IRC-Galleria

Kenelle jumalat soittavat kun viemäri on tukossa?

--

Viisaat tietävät sanoa
jokainen koneisto kaipaa joskus huoltoa
Mikään systeemi ei ole poikkeus
ei edes maailmankaikkeus

Toisinaan taivaan kattokin vuotaa
joskus tähdet suistuvat raiteiltaan
Ajan kellokoneistoon joutuu hiekkaa
Yö ja päivä vaihtavat paikkaa

Miten estää kaikkea käsiin hajoamasta
maailmaa kaaokseen vajoamasta
Ei hätää, apu on jo saapumassa
Huoltomies universumin on aina ajoissa

Pakissaan kantaa hän työkalua monenmoista
Tällaista huoltomiestä et olekaan nähnyt toista!

Vasaralla ja nauloilla taivas paikataan
On maanjäristyksen voima käsivarsissaan
Universumin reunasta ottaa tukea ja ponnistaa
ja näin sorkkaraudalla tähdet radalleen kampeaa

Vaan käydessään suurimman kellon eteen
On askeleensa keveämpi auringon säteen
Herkkää koneistoa tutkii, tarkkailee
Pakistaan maailman tarkimmat pinsetit valitsee

Rattaiden keskelle kätensä ojentaa, ongelmaa kohti kurkoittaa
Pelkkä hiekanjyvänen rattaissa ajan kulkua haittaa!
Pinsetit hienot ja käsivartensa pitkä kuin asteroidivyö
Kohta hiekanjyvänen on poissa, eikä päivä ole enää yö

Universumin huoltomiehen työpäivä ei pääty koskaan
Aina jossain on putki tukossa tai jokin paikka vuotaa
Vaan jos apu ei heti saavu, älä malttiasi menetä
Kahvitauolle on joskus jokaisen huoltomiehen päästävä

((eli taas päiväni Jyväskylässä))

Tapahtui eräänä tammikuisena iltana Jyväskylässä, tuossa syntien kaupungissa. Luodinreikiä täynnä oleva bussi pysähtyi matkakeskukseen, ja ulos astui mustiin pukeutunut mies. Tämä käsittämättömän komea ja hienostunut herrasmies veti käsiinsä mustat nahkahansikkaat ja laittoi nenälleen tummat aurinkolasit.
Miehen nimi oli tietenkin Sam Karpalosuo, ja hän edusti Pahuuden Armeijan tiedusteluosastoa. Hän oli matkannut vaarojen kaupunkiin vaihtaakseen tiedustelutietoja toisen agentin, herra M. Santeri Kähmin kanssa.

Herra Karpalosuo kävi penkille istumaan. Kauaa ei kestänyt kun muuan tuulipukuun sonnustautunut muukalainen istahti hänen viereensä ja alkoi juttelemaan. Tämä ei näyttänyt agentilta, mutta herra Karpalosuo oli tunnettu päättöm.. päättelykyvystään, ja niinpä hän oivalsi miehen olevan valepuvussa vihollisten hämäämiseksi.Karpalosuo ei viivytellyt vaan selosti pikaisesti kaiken salaisen ja luottamuksellisen tiedon kumppanilleen. Tämä vaikutti hieman hämmentyneeltä mutta kuunteli silti kohteliaasti.
Kohta viereen istahti toinen mustiin pukeutunut mies, jolla oli puvun lisäksi vielä komea hattu. Hän rykäisi ja yritti kiinnittää herra Karpalosuon huomion.
-"Anteeksi, oletteko te herra Sam Karpalosuo?"
-"Kyllä olen, ja olen suorittamasssa salaista tehtävää. Kukas te olette?"
-"Kähmi. M. Santeri Kähmi." muukalainen sanoi ja kosketti hattunsa lieriä.

Herra Karpalosuo silmäili tulokasta, ja sitten äskeistä keskustelukumppaniaan. Sitten hän kirosi äänettömästi.
-"Onko jokin vialla?" kysyi herra Kähmi.
-"Olitte juuri kertomassa salaisen päämajan.." aloitti tuulipukuinen muukalainen.
-"Ääh! Ei mikään ole vialla!" sanoi herra Karpalosuo turhankin kovaan ääneen.
-"Pahoittelen, mutta minun täytyy jättää salaisesta majoneesireseptistä kertominen toiseen kertaan" Karpalosuo sanoi iskien rajusti silmää, mutta sitä ei tietenkään näkynyt aurinkolasien takaa.
Agentit nousivat lähteäkseen, mutta tuulipukuinen mies kysyi vielä olisiko heillä paria kolikkoa heittää bussia varten. Karpalosuo myöntyi tämän pienen summan lainaamaan jotta mies pysyisi hiljaa.

