IRC-Galleria

Antoisia hetkiä Thiefin maailmassa, tällä kertaa Thief 2 - The Metal Age, jota innostuin pelaamaan pitkästä aikaa. Tehtävä: Masks
Ei tarinaa psykoottisesta Garrettista tällä kertaa, pelkästään kliinistä kuvailua tämän pelisession tapahtumista, jotka tuottavat minulle pelaajana suurta iloa ja hupia. Jos ei huvita, älä lue.

Jos huvittaa, niin tuossa vanhat irstailut uusimmasta vanhimpaan:
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
--


Vartija kököttää yksin ankeassa toimistossa. Käytävän puolelle aukeaa sellainen ikkunaluukku tai palvelutiski, semmoinen mitä sosiaalitoimistoissa on.(minä kyllä tiedän)
Vartija seisoo toimistossa selin minuun ja tähyilee ankarasti. Hän on kuullut askeleeni, ja miettii nyt missä tunkeilija on. Ammun hänen selkäänsä muutaman nuolen, hän karjuu ja nousee pöydälle, mutta ei käänny.
"This way! We got trouble!" hän huutaa, vaikka muita vartijoita ei ole lähimailla. En viitsinyt tuhlata nuolia. Pelaan tällä kertaa enimmäkseen 'kunnollisesti', tosin pamputan kaikki vartijat ja tapan jos pamputus epäonnistuu. Tämä siksi että aiemmassa tehtävässä jouduin koluamaan tätä samaa kartanoa ilman että sain pamputtaa ketään tai tulla nähdyksi. Vähemmästäkin hermostuu.

Myöhemmin toisessa kerroksessa on samantapainen huone. Vartija seisoo siellä näennäisen rauhallisena, mutta syöksyy karjuen käytävään heti kun näkee minusta vilahduksenkin silmäkulmassaan. Joten käyn vastoin tapojani kytkemässä päälle erään turvalaitteen.
Kartanossa on kahdenlaisia Mekanistien asentamia turvalaitteita: pommeja viskeleviä naamoja, ja ympäriinsä tiirailevia naamoja jotka laukaisevat pomminheittäjänaaman jos näkevät minut kunnolla. Pistin pelkän pomminheittäjän päälle. Se ei tietenkään tähtää vartijoita, mutta juoksin vartijan kanssa ympyrää sen edessä niin että hän sai kaikki osumat.
Tarpeeksi kärsittyään hän lähteekin sitten karkuun. Seuraan tietty. Alakertaan vievän portaikon juurella tulee vastaan säikähtänyt palvelija. Murhaan vartijan siihen paikkaan ja lähden seuraamaan palvelijaa. Tämä seisoo paikoillaan yhdessä käytävässä, eikä liikahdakaan kun hakkaan häntä miekalla. Huutaa vain.

Pomminheittäjä toimii yhä. Kurkistelen ovesta niin että se heittää pommeja aulan puolelle. Alakerrassa toinen vartija havahtuu meteliin ja katoaa näkyvistä. Odottelen kunnes hän ilmestyy taas yläaulan vastapäisestä ovesta, ja juoksen pommikäytävään. Toistan saman tempun kuin aiemman vartijan kanssa.

Kolmas vartija sen sijaan..! Hän lähti seuraamaan minua eräästä yläkerran käytävästä. Juoksutin hänet portaita alakertaan ja sitten käännyin takaisin päin. Porraskäytävään juostessa heitin ovet kiinni hetken mielijohteesta. Vartija ei seurannutkaan, mitä nyt? Pitäisi niiden osata ovista kulkea. Kokeilen ovea ja huomaan että se oli mennyt lukkoon.
Odottelen jonkin aikaa ja sitten avaan oven. Vartijaa ei näy missään. Mihin hän on mennyt? Vieläkö hän etsii minua, vai rauhoittuiko jo? Jos rauhoittui, mihin hän on menossa? Palaako vartiopaikalleen jotain toista reittiä?
Tämmöisestä minä tykkään. Saan peleistä aina valtavasti iloa kun sotken kuvioita tuolla tavalla. Muistan kun aikoinaan Quaken lempikentässäni Palace of Hatessa juoksin god-mode päällä koko kentän läpi niin että kaikki viholliset huomasivat minut ja lähtivät liikekannalle, ja sitten palasin alkuun ja lähdin kiertelemään. Viholliset saattoivat olla missä tahansa, tai rynniä vastaan vaikka piileskelisin jossain suojassa.

