IRC-Galleria

Muistatko vielä niitä pieniä parvessa hengailevia itikoita, joita pyöräilylenkin jälkeen on nenä, suu, siis koko nielu täynnä. Et voi polkea hiljempaa, ei hanuria myyten hyödytä, mut on niin heikko hapenotto -on ihan välttämätön pakko huohottaa suu auki alamäkeen. Juuri niitä.

Ihania elonpäiviä. Joku pyörälenkkikin on psykologisesti aika optimistin toimintaa. Siks en kai Forkkelin uutuuden viehätyksen muututtua kumppanuudeksi ole saanut aikaiseksi mennä, hanuaria hyödyttäen, alamäkiin huohottamaan. Poljen aina tolla, mihin saa näppärästi käsilaukun koriin, missä ei ole kuin ne kolme vaihdetta, mitä jyrkempi alamäki sen tiukempi viileä ilma fiilistely. Jos lähtee kehittämään hanuria, on todennäköisesti tulevaisuudensuunnitelmia, loogisen päättelyn jaksauma ja terveyteensä panostamista. Siis ihan kaikkea sitä mihin tietysti elon aikana ois ihmisen tervettäkin panostaa ajatusta ja tointa. Pyörälenkissähän treenautuu hanuri, alakroppa, joten melkoinen optimisti saa olla, että treenaa itsensä kuoliaaksi ensin pyörällä ja sitten vielä yläkropan erikseen, määäädnesssss. Sellainenkin mussa asuu. Jos kolmijakoinen riittäisi, yhdelle elämälle. Se laiska, eimitäänaikaansaava, juoppo vois vaikka delata. Kuolla. Kylhän niitä sillee kupsahtelee, jakautuneen mielen eriytyneet persoonat. Näissä keksityissä päänsisäisissä asukkaissa on se hyvä puoli, että niitä voi synnyttää siinä missä tappaa.

Sit kusetan itseäni, laiskottelen, en saa mitään aikaan ja juon jostain ulkopuolisesta syystä. Joku suorastaan piikittää muhun alkoholia ja poraan lonkat auki, pitkän sänkylevon aikaansaamiseksi. Tai sit. Voisin päättää ikuisen itseni vihaamisen ja vain hyväksyä sekin fakta, että ihmisyys on minussa, että ne ovat, vaikka blokkaan ja koitan salaa itseltänikin irtautua moisista epäterveistä ja epähyödyllisistä mielentiloista. Vois hiustenrullailun sijaan sijaistoiminnaksi keksiä vaikka 3 pahimman energian kanavoimisen johonkin mitä saisi edes itsekseen myöhemmin nauraa. Pistänkö taas itseni lupaamaan itselleni jotakin, ihan vain pettääkseni itseni ja jälleen kiertämään tätä itsepaska ikuista noidankehää.
Kai se menee itsensä sietämisessä samalla tavalla kuin sen rakkauspuolen kanssa. Ehkä siinä on jutunjuurta siinäkin, että olen itsekeskeinen kusipäinen paska. Oonkin, ja se se mua vituttaakin, vaikka oonkin just siks niin ihana. Mut ei sekään mikään ratkaisu voi olla että vihaan itseäni ja rakastan muita. Eikä se nytkään niin mustavalkoista ole, että rakastaisin vain itseäni ja vihaisin muita. Ei täysin itseensä rakastuneenkäpertyneelle tule tekstiviestejä vuosien takaiselta kummitukselta, että "Ikävä sun seuraa. Tekee mieli pilluakin.". Herttasta. Ei "Moi! ....", ei, ei "Moikka! Miten menee?...". Ei. Ei mulle edes tarvi puhua niinkun ihmiselle puhutaan. Tai ainakin itse useimmiten tervehdin, varsinkin jos mitään yhteyttä ei ole pidetty 2,5 vuoteen. Ehkä mä sit vaan oon jotenkin ajelehtinut ajassa ja kuvittelin, ettei mitään yhteyttä koskaan ollutkaan tai sit vaan en huomaa sitä yhteyttä.
Mullakin kyllä ois ikävä mun seuraa, sitä iloista, nokkelaa nauravaa tyttö, jota ei huolet paina, eikä ikävä jäystä. Pillukin menis.

Sitä paitsi, ihan täysin mulkku ihminen ei ole täti, jonka sylissä maagisesti osaa tarttua tavaroihin, tai kai hiuksiin lähinnä, jee! uusi taito, apinan pentu kehittyy nopeasti. Palkkioksi käännös urakan selvittämiseksi, pienin mohikaaneista osaa jo itse päättää mihin suuntaan kattelee. Aika menee nopeasti. 64 cm:n nahkatakki, karvavuorella eksy lännentielle. Nyt molemmilla junnu mohareilla on nahkatakit talveksi. Ajattelin isommalle tilata mini-ajopuvun nahasta, se kun siitä pärräilystä on melkein yhtä innostunut kun tätinsäkin. Ehkä joululahjaksi?

Vaikea silti koskaan kuvitella omaa lasta. Kyllä se vaan on jotenkin absurdi ajatus. Samanlainen melkovarmaolo kun siitä työurittelusta. Mariska laulaa, että hetken kestää elämä ja sekin päivä päivältä siistimpää. <3

Kaikkee menikin jo ohi ja menee. Katos kalenteria, ei ollenkaan hullumpaa huomista, tai muutakaan. Onkohan musta syntymässä sittenkin se ihana optimisti, loikin kedolla auringossa ja kuvittelen ettei niitä mustia aukkoja ole kun varjoissa, olen hyberHumanMachine, en tarvitse unta, vaellan öisin. Ei kerpele, joku new plan, ei se käy. Herätessäkin pitää erikseen ajatella, että "nouse jaloille, älä siiville, et oikeesti pysy ilmassa, sattuu!" ennenkuin varsinaisesti nostaa päätä tyynystä.

Eikä muuten vesilasia yöpöydälle, Leo(n) on oppinut että mami herää kun sen naamalle kaataa vedet.

http://www.youtube.com/watch?v=rQJasESEh44