IRC-Galleria

What is your substance?

Mä en ikinä taas muista sitä kaikkea mitä mä tahtoisin. Ärsyttävää. Ei parane elää tällee elämästä nautiskellen kun minuutit haluis pullottaa ja sulloa viinikellariin käymään. Tosin. Ristiriita sekin kun hereillä haluaa pulottaa jok'ikisen elämänsä minuutin ja nukkuessa juoksee jonkun toisen maailmassa karkuun ikuista tulta ja kuolleiden armeijaa, eikä missään nimessä tahtois muistaa hetkeäkään. Those who haunt you does not eat from peace.

Tää koko superhumanbeingsetti alkaa mennä niin eeppiseks, et pitäis varmaan jo kokeilla sitä omaehtoista lobotomiaa. Jos se sittenkin toimis. Joku vois väittää, että mulla on tapana puhallella tälläsiä saippuakuplia, sadistina puhkomisfriikkinä se on oikeinkin äärimmäisyyksissään fiksua. Clever way to go. Lopunaikaa tapellaankin sitten keskenämme täällä päässä. Kuka saa tahtonsa? Lohtua tuo se yhteinen tunne, et ollaan sentään paketissa, nykyään joistain asioista jopa samaa mieltä. Jaetaanhan me pervessiotkin. Pitäis naida itsensä. Siis, tämän mentaalisen ruudulle tulemisen jälkeen. Pitäis isosti kekkerit. Hääsesisääntulorimputuskin soi kaks kertaa kun meitä on niin monta mitä naida. Silti tulis hyvä treeni kun kaikkien tietysti tarvis tulla alttarille. Sitä ei vielä olekaan. Vaan huomenna pitäis olla. Saatan feidata, esittää että oli teknisiä ongelmia ja siirtää sen(kin) sunnuntaille, jolloin on muutakin, paljon parempaakin tekemistä. Vittu. Pitääkö yks alttarin klikkailupystytyskin olla näin vaikeaa. Joskus voi tarrautua auttaviin käsiin ja antautua. Mutten mä pysty, on aivan liian kivaa tehdä kaikki itse.
Olla ikuisesti yksin. Ja elää aina vain itsekseen itselleen. UR-PO. May the 4th be with you! Neljä yksinkertaista kirjainta.

Oho.

Noh, siis, ennen tuota kaikkea vajoamistä mähän olinkin sitä mieltä että hetken kaikki olikin todellisen täydellistä. Ei mitään unta. Ei sitä perkeleen usvaista onnellisuuden ikkunantakana kaiholla katsomista. Nöyp. Ei siihen tarvittukaan ihan niin paljon kuin mä kuvittelin alunperin. Että täydellisyyttä olis kokea totaalinen maailman loppu kaikissa sen muodoissa. Joku älytön kärsimysnäytelmä, kunnon pitkitettyä piinaa ja tuskaa, epätoivoista survival-rakkautta ja viimeisen 10 tuntia,sietämättömän piiiiitkään ryömis täysin nälkiintyneenä, kuivuneena, kaikki mahdolliset paskat kokeneena pitkin johonkin suuntaan ja tulis jotain nälkiintyneitä kaaoksesta selvinneitä,lemmikkikoiralaumoja ja vaan repis totaalisen riekaleiksi.
Mä toivoin sillon ettei taju lähde ennen aikojaan.
Se oli jotenkin tosi romanttinen saippuakupla,jotenkin toi kaikkensa antaminen on aina kuitenkin ollut tulena, mut ehkä nyt muokkaan sitäkin tässä nyt, että osaanhan mä muutenkin loppuni tyydyttyneenä kuvitella.
Olis jotenkin beyond nähdä fläsäri itsestään vanhana. Mut äh ei, ei niin terve pysty olemaan.