edit 01:39
Saatoin ehkä löytää sen vartijan. Joku asteli rauhallisesti alakerran käytävässä, ja säikähti löydettyään toisen vartijan ruumiin. Vähän aikaa ihmeteltyään jatkoi matkaa ja meni yläkertaan vievään portaikkoon. Ja sitten jämähti siihen seisomaan. Siinä se seisoo nytkin, ja mietin mitä pitäisi tehdä.

edit: 01:46
Tömistelin vähän että vartija huomasi minut ja lähti perääni. Juostiin ties kuinka kauan edestakaisin, yritin toistaa ovitempun mutta hän ehti aina luikahtaa perässäni. Lopulta kun välimatkaa oli tarpeeksi, ovi ei mennytkään lukkoon! Joten hyppäsin yhdestä yläkerran ikkunasta. Nyt vartija seisoo ikkunan takana ja raapii päätään. Ja Tähtiportti alkaa, eli pelaamiseen tauko hetkeksi.

edit: 2:55
Pelaaminen jatkuu. Pysyin poissa vartijan näkyvistä kunnes hän unohti minut ja lähti saapastelemaan käytävää. Nyt seuraan häntä.
Kesken kävelyn hän sanoo "Come on now, what was that?" ja alkaa tähyilemään ympärilleen. Olen varma etten päästänyt ääntäkään. Piiloudun seinäsyvennykseen.
Kun kurkistan piilostani, vartija on kadonnut.

edit: 3:00
Äh, pettymys. Ukko olikin palannut vartiopaikalleen. Menen ärsyttämään häntä taas.

3:05
"Charge!"
Juoksemme alakerran eteläpuolelle, ja huomaan etten ole ollut täällä vielä. Valvontanaamat ovat yhä päällä, ja kaukana käytävällä näkyy partioiva vartija, joka ei tainnut huomata meitä. Juoksen varastohuoneen portaikkoon, jonne vartijakin seuraa minua ja jää sitten jumittamaan. Nyt hän juoksee portaikossa edestakaisin ja huutelee uhkauksia.

3:12
Ukkopaha on vapautunut portaikosta ja jahtasi minua saliin(mikä hemmetti on ballroom suomeksi?) jossa toinen vartija huomasi minut ja liittyi seuraamme. Nyt molemmat jahtaavat minua enkä saa heitä karistetuksi, joten toistan ikkunatempun.

4:10
Pläh, lopetin pelaamisen jo aikaa sitten. Kartano kävi tylsäksi. Täytyy kokeilla samaa temppua jossain missä on Karrasin lapsia, niitä möykkääviä höyryrobotteja. Ensi kerralla: Angelwatch!

Ainiin, valvontanaamojen ja pomminaamojen lisäksi oli myös nuolia ampuvia naamoja.

Miggissä linkattiin muuan kirjoitukseen joka laittoi minut ajattelemaan: http://www.killtenrats.com/2008/10/10/a-fable/

Ajattelin tuota tekstiä äsken kun mässäsin makaronia ja katsoin animea. Tällaiseen puuhaan oma aikani enimmäkseen menee, eli siis fiktion kuluttamiseen. Tv-sarjoja, leffoja, sarjakuvia, kirjoja, pelejä. Sekä "mielenterveydellistä kuntoutumista", joka ei tunnu vievän minua mihinkään. Salillakin käyn koska en pahemmin pidä vartalostani.(ja koska olen vainoharhainen. voima->turvallisuus)

Tulenkohan kuolemani hetkellä katumaan etten käyttänyt aikaani muuhun? Enpä tiedä. Ei ole paljoa mitä PYSTYN tekemään tämän lisäksi. Ja nämä harrastukset ovat muutakin kuin pelkkää ajantappoa. Mainitsen usein että jotkut elämäni parhaimmista hetkistä olen viettänyt pelatessa. Se on totta, enkä häpeä sitä yhtään. Samoin jotkut parhaat kokemukseni olen kokenut unissa. Unet ovat minulle yhtä tärkeitä kuin valve-elämä.

