekkoja maahan - eli suuria. Ohut valkea kalvo näkyy hyönteisen piirroskuvassa, eikö? Se on samalla kuin sammal, kiekon tekee, niinkuin Helsingissä kallion pinnassa jopa nyky-sammaletkin näkyvät tekevän läpikuultavan täys-pyöreän limakalvon... niistä turkooseista kiekoista päästäänkin Marsin turkoosiin kiekkoon, jonka sisällä näyttää olevan hieman kuin Turkish Towel -lehtipari.)
Kartasta tuli mielestäni hyvä. Kaikki kiertyy koko kartan läpi rullalle välillä ammoniitti-oikosarvi. Sivuttain-loikkimis -viivoista tulee mieleen Kiinan maastossa olevat oudot monimutkaiset vuoret, jotka todennäköisesti ovat ikäänkuin punalevää. Ne ovat "loikkineet"/edenneet johonkin suuntaan silloin, kun elivät. Ja, meillä on siinä taas ne sammalen "kukat" tms, valkeat mini-sireeni-eläimet. Sammakkoeläimet... niiden alku saattaa olla hyvin vanhaa. En saanut käärmeitä nyt matojen lähelle. Keskustan sienijuuri, Alpit, radiolaria, porifera - noissa on käärmeen piirteitä mielestäni, ja "juurikäärmeen" "kaula-läpykät" johtavat kasveihin ja syvänmeren matoihin ... ja viimeksi mainituista mustiin vasarapää-matoihin ja mustiin niskaan pureutujiin...
(Ovatko nuo tulikärpäsen piirroskuvan 2 ykköstä samat, kuin pussieläinten ja käärmeiden 2-haarainen penls? Jos "Aurora" on olemassa, ja liittyy toisiin "kaulastaan", niin onko se kaulan liitos sama kuin etanoilla? Eri pää kuin meillä... muotokin sanoo samaa... vanhoista punalevistä kai lähti "joutsenkaula" seuraavaan, eikö lähtenytkin? Se on varmaan sama kuin nuo sivuille osoittavat ykköset ...) Mietin vaan.
(Alkeellisten kädellisten ja simpukoiden väliin piirtäisin simpukan viereen "monkey bi-valvia" :n. Se on se, jota nimitin imettäväksi simpukaksi. Se on vähän outo näky, en tiedä esittävätkö niiden valokuvat fossiileita(?), mutta näyttää siltä, kuin nilviäinen hoivaisi vauvaa, vaikka sen pää on eri pää kuin nisäkkäillä. Ei ole näyttänyt haittaavan asiaa.) ("Näkyjä" Kuusta: Alku-sieni-madon leveä leväpää näyttää samanlaiselta äidiltä, kapalo pilkistää jostain sienijuuri-varren korsetin aukosta.) Olennon ihmis-pää lähinnä on vain suu ammollaan tarttuakseen sienijuureen, mutta on itse suuri sellainen, eikä ole pureutunut mihinkään.) Isot madot puhalsivat myöhemmin yhteistyössä ruudukoita, joihin kasvoi ... joihin jalostivat porukassa ... anemone-saniais-yorgioita? Eurooppalaisia putkimatoja? "Suomen niemiä"? ... niiden jälkeläisten selät ovat vieläkin auki, niin ovat kuin käveleviä sienijuuria. Toisaalta niiden selässä näyttäisi olevan kuin sarvisammalen matomaisia poikasia... sarvisammalen ja hanhenkaulan välimuotoja selässä/kyljissä. "Hanhenkauloja", joiden leveässä päässä on lisääntymisen matemaattisen-ammoniittimainen runsaudensarvi. Sellaisia hanhenkauloja on olemassa. Niiden kapea rukkas-pää on pikku-nallukka. Hihi. Sukua pussieläimille. Mistäkö tiedän? Sellainen pussieläin on olemassa, vähintään yhtä lajia ... I saw the pic.