"Noniin, herra Karpalosuo. Uskon että teillä on tietoja minulle?" sanoi herra Kähmi.
Karpalosuo toisti kaiken mitä oli äsken kertonut tuulipukumiehelle. Sitten Kähmi paljasti vuorostaan omat tietonsa jotka oli hankkinut naamioituneena opiskelijaksi Viitaniemen ammattiopistossa. Jos Jyväskylä oli kaamea ja kaikennielevä hirviö, niin Viitaniemi oli sen sydän. Tai kenties maksa. Siellä koulutettiin pahamaineisia palkkasotilaita ja sosiaalityöntekijöitä, alhaisista alhaisimpia.

Raportti oli niin kauhistuttava että Karpalosuota alkoi vallan huimaamaan. Niinpä hän ehdottikin kahvikupillisen nauttimista, mikä sopi Kähmillekin mainiosti.
Karpalosuo muisti aiemmilta Jyväskylän vierailuiltaan erään mukavan kahvilan, joka oli kuin ihana keidas tässä raivoavien rautalohikäärmeiden kaupungissa.
Ravintola Reveera oli yksi niistä harvoista paikoista Jyväskylässä joita Pahuuden Armeija ei ollut onnistunut valtaamaan omistukseensa, muisteli agentti Karpalosuo astuessaan ovesta sisään. Salaa hän toivoi ettei PA ikinä onnistuisikaan valtaamaan Reveeraa, niin mukava paikka se oli.
Mustat puvut eivät hämänneet omistajaa, hän tunnisti oitis agentti Karpalosuon ja kysyi ovatko he juhliin menossa.
-"Kröhöm, ajattelimme vain lähteä puvut päällä kahville näin torstaipäivän kunniaksi" selitti Karpalosuo, ovelana kuin kettu.
Tapansa mukaan hän tilasi tuplaespresson ja croissantin. Hetken mietittyään agentti Kähmi otti myös tuplaespresson.
Kahvin ääressä agentit juttelivat niitä näitä, ja salakuuntelivat vaivihkaa naapuripöytien keskustelua. Kaikki informaatio on tärkeää, sen agentit tiesivät.

Kahvilasta lähdön jälkeen oli vielä tunti ennenkuin Karpalosuon kuljetus saapuisi. Agentit päättivät käydä tarkistamassa valtiollisen viinakaupan toiminnan, se kun on yksi Pahuuden Armeijan tuottavimmista kohteista.
Viinakaupan edustalla agentit näkivät tuulipukuisen herran joka oli varmaankin eksynyt matkalla bussipysäkille. Toivottavasti hän ei ollut hukannut rahoja, tuumi Karpalosuo kun he astuivat Kähmin kanssa sisään liikkeeseen.
On tarkoin varjeltu salaisuus että Sam Karpalosuo on suuri rommin ystävä.(Kuten myös viskin, brandyn, konjakin ja viemärinpuhdistajan)
Niinpä hän otti mukaansa pullollisen Captain Morgan's black labelia. Jotkut tietämättömät sitä haukkuvat huonoksi rommiksi, mutta Karpalosuolla on äärimmäisen hienostunut makuaisti, tuhansien juomien hioma.
Pahuuden Armeijan edustajina hänen olisi kuulunut saada juoma maksutta, mutta liikkeessä oli muitakin asiakkaita, joten myyjä teeskenteli että agentit olivat tavallisia asiakkaita. Karpalosuo teeskenteli myös, tosin hampaitaan kiristellen, ja kevensi kukkaroaan pullon hinnan verran.

Päivä oli melkein pulkassa. Agentit lähtivät liikkumaan kohti matkakeskusta erittäin tärkeistä asioista keskustellen.
Kansalaiset katselivat ihaillen noita hyvin pukeutuneita herrasmiehiä, jotka eivät riisu mustia lasejaan edes talvella.

