IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

---Lauantai 14.03.2020 22:40

Tein näitä 3:a kuvaa 2 kokonaista päivää aamusta yöhön. Herrajestas, ylimmässä kuvassa kirjoitin että itä-rantaa, vaikka se on lahden LÄNSI-rantaa. Pelkään, että jos muutan kuvaa, se muuttuu huonommaksi. Niin kävi ainakin muutama vuosi sitten, että uudelleen käsitelty kuva huononi dramaattisesti sekä Paintissä että lopuksi galleriassakin. En ole huomannut huononemisia pitkään aikaan. Täytyy kokeilla.

Mistä ne tulevat ne sammalen silmät? "Sammal-asiantuntijat" varmaan tietävät sen. Peilautuu kierteitten luomus keskeltä, pelikorttien hahmoiksi? Näyttää, kuin tuo oikean yläkulman valkea maukku ampuisi järvestä lähes silmien linjan tuolle "anomalocarikselle" ...



Alla: Mustalla isolla juurella, jonka jatkeet rakensivat järven reunaa, näyttäisi olevan pedon hampaat. Se on kuin selällään ja tarttunut maahan kuin taisteleva kenguru, pää taipunut äärimmäisen taakse. Voisiko sellainen jokin "sienijuuren poikanen" olla ollut liikkuva? Ei alla, vaan sen alla olevassa sinisessä kuvassa on punertava pihtiniekka, jonka lyhyt röyhelöhelma osoittaa taivaalle. Olisiko sen kuulunut tarttua maahan, ja kääntyä selälleen? Ja rakentaa samanlainen 2-haara-juuri, kuin se, jonka sisällä sen näemme? Tämä selittäisi senkin, minkä vuoksi "anomalocariksen" "suu" on mahapuolella. Jos se asettui selälleen, jäi vinoneliöaukko ylös, niinkuin kuuluu olla. Jospa ne eivät liikkuneet, vaan pihtiniekat juurtuivat synnyinsijoilleen? Vastaukset ovat niin esillä kuin vain voivat olla. Alla olevan vihreän kuvan oikea puoli kertoo, että pihtiniekat juurtuivat synnyinpaikkaansa. Jos tummanvihreän "mailan" ympärillä oleva kaareva rivi on niitä synnyinpaikkoja. Onko suuri vihreä matomainen nuolipää-lehti sukeltanut rivin päällysrakenteiden alle, ja imaisi poikaset häntäänsä? Vain 1 jäi. Syönyt ne, tai jokin siitoshomma oli menossa/geenin sekoitus, tai 3. vaihtoehto: tuhon tullessa yritettiin suojata jälkikasvua.

---Torstai 12.03.2020 13:23

Näin väärin tuon violetin. Osat ovat toisenlaisia ehkä. Mutta läpi on kuitenkin vaaleanvihreästä. Ja ovat isoja elämänyksiköitä, kooltaan 30 x 100 metriä, tms, siinä lahdessa.




__________________________________________________


JATKOA ALLA OLEVAAN

Kuvan alalaidan ruskea ympyrä, olisko sellainen "saari", mutta kauan maalla ollut jo. Vaaleanvihreän (pellon?) tässä päässä on vihreitä tai vihreäpäällysteisiä asioita, jotka näyttävät osittain tuhatjalkaisen jaloilta, osittain valtavien muinaisten kasvien rakenteilta. Kalansuumaisia muotoja kuvan alareunassa. Täytyy tutkia... siinä on kaksois-täplä. Niitä saaren kaltaisia. Toinen on tullut pohjoisesta, ja vihreä pitsireuna on tullut lounaasta. Tai lähteneet yhteisestä pisteestä.


ei tuo ylin vihreä ole se, vaan ylempänä
on vielä valkea. No kuitenkin, se on sitä
samaa, hyvin vanha tai ajaton kaava, jolle ei ole kokorajaa.

---Perjantai 06.03.2020 05:13

EN OLE ENNEN LÖYTÄNYT NÄIN HYVIN SÄILYNYTTÄ MUINAISTA ELÄMÄÄ SUOMEN KARTASTA. Löytyneekö mistään yhtä hyvin säilynyttä! Kenties esi-isäni sousivat Pohjois-Savoon samoja jokia pitkin, jollaista seurasin pitkän matkaa pohjoiseen... joki kun näytti epäilyttävän elävältä, nätisti sanottuna, niin tarkistin, että millaista ilmestystä sieltä vielä löytyy. Ja löytyi. Kuvat: Google Map


"Reunakettu", sisilisko, tarkoittaa tietenkin? vain rajavartijaa. Mutta kas, mustien nenien armeijaa komentaa reunassa reunakettu! :D Sen muoto muistuttaa partahöylää (no ovelahan sen piti ollakin). Oikean alalaidan kuva, sen kuvan vasen ylänurkka. Herra komentajan partahöylä-naama on vaaleahko. Lisäksi kuvan kirkkain tähti kuuluu erään rykmentin reunimmaisiin, mutta itse reunakettu taitaa olla se harmaa neliömäinen suppilo siinä. Kaikkea sitä onkin löytävinään.

Kuvan ylimmän saaren isot punaiset sisäreunat: Mahtaako bakteereista löytyä tuollainen koppakynsi-pari, yhdestäkään keskiviivansa aukon aiheesta? Sukua kaikelle alkuelämälle. (Kaiken lisäksi: mustat nenäläiset saattavat olla se avaruuden pimeä aine. Niitä ei ole vain bakteerin ja saaren kokoisia. "Ne isot" ovat suhteessa paljon ohuempia, läpinäkyviäkin.) Nuo punaiset osat kokonaisuuksina hämmentävät. Saattaa olla mahdollista, että noista kaikkivoivista rakentajista on yhdeksi sun toiseksi ja joka lähtöön. (Tuskin olen väärässä: mekin koostumme niistä. Ihossa on litteitä niitä yksiköitä. Siksi kutsun niitä elämänrakentajiksi.) Tekniset osat ja liittymät, joita rupeaa löytymään jos kuvia katsoo, olisivat biologien tutkittavia. Minä tunnistan vain vähän, mutta nyt paljon enemmän kuin muutama vuosi sitten. Tuo elämä näyttää ensi vilkaisulta kauhealta ja madoilta, läpinäkyvissä jättisäkeissä mutkottaa punaisen ruskeita etanoita tai muita lihakönttejä, mutta ei ole matoja, eikä etanoita eikä lihaa, vaan on hyvin alkeellista elämää, kaiken elämän esi-isiä, näyte aineen taidosta luoda elämää. Kasvien, sienten ja bakteerien välimuotoa kai se on tuollainen elämä? Jos kuvat eivät valehtele, on järven pohja saattanut olla punainen, sen päällä kulkee suuria maalauksellisia mustan silmukka-polveiluja / harvaa verkkokuviota.

Niin ja olenhan minä sanonut tämän monta kertaa, että elämänrakentajat rakensivat myös Alpit. :)

_______________________________________________________

Haipu, on se ehkä oikealla paikalla. Jos ha olisi sama kuin sa, shaipu olisi 9. Silloin päästäisiin 8:aan lisäämällä perään u.
"Luota haipuu" olisi sanat allekkain, ja "Vanha taipuu" olisivat allekkain.
Minä runoilen vasta sitten, kun on rajoituksia. Violetilla alleviivatut ovat tietenkin tarkoitetut tähtitieteilijöille.



