IRC-Galleria

http://theoatmeal.com/comics/literally

http://io9.com/butterflies-remember-a-mountain-that-hasnt-existed-for-509321799

Tunnen ohitsekiitävää surua etten lähtenyt opiskelemaan biologiaa.

Vastapainoksi viimeiselle sangen synkeäsävyiselle merkinnälle annan nyt reseptin hyväntuulisuuteen: ultimaattinen mokkakahvi.

Tarvitset:
Kahvia, mieluiten tummapaahtoista
Kaakaota, mieluiten aitoa
Maitoa, rasvaista
Sokeria, mitä tummempaa sen parempaa. Vaahterasiirappikin käy.
Rommia. Suositukseni on Captain Morgan's Spiced Gold.

Valmista kahvi tavalla joka säilyttää sen hyvänmakuiset rasvat; esim pressopannulla tai vaikka kattilassa. Lämmitä samalla desi maitoa mikrossa. Sekoita kaakaojauhe ja sokeri/siirappi kuumaan maitoon, ja täytä sitten loppu muki kahvilla. Mukin kannattaa olla tilavuudeltaan ainakin puoli litraa, pienemmästä määrästä tulee vain äkäiseksi.

Jos minun tapaani et pidä alkoholin pistävästä mausta kahvissa, lämmitä rommia vesihauteessa ja tuikkaa se tuleen. Älä tee tätä liesituulettimen alapuolella, mieluummin vaikka tiskialtaassa. Pienikin määrä rommia palaa kohtalaisen pitkään.

Sekoita rommi valmiiseen kahviannokseen. Halutessasi viilennä vielä tilkalla kylmää maitoa.

Pari jättimukillista tätä tavaraa ja elämä hymyilee taas.

En usein avaudu täällä henkilökohtaisista asioista, tai jos avaudunkin niin maalaan kaiken niin paksulla kerroksella sarkasmia, ettei sen alle jäävästä totuudesta saa enää selvää. Mutta nyt on tullut aika puhua vakavasti, kun olen vielä jotenkuten kykenevä. Aiheena hulluus.
(suosittelen lukemaan Soven erinomaisen tekstin siitä, mitä hulluus ei ole.)

Minä olen hullu, sekä paperilla että ihan oikeasti. (nämä asiat eivät aina ole yhteydessä toisiinsa.) Tarkemmilla diagnooseilla ei ole väliä, mutta suurin osa siitä kumpuaa yli 10 vuotta kestäneestä masennuksesta. On aikoja, jolloin oloni on keskimäärin parempi, hetkittäin jopa suorastaan ekstaattinen, mutta tätä nykyä nuo hyvät kaudet ovat vain pintaa jota hiemankin raaputtamalla alta paljastuu ruma ja ikävä masennus. Senkin kanssa oppii elämään, tietysti. Vaikka on aikoja, jolloin houkutus jättää tämä maailma on äärimmäisen suuri, mutta jopa synkimpinä hetkinä olen kuitenkin ollut järjissäni ja kyennyt ajattelemaan jotenkuten selkeästi masennuksen alla. Järkeilemällä olen jättänyt monta typerää asiaa tekemättä.

Mutta viime aikoina mielenterveyteni on tehnyt pahemmanlaisen notkahduksen. Olen vasta nyt alkanut kunnolla sisäistämään mitä hulluus tarkoittaa. Se on sitä, kun ei voi enää järkeillä sumun keskellä. Mitä typerimmät asiat tuntuvat loogisilta. Ei voi enää luottaa siihen, että osaa toimia oikein kun eteen tulee vaikea tilanne.

Ehkä tämä menee vielä ohi. Mutta jos ei mene, jos tämä pahenee vielä ja käytökseni muuttuu pysyvästi huonompaan suuntaan, muistakaa nämä sanat aitona minuna.

päivitys 9.5.2013
Olen hämilläni ja hyvilläni tuesta jota niin tutut kuin tuntemattomatkin ovat osoittaneet. En todellakaan odottanut sitä. Tämän blogimerkinnän tarkoituksena oli vain kertoa lyhyt näkökulma aiheeseen, ja samalla toimia selityksenä sille, mikäli tulevaisuudessa ilmaisuni muuttuu erityisen sekavaksi. Tosin kun katselee ilmaisuani tähän mennessä, en osaa sanoa mistä kukaan näkisi eron.

Minulla on ollut aina sangen löyhä suhtautuminen todellisuuteen - se on yksi puolustuskeinoistani masennusta vastaan. Haluaisin kuitenkin uskoa että olen kaiken sekavuuteni alla kuitenkin aina säilyttänyt jonkinlaisen järjen, joka on estänyt minua tekemästä typeryyksiä. Nyt viimeaikoina tuo järjen valo on ajoittain sammahdellut, minkä johdosta päädyin loukkaamaan erästä tärkeää ystävää syvästi. Tämä blogimerkintä syntyi sen johdosta, vaikka tapani mukaan kirjoitin ehkä turhankin epäselvästi.
En yritä hakea julkista anteeksiantoa, enkä vierittää vastuuta sanoistani hulluuden peikon harteille, haluan vain varoittaa että käytökseni saattaa olla arvaamatonta, ja sellaista mitä en nyt järjissäollessani pitäisi ollenkaan suotavana.

Satunnaiset vaahtoamiset Batmanista, peliväkivallasta, kahvista, tisseistä ja ninjoista ovat osa normaalia käytöstäni.

Viime aikoina olen lähinnä vain turhautunut vitusti yrittäessäni piirtää, mutta nyt ensimmäistä kertaa aikoihin olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Tässä on komisario Barrett, hahmo yhdestä lukemattomista tarinamaailmoistani:

Vähän vanhemmalta ja läskimmältä olisi voinut näyttää, ja näyttääkin itse asiassa takin alla (harjoituksen vuoksi luonnostelen hahmot aina ensin alasti), mutta kai siitä näkee ettei kyseessä ole mikään hehkeä nuorukainen.

Kuten näkyy, suhtautumiseni varjostukseen on edelleen tasoa "paiskotaanpa vähän tummaa sinne sun tänne", mutta luulen että olen kehittynyt siinäkin ihan hitusen.

Yksi eniten vihaamistani genreistä maailmassa on high school draama. Pystyn laskemaan yksikätisen sirkkelinkäyttäjän sormilla tähän genreen kuuluvat teokset joita kestän katsoa. Se lukumäärä kasvoi juuri yhdellä, nimittäin:

Kyle Gabler on outo heppu.



World of Goon tekijöiltä, peli jossa poltetaan juttuja takassa. Polta kaikki vanhat lelusi ja valokuvasi, ja tilaa postimyynnistä lisää krääsää poltettavaksi. Koska talvi on kylmä.

Jos Doom olisi tehty nykypäivänä...

Se olisi täynnä peliä häiritseviä quick-time eventtejä, turhia tutoriaaleja, erikseen DLC:nä myytävää puuttuvaa sisältöä ja muita "ominaisuuksia" jotka nykyään alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Sivumennen sanoen, ilman nostalgia-arvoakin Doom on minusta vielä nykypäivänä aivan perhanan loistava ja tunnelmallinen peli.