Kylmä päivä. Ei tullut uni. Päätin lähteä Jyväskylään.
Piti käydä pankissa mutta se aukeaisi vasta tunnin päästä, joten kiertelin kauppoja. Osuin sattumalta luontaistuotekauppaan jota en ole ennen huomannutkaan, vaikka se on melkein pankkia vastapäätä. Päätin ostaa muskatellisalviaöljyä. Myyjä oli alakerrassa ja panin merkille että kaupasta olisi kammottavan helppo varastaa. Halusin huomauttaa tästä myyjälle, mutta pelkäsin että hän luulisi minun harkinneen varastamista.
Kävelin kirkkopuistoon ja pysähdyin istumaan kirkon portaille. Katselin ohi kulkevia ihmisiä ja hypistelin kanervan oksaa. Tuuli kantoi korviini laulua kaukaa menneisyydestä. Kuuntelin pitkän aikaa ja ikävöin.
Lähtiessäni laskin oksan portaille, tuntui tärkeältä tehdä niin.
Kävin myös Cafe Vocassa, ostin muutaman croissantin.

Lopulta seisoskelen pankin edessä odottaen ovien aukenemista. Muutamaa minuuttia ennen kymmentä joku pukumies astuu ovesta ulos. Lähestyn, mutta hän sanoo "ei me vielä aukaista" ja kävelee pois. Haluan sanoa hänelle "Vai niin!" mutta hän on jo poissa.
Lopulta toinen pukumies aukaisee oven. Hän on erittäin ystävällinen, ja pankkiasiani hoituukin parissa minuutissa.
Patongin tuoksu viekoittelee minua Subwayhin, mutta en halua tukea mokomaa ketjua. Sen sijaan suuntaan kohti Reveeraa.
Mummoni tulee vastaan kadulla! Hän on matkalla siskoni luokse. Juttelemme hetken aikaa, sitten jatkan matkaani.
Ravintola Reveeran kahvintuoksuinen lämpö ottaa minut vastaan kun astun ovesta sisään. Omistaja tervehtii aidon ystävällisesti, ja vaihdamme muutaman sanan. Tilaan croissantin ja tuplaespresson.
Pöydässä luen iltasanomat. Espresso on täynnä aromia ja lämpöä. Haluaisin ilmaista omistajalle kiitollisuuteni hyvästä palvelusta ja kahvista, mutta en löydä sanoja, joten vaikenen.
Suuntaan matkahuoltoon. Vanha ystäväni JokeriPokeri vilkuttaa minulle valojaan, joten ruokin arpajaisten jumalaa muutamalla eurolla.
R-kioskilla ei ole uusinta Aku Ankan taskukirjaa, mutta kalpiksella on. Istun penkille lukemaan sitä, ja nauran ääneen välillä.
Viereeni istuu kaunis tummatukkainen tyttö. Haluaisin sanoa hänelle jotain, mutta en tiedä mitä. Pian hän lähtee pois.
Siirryn ulos. Yksinäinen pulu pomppii kiveyksellä leivänmuruja etsien. Murran palan croissantista ja heittelen hänelle muruja. Alkaa tulla kylmä.
Pian linkki saapuukin. Murennan lopun palasen pululle ja lähden jonottamaan linkkiin.
Kotimatkalla kuuntelen Bruce Dickinsonia.
"Why are we running in this space race? Why are we acting like we own the place?"

pahasti

Päätin juuri että aion päästä NetHackin läpi ainakin kerran tämän vuoden aikana.(jos joku sivistymätön ei tiedä mistä on kyse: http://en.wikipedia.org/wiki/NetHack)
Irkissä himohakkaajat puhuvat ascendaamisesta kuin kaupassa käymisestä, ja ottavat hulluja vapaaehtoisia haasteita tehdäkseen pelistä vaikeamman. Mainitsen tässä pari:

Vegan:
Et saa syödä mitään eläinperäistä koko pelin aikana. Jotkut limalöllöt lasketaan poikkeuksiksi. Munkit ovat hyviä hahmoja tähän haasteeseen, heikäläiset kun ovat muutenkin vegaaneja.(lihan syöminen on toki mahdollista)
Tämä on ehkä helpoin haaste, toisin kuin...

Foodless:
Et saa syödä YHTÄÄN MITÄÄN. Aivojen imeminen lasketaan myös syömiseksi. Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä että laitat heti alussa sormeen ring of slow digestionin, ja sitten ascendaat ennenkuin ehtii tulla nälkä. Huh huh.

