Viime kerralla siis jouduin KAUHISTUTTAVAAN demoniulottuvuuteen, jossa hirveä demonikeisari(vai mikä olikaan) pakotti minut taistelemaan inhoja joukkojaan vastaan. Taistelu tosin oli lasten leikkiä verrattuna hirmuiseen labyrinttiin johon jouduin seuraavaksi menemään. Se oli mitä hermoja raastavin kokemus, ja olisinkin rääkynyt tuskaani kovaan ääneen ellei naapuri olisi istunut sohvalla ihmetellen menoani.
Onneksi hän lähti ennen kuin pääsin labyrintin loppuun, jossa odotti kammottava haamusamurai, tähän asti oikeasti pahin bossi. Olin tallentanut viimeksi ennen labyrinttia, joten oli pakko irvistää ja yrittää kestää kauheat haamuhyökkäykset, joista yhdellä samurai palautti omaa healthiaan juuri kun olin saada hänet hengiltä!
Vaan sainpa lopultakin ukon tuhottua, ja joka ikinen parannusjuoma siinä meni. Tämän jälkeen areenalle ilmestyvät haamukalat melkein imivät lopun elämäni, ennen kuin pääsin pakoon ja tallentamaan.
Niinpä niin, tämän takia olen pitänyt hieman taukoa ja lepuuttanut hermojani Burnout Revengen ja GTA - San Andreasin kaltaisten rattoisten rymistelyiden parissa. Mutta nyt en voi enää sivuuttaa Ryun epätoivoisia huutoja pelihyllyn hämäristä.
"Tule takaisin!" hän kutsuu. "Mahtavista lihaksistani ja ninjataidoistani ei ole mitään hyötyä ilman sinun viisasta ja oikeamielistä johdatustasi!" No hyvä on kun kerran noin anotaan.
Harjoitus on paikallaan, joten kierrän Taironin ympäristön vihollisia mestästäen, ja tietysti farmaten essenceä parannusjuomia varten. Matkani käy kaduilta viemäreihin ja luostarista katakombeihin, ja kohtaan fiendejä, lepakoita, jättiläiszombeja, niitä inhoja supersotilaita, sekä tietysti vanhoja rakkaita ystäviäni Mustia Hämähäkkininjoja. Mokomat hilpeät veikkoset saivat minut yllätettyä luostarin arkistossa ja räjäyttivät perseeni taas kerran. <3
Vielä yksi taistelu Pleasure Streetillä Han's Barin edustalla... Ja sitten vielä yksi, ja vielä yksi...
Vaan lopulta velvollisuus kutsuu, on aika lähteä. Hyvän aikaa kuluukin kun etsin tietä takaisin labyrinttiin. Pysähtyessäni tappelemaan supersotilaiden kanssa matkan varrella huomaan mystistä hohdetta erään talon sisällä. Pakkohan se on mennä tarkistamaan. Siellä on teleportti joka heittää minut takaisin demoniulottuvuuteen! Tavallisten (super)demonien lisäksi siellä hönkii jonkinlaisia supersuperdemoneita, isoja korstoja joilla on saksikädet ja jotka ampuvat silmistään laseria. :O
Parikymmentä otusta tapettuani minulle alkaa selvitä että kyseessä on uusi 60 demonin haaste. Sen päätyttyä olen hengästynyt kuin fyysisen taistelun jäljiltä. Kenties tämä oli Ninja Gaidenin tapa toivottaa minut tervetulleeksi pitkän pelitauon jälkeen. En voisi kuvitella parempaa tapaa. :)
Pitkän harhailun jälkeen pääsin takaisin labyrinttiin. Olin unohtanut miten ärsyttäviä siellä leijailevat haamukalat oikein olivatkaan, mutta nunchakulla ne hoituivat. Ja nyt edessäni kohoaa kauhea palatsi. Pelottaisi, mutta jyhkeä musiikki valaa minuun rohkeutta.
Puolta tuntia myöhemmin...
Vapisuttaa. Kurkku on taas vaihteeksi käheä, en voinut estää itseäni karjumasta muutaman otteeseen. Vähän ajan jälkeen en saanut enää muodostettua sanoja, vaan "Perkele!" ja "Kuole!" huudahdusten tilalle tuli "arrrraaaarraaaaaaaa!" primitiivisten vaistojeni herätessä henkiin.
Vaan olen taas askeleen lähempänä tieni päätöstä. Ninjan tien! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.