Mutta pelata ehtii aina, ja nukuttuakin tulee joka tapauksessa. On joitakin asioita joiden vuoksi lykkään pelituokioita, peruutan psykologin tapaamiset, ja jopa herään kesken unien: Ystävien tapaaminen. Tosin useimmat ystäväni asuvat hyvin kaukana, eri puolilla maailmaa, ja lähelläkin asuvia tulee nähtyä harmillisen harvoin. Mutta arvostan jokaista hetkeä jonka vietän heidän seurassaan.

Varmasti siis kuolemani hetkellä tulen toivomaan(jos minulle jää aikaa ajatella mitään) että olisin viettänyt enemmän aikaa ystävieni ja läheisteni parissa.
Kumma että vasta tuo teksti herätti tuohon ajatukseen, vaikka kuolema onkin keskeisin osa elämänkatsomustani, ja pohdin sitä lähes päivittäin.
Yleensä mietin miten äärimmäisen hauras olento ihminen on. Kuolema voi yllättää kenet ja milloin tahansa. Kompastuminen ja kallon lyöminen kaakeliin riittää, tai väärään kurkkuun eksynyt ruokapala. Syöpää esiintyy nuorillakin ihmisillä. Ja vaikka kuinka varovaisesti ja terveellisesti eläisimme, aina lopulta Hän korjaa meidät jokaisen.

Toisaalta en ole aivan täysin varma siitä mikä oikeastaan on lopullinen kuolema. Me elämme monella muullakin tapaa kuin fyysisesti. Enkä nyt puhu sielusta.
En ole hyvä selittämään puoliksi muotoutuneita ajatuksia. Joten annan esimerkin: Minulle rakastamani fiktiiviset hahmot ovat elossa. Eivät fyysisesti sillä tavalla kuin elävät ihmiset, mutta jollain tapaa elossa kuitenkin.
Koen myös itse eläväni kirjoitusteni ja sanojeni kautta, sekä niiden ihmisten mielissä jotka ajattelevat minua. Mistä pääsen toiseen esimerkkiin: äskettäin keskuudestamme poistuneeseen Michael Jacksoniin.
Itse en ollut fani, eikä uutinen ensin juurikaan koskettanut minua. Sitten huomasin että monet ystävistäni ja tuttavistani rakastivat Jacksonia suuresti. En vieläkään osannut surra minulle tuntemattoman tähden kuolemaa, mutta surin heitä joille tuo kuolema oli raskas isku. Ja suru sai minut ajattelemaan, ja pitkälti sen takia aloin kirjoittamaankin tänään.

Michael Jackson ELÄÄ.
Hänen fyysinen ruumiinsa tuli tiensä päähän eikä tule enää koskaan laulamaan, mutta se ruumiin ulkopuolinen osa hänestä jatkaa elämistä vielä pitkän aikaa. Miljoonat fanit ympäri maailman muistelevat häntä ja kuuntelevat hänen levyjään.
Hänellä tulee olemaan ihailijoita vielä seuraavien sukupolvien keskuudessa, aivan kuten mekin ihailemme vielä Louis Armstrongia ja Elvistä, vaikka emme ikinä nähneet heitä elävinä.

En ollut fani, enkä ole vieläkään. En ikinä kuunnellut yhtäkään hänen levyään, mitä nyt radiosta ja telkkarista sattui tulemaan. Mutta tavallaan ihailen häntä. Ihan vähän.(en pahemmin ihaile ei-fiktiivisiä henkilöitä)
Koska: Jackson ei viettänyt elämäänsä makaronia mässäten ja animea tuijottaen.(haw haw, länsimaissa ei pahemmin tunnettu animea vielä hänen nuoruudessaan)
Hän teki jotain. Hän teki paljon. Inspiroi miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Kuinkahan moni päätti ryhtyä muusikoksi juuri hänen esimerkistään? Monilla kirjailijoilla on ollut minuun sama vaikutus.
Varmasti Jacksonkin olisi toivonut että hänellä olisi ollut enemmän aikaa. Mutta harvapa meistä ehtii tehdä elämänsä aikana kaikkea mitä oli suunnitellut, hän ehti kuitenkin tehdä enemmän kuin useimmat meistä.
Jos minä kuolisin nyt fyysisesti, olisin kokonaan unohdettu viimeistään kun viimeinen ystäväni kuolee. Aika näyttää saanko ikinä tehtyä mitään mikä tallentaisi minut ihmiskunnan muistoihin. Tosin se ei ole varsinainen syy miksi haluan tehdä jotain.(kirjoittaa kirjan) Ehkä selitän siitä joskus.

