IRC-Galleria

Kalenterin kolme viimeistä sivua. Sisällä sykki. Ja pimeä tähti soi, kloroformin tuoksuja ja niitä kauan sitten sidottuja mustelmia vailla vielä vain.

"Paluu todellisuuteen. Ennen Horisontit säkenöi ja sammaleet eli.

Nyt on silmissä sydäntäsärkevän ihanat kotikulmien koivut. Tutut vieraat lapset kitisemässä kadulla, sama inhimillistämällä kasvatettu rotikkakin kuonokopassaan. Tätäkö se todellisuus nyt sit taas onkin. Itsestäänselvyyksien näyttämö, jossa mun nyt sit kuuluis vetäistä se kuuluisa elämä-show.

Mutta eikai se nyt voi olla väärin, jos tehdäänkin niin, että sammaleet eläis vielä tässäkin todellisuudessa, ekosysteeminkin kannalta tosi jees juttu. Ja mitä siellä todellisuudessa olikaan. Sittenkin salaa täällä rivitalokarsinassa mukaelän. Säkenöi horisontit kotonakin. Okei, ei se edes puustolta näy -sontti - mut täällähän sen voi kattoa vaikka youtubesta. Jee. Tääl on vääränlainen kalliokin, laatoitus suorastaan. On se vaan hienoa käydä saaressa. Takasin tullessa ymmärtää aina uudestaan ja uudestaan ne kaikki asiat mitkä suorastaan odottaa ja huutaa oikasijaansa.

Kai siksikin siinä kalliolla, katse ulapalla, on ihan kauhean hyvä olla, voi tehdä taikoja. Näkee vaan kaiken sen hyvän, ihanan ja kauniin. Mikään ei kolkota alitajunnasta, ei ole syytä nyt kun nauttia. Olla itsekäs ja mustavalkoinen. Olla mä. Mä, kallio ja Ulappa. Oli melkei meri ja mä kun se tuntu niin kohtalolta liittyä siihen.
Sateen tekemiä lammikoita kalliolla. Saaren sammalten järvetä. Tyytyäkkö elämänsä uimaan lammikolla kalliolla vai syventyä meren syliin karin lailla.

Mä niin helposti synkistelen kaiken pilalle. Vakuutan itselleni, aina yhtä varmasti, miten kaikki lopulta päättyy vähintään maailmanloppuun.
Viimeyönä (en siis tiedä yötä) juttelin jumalille. Tässä iässä voi vielä kekkuloida kallioita pitkin kun kerran voin kirjoittaa irc-gallria mukablogia. Taas yksi todellisuus lisää.

Ihaninta kaikessa tietysti olen minä itse.
Todellisuus, josta siirryin tähän markkinataloudellisesti hyväksyttävään todellisuuteen. Se mun omapää -juttuni, johon taas muistin panostaa toimi ja toimii. Loistavaa. En ihan toivoton. Vaikka siihen sisäiseen bingbong onneen taas pääsin käsiksi, ja todettiin jumalten kirjoihin, että alkaa psyykkeen osalta olla tässä.

Siinä ukkospuuskan repiessä laavupressua nuotion päälle sitä tuleekin yks kaks onnelliseksi siitä, että onkin juuri siinä, jaloissa, tiellä, ei edes erikoisen hyödyllinen.

Toisesta kamerasta loppu akku ja vidoekamerasta linssi-systeemi paskana. Mun pitää vaan muistaa. No, vaikea se on uskoa, että näin mukavia elämä-hetkiä onnellisen ois kovin helppo edes unohtaa.
Jos vielä näen ajan kun aika kultaa muistot, ja sen verkkokalvoille auringonpolttaman hetkenkin vielä saisin itselläni pitää, niin norjalaiset möröt voi mun puolesta räjäyttää vaikka sitten sen Louvren, eikä mun universumista katoa mitään tärkeää.

Että joo. Krapula. Kunto on paska. Tosi yllättävän paska, mut jee, taas uin."

Sekavaa ja ei kyl. Hiekkaa, makkaraa, ralleja, miehiä ja meikää, ihan hyvä keskiviikoksi. <3