Pacifist:
Et saa tappaa ketään, tai tarkemmin sanoen et saa ansaita yhtään xp:tä tappamisesta. Epäsuorasti voi murhailla. Henkilökohtaisesti veikkaisin tämän olevan yksi vaikeimmista haasteista.

Näiden virallisten haasteiden(eli niiden joista NetHack pitää lukua) lisäksi on muutama epävirallinen.

Celibate:
Et saa koko pelin aikana harrastaa seksiä. Turha haaste, vielä helpompi kuin vegaani. Aivan järjetön sen sijaan on seuraava, eli...

Zen:
Koko pelin ajan täytyy olla silmät sidottuna!(hahmolla, pöljä, ei pelaajalla) Voin vain kuvitella kuinka turhauttavaa tämän yrittäminen mahtaa olla. Ja kuinka valtavan palkitsevaa siinä onnistuminen, minkä muutama henkilö ilmeisesti on tehnytkin.

Inventoryless:
Toinen järjettömän vaikea haaste. Et saa poimia mitään tavaroita koko pelin aikana, paitsi ne mitkä ovat ehdottoman välttämättömiä pelin kannalta.


Että niin. NetHackia pelanneet tietävät ettei läpipääsy ilman haasteitakaan ole ihan helppo juttu. Tai no ei minulle ainakaan.
Kun kuolet NetHackissa niin sitten tosiaan kuolet, peli päättyy siihen. Minulla on tällä hetkellä menossa lupaava peli(ks. kuva). Olen munkki, mutta rikoin jo vegaaniuden kerran.(wraithin ruumis oli liian houkutteleva)

Uusi video: http://www.youtube.com/watch?v=bJSInMbffmU&feature=channel_page
Nunchakua ja kepitystä. En edes yritä laittaa irc-galleriaan tällä kertaa, pätkii kuitenkin. Kuvasi Morthax.

Teksti kokonaisuudessaan lainattu täältä: http://blog.piraattipuolue.fi/2009/01/radiolahettimia-koulupukuihin/

--

Iso-Britannia on matkalla vuoteen 1984. Sormenjälkiskannerit ovat jo arkipäivää monissa brittikouluissa ja iirisskannereitakin on kokeiltu. Seuraavaksi käyttöön ovat tulossa kasvoskannerit ja koulupukuihin asennettavat radiolähettimet. Kouluilla on jo oikeus kerätä oppilaista biometrisiä näytteitä läsnäololistojen ylläpitoa, kouluruoasta maksamista ja koulun kirjaston käyttöä varten.

“Byrokratian vähentäminen” ja “turvallisuus” ovat tällä kertaa niitä uuskielen sanoja, joilla lasten ihmisarvoa poljetaan. Saavutetaanko näin rajuilla toimenpiteillä oikeasti kuitenkaan mitään etua nykyiseen verrattuna? Kaikkiin käyttötarkoituksiin voitaisiin käyttää yhtä hyvin myös sellaisia keinoja, joiden toteuttamiseksi ei tarvita biometrisiä näytteitä ihmisistä. Perinteiset maksu- ja kirjastokortit ajavat taatusti asiansa ja kulunvalvonta onnistuu työpaikoillakin “kellokortin” avulla.

Jotta tällaiset rajut keinot oppilaiden valvonnassa olisivat perusteltuja ja tietoturvariskin arvoisia, olisi niistä oltava jotain hyötyä oppilaillekin. Mitä oppilaat hyötyvät näistä keinoista? Pitääkö kouluilla olla oikeus tietää neliömetrin tarkkuudella oppilaan liikkeet? Ovatko lapset ja nuoret kategorisesti Britannian yhteiskunnalle terroristeihin verrattava turvallisuusriski?

Brittejä totutellaan nyt pienestä pitäen ajatukseen siitä, että jokaisen jokaista liikettä seurataan. Aiemman Wikipedia-sensuurin ja verkkosensuurin yleisemminkin tarkoituksena on totutella ihmiset ajatukseen, että viranomaiset tai viranomaisten määräämä yksityinen taho voi koska tahansa sensuroida ihmisten saatavilta tietoa. Vallanpitäjät, eli valvojat itse, eivät sen sijaan ole heittäytyneet aiempaa avoimemmiksi. Kehitys on yksipuolista ja siksi pienelle ihmiselle haitallista.

