IRC-Galleria

Jatkoa jokunen aika sitten kirjoittamalleni Thief-pätkälle Quatermass
Tämä sijoittuu siis aikaan ennen tuota viimekertaista tarinaa. Siinä oli kyllä muitakin aikavirheitä, mm. Moiran kartanon teurastus tapahtuisi vasta näiden molempien jälkeen, kun taas Rutherfordin teurastus ennen näitä. Kirjoitan ehkä molemmista vielä eeppisemmät versiot jos jaksan. :D

--


"Auttakaa! Hän aikoo tappaa minut!" Kauhistuneet rääkäisyt kajahtelivat taas Kaupungin kaduilla. Entinen mestarivaras, nykyinen mestarimurhaaja Garrett oli vauhdissa.
Nykyään hän sai tappamisesta sitä nautintoa minkä varastaminen ennen tuotti. Tietysti hän tyhjensi myös uhriensa taskut, mutta vain voidakseen ostaa lisää tappamistarvikkeita.

"Elämäni on kuin peliä... pelkkää peliä..." hänen oli kuultu nyyhkivän puukottaessaan liikkumatonta ruumista uudestaan ja uudestaan. Hänen oli myös kuultu ulvovan talojen katoilla "Aamu ei ikinä koita!"
Niin, Garrettin harhaisessa mielessä todellisuus oli palikkamaista ja itseään toistavaa. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi nähnyt päivänvalon. Aina yön lopuksi hän vain menetti tajuntansa, ja heräsi taas seuraavana iltana asunnostaan.
"Hänet pitäisi lukita Kehtoon" mutisivat asukkaat keskenään, viitaten Shalebridge Cradleen, Kaupungin käytöstä poistettuun mielisairaalaan jossa kerrottiin kummittelevan.
Nämä puheet kantautuivat myös Garrettin korviin.
"Miksikäs ei" hän tuumasi. "En olekaan ikinä ryöstänyt kehtoa, hähää." (epäsuora lainaus pelistä. -Q)
Mutta ei vielä tänä yönä. Garrett oli liian hermostunut, ja se tarkoitti sitä että jonkun täytyi kuolla.

Garrett tapasi aloittaa yönsä Stonemarketin kaupunginosassa sijaitsevassa pienessä kapakassa. Se oli hänen lempipaikkansa monestakin syystä, joista yksi oli se että sen seinälle listattiin aina edellisen yön rikostilastot.
"Hmm. 52 murhaa viime yönä. Pystyn kyllä pistämään paremmaksi!"

Siitä alkoi Kaupungin tähän asti verisin yö. Kansaa kuoli kuin kärpäsiä, ja vartijat juoksentelivat vauhkoina ympäriinsä kirkaisujen perässä. Garrett liikkui varjoissa kuin aave, eikä kukaan saanut häntä kiinni.
Keeperit tietysti pitivät häntä silmällä. He pitivät kaikkea silmällä. Neuvostossa oli monta jotka olisivat halunneet poistaa Garrettin kokonaan kuvioista, mutta muinaisten ennustusten mukaan tällä mielipuolisella murhaajalla oli tärkeä rooli Kaupungin tulevassa historiassa. Näin sanoi se pelottava pikkutyttö joka tulkitsi raihnaisen ennustajan epäselviä mutinoita, eikä kukaan Keepereiden joukosta tohtinut kyseenalaistaa näitä tulkintoja.

Niinpä Keeperit olivat pakotettuja pyytämään Garrettin apua eräässä polttavassa asiassa. Tämän olisi varastettava pyhä esine sekä Hammeriteilta että Pakanoilta. Tämä ratkaisu tuotti Keepereille suurta tuskaa, sillä he tiesivät oikein hyvin että molempien järjestöjen jäsenmäärä olisi laskenut roimasti Garrettin viimeisteltyä työnsä.
"Yritä olla aiheuttamatta liikaa hämminkiä, jooko?" Keeper Artemus pyysi antaessaan Garrettille tehtävän.
"Lupaan jättää jälkeeni rauhan ja hiljaisuuden" Garrett sanoi kiilto silmissään.
"Eih, en tarkoittanut sitä.." Mutta Garrett oli kadonnut varjoihin. Piru vie, tuumasi Artemus ja katosi itsekin varjoihin. Juuri hän oli opettanut tuon tempun nuorelle Garrettille aikoinaan.

Garrett murhasi vielä useita kansalaisia, ennen kuin muisti yhtäkkiä tehtävänsä paettuaan vartijoita St. Edgarin kirkkoon. Juuri täältä hänen piti kähveltää.. äh, mitähän se nyt olikaan. No, se ei ollut tärkeää.
Hiljainen korahdus kaikui pihalla ensimmäisen Hammerite-veljen kaatuessa.