Tarvis varmaan sitäkin ajatella, tätä ikää kun lahjoista päätellen alkaa lisääntyä, että eläkesäästäminen saattais kans olla tulevaisuuden kannalta järjellinen ajatus.
Jotenkin vaan, vielä, se on niin hazardia, ettei tuo markkinatalous oo ihan myyny mulle tota vielä. Säästän kaikin muin tavoin, paitsi pankkeihin. Pankijohtajat on aina ollut pienimulkkusimpia(sikäli kun yhtään edes tunnen sen vertaa hyvin), mut suurimpia munapäitä.
Sekin, et on ihan ok kuvitella olevansa jumala. Mut se ei enää ole ok, että jotain idioottia pitäis kohdella kuin jumalaa, joka saa mielivaltaisesti käyttäytyä kuin jumala ja sillä sertifikaatilla sitten suorittaa arvostettua virkaa, jossa tarkotus on lähinnä nakittaa kaikki omat ajatusta vaativat työt jollekin koulutetulle apinalle. Vittu miten hieno elämä hei! Takapihalla nätti terassi ja WietNamNamissa oma huora.
Ketään mihinkään lokeroimatta. Tai edes kansanryhmää, jumalistoa (virkakoneistoa), vastaan kapinoimatta, yllyttämättä tai oikeastaan yhtään mitään. Housut alas ja perse esiin ni voin vähän lipasta. Jos se kerran tekee niin hyvää. Mut veromiehiä en nuole. Ne on karvasia nallukoita, eli pirun pitkät perskarvat=rekkamiehen pastilleja. OMG!

Jostain mä tulin tähän. Pientä hengennostatusta. Niin. Biisi. Niin, eikä tämä nyt enää mikään varsinainen ruuturunkku näytä olevan vaan perinteinen aivopieru. Jopas on päässä kuplinu! Jee.

Edellisiltana vielä tätä

http://www.youtube.com/watch?v=vslOvyG5bA0&feature=related

sit sä menetit sen viimeisenkin itsenäisen järjenhivenen. Luovuit pitkästä brainfuckingselibaatista. Ääliö. Noh, niin.

Näissä tänään, ei näköjään enää.

http://www.youtube.com/watch?v=gGeAadFyHKY&feature=related

Kyllä mä uskon siihenkin ihan täysin, että mielialaa on äärimmäisen helppo vaihtaa lähes ilman hyvää syytä mihin tahansa ja jäädä sinne omaan loukkoonsa jumiin.

Joten. Jos nyt. Kun tuo tyttö tuli jostain from the gatesta = aikatelerportaatio, niin, niin tämä nostattamaan sitten vaikka loppuillan tunnelmiin.

Me in my world and thyself in thine
Two petals on the same and silent flower
And evermore I'll welcome thee in mine
Your dear creation was my finest hour
http://www.youtube.com/watch?v=ulA85M8B9BQ

Mä sain lahjaksi musiikkia ja upouuden videokameran, on tosi vaikea tietää ennakkoon mitä siitä seuraa.
Vielä tänään taidetaa jaksaa, pientä energiatankkausta ja tulee ehkä tykein ilta koskaan tähän mennessä. Ja kaikki täyttyy. Vaan parhaalla panoksellaan koskaan pääsee parhaimpiinsa. Katotaan se kortti vaikka tänään. Kun kerran vielä ollaan sovussa. Ihan kaikki on niin herkullisen mahdollista. Jotenkin näin mä kai silloin aikojen alussa ajattelin et ois hyvä olla. Et pystyis johonkin ilman sitä perkeleen kaikkea paskaa. Olis sellanen omakuvajumalaveistoksesta. Et osais kaikkea jotenkin järkeilemällä ja hallitsis pelkät raajansa niin hyvin kun se voi olla, tuntoaisti nimensä veroinen, aisti eikä kyky kokea. Olis sokea ja näkis sillä unien 3d-infra-röntgen-laser-katseella kaikken täydellisyyksissään. Mut ei. Kun ei, mä sokeudun auringosta, tulee pääkipu ja sit tajuaa taas tämän kahlitsevimman vammansa. Vittu, mä olen vieläkin määritelmällisesti ihminen. Onneks on näin inspiroiva elämä <3