____________________________________________
Onko oikeassa reunassa vieri vieressä niiden mustien päitä ylöspäin, ympäri vanhaa kasvatettavaa? En ole muuttanut mitään pinkiksi, vaan se tuli itsestään kontrastin lisäyksellä. Samaa ei tapahtunut yläreunan kartio-kuppien kohdalla, eikä keskikuvan ruskeassa kohdassa. Samanlainen "nokkakiekko", kuin labradoriitti- ja ryoliitti-kiekot, tai moni muu hyvin alkeellisen elämän "tuotos". Vaaleanpunaiset ovat sellaisia tarttuma-päisiä, niinkuin niiden emot tuossa ympärillä. Kaikilla on samanlaiset reiät lehtimäisessä päässä. Sitten on kai ikäänkuin sukupuolet: Linnantornin reunan omaavat loksahtavat pieneksi "punaisen pultin liittymäksi" (klo9:ssä) (mistäkö tiedän? no siitä, kun rantaheinikossa kiiltää ainakin 1 musta Linnantorniliittymä, yhdessä pystyssä sahaterä-reuna -kaverinsa kanssa, ja minä olisin kiljaissut, jos olisin niihin törmännyt ja jos ne oikeastikin ovat mustia! ja siitä, kun pesässä rötköttää 1, jolla on koiran tassu. Niiden täytyy olla ne Linnantornin hakaset, jos parit etsitään. Siitä tiedän. Viimeistään silloin, kun tajuaa heinikossa törröttävän hakas-liittymän, ymmärtää, että koko aluetta kiersi tuo nyt tumma putkisto, ja se odotti uusien jälkeläisten tarttuvan yhteisverkkoon. Sienimäiseksi möykyksi yhtyneenä tartuttiin yhteisverkkoon geenien sekoittelemisen vuoksi? Sieltä tuli ulos sukupolvi, joilla oli yhteen tarttuneitten vanhempien geenisekoitus? Ehkä poikaset kävivät verkossa ennen lisääntymisvaihettakin? Vai imeskelivätkö muita organismeja ennen sitä?) ja iso nokka menee ison kartion liittymäksi toiseen samanlaiseen (klo12:ssa), muodostaen kohdan, joka näyttää lohikäärmeen päältä. Ainakin tässä näin. Reikäpäinen lehti, siitä tuleekin suojaavat leveät litteät levyt, joita voi mennä 2 yhteen tai olla erillään. Voi olla, kenties, että aina, kaikkialla ja kaikkina aikoina ei samanlaiset päät kuuluneetkaan yhteen. Nämä eivät liene äärimmäisen vanhoja, mutta taitavat olla niin vanhoja, että niitä ei tunneta eikä tiedetä. Erikoista, että jos ikivanhat "pistorasiat" olisivat vielä pystyssä, ja myös se, ettei ihminen näe tuota kaikkea elämää, joka kaikkine letkuineen pursuu silmien edessä.

Rantakivi-kansiot 2017Torstai 05.03.2020 10:28

Lue, mitä kirjoitin white dragon -kiven alle lisäyksiä tekstiin.

Tuohan on se bakteerin esiaste, joka tekee lehden. Vaaka-kuituinen sammal-lehti roikkunut alkeellisessa "bakteeri-kourussa", jos on ollut silloin tuossa asennossa. Toinen tunki levynsä päälle? Sammalet näyttivät pakkailevan sienikoreihin ainakin Grönlannissa. Eikun... ei kai se kouru kasvattanut mustan sametin näköisen mutkelon, joka matkaa suoraan alas...? Pelottavia mutkeloita. Lehti kasvaakin alhaalta. Musta lehtipari roikkuu lehden päällä... tulivat kourusta. Lehden kärjessä on jotkin ohjain-pinnat, mustille mutkeloille... Mikä se punainen "kirves-vartta" -osa on? Sekö se juutas teki sen kourun? Grönlanti kun opetti, että kourun ylin rengas rakennetaan ensin bakteerille. Nyt tajuan, että näin tuon muotoisen kourun toisessa kuvassa. Ilmankos sen jatkona oli nukkuvan kissan näköinen juttu.





WHITE DRAGON. Onko kiven ympärillä valkoinen lohikäärme? Mikä siinä on? Mustaa epäilyttävää putkea kiven juuressa taustalla. Musta juutas ujuttautunut kuvaan alalaidassa kiven juureen: valkea sisus paljastaa vain sen. Ja mitä mustaa kiven takana kiiltää? Ehkä mörköjä onkin olemassa. Nyt minä tajuan: lohikäärmeen pään vasen puolisko = 2 torvipäistä putkea nojaa toisiinsa, valkoisina. Valkoiset torvet jatkuvat "kuparipatsaan-vihreinä" lehtinä, jotka yhtyvät kuvassa päistään leveinä ruskeina. Veistoksellinen köntti. Matrix-köntti: kuppipäinen letku on ollut kiinni pyöreässä syvennyksessä. Möykystä lähtenyt letkuja, jotka poksahdelleet "maailmanlopussa" irti. Piti käsitellä paloina, koska oikea reuna kivestä oli paljon vaaleampi kuin muu. Mielestäni kivimurikan ja sen kivisten (varsien?) välissä on "Marsin kengänpohja", osa, joka on kuin lyhyt paksu laudanpätkä, jonka molemmat päät on koverrettu ohuemmiksi mutta ei samalta puolen. Eli kasvatettua möykkyä kannatellaan lyhyen lusikan päässä. (En ole oikeasti tsekannut, onko Marsissa juuri sellaisia, mutta jotain kengänpohjia siellä on, ja "lusikanpää"-rakennelman näköistä ja alustoilla möykkyjä - uskon tarkistamatta että ne on samanlaisia.)
Tutkin kuvan perusteellisesti 3 vuotta sitten, ja löysin lehtipeitteitä, mm, mutta jätin valkean kohdan tummentamatta, enkä nähnyt silloin tuota "lohikäärmeen päätä". Kuva on oikea, siinä ei ole mitään bluffia eikä siihen ole liitetty muualta paloja eikä piirrelty mitään. Eihän tämä ainoa elävä kivi ole, kun kaikki ne ovat olleet eläviä.

ELÄVÄ MAAKeskiviikko 04.03.2020 10:46

En nyt tiedä, onko vasemmalla mitään "silmällistä". Mutta onpa ollut värikästä. Tuokin kivi on muuttunut kuin eläväksi. Mitä kirjavia rimpsuja roikkuu...? Pieniä torvia. Vasemman kuvan punaiset näyttävät, kun tarkkaan tutkin, lihan näköisiltä lehdiltä, jotka kaareutuvat kuin virran mukana hulmuaisivat. Kaukaa katsoen on pakko todeta niiden reunustavan isoa sorkkamaista kaksoislehteä, aivan kuin ne olisivat luoneet viimeksi mainitun. Oikealta etenevät käpertyvät alas, vasemmalta omasta suunnastaan tulevat kaareutuvat eteen ja melkein kärki ylös kuin suksessa. Veikkaan että noin on, koska sillä on "esi-isiensä", suurten kaksoiskierteiden, ominaisuuksia. Vihreän anomalocariksen luo suuri valkea kaksoiskierteen omainen juttu, joka kiertyy ja keskelle luotu kasvusto on vinksahtanut kuin pelikortin hahmot toisensa peilaavat, "ketzalcoatl"...
pikku-raukka... ei ole vielä valmis emoksi...
omat pihdit eteen ovat niin pienet ...
vain 100-metriset
Otus on ollut "silmä"-tapeillaan kiinni viereisessä kudoksessa.

