IRC-Galleria

Jörmungandr

Jörmungandr

Sininen kosminen käsi.

[Ei aihetta]Perjantai 28.08.2009 00:50

Hah, parasta pitkään aikaan.
"mä voisin enemmänkin juoda ja kyllä mä silti tottelisin" -raqsu

Rakas päiväkirjani; Keskiviikko 26.08.2009 23:32

Huoh!

Vittu mitä paskaa taas. Unohdin syödä ja ihmettelin, miks on jotenki tosi uupunu olo. Päivällä heitin eväsruuat roskiin ku ei maistunu. Miten mua ei kiinnosta ruoka? Kai syöminenkin voi olla kuun asennosta kiinni. Taas on odotettava uuteen kuuhun ennenkun on niin nälkä, että saalistaa jääkaapista kurkkua ja ehramia.
Niin, ei se päivä syömisen takia ole. Jotain kai päänsisäisestä aktiivisuudesta kertoo se, että ostin BB:n (oh, yes, I DID IT!) ja katon tuubista paskaa pornoa samalla pohtien, miksei mitään jaksa kattoa ja jos kuitenkin menis suihkuun, mut ei voi hievahtaa kun ei tiedä mitä jää huomaamatta, jos lakkaa katsomasta bigbrotheria. Vitun vammasta.

Hoin itselleni taas: KERÄÄ ITTES NAINEN. Kunnes muistin olevani jumalani. EI mun tarvi syödä ennen uutta kuuta, ihminen pärjää helposti kuukauden, varsinkin sillä lisäravinnemäärällä mitä minuun pumpataan. Pelkkä töistä selviämiseen vaadittava panacod ja buranamäärä riittää pitämään kolmannen maailman sodan hyvät tyypit elossa. HUOH. Mieltä saa hallittua ravinnevajaita vastaan meditoimalla ja vetämällä perkeleesti kessua. Samalla tulee niin paska olo jatkuvasta nikkariöveristä, ettei edes kaipaa kahvia, vetää, mitään muutakaan. MITÄÄN. Ehkä sitten on kokonaisvaltaisesti niin paska olo ja kunto, että ei tarvi vetää mahaa lisää paskaksi tällä perkeleen lääkityksellä. Tai sillä, mikä olis pitänyt jo aamulla muistaa ottaa. LÄÄKKEET!

Siinäpä se, syön ja otan kipulääkkeeni, runkun kautta unta tapuliin ja huomiseen sadetyöpäivään vitun hyvä mieli ja olo.

Ainiin, tää on päiväkirja -ei psykologi.

Tahdon tutkimusharjoittelijaksi Arandalle.Jos ne maksaa mun kulut täällä ja ruuat siellä ni täts it. Mä vaikka soudan sitä purkkia. En mä kyllä taida päästä. Vaikka pelastinkin pihlajan hengen, taion näkyviin mongolian vaahteraa, kunnioitin sankareitani ennätysajassa ja loin vielä yhden ylimääräisen hegen suojelemaan sosiaalitiloja.
Ja toimii.
Apinoista, oravista, läskeistä ja majavista on tullut mahtis persoonia, joiden kanssa en taatusti ikinä vietä aikaa sen enempää. Tuntuu et törmää aina niihin lohkonsa edustajiin, joihin olen ihmiset päässäni änkenyt. Niinkuin se oranssi-musta-metroissa oranssi-mustaa HD-miestä. Miten voi olla niin täydellin. Tunnelma, maailma, mielentila kaikki. Täydellisen saavuttamaton täydellinen saavuttamattomuus. Elämää jollain tapaa ruokkii se himo -tota pitää saada. Mutta miten? Himoa, miestä vai kaikkia niitä saavuttamattomia mielikuviaan, unelmien hetkiä. Jännä. Kun ei ne ole sillälailla unelmia. Pikemminkin deja-vuita, että niin. TÄMÄ on se ihminen, joka on näitä ja on tälläinen. Jännää, kunnioitettavaa. Tunnen monta eri säälittävyyden alaheimoa, välillä oikein kummastuu siitä, mitä kaikkea shaissea on pakko nähdä.
Ilman näköä eläminen olis musta jotenkin hazardia, mut olis se kiva, kun joku vois etälamauttimella sen randomilla kytkemään pois.
Ehkä sitten kohtelisin ihmisiä mukavemmin, kun ihmisten ajatuksissa oleva ärsyttävin aistini lakkaisi toimimasta. Olisin kyllä mykkä. Tai äiti olis ratkassu jo pienenä siitä ominaisuudesta ja makaisin 8-vuotiaan älykkyysosamäärällä hengityskoneessa.
HAh! SE SE VASTA JÄNNÄÄ OLIS.

