IRC-Galleria

Lähdin taas ulos etsimään jotain. En tiedä mitä.

Laukussa leipää ja olutta, kuljin muuatta pimeää metsätietä. Yhtäkkiä tuli olo kuin kävelisin junaraiteella. Rauhoituin vasta kun pääsin levähdyspaikalle, jossa monet kummitukset tervehtivät minua. Join oluen heidän seurassaan ja juttelin.

Jatkoin matkaa. Lisää kummituksia tuli vastaan. Pysähdyin vasta sataman puistossa, jossa join toisen oluen. Lisää kummituksia. Kaksi erityisen ihanaa ihmistä joita muistelen kaiholla. Toinen heistä aikoinaan tutustutti minut uuspakanuuteen. Ilman häntä olisin kai nyt katkera kristitty, tai yksinäinen ateisti. (ei millään pahalla ko. ryhmiä kohtaan, kumpikaan vain ei ollut minun tieni)
Mitä heille kuuluu nyt? En saa ikinä aikaiseksi kysyä. Outoa miten kaukana joku voi olla messengerin ja facebookin aikakaudella. En vain osaa yhtäkkiä alkaa juttelemaan, kertoa kuinka tärkeitä he minulle olivat. Juttelen vain heidän muistoilleen.

Kuljen kolmanteen paikkaan ja lisää olutta kuluu. Katselen tyhjää näyttämöä. Voiko olla kummituksien kummituksia? Muistoja tarinoista.

Yksin juominen masentaa. Löydän tieni Eskon Baariin, jota toisinaan nimitän maailmanlopun ravintolaksi. Se ei ole haukkumanimi. Kohtaan muuan kaverin täällä, ja juon parit rommit. On karaokeilta, ja minua laulattaa. Listalta silmääni osuu Haltin häät, ja päätän laulaa sen.
Suoritus ei ole parhaimpiani, mutta yleisö antaa kohteliaat aplodit. Tämä kappale on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Se muistuttaa minua mustasukkaisuuden äärimmäisistä seurauksista.
Toisinaan huomaan olevani kuin laulun tumma Peltsa ruotsinmaan, joka kilpailee Malla-neidon rakkaudesta. En halua mennä yhtä pitkälle katkeruudessani. En halua oman Mallani jäätyvän tunturiksi vain koska hän ei tule ikinä olemaan minun.

Valomerkin jälkeen odotin kaveria ulkona, ja juttelin Eskon kanssa. Hän ihmetteli biisivalintaani, sitä ei kuulemma usein lauleta. Vaihdoimme muutaman Sanan.
Saatoin kaverin kotiinsa ja lähdin sitten omille teilleni. Olen iloinen etten juonut tämän enempää.

En löytänyt etsimääni. Tietäisinpä edes mitä etsin! Ehkä vasta kuoltuani ymmärrän. "Ai sehän se olikin. Hahaa!" Tiedättekö, kun etsii avaimia tai silmälasejaan ja ne olivatkin edessäsi pöydällä.
Vai olenko etsinyt juuri kuolemaani kaikkina näinä öinä? Jotakuta joka auttaisi minut seuraavaan maailmaan, itse kun en ole kyennyt ottamaan ratkaisevaa askelta.
Oli mitä oli, en löytänyt sitä tänään. Mutta olen silti iloinen että lähdin matkaan. Tietysti juominen kaduttaa aina jälkikäteen, mutta kerrankin en ole ihan ämpärikännissä. Voisi sanoa että join juuri sopivasti jotta kykenin laulamaan, käymään illan keskustelut, ja ajattelemaan näitä ajatuksia joita nyt kirjoitan. Olisi vielä niin paljon kirjoitettavaa.