_______________________________________________________
Tärkeä kuva tutkimuksissani ja löydöissäni. Käsittämätön sekasotku avautuu. Kuvan maa on kuin keitettyä lihaa tai palanutta ihoa. Ei ihme, sillä jotakuinkin sitä se onkin. Ehdin katsoa 3 kuvaa entisistä, ja löysin nämä. Olin etsimässä hampaita. Kuvan "mailan" reunassa on Jatulin hampaita muistuttavia osia, jotka kasvaessaan jättäneet auramaisia hampaita kaaren muotoon, ja me katsomme sivusta, niinkuin katsomme Jatulintarhan spiraalejakin (jos ne edes ovat spiraaleja, voivat olla järjestyksessä olevia kaaria). Toisaalta mailan sahalaidasta näyttäisi kasvavan mailan sisus täyteen panssariselkäisiä isoja rapuja / kuin missäkin kalasavustamossa.




YLLÄ OLEVAT LÖYDÖT OTIN TÄSTÄ KUVASTA: (Siitä isosta yksiköstä, jota kuvassa luodaan, lähtee huomattava varsi tuonne "hekottelevaan bakteeriin".)



Kun yritin etsiä näitten maitten paikkaa, silmään sattui tämä kartan kohta. Ei kai siinä vaan ole sellainen valkea hammas, josta jotain lähtee ylöspäin? Joen vartta pitkin asettuneita hampaita rivissä. Hampaan yläpuolella on nupulareunainen verho - viittaa "punaisen pultin liittymään"... imijöitä joen tai limajoen kupeessa.
https://www.google.fi/maps/@28.8198392,87.2871576,1045m/data=!3m1!1e3?hl=fi

Onneksi en antanut periksiSunnuntai 01.03.2020 11:43

Ei mennyt yö + aamu hukkaan. Kuva alkaa avautua. Täynnä elämää.
Jatulintarha - "spiraali", Suomen rannikkko. Onko vasemmalla mustia elämänlankoja, jotka ovat ennen olleet mahdollisesti punaisia? Kiiltävää kaksoislankaa. Lisään vielä, että vaaleilla "pehmustetut" lehdet: hampaita (eli ikäänkuin pehmustettuja pesä-seinämiä) ei saata olla pitkin lehteä, vaan yhdessä pikku-läpykässä voi olla aina uusi pesä, etenee läpykkä läpykältä. Näköjään hampaan sisältä voi kasvaa ylös lehden kaltainen. Hampaan sisältä melko varmasti on lähtenyt myös lankapari, uuden lehden tekoon. Mitä vihreät ovat? Ei kai se sentään henkiin ole herännyt? Mielestäni suojaisa "sukupolven-vaihto-kammio" sopii yhtä paljon kehittymiseen kuin ajan yli tai vaikeiden olojen, kuuman tai kylmän kauden yli hyppäämiseen.



Vihreä mötkylä, jonka jalassa on valkea kenkä, vasemmassa ylänurkassa, muistuttaa "revenneen Alppien vuoren" sisästä roikkunutta jätti-riukulaa, Tässä se on. Kenkä ei ole ihan samanlainen, vaan paremminkin kuin hyytelö-JALKATERÄ. "Toukka"-muoto mötköttää sielläkin. Tein "tunnistuksen", niin veikkaan että sama kenkä... Se on kohdassa, josta vasemmalta lähtevä "vihreä toukka" ensin vaakasuoraan oikealle kuljettuaan on kääntynyt kulkemaan alaspäin. Päättyy lima-"jalkaan". Ei hitsi: varpaista lähtee juuri jonnekin kolon sisään. Ehkä se ei ole sama? Elävää oli kuitenkin. Eikös ole aika hyytävä vuori? Osat ovat valtavia. :) Kohta on harvinaisen paljastettu ja peitoton. En tiedä miksi. Minusta se on haavoittuvaisen auki, ja niin ei kuuluisi olla. Normaalisti kaikki on paketoitu.

Jatulin spiraalit, osa n. 3Lauantai 29.02.2020 06:15

Otin pienen pieniä vihreitä kuva-nökkösiä vertailuun tästä "characters of tunicata" -kuvasta. MELKEIN YHTÄ TYHJÄN KANSSA TÄMÄ VERTAILU, VAIKKAKIN YHTÄLÄISYYKSIÄ LÖYTYY. Ei sitä niin vain luovuteta, mutta nyt minä kyllä taidan jo luovuttaa spiraalin etsinnässä. Maassa istuvat näyttävät hyvin paljon hampailta. << Siinon vinkki nro 1 etsijöille. https://onlinelibrary.wiley.com/cms/asset/0862024f-843f-47cd-8c49-93b247f1cc83/cla12405-fig-0012-m.jpg



ascidiacea didemnidae . Lienee pieni ja mikroskooppinen yksikkö, mutta ainakin on jälleen merituppi, ja ainakin on sini-lila (värjätty?), ja ainakin on spiraali https://zenodo.org/api/iiif/v2/06f67ee6-25c4-47c3-8663-7c89125b3c76:2aeb660c-adc5-4ef6-9a26-001b9a296f36:figure.png/full/750,/0/default.png

Tässä kuvassa taas pistää silmään toukan sisällä olevat 2 sinistä isoa asiaa. Tyhjänpäiväistä varmaan, niihin takertua, mutta Lilakivisessä spiraalissa on hieman samanmuotoisia pareja. https://zenodo.org/api/iiif/v2/53f3d744-914f-4cf7-b978-67e0ef1dff04:39ef0677-c42f-4b8d-b4af-2d02357ad84a:figure.png/full/750,/0/default.png

____________________________________________________

Vähintään yhtä lähellä, kuin se edellinen. Eivätkö he oikeasti tiedä, mikä se spiraali tai ne spiraalit Suomen rannikolla ovat?!



Jotkut violetit kivet näyttivät hieman siltä, niinkuin olisivat maasta kasvaneet ohuen varren kanssa kypärämäisinä koppakuoriaisina, tai 90 asteen kulmaan taivutetuilta, pehmeiltä violeteilta kanttarelleilta. Näin vain yhden ei-tarkan valokuvan siitä violetista. Läheltähän sen näkisi, mitä ne ovat. Aika oudolta näyttää kyllä sekin, että samanlainen "pengerrys" kuin spiraalin kylki, näytti jatkuvan johonkin suuntaan pitkän matkaa, spiraalin vieressä. Aivan kuin tosiaan jokin puutarha. Ja sitäkin voisi ihmetellä, että miten tuollainen ontto lötterö on kivettynyt kohtalaisen pulleaan muotoon.
Minusta spiraali paksunee ulospäin, ja monta pötköä, ei kovin pitkää, on tarttunut päistään toisiinsa. Minkäs seurauksena keskimmäiset putket olisivat pienempiä kuin ulommat? Ja mikä laitos siinä keskellä on? Jospa se on meritupen ja salpan välimuoto ...