Tarttis kyllä lopettaa tupakanpoltto. Ei oo yhtään kivaa ei.
Nyt loppu tämä paska. Töissä on ihanasti taas kivaa. <3

Rakas päiväkirjani; Sunnuntai 23.08.2009 18:34

Ahh. Sunnuntai mielenterveyden lepopäivä.

Samael-viiniä ja vaikka http://www.youtube.com/watch?v=RPzkYhKAjB8, namsnams. Hyvää sunnuntaita minulle. <3

Rakas päiväkirjani; Torstai 20.08.2009 21:02

JesJesJes!

http://www.finnkino.fi/movie/6787/

VITTU JES! En mä ollu tajunnu lainkaa, kun ei mua silleen kiinnosta vittujakaan, mut positiiviset yllätykset kelpaa aina. Takuuvarma aivojen offtila tiedossa ~2.21h. Kahden vuoden sisällä ei ole tullut elokuvaa, jota olisin halunut nähdä ja nyt, pim! Nää on näppäriä nää uuni-mirkoaaltouunit nykyjään. Tulee vaikka mitä, kun ei vaan seuraa ympäristöään. Hyvin voi ihminen pärjätä täysin ilman ajatusta, hyvin lähtee selkärangasta elonkarma. Merkitsevää on se, kuinka tarkasti ampuu ensimmäisen luodin, ja millä tekniikalla lähtee viimeinen lyönti. Taas lähti lapasesta.

Ei mut vittu töissä käyminen ressaa. Töissä vituttaa ku ei voi olla himassa tekemässä jotain hyödyllistä, osittain pakollista ennen lumentuloa ja kotona vituttaa kun vois olla enemmänkin töissä, että olis enemmän rahaa. Pääasia, että aina vituttaa. Kamera on kulkenut lupaukseni mukaan joka paikkaan, enkä muista mikä päivä sain viimeksi vision. Ahdistaa. Ei musta kyllä saa mitään irti. En oo yhtään mukavana ollut. Totaalimulkku. You become one like others can`t be.

Mulla on niin kauhea kiire saada kaikki mahdollisimman äkkiä kuntoon, että olen ikuisesti siinä pisteessä, että jokin on aina kesken. Ehkä ihmisellä on hyvä olla puuhaa. Ois jotenki pelottavaa kun ehtis, tai edes jaksais tehdä mitään luovaa. Tylsyyden tuottamaa harhaa, vaikkapa taidetta. Uusin maalaus välineet ottaakseni offline-aikaa, enkä ole saanut työhuonetta edes valmiiksi, saati tarvikkeita ostomuovikassistaan. Ensimmäinen vitun kallis paperikin tuhraantui kun istuin tietokoneella, puhelimessa ja piti kirjoittaa KUULAKÄRKIkynällä nimi, päivämäärä ja puhelinnumero. Joo, oli se printtaantunut siitä siihen toiseenkin paperiin. No onpahan paperilla käyttöä, mut vitun siistiä varmaan lukea oma puhelinumerossa tallipihan seinältä. Toki haaveilin ostavani koko paskan ja sinne tulee sellanen urbaani keskitysleiri, että oksat pois. Pientä mutkaa matkassa toki on, että se on joku kultturikohde tampereen kaupungille, ei myynnissä, ja jos olisikin, ei mun oman valtion bruttokansantuote riitä kattamaan sen ostoa. Yhtään ei helpottanut kävellä porttikonkii sissään kun keskellä pihaa venäläiset haitaripoijjaat veteli ja takaa siinti iso komea suomenhevos, kai ori? , jolla ehkä siisteimmän mustakiiltävät kärryt perässä. Hetken melkein pilvet peitti päivän yöksi, tallin kulma laski varjon takapyörän kulmaan ja esiin asteli Jack, kiiltelevä, myrkkyhampaan terävä skalpelli kädessä. Thisisnottruethisisnottrue. Voiton vei suklaapuodin kyltti.