Nyt pelaan sega-emulaattorilla Michael Jackson's Moonwalkeria, se on tämän makaronia syövän nörtin tapa nostaa hattua.

http://www.youtube.com/watch?v=zrIsUGurwCY

Mukavan häiriintynyt video. Tykkään musiikkivideoista jotka tuntuvat kertovan jotain tarinaa, ei kuitenkaan välttämättä liian ilmiselvästi. Tulkinnanvaraa pitää jäädä.

No vittu, menin sittenkin ihastumaan elävään ihmiseen: http://www.youtube.com/watch?v=R1Q1Jeh8dxY kiitos vain #ztjv
Mahtava ruokahalu. :)

Tämän kuukauden ihastukset/obsessiot:

Fiktiivisiä hahmoja:
Bunnie Rabbot sarjakuvasta Sonic the Hedgehog
Klan Klein(tai Klan Klan, kirjoitusasu vaihtelee) animesarjasta Macross Frontier.

Eläviä ihmisiä:
Ei yhtään

Pitäisikö huolestua tästä kehityssuunnasta :D Ennen ihastuin joka toiseen vastaantulijaan, mutta nykyään mielenkiintoni kohdistuu yhä suuremmassa määrin fiktiivisiin hahmoihin. Ja nuo olivat siis vain kuluneen kuukauden ihastukset, voisin joskus väsätä listan kaikista hahmoista joihin olen lätkässä. Niitä on paljon.

Kokeilin sitten viimein minäkin tuota palvelua. Ei alkanut kovin hyvin.

You're now chatting with a random stranger. Say hi!
You: Hello there
Stranger: hi
You: I'm Alpo from Finland. :)
Your conversational partner has disconnected

No, eikun uusiksi.

You're now chatting with a random stranger. Say hi!
Stranger: Me llamo es Ryan, como se llama?
You: I'm sorry, I speak only English and Finnish :/
Stranger: No hablo espanol?
You: No, sorry
Stranger: Fuck you then
Your conversational partner has disconnected.

Jee. Kivaa. Meinasin jo kyllästyä, mutta onneksi kokeilin kolmannenkin kerran.

You're now chatting with a random stranger. Say hi!
Stranger: Is this the way to the kitchen?
You: Wrong corridor, this leads to Gnome King's wine cellar.
Stranger: Damn.
Stranger: Where's the kitchen at?
You: Third door from the entrance to abysmal oubliette. Not the one with radioactive sign on it, and the sign is not a joke.
Stranger: ...It isn't?
You: Why do you think I have three eyes and 12 toes :(
Stranger: I could relieve you of one of those eyes.
You: How.. friendly offer
Stranger: No need for a surgical procedure. It'll take five minutes tops. :D
You: Thank you, but I think Gnome King wants to have my eyes too when he sees whats happened to the wine.
Stranger: And what has happened to the wine?
You: Why, I drunk it of course. That's what the wine is for, I always tell them, not to be stored for years in dark cold cellar. But do they listen to me? No, that's why I have less teeth than eyes.
Stranger: ...All of it?
You: There's few barrels left if you want to take some with you to the kitchen. Why do you want to go there anyway?
Stranger: I have my reasons.
You: I see. Beware of the cook then. His not in a good mood today.
Stranger: Alright.
Your conversational partner has disconnected.

Onnea matkallesi, muukalainen :)

"Ha! It'll take more than being tied to a lit keg of explosives and tossed into a pit of acid filled with mutant, acid-resistant flying piranhas equipped with flamethrowers and battle axes while venomous, mechanical, missile launching morris dancers armed with liquid nitrogen harpoon guns are overhead; riding giant, rabid killer bees with side-mounted death rays to kill Othar Tryggvassen!"

http://www.girlgeniusonline.com/

Kävin tosiaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kesäteatterissa. Shakespearen Kesäyön unelma on niitä näytelmiä jonka kaikki tuntevat vaikka eivät olisi ikinä nähneet. Kaipa se vain on palanen ihmiskunnan kollektiivista tietoisuutta, kuten kaikki tutut sadut ja tarinat, kirjallisuuden ja elokuvien klassikot, sekä uudelle sukupolvelle pelien ja internetin meemit.(IDDQD?)