(ihania sieniä :) --> https://pbs.twimg.com/media/DYNUQ3XUQAA9a7u?format=jpg&name=large )

JatuliTiistai 25.02.2020 08:26

Ehkä 5 = "kuusi" ? Haas, kaas, kuus /\. Voipa olla! Käsi, käs kääs, kaatoi kaas.

Mikähän 6 silloin on ollut? Kaaso? GaseL? Hassel Hasser Jasser ? Hokus? Fokus? Husho=anger, husso=fluori, Huso = värttinä tappi kehräin pivot tappi napa keskipiste roikkuu jostakin (jonka ympäri pyörii?)
Se on se mualiman napa, keskus-tappi.
Kaasho=paina painiketta. Casho caasho = dinner. Kashel=yskiä, haukkua. Gazel=lyyrinen. Gaasso= huohottaa/vetää syvään henkeä

lyyrinen gazeL... hyppään impala-(antilooppiin)... imla = oikeinkirjoitus. Impa on lähellä sanaa poem. Impa on 5 .. im-la=66 ... poim= 1 pouim=10 ... paim=5. Mikä on siis imla-pa? 4... mus-ik? Jos toinen on runoutta, niin toinen voisi hyvin olla musiikkia. :) Runouden vastakohtaa... oikeinkirjoitusta... Lez-ag = leezek.
Gaselli on runoutta, kaarevaa. Kaunista ja sulavaa. 6, 10.
impala-antilooppi on (ehkä?) oikeinkirjoitusta, 1, 5. Tai sen vastakohtaa, runollista ja sulavaa myös?

Jätän tämän toistaiseksi näin, tietämättä onko "kuus" ollut joskus 5. Ehkä olin nyt väärässä(kin), sillä 7, sydän, on main/keskus. Suomi on niin vanha kieli, että kyllä sitä ajan kanssa voi tapahtua kummiakin. Tai ehkä ne muut ovat erehtyneet... toisaalta talon katto ja kuusen muoto viittaa siihen, että me sekoilimme. Olisi järkevämpää nimittää 6:tta kuin 7:ää keskukseksi.

Olen pahoillani siitä, että tämä sattuu juuri gasellin runollisen juoksun perään:

Jos sinua vaivaa
6 umpi, niin

6 vedä syvään henkeä (="gaasso") - Mitä tästä seuraa:
________7 sUoL-i_______8 teint-a-t_______9 SON-to-o_______ba-has-t
____________________________________9 teet
____________________________________9 tehty
____________________________________9 punotu
____________________________________9 juu-t-i

En osannut laittaa tuohon ulos- tai läpi-sanaa, siitä huolimatta 4 5:stä tai 5 6:sta minusta pätee... asia kun on niin niinkuin siinä sanotaan.
Siihen muotoutui saksalais-tyylinen verbi, t-loppuinen yksikön 3. persoona.
Koira yhdistyy haukullaan 6:ssa huohotukseen ja hengenvetoon.
U-kirjain on lisätty auringon nimen, sol, keskelle. Opin baskista ja englannista. Suomalaisetkin tekevät sitä, hyppäävät vokaalin viereen laittamallaan vokaalilla eteen tai taakse hypyn. Tai vokaalilla yleensäkin hypätään eteen tai taakse, mutta se on hieman erilainen, noin, että suo sou tuo tou tau ... ne on kaikki rakennettu sääntöjen mukaan, ei ne ole mitä tahansa mölinää, eikä summamutikassa äännelty. Kädestä käteen hypätään i-kirjaimella, jos vokaalilla hypätään, mut voi hypätä eräällä konsonantillakin, ja ainakin 5:llä erilaisella konson.-vokal-yhdistelmälläkin voi hypätä kädestä käteen.)
Rautalankaa ____X_____X______X______X

:: me-ni :: näär :: neer ... 9 :: :: <-- kaunis runollinen jäljitettävä tehnyt viukuran

___________________________________________________

2 sign. sa-in. Saa in, saapuu sisään.
Tarvitaan merkki, kun saapuu sisään. Ehkä käyneet kimppuun jos ei merkkiä.
Merkinanto: Fin: ko-pu-ta 3. Eng: "knock-k....."
nok-ko-nen (9) = viholainen. Nokkone knock-knock nee, vihollinen ei koputa.
Jotta koputtamisesta olisi jotain hyötyä joskus, olisi sisällä olijoilla aseet oltava kourassa joka koputuksella. (Ellei se merkki ole vain omien tiedossa.)
Noch-ka nee = ei nokka 8

nuock-ka = käärme Afrikassa, sekä nuoska (-lumi) (tarttuu). Tarkasti ottaen eri kuin edelliset. Välissä oleva U muuttaa 3-nokan 4 nuoskaksi. Jos Afrikassa oltiin yhtä tarkkoja, niin nuock-ka olisi voinut olla käärmeenä ehkä "beettä(jä)" 2.
Välillä minun "tarkkuudet" heittää syystä tai toisesta näissä.





Yksi oudoimmista, ihmisen vanhoissa esi-isissä. Lajin serkut ovat erittäin kauniita, hassuja, inhimillisiäkin melkein, hymyilyttäviä, värikkäitä, valollisia, kilttejä, ihania, upeita, ....https://preview.redd.it/2kefhcq1dws31.png?width=640&crop=smart&auto=webp&s=559069e78eea4c788795a2b38c58cbe297e60d43
Jatulin tarhan hampaat ovat tämän sukulaisten, näyttäisi... en ole vielä spiraaleja löytänyt enkä etsinyt. (Robotin perkeleet ovat karanneet menneisyyteen, ja koska me loimme heidät omaksi kuvaksemme, niin ajattelivat tehdä saman meille, ja loivat meidät omaksi kuvakseen... no ehkei nyt aivan niin käynyt :) ... vaikka emme kyllä olleet vahtimassa.)

__________________________________________

Lampaan luita ovat nuo muinaiset nopan edeltäjät. Luu = 6. Nyt voi sitten joku rätnätä, että minkä kielisiä ovat sahat, tuurat ja kairat, ja minkä ikäisiä. Ja tulee vähän eloa fossiili-tutkijoihin.



Ei-ihmisen tekemät Sha-tur-i :n tarhat tuossa juuri alla käsitelty.

___________________________________

Jatuli & Budj BiMLauantai 22.02.2020 21:57

Ei ole mielestäni ihmisen tekemä. Eivät näytä tässä kuvassa hiukkaakaan ihmisen latomilta kiviltä. Ainakaan tarkennettu lähikuva ei näytä asetetuilta kiviltä, vaan maasta kasvavilta, aluksi 2-reikäisiltä avautuvilta kauhoilta... elämältä, joka on asennossa, jossa se kasvoikin. En arvannut, päätin vaan varmuuden vuoksi tarkistaa... En kyllä ymmärrä, kuinka muinainen elämä voi olla kuin koskematon... toisaalta onhan Pirunpesän laidallakin muinaisuuden kukkia parhaassa raikkaassa kukoistuksessa. JOS on ihmisen tekemä, niin eikö hän silloin kylvänyt jotain maahan kasvamaan, niin kauan sitten, että ne kivettyivät? Tai onpa ihmeen tarkka ollut, jos on osannut istuttaa kivikukat oikeaan asentoon! << nykyihminen ei kykenisi tuohon, koska ei edes tiedä mitä ne kivet ovat. Vai onko mahdollista, että joku asetteli maasta keräämiään hampaan muotoisia kiviä oikeaan asentoon peräkkäin maahan niin, että niistä tuli spiraali? Jos noin tapahtui, eivätkä hänen löytämänsä kivet ensin olleet spiraalina, niin jäljittelikö näkemiään spiraaleja? Tiesikö, että ne ovat olleet joskus spiraalin muodossa? Korjasiko hajonneen spiraalin muotoa ehkä? Tai muuttiko löytämänsä spiraalin labyrintiksi? Koostuuko se jopa 8:sta pikku nökkösestä, tuollainen 1 koppa? Tai vähintään 4:stä. Hammas avautui kuin kukka. Tämä Jatulintarha on sama, joka on tällä hetkellä Ylen pääsivun uutisissa.



