IRC-Galleria

Koin tänään yhden sykähdyttävimmistä teatterihetkistä pitkään aikaan, enkä edes itse ollut näyttämöllä. Olin katsomassa puolen tunnin pituista näytelmää, jossa esiintyi vain yksi näyttelijä. Hän oli loistava, voimakas, vangitseva nainen. Hän esitti ensin vain elämässään pettynyttä naista, mutta pian lavalle tuli hänen miehensäkin. Vaikkei tullutkaan.

"Et ole läsnä, vaikka olet siinä!" Aivan niin. Mitään miestä ei näyttämöllä näkynyt, nainen puhui tyhjyydelle, reagoi tyhjyyden sanoihin. Harvoin olen nähnyt niin vahvaa työskentelyä, nainen todellakin oli vuorovaikutuksessa tyhjyyden kanssa, seurasi sitä katseellaan, väisti sitä, hyökkäsi sitä päin.

Ja sitten mies tuli näkyväksi. En ensin pitänyt siitä. Minusta naisen olisi pitänyt kuulua vain itselleen, mutta mies tunki esiin hänen vartalostaan, ja puhui hänen äänellään, joskin hiukan rauhallisemmin ja matalammin.

"Kerran minä jäin odottamaan, että sinä koskettaisit minua. Sitä kosketusta ei koskaan tullut. Minun rakkaustankkipankkini tyhjeni."

Se mies oli taikuri. Hän oli huono taikuri suurilla haaveilla. Hän halusi tehdä katoamistempun, mutta päätyikin naimisiin toisen sirkuslaisen kanssa. Ensin kaikki oli onnellista, mutta sitten jotakin meni rikki. Katseet ja savukkeet loppuivat.

Ja sitten kerran se taikuri onnistui tekemään katoamistempun. Hän kadotti vaimonsa sirkuslavalta, haihdutti hänet näkymättömiin.

Taikuri jäi istumaan vaununsa ovelle omenamehulasi kädessään. Häin tuijotti katsomoon ja puhutteli minua enemmän kuin kukaan näyttelijä koskaan aikaisemmin. Hänen katseensa sanoi, ettei koskaan saa kääntää selkäänsä tai pitää silmiään liian kauaa kiinni, sillä sen jälkeen jäljellä ei välttämättä ole enää mitään katsottavaa.

Itse asiassa katoamistemppu on varsin helposti tehtävissä. Jopa kaikkien todistajien läsnä ollessa.