Mutta siis. Pohdin tossa et koskakohan ois mahdollista saada suht kivuttomat valokuidut kyynelkanavasta kyynelkanavaan. Tai vaikka kasvoille sellanen x:n mallinen valoshow kaks pikkuruista ledipäätä nenästä piitapin kärkeen ja joku valaistuksen kajo kyynelkanavasta silmään. Jotain kivutonta spektriä. Tosi hieno idea. Tai valokuitu-implantit ihon alle, siihen päälle jotain mielimullistavia kuvia. Hahaah, kävelevä valovaalimainos. Ai vittun miten hienoja ideoita taas.
Piti lomailla kun olin niin ahkera. Tätä kevätpuuskaa kiitän vielä heinäkuussa. Tänä vuonna kaatuu varmaan joku puu kämpän päälle kun vihdoin alkaa ole kaikki suht kunnossa, eikä periaatteessa ois keskeneräsiä projekteja. Ennen kuulumatonta. Vaarana on tietty tieto siitä, mitä mä sit keksin, kun kaikki on jo valmista. Jos sit jo vihdoin ehtis ja olis energinen toteuttamaan sitä itseään.
Taitaa se mummolointi jäädä käynneiksi vaan. No ehkä vähän käytän ravinnollisesti hyväkseni pihaa. Khweh. Hyvä minä.
Huomasin, että rymyllä on joku fetissi patsastella narsissien parissa näin keväisin, sillon kerran vuodessa kun niitä tuntuu lahjoutuvan se onnistuu kuvissa aina hengailemaan mahdollisimman niiden lähellä. Niillä on joku maaginen yhteys. Rymy on kasvanu narsissista koiraksi ja on siirtymässä koirasta pedoksi. Ainakin siihen malliin merkkaili pihamännyssä notkuvaa kurrea. Turhautu kun ei tuo narttu ampunutkaan oravaa, eikä sitä saanutkaan saaliiksi. Julmaa se on tuo ohjelmoitu luonto.
Iitu taas ei nää mitään missäään, mutta on jatkuvasti sellaisessa tilassa, et jos nyt jotain jostain tulee, ni mä hoidan tän. Tai hoidato sä sit tän? Ei kovin avuliaskaveri koulimisharjoituksiin siis.
On ne elukat sit vaan kuitenkin ihania. <3 Ainakin tänään.
Nartun pitää käydä metsällä ja lauma on riipinraapin, mut kun on ihminen niin täytyy kai sitä inhimillisiä syntejäänkin toteuttaa. Välillä se onnistuu jopa paremmin, joka aina varsinkin jälkikäteen on erityisen hienoa. Kaikessa katkeransuloisuudessaankin.