Niitä näkyy olevan keinotekoisia sekä oikeita. Tämä vaikuttaa oikealta, ei ihmisen tekemältä, ja on pelkkä spiraali, ei labyrintti:
https://www.vastavalo.net/albums/userpics/10901/normal_mk_20131008_5d3_136.jpg
Näyttää suurelta. Sisältä puna-siniseltä, jotka, sisäosat, ovat jotain kääpämäistä sientä, ikäänkuin. Siniset kivet ovat kasvaneet alustasta, ja monellä on 90 asteen kulma sitten, ja jatkuu vaaka-viuhkana. Jotkut taas näyttävät varrelliselta koppakuoriaiselta ja jollakin jopa näyttää olevan kuin jalkapari edessä alla (alfa-langat?:) Ei perkules ole ihmisen tekemä tuollainen, jonka sisältä violetit käävät pursuivat aikanaan. Spiraalinpätkien muoto on niin luonnollinen ja hienosäätöinen, kokonaisuutena, kokonaisuuksina, ja päistään, että sekin todistaa kiekuran vanhaksi elämäksi. Ja se, että on toistensa päihin tarttuvia pätkiä, ja varsinkin sellaisia pätkiä, joista vähintään yhdellä on päässä kuin jalat. Ne näyttävät elämältä. Ikä on sama, kuin violettien kivien sisäosilla on. Silloin se eli ja kuoli, olipa se sitten alunperin mikä tahansa. Näyttää kaukaa hieman homemaiselta. P.S. Jos on jokin merituppi-laji, niin ... niistä ei löydy spiraali-kuvia, eikä pötköjä ole suorinakaan pitkiä olemassa. Tulee mieleen sellainenkin, että onko päällimmäisen otuksen alla ehkä spiraalikohouma, joka ei liity päällimmäiseen mitenkään.

______________________________________________

Ykkösessä kuvattu 100-metrinen kenno. Emä-kenno, muassaan pienempiä. Ei siinä näy pienempiä, mutta ... niillä on niitä. Kyllä on olleet tarkkoja, jos tiesivät! Minulta meni vuosia löytää tuo.
Entäs jos wisas olisikin ...wi-vas, niinkuin baskin sas-pi tarkoittaa vaspi... joko hammas... ei....wisas on onneksi 4... I just know. Jos 5 on ratio(nal) ja 4 viisas, niin onko 3 älykäs? Löysin juuri "kuri"-sanaa seuraamalla, että 3=possible. Se ei ole tönkkö, niinkuin 5 on. Tönkkösuolattu muikku.



Budj Bim -tulivuoren nimestä ja aboriginaalien "ihminen muuttui" -tarinasta, jonka arvellaan olevan 37 000 vuotta vanha, tulee 2 yön + 1 päivän vaivannäöllä tällainen asetelma. Tarina asettuu numeroihin 1 ja 6, mutta BIM -sana voidaan yhdistää kaikkiin niihin sanoihin, jotka ovat kuvassa KELTAISIA.
Ihmisen muodonmuutos, murrosikä, on numerossa 6, jonne tulivuori piiloutuu akne-näppylänä. Asia on syvempi. Materia, mater, maa, muuttui. Ja evoluutioon ja luonnonvalintaan liittyvä totuuskin tuossa saattaa olla, joka on, että ihminen muuttui ja joka ei muuttunut, hän meni maaksi.
Tarinan 3 miestä, kun 1 muuttui tulivuoreksi... jospa se meni maaksi, pienikokoinen laji... loput on voitu laskea Afrikkalaisiksi, kaakkois-Aasialaisiksi, ja valkoisiksi miehiksi. Runoileva mies, imb-pätkän juuret ovat myös poem-sanassa. Savolainen immeene on aivan puhdasta sanakaava-kamaa. Imeväinen joka on jo aikuinen. Sana ihminen hyppii edestakaisin maan imun ja pyörremyrskyn välissä, niinkuin että mii/maa ih mich >> myrsky imi lapsi imi >> ei ime enää ei ime ylös (enää) vaan alas.
Sana "human" tarkoittaa joko "ei-ihminen", "nainen", "ennen miestä", tai "ennen ihmistä"
Saattanut sisäldada neuvon, että koukista polvet kun nostat jotain (punainen viiva).

---Sunnuntai 09.02.2020 18:09

En muistanut todistaa kuvaan, että bah ja mah ovat 1. Se todistetaan niin, että bah viittaa taloon, joita /\ , 1 taj, 1 ta-lo, 1 stu, ha-uz 5, bah-a-i 5, ovat. Ehkä tupa on 6. Ba-stu? Saana ehkä 1. Ba-stu olisi 10, ja ut-sab/uts-ab = 5. 6= ut/uts. Näin se on. Uts-joki on kai "ei-lävitse". 7Potkusta seuraa 2guolom 1mees. 9"Murat" 4right 5po-ista 6Lo-i-ne.
"Kes teisele auku kaevab..." -juttu saattaa mennä symmetrisenä nurkissa.
P.S. Ehkäpä 6 ja 9 ovat galakseja? Kaukana etäällä väli = 132 ? Tässä lähellä = 45 ? Silloin 6 olisi Andromedan galaksi, ja 9 Linnunrata. Se on totta, että ne yhteen pamahtaa. Jos sitä ei muuten tietäisi, niin arvaa painovoimasta. (En tiedä onko pieru missä, jos se on 9, niinkuin että reuna/pieli olisi 5...vaikea sana. Jos pielus on 5, silloin se on siinä. Taiteilin sen elo-sanasta. Ru-tavusta päätyisi myös 10:iin, jos lisäisi siihen ensin be, ja sitten vielä i. Pakkohan sillekin on olla paikka. :) Sanakirja varmaankin paljastaisi.


9 & 10 voisivat olla myös tyhjyyden anti-materia / room,tila,paikka aineeton
LinkoLevynMustaReikä aineetonIlmatonSealed.
Niin että mahtaako kukaan tietää.