Kaikki alkaa auringosta,
kuun tieto tukena tälle.
Tarkkaa kuuta taivahalla
tutkien säteitä öiden.
Yläkuu on kasvamista,
alakuulla kaikkoo sirppi.
Yläkuulla valta kuulla
pellon päällä kasvavihin.
Kerää silloin, kylvä, niitä,
aloittele uudet toimet:
pano pellon, kasken kylvö,keruu yrtin, vastan vääntö.
Alakuulla sirpin voima
varjossa muhevan mullan.
Veso silloin, kynnä, nosta.
Vaan pimeimmän yön ylitse
suojaa, vaarasta varoita.
Silloin sirppi viivanohut
saattaa suistaa noidanyöhön.

Rakas päiväkirjani; Sunnuntai 16.08.2009 23:53

Huomaan taas todellisen luontoni. Pahan päivän kerääjä, vihan voima ja inhon keskus. Kerään pahan energian, olen mustaluoto. Maagisesti levitoin järjen vittuun ja toimin vain tietäen. Olo on niin kurja hetken, ikuisen ydinräjähdyksen voima pullistelee tankin rinnuksissa, tiputtaa hiuksia ja pusertaa paineella viimeisenkin nesteen, vaikka verenä kyynelkanavasta. Heikko liha kyykistyy tunteen alla, eikä se nyt järin hyvältä tunnu.
Lääkekuuri loppu. Hehe. Ja minä kysyin, mikset koskaan sano suoraan.

On kahdenlaista rotua, ylempää ja alempaa, ja jo luulin sen monelle selvinneen. Miten Nietzsche kirjoittaa, muttei kukaan uskalla toimia. Ei. Kunnioitetaan.

Mitä te teette niille laille, kun me ollaan poissa? Kuulin radiosta matkalla sankarihautuumaalle ja tuli taas ahdistavia tuntoja. Vähän lisää rahkaa -ja mustikoita- ihmiset jaksaisivat toimia.

Vasen on käsi kätevä
turvatessa, suojatessa.
Vastapäivään suojan suunta
käydä maille maanalaisten,
nähdä toimet tuonpuoleisten,
asiat ikiaikaisten.
Vasemmalta kurkistaen
arvaat enteet,huomaat harhat
käänteisillä kätkömailla,
maanalaisten mantereilla.
Mieli kasvaa mahtavaksi
saloista salatuimmista,
ajattomain aatoksista,
tuonpuoleisten taikuudesta.


/Ummistakaa silmät ratkaisulle, toimikaa tietämättä. Selvitin sekavasti; vituttaa nämä säätäjäin touhut taas.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/sunnuntaisuomalainen-aselaki-avaa-poliisille-kotiovet/474363

Rakas päiväkirjani;Maanantai 10.08.2009 01:52

Olen rikkonut vittusaatanan.

Helposti reippaat 4 tuntia kumivaelluksella harjun lihatiskillä. Tää paskamasiina toimii niin hitaasti, en jaksa mitään. Partsille riippukeinuun vielä hetkeks kuuntelemaan ilmaan ja sit aa aa. Jos ens viikon viel kestäis.

Rakas päiväkirjani; Maanantai 03.08.2009 21:42

Myrsky lienee laskenut, turvalliseen arkeen tuntemasta mitään, kuulemasta mitään, oivaltamasta mitään, ja mitä vittua vielä. Perunamuusikaan ole mikään makuelämys järjettömällä hiellä, ilmanvaihdottomaan kaasutuskoppiin keskitysleirityömaalla. Täysin naulaotsa. Mut nopeesti meni päivä kelaillessa, ettei kelailuta mikään. Sit vaan koitin pohtia järkeviä, mut kaikki jotenkin jäi kai kesken, en muista tarkalleen. Jotain satunnaisia läppiä ja tekohymyjä konttaamisen sivussa, mutten mitään järkevää kyllä muista. Erikoisjännä päivä kyllä. Hihittelin äsken takapihalla kameranlinssinläpi kahden oravan ilmeisesti leikkimielistä haastoa pähkinöistä. Tai sitte ne oli nössöt tiku ja taku.Ei sillä nyt niin väliä.

