Aina pitäis aloittaa jostain ja kun kerran aloittaa, ni se pitää päätyä päätökseen, eli lopetukseen. Eli myös jotain on lopetettava. On alku ja loppu. Aina. Vittu kaikesta. Perkeleen kirja tiipetistä. Helvetin tulet. Kuten sitä "arkea", en suostu kestämään alku ja loppuja. Koko elämähän tässä menee aloitellessa ja lopetellessa. En vain pysty.
No helvetin hienoa, mä olen vihdoin sujut itseni kanssa. Ja taas. Yhä. Nyt sillee oikeesti. Ihan samallailla, kuin joka kerta ennenkin, kun mä rakastun itseeni uudelleen, niin nytkin. Ei mikään vois olla parempaa, eikä kellään enempää merkitystä. Siis perus maniat päällä. Se siitä. Back to reality. Mut hah, sainpahan aloitettua. Autuas paatos.
Jossain maailmoissa mennyt viimeviikkokin, vissiin samassa, missä koko elo muutoinkin, mut nyt erityisen elossa. Mä olen jopa niin elossa, että taas saan keräillä itseäni. Niskajumi ties toista päivää, eikä mun tason shamanisti kykene itse itseään parantelemaan. Jo päivällä veti vinttiä niin sumeaksi, että ajattelin paeta päivystykseen. Kaiken tämän itkun kipeydestä lisäksi, mä jo heitin 1000mg teollista särkylääkettä naamariin. Mikä parasta, niinkuin mikä tahansa synti, sen demonisointi oli jälleen turhaan. Ei, se ei vaan vittu toimi, joten täysin turhaan mä senkin sitten söin. No, piiskasin itseäni ja tein tuplakyykyt. Sikäli hyvä sekin harharetki, että sai toi mun hanurikin kyytiä. Kauhukuva sen repsahtamisesta peruuttamattomasti on ehkä ikuisuus-ilman-lolloja-painajaisen tasoa.
Vielä kun sais puskettua itseänsä kaiken suorittamisen jälkeen enemmänkin merenrannoille peikkojen kanssa yöuintiretkille ois hyvä. Kerrankin kun on kauan kaivattua ymmärtäväistä ystävyyttä ilmoilla en tahdo perinteitä kunnioittaa ja hukata kaikkea vain siksi, että piiloissa on yksinäisempää möllöttää ja surkeudesta tulee parhaat masarit ja terävintä turhautumista, diipeimmät hoodsit, kaiho on kivaa ja melankolia seksikästä. Ei. Verta ja lihaa.
Jos pysyn perjantaihin asti koossa en tiedä mitä ensiviikosta tulee. On tiedossa taas niin tykkiä, et on jännäkin kun ei tiedä mistä kulmasta se matto revitään. Jos jo muistais pysytellä sen verran downunder, ettei pahimmat puuskat veis mennessään kaikkea sitä lautakasaa, mitä vihdoin saa hyppysissään hiplailla.
Gotta love life <3
"isänt o merel"