Mutta asiaan. Näytelmä oli todella upea. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näen Kesäyön unelman, mutta juoni oli silti tuttu jollain hämärällä tavalla. Suurin osa näyttelijöistä oli nuoria, yläasteikäisiä, pari vanhempaakin konkaria oli joukossa. Saumattomasti silti pelasivat yhteen.

Ainakin luulisin niin, en nimittäin kiinnittänyt hirveästi huomiota keneenkään muuhun silloin kun Puck oli näyttämöllä, tai kun hän kurkki lavasteiden takaa. Voi jumalat! Ihastuin jo heti alussa, kun hän ennen näytöksen alkamista tanssahteli yleisön eteen ja pyysi sulkemaan matkapuhelimet. Hän olisi voinut pyytää meitä luovuttamaan lompakkomme ja arvoesineemme, ja olisin totellut.

Puckin näyttelijä oli siis naispuoleinen, en tiedä johtuiko tämä miesten vähäisestä lukumäärästä, vai siitä että kyseinen näyttelijä oli vain äärimmäisen lahjakas ja tuohon rooliin sopiva. Jälkimmäistä veikkaan.
Totisesti, hyvän näyttelijän tavoin hän ei ainoastaan kantanut roolivaatteita ja lausunut valmiita sanoja, hän kantoi itse HAHMOA yllään ja puhui tämän suulla. Rahtunen tuota vanhaa kiusanhenkeä leijaili näyttämöllä hänen varjonaan, vain aavistus, enempi olisi ollut liiaksi meille ihmisille.
Muutkin näyttelijät olivat erinomaisia, mutta Puck vei huomioni niin täysivaltaisesti etten osaa heistä kertoa sen yksityiskohtaisemmin.

Väliajalla nautimme kahvia ja pullaa Viertolan upeassa rakennuksessa. Olisi hauska päästä tutkimaan tuota taloa ihan kunnolla, mutta yleisöä ei kaikkialle päästetä. Pitäisi kai pestautua itse teatteriin. Se on käynyt muutenkin mielessä kyllä. Ei näyttelijäksi tietenkään, minun paikkani ei ole näyttämöllä. Tykkään hiippailla lavasteissa.

Menen varmaan katsomaan tuon näytelmän uudestaan jos tulee taas yhtä hyvä sää.(viileää ja sateista siis!)

http://www.laukaanteatteri.info/

Ainiin, olin unohtaa, tästä pääsemmekin tämän viikon obsessiooni: naispuoleiset narrihahmot. Pidän narreista muutenkin, olen aina pitänyt, mutta ne kuvataan masentavan usein miehinä.
Kertokaa oi hyvät kansalaiset jos tiedätte mitään populaarikulttuurin paloja jotka sisältävät narrityttöjä. Kirjoja, elokuvia, tv-sarjoja, piirrettyjä, sarjakuvia, pelejä, ihan mitä tahansa!
Itselleni ei tule mieleen kuin Batmanin Harley Quinn ja Flipsides sarjakuvan Maytag.

Muutama päivä sitten vitutti suuresti: http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/06/tallainen-on-moderni-hapeapaalu-tiedostonjakajille

"Tuoreessa ranskalaisessa Numerama-lehdessä on nähtävissä nettiaikakauden moderni häpeapaalu sellaisena kuin tekijänoikeuslobby sen haluaa. Näyttävästi lehden etusivun oikeassa yläkulmassa on julkaistu luettelo tekijänoikeusrikkomuksista vastikään tuomittujen henkilöiden nimiä. Kunkin henkilön kohdalta löytyy joukko yksityiskohtaisia henkilökohtaisia tietoja, joiden ainoa järkeenkäypä tarkoitus on saattaa tuomittu julkiseen häpeään."

Idioottimaista ja sairasta. Ei tosin ollut lehden oma päätös, kuten seuraavasta uutisesta kävi ilmi, vaan tekijänoikeuslobby oli pakottanut. Naurullani ei ole rajaa kun alkaa näyttämään että tempaus kääntyi täydellisesti lobbya itseään vastaan. :) Lukekaa:
http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/06/ranskalaislehti-lahjoittaa-hapeailmoituksen-tuoton-piraattipuolueelle