Oikeuksista on pidettävä koko ajan kiinni, muuten ne viedään. Oikeuksien vähittäinen kaventaminen on vaarallista. Ihmisten on osattava havaita tällaiset kehityskulut ja pysäytettävä ne, tai edes vaadittava jotain vastineeksi. Jos pannaankin opettajille radiolähettimet, jotta vanhemmat voivat valvoa ettei kansankynttilä vietä vapaa-aikaansa holtittomasti? Voidaan valita isoveli valvoo -yhteiskunta (vallanpitäjät valvovat kansalaisia), jokuveli valvoo -yhteiskunta (kaikki valvovat kaikkia) tai kukaan ei valvo -yhteiskunta (lieneekö nykytekniikan aikana enää realistista?).

Aah, Rutherfordit, yksi Kaupungin vanhimmista suvuista. Lauma sisäsiittoisia paskiaisia jotka ovat alituiseen murhaamassa toisiaan ja varastamassa toistensa omaisuutta. Päätin vähän auttaa heitä molemmilla saroilla.

Ryöstellessäni majataloa kuulin kun muuan lordi Julian, yksi tuon inhan suvun jäsenistä, punoi juonia varastaakseen sukulinnasta arvokkaan opaalin. Sana "arvokas" sumensi mieleni joten en kuunnellut mitä muuta hän pölötti. Ehdin vielä kuulla kun hän sopi linnan kokin kanssa että tämä avaa sivuoven saatuaan merkin, mutta sitten psykoosi jo otti vallan ja oli pakko lähteä murhailemaan viattomia.

Pestyäni veriset käteni saavuin Eteläkorttelissa sijaitsevan linnan luokse. Pari vartijaa pölpötti pihalla ilmeisen tietämättömänä lähettyvillä vaanivasta raivohullusta kleptomaanista, minusta.
Pihaa koristi käsittämättömän rumasti koristeltu soihtu, jonka sammutin merkiksi kokille. Sivuovi aukesikin välittömästi, mutta se kaljamaha ei sitten ollut viitsinyt mainita että ovi on 10 metrin korkeudella. Vihaisena muristen pamputin vartijat tajuttomiksi. Toinen kaatui "vahingossa" palavan soihdun päälle. Marssin röyhkeästi sisään etuovesta. Tällainen varas minä olen.

Sisältä linna ei todellakaan vastannut käsitystäni aatelissuvun asumuksesta. Missä ovat kultarahat ja jalokivet, ja arvokkaat taide-esineet? Entä puolustuskyvyttömät linnanneidot?
Yhdestä huoneesta sentään löytyi muutama kohtalaisen arvokas hely. Huoneen vartija oli selin minuun, ja tähyili ikkunasta pihalle työskennellessäni. Kiitokseksi lusmuilustaan iskin häntä tikarilla selkään.

Toinen vartija huojui humalassa huoneessa joka muistutti hotellin vastaanottoaulaa. Nuoli kurkkuun opettaa olemaan juomatta työaikana.
Tapettuani vielä yhden vartijan portaisiin ja toisen sänkyynsä, impulsiivinen mieleni tuli yhtäkkiä siihen tulokseen etten tahdokaan enää murhata. Seuraavaa kohtaamaani ukkoa vain pamputin päähän ja vieritin portaat alas.

Sisemmällä linnassa salakuuntelin parin tyypin keskustelua. Naurettavista vaatteista päätellen he ovat aatelisia, mikä sai murhanhimoni taas syttymään. Mutta perhana, nainen ehti huomata minut ja huusi vartijaa apuun. Sokaisin koko porukan valopommilla ja juoksin portaat ylös. Luulin olevani turvassa, mutta vartija olikin seurannut minua ja kosketteli minua inhasti miekallaan! Heitin toisenkin valopommin ja hakkasin häntä tikarilla kunnes hän ei enää liikkunut.
Naurettavasti pukeutunut mies huuteli portaikossa, mutta päätteli sitten järjenvastaisesti että minä ja vartija olimme vain kadonneet jonnekin. Hipsin hänen peräänsä portaikkoon ja puukotin ennenkuin hän ehti kääntyä.
Nainen oli vielä alhaalla ja huuteli minulle hävyttömästi. "I can hear you! Come out where i can see you!"
Ehkä hän piti minua sellaisena romanttisena herrasmiesvarkaana. Osoitin romantiikantajuni astumalla esiin ja työntämällä tikarin hänen rintaansa.