__________________________________________
Oho, "fasters", piti olla fasteners. Ihmis-linjalla, joka kulkee keskustan kautta suoraan, on ihmisen NÄKÖISIÄ olentoja. Paras niistä on kuun muodostavista yksiköistä yksi: ihmis-kasvoinen, liukkaan ja venyvän näköinen, sorja-vartaloinen jätti-(mato tai sienijuuri), jonka toisessa päässä on punalevä-pesä. Muita ovat c-canthus -olennot, jotka ovat kuin valokuvamaisia tai sarjakuvamaisia ihmisiä, ja sienieläinten kudoksen pikku-ukot. Apinoista puhumattakaan.
Nuo meritupet ("asci") kun sijaitsevat eräällä tavalla peilikuva-sijainnissa verrattuna meritähtiin ... kartan on pakko olla oikein, sillä netissä on sellaisiakin ascidians-kuvia, joissa 5 sellaista yhtyy tähden muotoon. Kartta on sama kuin edellinen, tässä menneisyys on keskellä, edellisessä reunoilla. Kuvittelen/luulen, että vanhempaa kuin tässä näkyy, on sellainen elämä, jossa suuri musta massa munii aurinkoja. Ehkä se musta on sellaisia kuin yorgia, kasvimaisia sienieläin-liuskoja, osalla hammer-päät... yhtä paljon matoja kuin kasveja tai sieniä.
Muistatteko Etelä-Amerikan Big-Hammerin ? Isoa lima-siksakkia tehnyt. Katsoin yhtä kuvaa, olinkohan kännykällä käsitellyt sitä tai jollain ... Ei se summamutikassa ole vetänyt sitä viivaa. Päästä lähetetty limavana (oletan että se on limaa, eikä tie) on kiinnitetty joihinkin ikäänkuin seisoviin palkkeihin, jokaisessa käännöksessä. Sitten kun tarkemmin katsoo, niin näyttää siltä, kuin maassa olisi rivissä jotain pitkiä partasuita, ikäänkuin krokotiili-päisiä, ja, jokainen suora limapätkä olisi kiinnitetty toisesta päästä kuonoon ja toisesta päästä "selkäevään". Sitten kun miettii, että miksi niin on tehnyt, niin keksin sellaisen selityksen, että liman on tarkoitus kuivua, ja vetää kuivuessaan"leuat" auki ylös. Hieno rivi, kaikki aukeavat. No miksi niiden pitää aueta : näyttää hämärästi siltä, kuin niiden alla olisi jokin kuin jättikiekkojen muodostama "pölli". "Leuat" ovat vieri vieressä pystyssä seisoneiden kiekkojen kannet, ja ne aukaistaan / aukaistiin. EN TIEDÄ ONKO TOTTA. Jos on, kiekoista voi olettaa että uusia litteitä vasarapäitä olisi pitänyt tulla. Hyvin vanhaa, ja suurta. Ja avaus-systeemi olisi ällistyttävä, jos olisi sellainen. Jätti-mato ovela pirulainen. :D Kai se toimii vetoköytenäkin, jos olisi vedessä, ja asetettu hienosti silmukoiden sisään? Kutistuvat siksakin limapätkät olivat ainakin 150 m pitkiä, samoin litteän madon pään leveys 150 m. Erittäin näkyvää, selvää, valkeaa limaviivaa maan päällä. Olisiko lasimaista, tai sitten melko uutta.
Nyt sainkin kuvan tänne Oi ihmeiden ihme. Ei tämä niin kummoinen...mut näin pitää katsoa, ja vielä kauempaa. Ihan kuin sukasia, madon tai levän. Mikä se oikeasti on, tuo möykky? Hirvi, vai puun jäänne, vai se mitä sanoin, eli alkeellisia karhukaisia toistensa niskassa (lopullisesta kokonais-muodosta päätellen)? (... valkeita hammasrivejä: niitä liikkuvia mustia sieniä...)
Arvasin että tämä järkäle oli eliö. Näyttäisi olleen jopa eläin (luulisin). Tai leviähän ne tällaiset taitavat olla. Big foot. Suomi, Kuopio. Lammelta lähtee hyvin pitkä jyrkkä rinne ylös. Tämä on melkein mäen päällä. Koko: leveys edestä: 1,8 m, sivusta: näyttää samalta 1,8 m:ltä. Korkeus: vähintään 1,3 m.