Tai tämä on kanssa hyvä, että 1Mahtaako 7Kukaan 8Tietä-Syy-Cause-Kosh 9mustanPläntin 10visi. Niin se syy lukee 4:ssä, että hermo nivoutuma (ja voidaan laittaa skottien 4aye siihen lisäksi, eivätkös he niin sano)

____________________________________

Katso sitä jäniksen suuta. Se näyttää muinaiselta siveltimellä tai hiilellä piirretyltä merkiltä. :) Mikä se on? Takuulla jokin hyvin vanha merkki. Ja sirkka-äyriäisen silmissä on pysty- ja vaakaviiva. Kuoleman merkki + :) Kun se lauka shot ben, joka on wiri dome, tulee guolom eli kalma.
Entä jos musta, potkaiseva, ja etuhampaallinen ovat 3 ihmisrotua, ja mees joka oli 2:ssa, katosi, sulautui maahan suorastaan? En tiennyt, että jänistä pidetään viisauden kuvana, en tiennyt että jäniksen numero on 4, enkä tiennyt, että se yhdistetään kuuhun. Sain tietää nuo vasta ma-iltana, 1/2 vrk kuvan tekemisen jälkeen. Osasin laittaa jäniksen kuu-neloseen, koska sen nimi on about sama kuin here, här, jne. ja koska kuninkaallisen rinnan yli menevä käsi on puolet rastista, ja koska rasti on "kartta"-sanassa. Ja koska jäniksen suu on rasti. Mutta ihmisen hampaista olen kyllä kuullut.
"Saa sokkelon läpi" ... Sokkelon saa läpi Paranvoi. Tai ainakin jokin limasieni on ryöminyt kokeissa ulos labyrintista. Kuulostaa hieman minulta. Sokkelon läpi, sokkelo sijoittuu 10:iin, jos sokker on 9. Läpi on uchi, 1, suomessa uksi, italiassa tappaa. Tuura on toinen läpi, sekin on tietääkseni 1. On niitä muitakin. 6 kennosto 10 sokkelo, melkein sama. 6 on muotti, peilikuva oikeasta, ja 10 on muotilla valettu sinetti, oikein päin. Benin guluma, jaa-a... entäs kun 7:ssa lukee kaikilla maailman kielillä, että "asettaa säären eli ben:n kulma"? 8= yard. Jos emäntä on madam, niin silloin matama olisi 10. Sokkelo, matama, ma maitotuotteet samassa. Eipä ole paranvoi kaukana siitä. Voiko olla mahdollista, että he testasivat paranvoin taidot? Mikään ei muutu, ihmiset osasivat lukea ja tiesivät mikä luonnossa on mitäkin. Sitten jätettiin ne lukemiset, ja opeteltiin taas uudestaan. Ja ruvetaan katsomaan tarkasti luontoa. He olivat ennen tarkempia, mielestäni. :) Mestari- "intiaani"-jäljittäjiä.



On purjetta, miestä, naista, litteää pyöreää levyä, metalleja, rataa ja muuta... mutta tämä menee vielä pitemmälle:

Joissakin kuvissa Neptunus muistuttaa värisävyineen tuon kuvan sirkka-äyriäisen silmiä.
Vaaka, du dig, Neptunus 1,77 astetta rata vinossa. Meillä on vaaka, 0.
N. massa "voittaa" maan massan 17,147 kertaisesti. No pannaan vaakaan, niin se kallistuu.
Kirkkaus 0,41. Kirkas on ruudussa 4.
14 kuuta, pysytään ruudussa 4, kuu/suu/mun, ja verrataan niitä hampaisiin :D Suora linja valkoista pellavaa.
Maa voittaa Neptunuksen vauhdissa omalla radallaan 5,4 kertaisesti, ja 5 on nopea reunakettu.
Sininen reunakettu on yhteinen Maalle ja Neptunukselle, eri kiekoissa, ja on 5:ssa, jonka kirjain on "Yhteen".
Neptunus voittaa meidät päivän lyhyydessä kertoimella 0,66. En osaa sitoa sitä päivään enkä voittoon muulla, kuin että 6 on ehkä waras. Voi sen sitoa päivään, dig, kaivamalla matoja, joita 6 kuvaa jo muodollaan.
Kun 6:sta, oman akselin ympäri pyörimisestä, hypätään toiseen samanlaiseen viukuraan, 9:ään, ollaan edelleen sitten oman akselin kimpussa: akseli peilautuu akselisanan val 7 kohdasta 9 kohdalle, jossa on sanat sanka, kartta, ja akselin ympäri pyörimisen (lingo) aiheuttama litistynyt (liist) pyöreä esine (plak, plat) ... ööh...
tämä on nolompaa kuin ruotsalaisten nuorten herrojen kirjastossa piereskely oli heille. Mitäpä tuosta.
Neptunuksesta puhuminen ei muuta sitä, että sanakaava pitää.

___________________________________________________


Anu___bis. "NejNu-EiVielä ___(2-1 ihmistä) 1 5 osiin "
Toiselta nimeltään "ruumiin haju", inpu, jonka paljasti se japanilainen embu.
a nu olisi [lähinnä ruotsalaisittain] niinkuin Ei vielä. Olisiko se 8. Sitä puoltavat ruotsi-suomi-ruotsi-ruotsi-saksa -sanat nu-nyt-nytt-ny-neu, = 9, anu:n jälkeen, ja tacnu, joka tarkoittaa "oikein" ja on bosniaa. Viimeksi mainittu sijaitsee 4:ssa, ja siten vahvistaa nu:n sijaitsevan numerossa 9. Yritin löytää tarkan Agni-jumalan sijainnin, jotta voisin varmistaa nu:n sijaintia, ja selvisi, että se nimi on väärässä muodossa, Agne on oikea muoto, sijainti nro 6. (Uskon "sunny eye":n tarkoittavan finniä, ja 6 kuvaa sekä toukkaa kennossaan, että ns. ihomatoa. Näin on. Siitä seuraa, että saniainen, sunny-eye-nej on 1, siellä, missä elämän alku on. Eikös ole jänskää.)

5 osa chast piece bit biit >> 2 beet peetto beta beel Baal pääl päällä >>
2 man män mand emänd mies mees >>
1 meer mer ber bir bis sast <<


Meer = kokonaisuudessa emä(ntä)än (e-ma) sulautunut mees (e-mand)


kas kas, emanta on hindin kielessä äiti, mikä sopii nappiin äiti maa.

Mutta virossa on miestä merkitsevä (baskissa "ylös", sanotaan vaikka niinkuin ilma pomppaa ylös, sama 2 se on) e-mand muuttunut kuningattareksi. Heh. Ovat peilanneet merkityksen 4-kuninkaasta, kun samoille paikoille peilautuu joskus saman asian eri puolia. Peilautumisia tapahtuu näissä "sisemmissä nurkissa" joka suuntaan, ja ulkonurkissa myös joka suuntaan + toisen käden samaan sormeen. Merkitys peilattu 2:een, jonka nimi oli mm. emand. Ellei ole jopa ajateltu emand: ia emanda :ksi - eivät ole sama.