Ylhäällä tornissa oli Elizabeth Rutherfordin makuukammari. Arvoesineiden lisäksi etsin tietysti myös hänen päiväkirjansa. Sitä lueskeltuani tulin johtopäätökseen että lady Elizabeth on inhottava psykopaatti. En ole varma oliko hän tuo äsken tappamani nainen, joten varmuuden vuoksi haen kaikki kolme ruumista ja asettelen heidät ladyn sängylle. Jos hän säästyykin tikariltani, onpahan ainakin järkyttävä yllätys tiedossa.

Lordi Emberin makuukammariin suunnatessani törmäsin ukkoon itseensä. Yritettyäni ensin kohteliaasti pamputtaa hänet, hän huomasikin minut ja lähti karkuun. Juoksin perään lämmitellen hänen takalistoaan tikarinpistoilla aina ylettäessäni. Lopulta hän juoksi makuukammariinsa ja löi oven lukkoon perässään.
Muutaman sekunnin aikana joka minulta oven tiirikointiin meni hän oli kadonnut jonnekin.
Noh, ryöväsin joka tapauksessa kaikki löytämäni arvoesineet. Painoin myös salaista nappia joka avasi kellarin aarreholvin.
Erästä arkkua tiirikoidessani ukko ilmestyi taas huoneeseen. Hän näytti täysin unohtaneen äskeisen välikohtauksen, ja kauhisteli nyt vain kadonneita helyjä.
Tällä kertaa onnistuin pamputtamaan hänet tainnoksiin, ja heitin hänet ikkunasta pihalle. Ukkeli putosi aivan vartijan viereen, mutta tämä ei kiinnittänyt mitään huomiota. Ammuin maahan rätisevän melunuolen herättääkseni vartijan huomion. Tämä tulikin vihaisena etsimään metelin lähdettä ja käveli jopa hänen lordiutensa päältä pari kertaa, mutta hämäräsokeana ei vieläkään huomannut tätä.
Huokaisin ja lähdin jatkamaan hirveää työtäni.

Alhaalla vartija kulki ties kuinka monetta kertaa tajuttoman isäntänsä ohi. Rangaistukseksi moisesta laiminlyönnistä löin häntä pampulla. Sitten nostin lordin harteilleni ja lähdin etsimään hänelle mukavaa lepopaikkaa. Haa, päivällissali! Ja mukavan pitkä pöytä joka suorastaan kutsui ruumiita. Heivasin ukon nurkkaan ja lähdin metsästämään vielä tajuissaan olevia ihmisiä.
Täällä näyttäisi olevan vielä yksi juopunut vartija ja pari neitoa. Lähempi vakoilu paljasti toisen palvelusneidoksi, ja toinen oli ilmeisesti jokin aatelinen paskiainen. Arvon lady sai oitis tikarista, mutta palvelusneidon päästin pelkällä tajuttomuudella. Hän oli sentään vain köyhä proletariaatin edustaja kuten minäkin!
Tähdätessäni vartijaa nuolella tulin ajatelleeksi että työläinen hänkin vain oli. Mutta inhat järjestyksenvalvojat, nuo korruption ruostuttaman väkivaltakoneiston rattaat, he ovat melkein yhtä pahoja kuin nämä aatelisiksi itseään kutsuvat! Silmäni kiiluivat vihasta ja vaahto valui suustani kun ammuin häntä nuolella rintaan.
Perinteikkäästi(ks. Murhenäytelmä Moiran huvilassa) kasasin ruumiit päivällispöydälle. Perinteistä mieleen tuli kokki, ajattelin käydä kiittämässä häntä avusta.
Hirmuisen vaivan jälkeen sain kasattua kolmesta tynnyristä ja neljästä laatikosta uunin eteen jonkinlaisen pöydän. Sitten vielä lisää vaivannäköä että sain tajuttoman kokin makaamaan rakennelman päälle. Lopuksi heittelin häntä kattiloilla kunnes hän oli suurimmaksi osaksi uunissa, ja sitten suljin luukun. Onnistumisen riemu oli valtaisa. :) Heitin mukaan vielä vähän leipää ja kinkkua. Jos linnaan tulisi nälkäisiä vieraita, tarjoilu on taattu. Kävin luomassa vielä viimeisen silmäyksen päivällispöytään ja lähdin sitten jatkamaan töitä.

