Ote nimeltä "Uponnut Tynnyri". Kuukausien kehityksen tulos. Mahdollisimman väljä ja ilmava ote, pikkurilli tynnyrin pohjana. Katso nenä viuhuaa tarkistamassa, että onko sijainti dramaattisesti muuttunut liikkeen myötä. Jokainen tuon lajin edustaja ei ole yhtä rauhallinen ja välinpitämätön muhjake: voi olla niin arasteleva tai villi ja vapaa, ettei suostu olemaan kädessä eikä selällään. Eikä tuokaan olisi välttämättä suostunut olemaan tuossa, ellei olisi ollut niin uninen.
(Niillä on niin hyvä hajuaisti, että kun metallinen tarjotin, kromattu tms elohopeisen loistava pinnaltaan, jonka päällä tietää iskeytyneensä omistajan voileipiin, on ollut minuutti sitten sängyn päällä, mutta ei ole enää, niin siinä kohdassa juoksu loppuu kuin seinään. Ehkä olin koskettanut tarjottimen pohjaa tai reunaa. Tai se haistoi pelkän metallin. Silloin ajattelin, että se haistoi metallin. Ehkä se ei ollutkaan aivan niin huikea juttu. Tai... tarjottimen pohjaan on saattanut tarttua pöytäliinasta hyvin kevyitä leipähiukkasia muutamia hitusia ...)
(Se haistaa heti myös itikan, ja tietää, että mitä sille pitää tehdä, vaikka ei olisi koskaan itikkaa tavannut: pitää napata nopeasti hyökkäämällä! :) No ei se ole ihme, jos itikan haistaa. Pakkohan senkin on jollekin haista, vaikka ei ihmisen maailmassa niin tekisikään. Tarkoitan, että se haistaa itikan jos sen laittaa nenän eteen. Ei sentään kaukaa. :D Mutta koska se tiesi heti mikä liikkumatonkin itikka on - 'herkku-syötävä' - niin haistamallahan se sen tiesi.)
Tämä oli ensimmäinen kahdesta hamsteristani.
Ehkä joku ajattelee, että mitä nämä ovat nämä tekstit, että onko siinä jotain piiloviestiä... No ei ole. :D