Niin, mutta musiikkiterapiaa, toiminta terapian ohella, vaviskaa naapurit! Koirat tulee ulos, nurmikko lyhenee ja musiikin pitää kuulua ruohonleikkurin äänen yli. Ihan vaan siksi, kun tekin satutte olemaan ulkona. :( Susirajalla tälläinen kesätoiminta oli NIIN paljon kivempaa, naapureista tarvinnu välittää vittujakaan, nyt toi yks ei edes moikkaa. :D

No mut toisaalta, aamulla mä olin just heränny, yritin selvitä heräämisen aiheuttamasta ahdistuksesta aamukahviröökillä, ni eikö teidän pikku-prinsessan pitänyt juuri silloin kokea maailman romahtaminen sisuksissaan. Mä en vaan voi sietää itkevää lasta. Menee viluväreet. Ihme estoja ja kammoja mulla. Varmaan joku defenssireaktio joka puolella olevista pikkulapsista -en ainakaan minä tee lisää. En tee. Taas voin sen luvata.

Hienoa olis joutua linnaan, kun hermo petti ja pieksin lasta. Ei mun moraalilla. Eikä itsekkyydellä. Ah. Eikä tarvii poistattaa tulevia silikonejakaan imettämisen takia.
Pitäis varmaan saada taas kunnolla turpaan, ni lakkaisin olemasta niin helvetin ylimielinen.

Musiikkia siis. Namsnams.

http://www.myspace.com/anaalnathrakh

Hmmh. Rakas päiväkirja;Sunnuntai 02.08.2009 22:13

Ah. Tuskassa kieriminen on NIIN mun juttu. http://www.youtube.com/watch?v=4x2sch-_FuM

Rakas päiväkirjani; Keskiviikko 29.07.2009 11:18

Hmmhm. Vissiin on hyvä kunto. Potkasivat töistä himaan ja lääkäriin. Ihan hyvin voi niska -ja pääkivulla olla töissä, vaikka vähän oksettaakin. Huoh.

Rakas päiväkirjani; Tiistai 28.07.2009 01:45

2.Nestetasapaino

2.1Juominen
Jos aterialle tultaessa janottaa, on edullisinta ensin sammuttaa jano ja aloittaa syöminen vasta jonkin ajan kuluttua.
-ikääntyneille sopii rasvaton pimä sen takia, että heidän mahalaukkunsa happamuus on vähentynyt ja piimän maitohappo on terveellistä mm. edistäen kalkin imeytymistä
-Pahoin palaneen pitää 12 ensitunnin aikana juoda jopa 8-9 litraa.
-aliravittuna, väsyneenä, unisena juominen provosoi elimistön toimimaan ja poistaa väsymystä.

Jos juo vain janontunteen mukaisesti, juo vain 1/4-1/3 siitä vesimäärästä, jonka elimistö tarvitsee. Jos ei juo lainkaan, väsyy esim 25 km:n marssilla helteellä vastustamattomasti.

2.2Olut
Vanhemmille, mahanesteiden puutteesta kärsiville ihmisille lääkäri saattaa suositella oluen juontia, sillä olut kiihottaa mahanesteiden eritystä ja samalla ruokahalua. Sen pH on sama kuin kahvin. Olutta lääkäri voi määrätä myös lihotusaineeksi.
*Huom! Runsas oluen juominen aiheuttaa nestetasapainon häiriön. Suuret nestemäärät asettavat munuaiset koetukselle, koska ne joutuvat laskemaan lävitse normaalia suurempia nestemääriä. Kun oluessa on hyvin vähän natriumia, veden sitoutumista elimistöön ei tapahdu varsinkaan ruokasuolan vähetessä. Olut on heikko nestetasapainon palauttaja, sillä se estää aivoja tuottamasta ADH-hormonia, joka huolehtii veden varastoinnista ja käytöstä tukalissa tilanteissa. Olut menee nopeasti elimistön läpi.

2.3 Vesi
Kun ihminen on ollut ruoatta ja hän alkaa rasituksen takia nuutua, veden riittävä juominen "laukaisee" voimia käyttöön.

Kun lääkintäkapteeni Josef Issels, sittemin syöpäklinikan perustaja ja ylilääkäri Etelä-Saksassa, laahusti Stalingradista 1943 Pauluksen armeijan sotilaana sotavankeuteen viimaisten, loputtomien arojen halki nälkiintyneenä, väsyneenä ja toivottomana, hän havaitsi, että lumeen istahtaneet aseveljet eivät juuri sijaltaan nousseet vaan nukkuivat jäätyäkseen. Issels komensi silloin miehensä ottamaan suuhunsa lunta ja nielemään siitä sulaneen veden. Näin tehneet miehet tulivat kaikki perille vankileiriin.

Oli kiva Rauma-Pori, ihanin kaikista on Koti. <3