"Kop kop!" sanoi Garrett häijysti ovella. Kukaan ei tuntunut kuulevan. Hyvä.
Tämän porukan kanssa oli oltava varovainen. Hammeritet kantoivat mukanaan hirmuisia moukareita joilla heidän oli määrä murskata kaikki suuren Rakentajan viholliset. Eli kenet tahansa jotka uskoivat väärin, olivat epäilyttävän näköisiä, tai jotka kulkivat ympäri kirkkoa varastellen esineitä ja tappaen porukkaa. Garrett arveli kuuluvansa jokaiseen mainittuun kategoriaan.

Ei sillä että hän olisi ollut erityisen uskonnollinen, Garrett tuumasi kätkiessään seuraavaa puukotuksen uhria varjoihin. Ennen hulluksi tulemistakaan hän ei ollut uskonut juuri muuhun kuin kylmään käteiseen. Mutta hän ei ollut ikinä pitänyt näistä kiihkomielisistä hammeriteista. Pakanat olivat paljon mukavampaa sakkia.(peilaan hävyttömästi omia tuntojani Garrettiin. -Q)
"Te molemmat olette kyllä ihan pähkähulluja" hän tuumasi ääneen muuan vasaraveljen ruumiille ja nyökytteli tämän päätä.
"Ne pakanat nyt esimerkiksi, asua nyt vapaaehtoisesti metsässä. Toisaalta te hammerit olette ihan yhtä perseestä, ette ajattele muuta kuin jatkuvaa rakentamista ja koneita." Ruumis nyökkäsi.
"Oletteko koskaan ajatelleet voimienne yhdistämistä jatkuvan vihanpidon sijasta? Yhdessä voisitte syrjäyttää ne kurjat Keeperit ja kehittää Kaupunkia! Voisitte auttaa ihmisiä sen sijaan että taistelette käännynnäisistä! Miltä se kuulostaisi?" Ruumis vain tuijotti häneen lasittunein silmin. Garrett huokaisi.
"Olet oikeassa. Mikään ei ikinä muutu. Elämä on vain loputonta peliä... yö toisensa jälkeen merkityksetöntä murhaamista ja varastamista. Voisinpa päättää elämäni... olen niin onneton..."
Garrett itki muutaman kyyneleen äänettömän ruumiin seurassa. Sitten hän kokosi itsensä ja lähti jatkamaan synkkää tehtäväänsä.

"Kas, taisin murhata ylipapin" Garrett huomasi. Hänen puukottamansa punakaapuinen mies kun kantoi moukarin sijasta koristeellista taikasauvaa. Garrett poimi sauvan ja osoitti ruumista.
"Zap! Muutu kurpitsaksi!" hän huudahti. Mitään ei tapahtunut. Garrettin mieliala laski, mutta hän piristyi taas päästessään ryöväämään ylipapin huoneistoa.
Mitäs nyt pitikään varastaa... Jokin malja kaiketi. Garrett löysi monenlaisia kultaisia ja hopeaisia maljoja, ja pisti varmuuden vuoksi kaikki taskuihinsa.

Lopultakin monenlaisten vastoinkäymisten ja nolon epäkuolleisiin liittyvän sattumuksen jälkeen Garrett löysi etsimänsä arvoesineen. Tämä ja suunnilleen kaikki muutkin kirkon arvoesineet taskuissaan hän jätti tuo meluisan paikan taakseen. Garrettin laskujen mukaan kirkon jäsenluku oli laskenut 12 hengellä.

Garrett astui ulos kirkon ovesta ja... heräsi kotona sängystään täysissä pukeissa. Vuorokausi oli taas vaihtunut! Eikö hän milloinkaan saisi nähdä aurinkoa?
Noh, ainakin hän pääsisi tarkastamaan viime yön rikostilastot. Saiko hän puukotusennätyksen rikottua? Lähtiessään hän sammutti neuroottisesti kaikki asunnon kynttilät, ne kun syttyivät mystisesti joka kerta hänen herätessään.
Garrett oli oikeastaan ihan hyvällä tuulella tänä iltana. Jopa siinä määrin että tappoi vain kaksi ihmistä matkallaan Stonemarketiin.

"100 kansalaista murhattiin viime yönä Stonemarketin alueella" luki rikosraportissa. Garrettin silmät kyyneltyivät onnesta. (itsekin olin aika riemuissani :D -Q)