Siihen nähden, että yleensä se näin keväälläkin on ollut vakio pessimistinen huomio, että ne on ne aurinkoiset kelit tulossa. Aina sit kuitenkin ollu ihan sama mikä vuodenaika.
Enää ei ole mikään ihan sama. Tuntuu kun ois saanu itelleen taottua vihdoin päähän, miten pitää ajatella ja miten tekojen kuuluu olla suhteessa niihin päämääriin. Paranee vaan. Kunto taas kehittämishanskassa, ja hyvin pyyhkii. Ruoka maittaa ja siihen ymmärtää jo vähän kokonaisvaltaisemmin perehtyä ja panostaa.
Pystyy tekemään itselleen melkein mitä tahansa. Melkein vain siksi kun kaikkea ei ole ehtinyt vielä edes kokeilla. Elämä on jännä -mihin kaikkeen mä pystynkään koe. Tällee kun tää kierre on ainakin henkisesti positiivinen sen kuinka alas voikaan vajota -kierteen jälkeen, vauhti tuntuu kutkuttavan ihanalta.
Ihana on ehkä paras sana kuvailemaan näitä päiviä. Auringonpaisteessa päiväuneileva kissa. I-ha-na.
Ainiin ja varsinaiseen pointtiin. Yöllisistä sessioista jäi taas arpia, hyviä ja syviä. Parasta musiikkia ja parasta seuraa. Niin ja neuloja. Taidan olla melkomoinen narkkari.
Sitten kun meno yltyy liiaksi saan taas itseni kontrolliin, ihan vain sitomalla itseni nenästä puuhun. Älyttömän näppärää!
