Oh, niin paljon taas kaikkea. Ilma alkaa loppua, toki siis kiihottavaakin, mut voimat loppuu. Tuntuu kun kannattelis 5 metriä pitkää rautaputkea vaakasuorassa ilmassa, ja vain ajan kysymys, millon hapot poksahtaa aivoyrjönä silmien kautta ulos. Putken päällä vilisee syöpäläiset juoset ede takas ja siinä pitäis sit koittaa saada kannettua putki ikuisuudenläpi pinoon varastoitavaksi. Millään ei ole mitään pointtia, eikä millään oikeastaan ole järjellistä väliä. Asioita tapahtuu pelkästään siksi, että niitä sattuu tapahtumaan, mitä milloinkin sattuu tapahtumaan.
Mua ei kiinnosta kannatella putkea varastoitavaksi, joten vitut putkesta, on kevyempää kulkea vapaasti minne vain, kuin tuotannosta varastoon.
Lvi:tä tänään. Mitä vielä? Huomenna sähkötekniikkaan ja salamiin. Valo ei ole pimeyden vastakohta, se on sen elintärkeä symbiootti.