IRC-Galleria

Kylmä yö vaihtuu lopulta koleaan aamuun. Valmistaudun lähtemään ulos. Lämpötila on miellyttävästi nollan tuntumassa, joten puen t-paidan, farkkuliivin ja tulenkestävät taisteluhanskat.(tulipallojen varalta) Lisäksi neljä olkalaukkua ostoksia varten.
Ulos astuessani huomaan riemukseni että on sumuista, mikä kumoaa suurimmalta osin päivänvalon yleensä aiheuttaman epämukavan olon.
Pistän kuulokkeet korville.
Nyt on juuri sopiva sää kuunnella Miljoonasateen kappale Olkinainen.
http://www.youtube.com/watch?v=mpJzNvtFYb8
Kaunis laulu, kertoo tyhmästä miehestä joka ikävöidessään rakastettuaan rakentaa oljesta tätä muistuttavan hahmon. Ei hän sen takia ole tyhmä, voisin itsekin varmaan tehdä noin. Mutta hän suhtautuu kamalan huonosti kun olkinainen herääkin eloon, ja ryhtyy tanssimaan navetan katolla viikatteen kera.
Mies ei selvästikään kyennyt elämään ilman rakastettuaan. Olkinainen tuli auttamaan häntä tässä asiassa, tarjoamaan viimeisen valssin. Mies ei tajua kuinka onnekas hän on, murjottaa vain että voi miten pelottaa.
Kaunis kappale joka tapauksessa. Kuuntelen sitä koko loppumatkan. Lopulta edessäni siintää hirviömäinen virastorakennus, jonka ankeiden käytävien varrella sijaitsee Mielenterveystoimisto. Nimitys on aina huvittanut minua.

Psykologin tapaaminen sujuu tavalliseen tapaan. Minä karjun "En ole hullu!!" hoitajien armeijan takoessa minua turpaan ja tunkiessa pillereitä kurkusta alas. Psykologi kirjoittaa muistiinpanoja.
No, suunnilleen noin se ainakin menee.

Rattoisan tuokion päätyttyä astun ulkoilmaan ja pistän kuulokkeet taas korville. Soittimeni käy läpi random-kansiota, nyt on vuorossa Mike Oldfieldin kappale Moonlight Shadow.
http://www.youtube.com/watch?v=tt8d3Shlfrg
Upea kappale, en ole varma pidänkö enemmän alkuperäisestä vai Groove Coveragen versiosta.
http://www.youtube.com/watch?v=PAHUPSLw6Cs
He ovat soittaneet toisenkin version siitä, hitaamman.

Kaupan ovella maleksiva pappajengi silmäilee minua epäluuloisesti kun menen heidän ohitseen. Ostan leipää, maitoa ja juustoa.

Seuraavaksi suuntaan kulkuni Herkkukondikseen. Sievä pieni kahvila-konditoria, josta saa ihan oikeasti helkkarin HYVÄÄ kahvia. Täytyy joskus kysyä mitä merkkiä he käyttävät. Hintakin on alhaisempi kuin useimmissa kahviloissa.
Silmäilen nälkäisenä leivoksia. Myyjä tulee paikalle. Osoitan suklaamunkkeja.
"Kolme tuommoista."
"Ai viinereitäkö?"
"Öö joo, niitäkin kolme. Ja kolme suklaamunkkia. Ja pistä vielä kolme croissantia."
En kohta mahdu enää farkkuihini.

Sitten kotia kohti.
Erään talon ohi kulkiessani katsahdan toisen kerrokseen ikkunaan ja näen kummituksen. Tuolla asui muinoin eräs ystävä, eräs joka innoitti minua kovin. Tapasin kutsua häntä siniseksi paholaiseksi, mutta ymmärrän nyt että se oli ikävästi sanottu häntä kohtaan. Sininen keiju olisi ollut sopivampi nimitys, hän oli aina kovin arvaamaton ja kiusoitteleva.

Suurikokoinen herrasmies kävelee vastaan ja tervehtii minua tuttavallisesti. Utuisessa mielentilassani en osaa sanoa tunnenko hänet tai onko hän vain hallusinaatiota, joten tervehdin takaisin.

Soittimessa soi nyt Die Schnitterin esittämä versio kappaleesta Die Moorsoldaten.
http://www.youtube.com/watch?v=NHfUAFMupdU
Jostain syystä heidän versionsa tuosta kappaleesta tuo aina mieleeni jägermonstereiksi kutsutut hahmot upeasta web-sarjakuvasta Girl Genius.
http://www.girlgeniusonline.com/
http://girlgenius.wikia.com/wiki/J%C3%A4ger
Seuraavaksi soi Don Paulinin versio samasta kappaleesta, hän laulaa sekä Englanniksi että Saksaksi.

