Taas on pää tyhjä. Lääkärissä saanu ravata. Mut ei siin, laskuja venaillessa. Olkapää vaan tähystetään. Ja maha. Lääkitys nyt muutenkin on kohdillaan. Ei oo hyvä jäädä saikulle korpeen. Jumiin. Tutustuimpa koiriini uudelleen, ja on muuten hienoja terapiapalloja hää.
Leo tuli edellisiltana ulkoa veripäissään, alku pelästyksen jälkeen kun sai suurimpia veriä pois kissasta, ni eipä siinä sen kummempaa, osumaa oli tullut ja kaulapanta jäänyt tielleen. Lie miltä näyttää se kolleista toinenpuoli, mut Leo ainakin voi nyt hyvin. Eilisen se lähinnä makoili uunin eessä lämpimässä, mut jo tänään se alko vonkumaan ulos. Ja kiusaa koiria, se on terveen kissan merkki. Onneks ei mitään pahempaa kuitenkaan. Perkeleesti sitä pelästy silti. Kamala ajatuskin, että noista jollekin kaikenkukkuraksi jotain sattuis. Vakaata.
Alkaa kai vähän pirisityä tyttö jo. Mut alakuloa ja synkkyyttä ei mikään voita. Eniten olen huolestunut syömisistä. Ku ei mikään maittais ja kaikesta tulee paha olo. Toivottavasti sieltä mahatutkimuksista selviäs syy, alkaa jatkuva aliravitsemus, polte ja turhautuminen jäytää. Nautin sit pelkkiä nesteitä.
Kahvia ja tupakkaa, niillä tiedetään ennenkin ihmisten selvinneen.
Khah, mut kun yläkroppa on huispois pelistä, ni teen pelkkää alakroppaa ja vatsoja, ehkä mustakin joskus tulee pikaluistelija-betonireisi. ^.^
Leivoinki.