Kellaria kohti suunnatessani linnassa oli jo aavemaisen hiljaista. Sellaista se yleensä on paikoissa joissa vierailen. Kukaan ei ollut estämässä kun nyysin himotun opaalin holvista.
Lähtiessäni vieritin pari tynnyriä kellarin portaisiin. Se piristi hieman.

Linnasta poistuessani mietin miten hauskoilta rikospaikkaa tutkivien vartijoiden naamat tulevat näyttämään.

Olin jo menossa nukkumaan kun päätin tsekata sähköpostin vielä. Ja sielläpä oli ilmoitus että CRAYON PHYSICS DELUXE ON VALMIS!! Aaaah sitä on jonkin aikaa odotettu. Kannatti esitilata, sai pari päivää ennen virallista julkaisua. :)
Ai et tiedä mistä on kysymys? Mulkaisepa http://www.youtube.com/watch?v=QsTqspnvAaI ja anna ihanan tyyneyden vallata mielesi.
Syy miksi päätin warettamisen sijaan ostaa tuon pelin, on että siinä ei ole mitään inhottavia kopiosuojauksia. Sellaisten käyttäminen on muutenkin varma tapa karkoittaa ostajat. Ja, indiepelejä pitää tukea. Ja vielä siitäkin syystä että jo alkuperäinen Crayon Physics oli mahtava.
Vaan jep, nyt nukkumaan. Illalla pääsen piirtelemään palikoita. :)

((Pelasin Thiefiä. Oli tylsää. Päätin heittäytyä psykoottiseksi tappajaksi.))

Arvostettu merikapteeni Robert Moira oli hiljattain kuollut ja muuttunut kuolaavaksi zombiksi. Kapteeni jätti jälkeensä rikkaan lesken ja merellisen huvilan täynnä arvokasta rojua. Päätin käydä vierailulla.

Nousen rantaan kätketyssä satamassa, ja kuljen luolaa tavarahissin luokse. Hissi pitää hirveää jyrinää noustessani, mutta muutaman metrin päässä partioiva vartija ei ole moksiskaan. Isken häntä pampulla päähän ja heivaan tajuttoman ruumiin hissikuiluun.

Vähän matkan päässä pari vartijaa pelaavat korttia. Odotan että peli päättyy ja toinen vartija lähtee yläkertaan. Ammun pöytään jäänyttä nuolella takaraivoon, ja hän kuolee hirveästi parkuen. Toinen huutelee yläkerrasta että mitä siellä melutaan, mutta jäätyään vastauksetta päättää ettei se mitään tärkeää ollut.
Kiipeän portaat ylös ja pamputan toista vartijaa, sitten viskaan hänet portaisiin ja tiputan hänen päälleen tynnyrin ja jauhosäkin. Se ei ollut tarpeeksi tyydyttävää, joten heitän päälle vielä öljyä ja sytytän sen palamaan. Tajuttomuudesta huolimatta hän huutaa palaessaan.

Jatkan matkaa itse kartanoon. Vain muutama laiska vartija osuu tielleni, he saavat pampusta. Hopeisia kynttilänjalkoja ja muuta pientä sälää tarttuu hihaani matkan varrella.
Yhdessä huoneessa on palvelustyttö, ja mukavasti roihuava takka. Pamputan tytön tajuttomaksi ja sairaan mielenlaatuni johdosta laitan hänet makaamaan takan eteen niin että hänen päänsä jää liekkeihin.
Menen yläkertaan.

Vartija käppäilee täällä ja käy aina välillä lähellä kaidetta josta on mukavan korkea pudotus. Kaadan lattialle vähän öljyä, toiveenani että hän lentää mukavasti kaiteen yli.
Vartija kyllä liukastuu öljyyn, mutta kaatuukin vain paikalleen hyvin omituiseen asentoon, huutaa ja ilmeisesti kuolee.
Heivaan ruumiin joka tapauksessa kaiteen yli. Kauhistuneet äänet alakerrasta kielivät että siellä on vielä palvelusväkeä. Salaman välähdys saa tikarini kiiltämään kun hiivin portaat alas.

