IRC-Galleria

"Wen mietiskeli ajan olemusta, ja ymmärsi, että maailmankaikkeus luodaan uudelleen hetki hetkeltä. Näin ollen hän ymmärsi, että todellisuudessa menneisyyttä ei ole olemassakaan, ainoastaan menneisyyden muisto. Räpäytä silmiäsi, niin seuraavaksi näkemäsi maailma ei ollut olemassa silloin kun suljit silmäsi. Siksi, Wen sanoi, ainoa sovelias mielentila on yllättyneisyys. Sydämen ainoa sovelias tunne on ilo. Nyt näkemääsi taivasta et ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Nyt on täydellinen hetki. Iloitse siitä."

Terry Pratchett - Aikavaras

Pystyn samaistumaan laulajan tunteisiin, vaikka en henkilökohtaisesti viehätykään suuresti 90 vuotiaista miehistä. Mutta Bradbury on vain niin hyvä.

Haluaisin oppia pelaamaan Dwarf Fortressia, kun vain olisi kärsivällisyyttä. Ja ehkä parempi kone, miniläppärini ei oikein jaksa edes luoda maailmaa.

Onneksi veljeni innostui hiljattain pelaamaan sitä, ja hän oppii yleensä nopeasti kaiken mihin ryhtyy, joten voin sitten kysyä neuvoa häneltä.

Odotellessa keskityn lukemaan kuvauksia muiden pelaajien edesottamuksista. Viime päivinä minua on viihdyttänyt tämä massiivinen Let's Play: Dwarf Fortress - Boatmurdered.

Kukin pelaaja on johtanut linnoitusta vuoden kerrallaan, ja antanut sitten tallennustiedoston seuraavalle pelaajalle. Pelaajat kirjoittavat kokemuksistaan päiväkirjamaisesti ja semi-roolipelimäisesti, niin että tuntuu kuin lukisi eeppistä kääpiösaagaa. Eeppistä, ja traagista. Nimittäin traaginen on Boatmurdered-linnoituksen tarina.

Olen enimmäkseen jupissut vihaisesti Batman - Arkham Citysta, mutta loppujen lopuksi suurimmat valituksen aiheeni ovat itse Batman-universumissa, eivät pelissä. Pelinä Arkham City on yksi hienoimpia ja hauskimpia pelata ikinä. Syitä en jaksa luetella, lukemattomat peliarvostelijat ovat tehneet sen jo minua paremmin. Ajattelin vain vaihteeksi sanoa jotain positiivista jostain alituisen jupinan sijaan.

Keitin tänään myös hyvää kahvia.

Päivän vinkki: jos haluat juoda palavaa rommia, aja viikset ensin. Älä myöskään panikoi juodessa ja läikytä kaikkea naamallesi.

Mitenkään asiaan liittymättä, suunnittelin tässä tatuoivani otsaani tekstin: "TYHMÄ"

Tuli keitettyä vaihteeksi niin vahva kahvi että se melkein heittelee minua pitkin seiniä.

Valmistin siis yhden täyden annoksen pressopannussa, ja yhden tupla-annoksen helvetinkoneella joka ennen vanhaan kävi espressokeittimestä, ja sekoitin sotkut pienen kolpakon kokoiseen kahvimukiin. Yksi hörppy ja tukka muuttui mustaksi. Toinen hörppy ja sama kävi rintakarvoille. (ja tätä ennen minulla ei edes ollut rintakarvoja!) Lisää outoja muodonmuutoksia tapahtuu tätä kirjoittaessani.

Tällaisina hetkinä lausun ylistyksen sanan Kahadhabulle - kahvin ja muiden tummien nautintojen jumalalle. Hän on melko vähän tunnettu jumala, en tunne itseni lisäksi ketään muuta joka häneen uskoisi. Jotkut voisivat jopa törkeästi väittää minun keksineen hänet, mutta jotkut nyt väittävät mitä sattuu. Jumalia ei keksitä, he vain väijyvät jossain ajatuksen takana odottaen ja kuunnellen, kunnes joku kompastuu heihin ja he pääsevät tekemään sitä mitä eniten rakastavat - eli sotkeentumaan asioihin.

Kahadhabun pyhänä tavoitteena on saada ihmiset nauttimaan kahvia, suklaata, rommia, sikareita, ja kaikkea mitä tehdään yöllä. Hän ei halua kenenkään tappavan vääräuskoisia tai tekevän muita sellaisia hupsutuksia joita jotkut jumalat vaativat palvojiltaan.

Ja etenkin ihastumista.

Mielialani:


Kiitos, Eris.

Upea seikkailu DiscworldMUDissa, näin hauskaa ei ole ollut missään graafisessa pelissä. Otin metsästäjähahmollani mittaa eräästä varasystävästäni. Loistava vastakkainasettelu - metsästäjä on oiva jäljittämään ja varas on oiva hiippailemaan ja karistamaan jäljittäjän kannoiltaan. Ja MUDin monipuolisuus takaa että tässä touhussa on valtavan paljon muuttujia jotka vaikuttavat sekä hiippailuun että seuraamiseen.

Seurattuani jälkiä koko illan kömmäsin yhdessä vaiheessa pahasti ja jouduin erinäisten juttujen takia toiselle puolelle Kiekkoa, Uberwaldiin.
Sieltä sitten tulin postivaunuilla ja kävellen takaisin kotiin, jossa pääsin kohteeni jäljille seuraamalla tupakantumppeja joita hän oli kylvänyt pitkin kaupunkia, ja löysin hänet vihdoin Pienten Jumalten temppelistä.

Paljon hauskempaa kuin normaali "ryövää NPC:eiden rahat ja tapa ne" rutiinini jota tulee aina toistettua ja jonka takia ajoittain kyllästyn pelaamiseen kuukausiksi kerrallaan.

Karttoja niille ketä kiinnostaa:
Ankh-Morpork, jossa enimmäkseen riehuin.
Uberwald yhdessä vaiheessa päädyin tuonne Escrowiin (älkää kysykö miten) josta kuljin postivaunuilla aina tälle kartalle (Ramtops) Lancre Towniin, josta taas kävelin aina tämän kartan (Sto Plains) halki takaisin haisevaan länttiin joka on Ankh-Morpork.

Nuo kartat eivät anna kunnon kuvaa maailman koosta. Tämä (vanhentunut) kartta jossa jokainen pikseli vastaa yhtä pelin huonetta antaa vähän paremman kuvan, mutta maailma on kasvanut noista ajoista.

The grinning barbarian asks with a Lancastrian accent: Aren't moi muscles shiny?
The floury dwarfish baker says in Dwarfish: Aule'aule, khar'rhag khar'khin'rhag bhon'khin karkh'bir'whit'karkh khaz'ahd'bil.

Taas yritin nukkua yöllä ja taas heräsin 4 - 5 tunnin unien jälkeen enkä saanut enää unta. Tosin tuo taitaa olla aika normaali unimäärä työssä tai koulussa käyville, joten ei kai pitäisi valittaa.

Ja toisaalta olen alkanut tavallaan tykkäämään tällaisesta tietystä olosta, joka seuraa kun herää kolmelta aamuyöstä ja keittää järjettömän vahvan annoksen kahvia väsymystä peittämään. Ainakin muutaman tunnin on sellainen omituisella tavalla virkeä olo, jonka aikana saattaa hyvällä tuurilla saada kirjoitettua jotain.

Tämän hetken tunnelmamusiikki: