IRC-Galleria

Yhtä elokuvahistorian hienoimmista kohtauksista jaksaisi muutenkin katsella pituudeltaan moninkertaiseksi miksattuna, mutta yksi kommenteista antaa ihanan ja surullisen vaihtoehtoisen tulkinnan jonka myötä tämä muuttuu vielä hienommaksi: "If you think of it in a way that Arnold just has an OCD problem, the video becomes heartfelt and sad."

Ja siltähän tuo vaikuttaa kun sitä nyt katsoo. :( Arska-parka joutuu pukemaan varusteet päälleen tuhanteen kertaan koska kaikki täytyy tehdä ihan tietyllä tavalla.

Pakko-oireet ovat perseestä.

En tiedä onko blogiani seuraavien joukossa lainkaan teiniromantiikan ystäviä, mutta heitänpä silti varmuuden vuoksi linkin: https://www.smashwords.com/books/view/336604

Olen lukenut ja hyvää tekstiä on.

Ainakaan yhteenkään sellaiseen jossa käytetään elefantteja: http://imgur.com/a/sUnY5

Ehkä olen kyynistynyt liikaa kun en toisaalta jaksanut tuosta juurikaan yllättyä tai järkyttyä. Onhan se tiedossa että eläinten kouluttaminen taitaviksi vaatii usein suunnatonta väkivaltaa. Tai ei ehkä välttämättä vaadi, mutta se on kai kustannustehokkainta, ja sillä tavalla bisnes toimii. Ihmiset tekevät mitä tahansa paskaa saadakseen vähän enemmän rahaa, siis ihan mitä tahansa mistä selviävät jäämättä kiinni. Eivät ihan kaikki tietenkään, mutta eettisesti ajattelevat jäävät väistämättä heikoille kilpailussa.
Tästä voidaan vetää sellainen helppo yleistys, että mitä menestyneempi henkilö/firma, sitä enemmän paskaa sormissa.

Tällaisina hetkinä on hieman helpompi ymmärtää ihmiskunnan tuhoa toivovia sunnuntaimisantrooppeja.

Sain näköjään taas natsan koska johonkin kuvaani on tällätty tarpeeksi sydämiä. Ilmeisesti ei ole mitään keinoa saada koko toimintoa pois päältä? En vain itse kykene näkemään, kuka niitä sydämiä antaa ja kuinka paljon niitä on. Joten jos joku ujo ihailija (toiveajattelen vain, antakaa minun) on yrittänyt kiinnittää huomioni sydämiä antamalla, tämän takia en ole reagoinut mitenkään. Kokeilkaa kommentteja, oi tuhannet ihailijani.

http://jezebel.com/australian-army-chief-demonstrates-how-to-properly-conf-513325413

En ole normaalisti suuri armeijoiden ystävä(lukuunottamatta tietysti Pahuuden Armeijaa), mutta tuo kaveri onnistui hieman ravisuttamaan ennakkoluuloani siitä, että kaikki urasotilaat olisivat juntteja.

Ehkä se on merkki siitä että elämme paskoja aikoja, kun on niin valtavan piristävä yllätys aina kun joku vaikutusvaltainen henkilö puhuu jotain järkevää. Tai ehkä minä vain olen liian kyyninen ja ennakkoluuloinen kaikkea itselleni vierasta kohtaan.

Ehkä tässä on joku läksy opittavana, mutta olen liian flunssainen ja väsynyt oppimaan sitä. Joka tapauksessa, tuo kaveri herätti kunnioitusta.

http://theoatmeal.com/comics/literally

http://io9.com/butterflies-remember-a-mountain-that-hasnt-existed-for-509321799

Tunnen ohitsekiitävää surua etten lähtenyt opiskelemaan biologiaa.

Vastapainoksi viimeiselle sangen synkeäsävyiselle merkinnälle annan nyt reseptin hyväntuulisuuteen: ultimaattinen mokkakahvi.

Tarvitset:
Kahvia, mieluiten tummapaahtoista
Kaakaota, mieluiten aitoa
Maitoa, rasvaista
Sokeria, mitä tummempaa sen parempaa. Vaahterasiirappikin käy.
Rommia. Suositukseni on Captain Morgan's Spiced Gold.

Valmista kahvi tavalla joka säilyttää sen hyvänmakuiset rasvat; esim pressopannulla tai vaikka kattilassa. Lämmitä samalla desi maitoa mikrossa. Sekoita kaakaojauhe ja sokeri/siirappi kuumaan maitoon, ja täytä sitten loppu muki kahvilla. Mukin kannattaa olla tilavuudeltaan ainakin puoli litraa, pienemmästä määrästä tulee vain äkäiseksi.

Jos minun tapaani et pidä alkoholin pistävästä mausta kahvissa, lämmitä rommia vesihauteessa ja tuikkaa se tuleen. Älä tee tätä liesituulettimen alapuolella, mieluummin vaikka tiskialtaassa. Pienikin määrä rommia palaa kohtalaisen pitkään.

Sekoita rommi valmiiseen kahviannokseen. Halutessasi viilennä vielä tilkalla kylmää maitoa.

Pari jättimukillista tätä tavaraa ja elämä hymyilee taas.

En usein avaudu täällä henkilökohtaisista asioista, tai jos avaudunkin niin maalaan kaiken niin paksulla kerroksella sarkasmia, ettei sen alle jäävästä totuudesta saa enää selvää. Mutta nyt on tullut aika puhua vakavasti, kun olen vielä jotenkuten kykenevä. Aiheena hulluus.
(suosittelen lukemaan Soven erinomaisen tekstin siitä, mitä hulluus ei ole.)

Minä olen hullu, sekä paperilla että ihan oikeasti. (nämä asiat eivät aina ole yhteydessä toisiinsa.) Tarkemmilla diagnooseilla ei ole väliä, mutta suurin osa siitä kumpuaa yli 10 vuotta kestäneestä masennuksesta. On aikoja, jolloin oloni on keskimäärin parempi, hetkittäin jopa suorastaan ekstaattinen, mutta tätä nykyä nuo hyvät kaudet ovat vain pintaa jota hiemankin raaputtamalla alta paljastuu ruma ja ikävä masennus. Senkin kanssa oppii elämään, tietysti. Vaikka on aikoja, jolloin houkutus jättää tämä maailma on äärimmäisen suuri, mutta jopa synkimpinä hetkinä olen kuitenkin ollut järjissäni ja kyennyt ajattelemaan jotenkuten selkeästi masennuksen alla. Järkeilemällä olen jättänyt monta typerää asiaa tekemättä.

Mutta viime aikoina mielenterveyteni on tehnyt pahemmanlaisen notkahduksen. Olen vasta nyt alkanut kunnolla sisäistämään mitä hulluus tarkoittaa. Se on sitä, kun ei voi enää järkeillä sumun keskellä. Mitä typerimmät asiat tuntuvat loogisilta. Ei voi enää luottaa siihen, että osaa toimia oikein kun eteen tulee vaikea tilanne.

Ehkä tämä menee vielä ohi. Mutta jos ei mene, jos tämä pahenee vielä ja käytökseni muuttuu pysyvästi huonompaan suuntaan, muistakaa nämä sanat aitona minuna.

päivitys 9.5.2013
Olen hämilläni ja hyvilläni tuesta jota niin tutut kuin tuntemattomatkin ovat osoittaneet. En todellakaan odottanut sitä. Tämän blogimerkinnän tarkoituksena oli vain kertoa lyhyt näkökulma aiheeseen, ja samalla toimia selityksenä sille, mikäli tulevaisuudessa ilmaisuni muuttuu erityisen sekavaksi. Tosin kun katselee ilmaisuani tähän mennessä, en osaa sanoa mistä kukaan näkisi eron.

Minulla on ollut aina sangen löyhä suhtautuminen todellisuuteen - se on yksi puolustuskeinoistani masennusta vastaan. Haluaisin kuitenkin uskoa että olen kaiken sekavuuteni alla kuitenkin aina säilyttänyt jonkinlaisen järjen, joka on estänyt minua tekemästä typeryyksiä. Nyt viimeaikoina tuo järjen valo on ajoittain sammahdellut, minkä johdosta päädyin loukkaamaan erästä tärkeää ystävää syvästi. Tämä blogimerkintä syntyi sen johdosta, vaikka tapani mukaan kirjoitin ehkä turhankin epäselvästi.
En yritä hakea julkista anteeksiantoa, enkä vierittää vastuuta sanoistani hulluuden peikon harteille, haluan vain varoittaa että käytökseni saattaa olla arvaamatonta, ja sellaista mitä en nyt järjissäollessani pitäisi ollenkaan suotavana.

Satunnaiset vaahtoamiset Batmanista, peliväkivallasta, kahvista, tisseistä ja ninjoista ovat osa normaalia käytöstäni.