Sen sijaan litkin kitkerää tonicia. Hyi helvetti, tämähän maistuu ihan greipiltä! Ostin kokeilunhalusta.(tai ehkä koska tarvitsen epätavallisen suosikkijuoman korostaakseni eksentrisyyttäni. hihi.)
Yö kului eskapistisesti pelaamisen merkeissä. Menin Jade Empiren läpi. Ja totisesti, paremmin en voisi aikaani käyttää, olin sitten missä mielentilassa tahansa. Kokemus oli mahtava. Kuin ylipitkä draamantäytteinen kung fu leffa.(hetkinen, sainko sen kuulostamaan huonolta? päinvastoin!)
Aloitin tietysti pelaamaan heti uudestaan alusta. Haluaisin nähdä pelin kaikki loput, mutta toisaalta en usko että PYSTYN tekemään hahmostani häijyä paskiaista. Maailma on minulle aivan liian todellinen!
Falloutissa minulle ei tuottanut mitään vaikeuksia suorittaa järjetöntä väkivaltaa viattomia kohtaan, mutta Jade Empiressä en vain raaski olla julma edes pahimmille vihollisilleni.
Peli sai minut myös miettimään omaa moraaliani, minkä pelin tekijät ovat varmasti tarkoittaneetkin tapahtuvaksi. Mitään varsinaista muutosta se ei minussa aiheuttanut, huomaan muutenkin pyrkiväni(<-huom) käyttäytymään kuten pelissä kuvatun Avoimen Kämmenen tien kulkijat. En kuitenkaan pystyisi ikinä olemaan läheskään yhtä hyväsydäminen kuin hahmoni.
Ah, hahmot. Heistä tuli minulle pelin aikana hyvin läheisiä. Hymy nousi korviin kun seurailin heidän keskinäistä torailuaan, tai kun kuuntelin Black Whirlwind nimisen barbaarin verisiä tarinoita. Osittain hekin pitivät minut kaidalla tiellä, koska etenkin hahmoni lapsuudenystävä luotti hyvyyteeni niin hellyttävän sinisilmäisesti etten olisi kestänyt pettää häntä.
Vähän sama juttu arkitodellisuudessakin. Olin joskus paljon nykyistä ikävämpi persoona, tympii muistellakin, mutta eräiden hyvien ihmisten kanssa ystävystyminen sai minut tarkastelemaan käytöstäni ja ajattelutapojani, ja ainakin toivoakseni muuttumaan parempaan suuntaan.
Nämä siteet ovat myös pitäneet minut hengissä huonompina aikoina. Mikä näinä hetkinä tosin tuntuu kahleelta, grrr.. Mutta aina jälkeenpäin ajatellen pelastusköytenä.
Siitä huolimatta pidän ihmisen oikeutta omaan henkeensä tärkeimpänä perusoikeutena. Itsemurha vain on ikään kuin epäkohteliasta läheisiä kohtaan. Mutta vielä tylympää olisi olla ymmärtämättä tätä ratkaisua.
Älkää nyt ottako tätä angstauksena, mutta joka vuosi tähän aikaan huomaan pohtivani että jokohan viimeinen kesä oli takana. Keväisin olen aina vähän yllättynyt.
Viime vuonna olin suorastaan ehdottoman varma ettei seuraavaa kesää tule, mutta tässä sitä vielä kirjoitellaan. Ja olen kyllä ihan iloinen siitä. Olen viettänyt aikaa hyvien ihmisten seurassa, lukenut kirjoja, katsonut leffoja, pelannut pelejä.. nähnyt unia! Nämä asiat ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin koulunkäynti tai työ. Oikeastaan suhtaudun kirjoittamiseen ja muuhun sisällöntuottamiseen työnä, vaikka siitä ei maksetakaan. Ja fiktion kuluttaminen ja ihmisten kuunteleminen on minulle opiskelua, vaikka onhan minulla tuo oikeakin koulu menossa.
No, ensi kerralla kirjoitan jostain hilpeämmästä. Ostin hasselpähkinärouhetta, ajattelin kokeilla sitä kahviin. Tuollaisiset pienet jutut tuottavat vielä mahdottoman paljon iloa. Mutta ei tänään, väsyneenä ei kahvia sovi juoda. Menee hukkaan.