Muutamia murhia ja varastettuja kalleuksia myöhemmin löydän tieni keittiöön. Kokki saa välittömästi pampusta. Ruokasalissa on vielä joku mies ja nainen, käyn pamputtamassa heidätkin ja laitan heidät nojaamaan takkaan niin että päät pysyvät lämpiminä. Sitten palaan keittiöön.
Uunissa roihuaa tuli, mutta se on hankalasti rinnan korkeudella. En saa tajutonta kokkia mitenkään tungettua sinne. Sitten keksin työntää tynnyrin uunin eteen pöydäksi, ja pienen laatikon askelmaksi. Vaivalla ja yrittämisellä saan kokin tynnyrin päälle makaamaan niin että hänen päänsä on uunissa.

Palaan ruokasaliin. Palvelijoiden päät alkavat olla jo mukavan paistuneita, joten nostan heidät irvokkaasti ruokapöydälle makaamaan. Sitten käyn hakemassa ruumiit muista alakerran huoneista ja asettelen heidätkin pöydälle, paitsi kokin, hän on oikein soma siinä tynnyrin päällä.

Yläkertaan vie tieni. Kuuntelen erään oven takana kun kaksi palvelijaa punovat juonia. Kauhistun tajutessani että mokomat roistot aikovat ryöstää kapteenin lesken! Se ei käy, koska minä olen täällä samoissa aikeissa. Astun ovelle ja nainen huomaa minut. Suurta tyhmyyttä osoittaen hän yrittää juosta ohitseni ovesta, mutta ei mahdu.
Hakkaan häntä pampulla naamaan ja hän huutaa tuskissaan miestä avuksi. Tämä näyttää tulleen hetkellisesti kuuroksi ja sokeaksi, sillä hän vain kuljeskelee ympäri huonetta kantaen kynttilää, kun pieksen hänen rakastajatterensa kuoliaaksi.
Mies huomaa minut vasta kun astun huoneeseen ja puukotan häntä.

Yläkerran huoneista löytyy hirmuisesti arvoesineitä, jotka näköjään mahtuvat hyvin taskuihini eivätkä hidasta matkantekoa ollenkaan.
Lesken huoneessa on gramofoni. Soitan kapteenin jättämän viestin jossa hän kertoo salaisesta huoneesta. Hmm!
Vielä muutamia palvelijoita osuu tielle. Kaikki saavat tikarista ja päätyvät ruokasalin pöydälle, paitsi yksi palvelustyttö. Hänet vain pamputan tajuttomaksi ja heitän pöydälle muiden sekaan. Mukavan traumatisoiva herääminen tiedossa!
Ylhäältä tornista löydän kapteenin lesken. Kapteenin menettäminen on suistanut rouvaparan raiteiltaan ja hän höpöttää itsekseen. Kohotan pamppuni jo iskuun, kun hän puhuttelee minua: "Sinä olet varmasti Robertin ystävä?" En korjaa hänen väärää käsitystään. Hän pyytää minua tuomaan lasillisen viiniä, ja päätän sen hänelle suoda.
Kokki paistuu mukavasti keittiössä hakiessani viinipullon. Kiikutan sen yläkertaan rouva Moiralle, joka kiittää ja alkaa selittämään jotain. En jaksa kuunnella häntä, mutta päätän ainakin suoda hänelle nopean kuoleman tikarista. Ei hulluna ole mukava elää, eikä varsinkaan köyhänä.(ja minun vierailuni jälkeen tämä talo on köyhä kuin torppa.)
Alakerrasta löydän vielä yhden palvelustytön kyyristelemästä nurkassa. Hänkin saa tikarista ja päätyy pöydän koristeeksi.

Vierailuni päätteeksi käyn vielä kapteenin mainitsemassa salahuoneessa. Sieltä löytyy mukava määrä massia ja viesti rouva Moiralle. "..jos joskus en palaa matkoiltani, tämä rahasumma auttaa sinua selviytymään.." pälä pälä. Ne on minun rahoja nyt. Huoneessa on salaovi joka vie minut luolaan lähelle hissiä.
Alaspäin mennessä hissin alta kuuluu tuskainen karjahdus. Ilmeisesti se tänne tiputtamani vartija ei kuollutkaan pudotukseen! Tämän mukavan sattuman johdosta myhäillen käppäilen rannassa odottavan veneeni luokse ja jätän tämä hirveän murhenäytelmän taakseni.