Yksi maapallon vanhoista nimistä voisi olla maLi. Siinä on maa, ja siinä on ilman eli iLiman Li eli Ri eli sammakko. Molemmat pomppaavat ylös, ilma ja sammakko.
Asiat sekoittuvat, kun päälle asettuva mies mees muuttuu meeriksi ja mereksi. On tässä sittenkin vielä järki:

MARI = laajennettu maa eli MA-LI, maa-iLI-ma (bulgaria, laajentaa)
MEER = maan pinnan päällä, maapallon pinnan suuntaisesti, vaakatasossa
MERI MARE = sama kuin edellä, mutta on vettä, eikä nouse kokonaisuuden pallopinnasta
MEES = ihmis-kokonaisuuden päällys-puolikas - kävelee välillä irtonaisenakin



_______________________________________________________


kirjoitti foinikialainen arkkulaskun kirjoittaja. Laskussa eriteltiin kan-
kaankudonnasta jääneet tutkaimet, joilla ei tee mitään, tai voihan niillä
tarkka ihminen sulkea säkkejä tai solmia yhteen niin tulee pitkä lanka... Ja eritteli kannen kuin olisi suurikin saalis saatu kuin peräti
kannellinen ruumisarkku että oikein 2 osaa. Oliko aakkoset ja niiden
järjestys jo luotu, vai kopioivatko kreikkalaiset ne siitä arkkulaskusta,
ja järjestys säilyi tänne asti? Tai järjestys on muuten pidetty sellaisena,
että siitä saa tarinan. Remember, the arkkulasku... 7 hopearahaako se oli se hinta sitten.

alapuoli ____ kansi ___kuuluu _____tarttua _____ yhteen
savi/alapuoli _ilma ____kuuluu ____ tartu ______ yhteen
dreija _____peetto ___ gulum _____ taaretu ____ yhee
alepool ____beet ____ gimel _____ daaleth _____ hee _____A B C D E
(No tämä on jo julkaistu blogissani aiemmin, koko arkkulasku.)

KypsäNainen_mies ___ kuuluu ____tarttua _____yhteen
I-LO ______ MAND ____ SI
E-MÄNT-Ä __MANT ____ 3,14
ilomantsi tarkoittaa 1 2 3. Siellä on 3 järveä. (En tiedä, tarkoittaako se myös alamäkeä. Skotlantilainen järvi Lomond on hyvin lähellä tätä. Emäntä ja mies, vakka ja kansi, maa ja ilma.)

I-LO kypsä 1. .... mitäs minä sanoin: kesken kehityksen 6 LO, RAW, WAJ
Nimimerkillä Ampiais-pesän pudottanut. Paha teko. Mitä kautta niitä ruokitaan? Kennot ovat kiinni, KIIN-NI ! Ei se mennyt hukkaan, pudotus. Jos en olisi nähnyt niitä, en olisi älynnyt, en varmasti olisi älynnyt, mikä viesti piilee toukan kennossa 6. Älyää vasta sitten kun on nähnyt. P.S. Nyt älysin taas lisää: Baskien saspi 7 liittyy niihin ampiaisiin, joiden pesässä näin ne sinetöidyt kennot! Kuinka ollakaan. Ampiaisen kenno nököttää 6:ssa, ja vaspi, baskien saspi, on 7. Eikö ampiainen olekin wasp.

Ei tässä vielä kaikki: Pyramidin nimen, MER, paras käännös tähän asti tulee tässä (i am so good) :

1 = MER. Merkitykset tulevat tässä (rummutusta:)
- MAA(PALLO)N PINNAN MUKAISESTI (asettunut / asetettu)
- Maapallon pinnaksi sulautuneet/ pinnan mukaisesti asettuneet meret
- Maan, äidin, emon, emännän kanssa yhteen sulautunut i-sa/mees/emand
- Meri

Jos et usko, voin todistaa sen kahteen suuntaan, 6:een ja 2:een:

6 valu muotti sapluuna sa-be-luna/sa-beAlone. Syvänne johon liemi asettuu.

2 emerald = smaragdi. Todistaa mer-sanan merkityksen niin, että siinä lukee MER-ALT , peittaa maan maanpinnan mukaisesti kaikkialta. = ilmakehä, 2, peetto, peitto, hud, hod, shot, sasi, & whatever. VÄRI: VIHREÄ. Elämä leva, lov, living, mehtä. On siis myös elämä ja kasvillisuus. Ilma on maapallon iho/hud/ili ja beetta 2 -peitto.

Muistatko kun horn oli kolvas syöm-ruudussa 7... Eräänlainen sydänkäyrä, kun vastapäätä on 2. 2:ssa nimittäin on VÄLI, VALLEY, LAAKSO, 2:n väli. Kahden huipun väli. Jos et sitäkään usko, niin voin kertoa, että 2 vali, 7 val. 6 valu, 8 valo. Ei mitään epäselvää. Selvä kuin ter9... eikun tar9... eikun piki9... eikun musta9 black. Kirkas4 kuin b... b... (b)rait4. Koko ajan kirkastuu, enemmän ja enemmän. Ei enää paljoa virheitä.

Lex Rex Bright Right - 4
Eihän tuo maksakaan kuin 7 tonnia. https://df2sm3urulav.cloudfront.net/tenants/oa/uploads/images/770000-774999/771947/5c92db5507e44.jpg

9 ÖJ, aivan muuta kuin DEJ - mutta saattaa silti kuitenkin olla SINA. Eikö olekin hyvä napapiirin kiveksi. Musta opaali, mustaan 9:ään. Joissakin vihreät valot.
https://df2sm3urulav.cloudfront.net/tenants/oa/uploads/images/595000-599999/596184/5758c7fd0d487.jpg


______________________________________
______________________________________


Oho, sas-pi, baskin 7 on oikein, sillä heidän sas on meidän vas. Tästä seuraa, että jonkun julkkis-Sasin sukunimi tulee "i:stä vinoon", i-sas = i-vas vasi sasi. Sasi on yhtä aikaa myös "piistä 1 taakse", eli SI:stä 1 taakse. Mitä viisauksia liittyy sanoihin "saa piin"... jos kiertää (2 pisteen välisen) janan päätä yhtä pitkän pätkän kuin on janan pituus, niin "saa piin"... tai toisella tavalla katsoen 2 meinaa sitä, että "pii koittaa" (seuraavaksi). (Kosinta = seuraavaksi koittaa pito, humu, kaikki yhdessä, haat. Pito sa(a).)

"Sasi" ei oikein kerro minulle muuta kuin 2:n sijaintia sormissa, tai kertoo se kyllä sanan "sassiin", joka voi olla 2, heti, peilautuen 7:n heet:stä. 2 on ili iho pinta peite hood huppu hud hod shot throw lauka lauke lauki ojenta reach tavoitella lumous vangita atri love life living leva leepä leepoo baaka vaaka catchi ka-xi 2 aamun ... ja muita, useamman kuin 1 hypyn sanoja voi Nro2 myös olla, jotka kuulostavat sitten waikiki:lta, obrikado:lta, avokadolta, valtikalta yms. (jotka viimeksi mainitut eivät ole 2)

i = sisällä, toukka kotelon sisällä. Sis, six, 6. Sillä tavalla asettuvat kaikki em. paikoilleen, ja lisäksi samalla asettuvat baskin meri, itsasoa, ja lokerikko sastova (joka on sama kuin i, six, sis, rau, ja monta muuta asiaa, riippuu siitä mistä siihen hypätään ja minkä muotoisesta sanasta. Ilikee voisi olla 6, aset on 6, periaatteessa saha on 6, ... siitä saattaa seurata, että calf, half ja polisko ovat myös 6.


Alla olevasta voi päätellä, että 1-6 puoli on hidas, ja 5-10 nopea kuin salama ja sisilisko. Jokainen pariton on "auki", ja jokainen parillinen on "kiinni". Että se sitten siitä kullasta ja hopeasta. Kullan ja hopean nimet ovat Kinni & Aagin. Vähän kuin 10 käskyä, että ei-suositeltavista asioista ei tule kultaa, niinkuin 1 tappaminen tai 9 murto. Ilmeisesti sitten Ilta-kilta- ilopiiri-pidosta ja juhla-humusta tulee kultaa :D sillä se lujittaa ihmisten välisiä siteitä. 7:sta, sydämen kohdalta, ei tule kultaa, sillä siinä viritetään ase, mikä on elämän, 2, vastaista. Saattaa olla orjuuttamistakin. Katekismuksen käskyjen kanssa samaa on: 1 älä tapa ja 9 älä varasta. Vierestä meneviä ovat "3 pyhitä lepopäivä" --> 2=levä, ja uusimmassa taulukossani lukee 3:ssa Lepo Repo Lapo Baka. Toinen vierestä menevä on: "6 Älä tee aviorikosta". 6:sta sanoisin, että "Älä kajoa toukan koteloihin äläkä kesken kehityksen oleviin lapsiin". "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" ei mene millään muotoa 4:een, vaan "Anor Isa" voisi olla 7-2. Pater asettuu samaan 2:een, ja polvillaan kosiminen vahvistaa hyvin a-nor -sanaa. Hullunkuriselta vaikuttaa, että uusin pohjoisen sijaintini on 8, ja etelän 3. En näe muuta yhteistä, mutta koska teen tunnistuksen ääri-helposti, niin täten teen nyt tunnistuksen yhteensopivuudesta muinaisen sanakaavan ja 10 käskyn välillä. Ei ole mikään ihme, jos kaava on sama. Se tarkoittaa, että Mooseksella on ollut pari tuhatta vuotta "tuoreempi" perimätieto. Minä olen asetellut näitä kuukausia, pitemmälti tässä vuosia jo, ja tajusin vasta tänään, että on 5 suositusta ja 5 kehoitusta välttää. Tai on niitä paljon enemmänkin.

eelvanti, vantii _________3 long____4 HAUKOTU____5 Fai-ve =
eellä hitaasti 11 _________ rong_____ TARTU_______6:sta, Wai:sta
Taj - täi 11 _____________beeter____Pet-o_______vinoon
jaT-ko 11 _____________Parempi________________väive= täi
______________________Virsta _________________(5 mar-ves-ta)
______________________Väärää_______________ (morjesta :D)
______________________Pitkä__________5 wajah hand side edge
______________________Etääl_________ = ha-waj
__________________________________sisi-lisqo - Reuna-kettu.
_______________________________5 Listo: Prepared ready clever
_________________________________________5=Osiris ? Luulin et
________________________________LinnunRata,mut Rajavartija =
________________________ reunakettu, jousineen. All set.Prepared.
____________________Täsmälleen samoja on yhä. (kts Madventures)
_________________________Sisilisko, nopea, kytiksessä muurilla. :)

6 - F - Wai ______ 7 Taj-ve __8karttaa
6-kulmio _________ tai-vas __8kiertää
hyönteisen kenno __ Wääntum
umpikenno _______ ben-dome _____ 9 TARTUTA
ei valmis _________ knii liik ________9 EI
6 - kiinni _________ a-xel, val _______________10 ozi-lisko. Yhtä
saa bii aloun ______liikuta liikutu ___________ vikkelä, nopea ja
sa be launa ______ välitä, södäm ___________välkky kuin reuna-
sapluuna kenno ___________________________kettu, mutta hän on
(Hyvä "sattuma" että _______________________sanansaattaja, ozi.
alkuelämän kanssa ________________________Sanansaattaja-ritari.
samassa sarakkeessa on.) ___________________ Lähetti.
Hyönteisellä on 6 jalkaa(kin). ________________ Taaja tiivis sinetti.
6 wai on varmastikin toukka. _________________ Lesqo. See you!
_________________________________________(somali)

Osilisko vie igbo-kielen juurille Afrikkaan, ja sinne samaan vie myös Osiris, taivaan jousimies, joka on se sisilisko, eli rajavartija = valpas, vikkelä ja kuulemma ovelakin reunakettu. Reuna, sisi, löytyy indonesiasta, ja kettu, lisqo, bulgariasta. Espanjan listo on aivan selvästi sama lisko, koska merkitys on prepared clever ready. Somalin Lesqo, "see you!", on se mitä lähetti lähteissään virkkaa. Sanakirja ei suostu enää myöntämään sitä, että lisko on myös ritari, jossain Afrikan sydämessä. Että ozi lisko on viestinviejä-ritari eli lähetti.

(saattaa sisältää virheitä)
Uskon että kaava avaisi baskin kieltä kuin vettä vaan.
Viimeiseksi päädyin asetelmissa siihen, että 1 = meri, pohja, bottom, butt, alaosa, alepool.
Meri on baskiksi itsasoa. Takaperin aosasti. Junailin tästä jotenkin, että 2=sasi, 3=osasto, 6 tai 8 = sastova. (Kennosto?) Sastova-sana on käytössä Suomessa. Siitä tulee pyörittelemällä niin, että 1, meri, = asasto = sast. En tiedä, onko siinä mitään järkeä. Chast näkyy olevan bulgariassa OSA, merkitykseltään. Liikutaan pienten numeroitten kädessä. Osa, piece, 5, voi olla hyvinkin lähellä mer/merta, koska turkin 1, bir, sanotaan bis, ... niin käden äärisormissa kuuluu lähes sama sana... Niin voi olla 1 sast ja 5 chast, sitten myös.
Tällä kertaa minua auttoi tädiltä opittu "sastova".

"Läpi", näkyy olevan baskiksi BIDEZ. Se on sitä dis-eteen des-taakse -juttua, niinkuin musiikissa, ja nimessä Vanadis. Siinä lukee, että BI:stä eli 2:sta hyppy taaksepäin. Päätyy läpi, uchi, lävistää, tappaa, yksi, uksi -sanaan. Mitä muuta se on läpi, niin ehkä TUURA, 1, jään läpi. Meneekö veden läpi meren pohjaankin? Vai meneekö meren "läpi" meren ylikin? Lisäksi se menee läpi koko 10:n ryhmästä, seuraavalle kymmenelle. Mitäpäs menee muuta läpi... O-NISTU läpäisemään. Alfa-elämänlangat läpäisevät kaarien valmistaman pesän etu-reunan. Ja läpäisee sen, mitä 6:ssa kehoitetaan jättämään rauhaan.

Voi olla, että kaikki baskin sanat eivät ole vanhoja eivätkä ympärillä oleville tuntemattomia, vaan että he ehkä ovat muotoilleet joitakin tunnistamattomiksi ? En tiedä.

Baskin "itsekseen". BER-AK. Päättelen sen olevan joko "mer-ak" = merestä, 1:stä vinoon 7:aan, jossa tehdään yksin "pray" tai kaksin kosinta, ja jossa VARSINKIN LYÖ SYDÄN ITSEKSEEN AUTOMAATTISESTI.
tai
bääl-ak, pinnasta eli 2:sta askel vinoon 6:een, jossa ollaan ypö-yksin kuin on mehiläisen toukka kennossaan.

Tässä katsoin vasta vain muutaman sanan uusimmasta sanaruudukostani, ruuduista 1 ja 2, baskiksi. Tulee paljon "tunnistuksia", jos käy läpi kymmeniä, kun löydän melkein kaikille sanoille selitykset.