Maassa lojuu pelikortti, poimin sen. Patasotilas.

Seuraavaksi soi Valravnin Ólavur Riddararós
http://www.youtube.com/watch?v=WMlUhLRaV5o
En ymmärrä sanoja, mutta pidän silti kappaleesta suunnattomasti, etenkin laulusta. Laulajatar tanssittaa sanoja kielellään ihmeellisellä tavalla.

Seuraavaksi on vuorossa People Like Usin kappale Going Out of My Town
http://creativecommons.org/weblog/entry/7008
Riemastuttava kappale, saa aina hymyilemään.

Olen jo lähes kotona, nyt soi Viherlaakson kappale Laula heille, ja sen jälkeen Poika ja hevonen.
http://www.mikseri.net/artists/viherlaakso.69146.php
Jälkimmäinen kuvaa aivan erityisen paljon minua. Molemmat kappaleet tuovat mieleen viime kesän, ja erään ihanan henkilön jonka kanssa istuimme metsälammen äärellä viileänä päivänä.

Nyt olen kotona, syön croissantia ja kirjoitan tätä selostusta. Koska kirjoittaminen on mukavaa.

Grand Theft Auto - Vice City. Yksi pitkäikäisimpiä pelejä joita on tullut pelattua. Tämä on viihdyttänyt minua jo useamman vuoden, aina muutaman päivän tai -kuukauden puuskissa.

En hirveästi arvostanut itse tehtäviä ja juonenkehitystä, vaikka kieltämättä oli ihan kiva tuntea vähä vähältä rakentavansa rikollista imperiumia. Enimmäkseen tehtävät olivat kuitenkin vain välttämätön paha, enkä häpeä myöntää käyttäneeni huijauskoodeja aina kun vähänkin meni hermo.

Vapaus on aina ollut minulle tärkein piirre GTA peleissä. Rakastan kun saan rauhassa riehua, varastaa minkä tahansa eteen tulevan auton, järjestää verilöylyn ostoskeskuksessa, paeta vauhdikkkaasti virkavaltaa.. ja sitten kun ajojahti kyllästyttää, naputtelen koodin LEAVEMEALONE, ja jepsut unohtavat hetkessä hirvittävät tuhotyöni.

Huvin vuoksi myös suututan kaupungin jengejä. Lempikohteeni on Golfers-jengi, joka koostuu golffaavista mummoista ja papoista. Jahtaan heitä moottoripyörällä pitkin golf-kenttää ja lämmittelen heidän juoksevia takamuksiaan konepistoolilla.

Toisinaan kun on erityisen paha olo, paras keino purkaa stressiä on hypätä taisteluhelikopterin kyytiin ja pistää kaupunki remonttiin. On ihanaa lentää katujen yllä minigunit laulaen ja ohjukset lennellen, kun radiosta soi Nenan 99 Luftballons, tai Kim Wilden Kids In America!

Vice City on tosiaan miellyttävän vapaa, ja antaa pelaajan käyttää mielikuvitustaan huvittelukeinojen keksimisessä. Cheateista on kivasti apua silloin kun ei vain jaksa yrittää, mutta niistä saa irti myös ihan puhdasta viihdettä. Esim:
FIGHTFIGHTFIGHT - Tämä saa kansalaiset tappelemaan keskenään. Sinällään tylsää, mutta..
OURGODGIVENRIGHTTOBEARARMS - koodi antaa kaikille kansalaisille aseet. No nyt alkaa jytisemään. :D Maustetaan soppaa vielä seuraavalla
MIAMITRAFFIC - ja autoilijat muuttuvat melkein yhtä sekopäisiksi kuin minä. Jos haluan vähän haastetta, niin
NOBODYLIKESME - saa kaikki vihaamaan minua(entistä enemmän) Mikä aiheuttaa kiintoisia tilanteita kun kaikki ovat aseistettuja.

Entistä enemmän riemua tarjoilee CarEd niminen ohjelma, jolla saa muutettua pelin aujoneuvojen ominaisuuksia.
Kaikesta päätellen olen säädellyt jotain viime pelipuuskassani, enkä tyhmänä korjannut jälkiäni. Joidenkin autojen jousitus on nyt niin äärimmäisen herkkä, että ne kimpoavat asfaltista korkealle ilmaan ja räjähtävät.

Vice City toimii sillä tavalla, että autot ja muut objektit ilmestyvät pelimaailmaan heti kun pelaajan kuuluu nähdä ne. Eli pelimaailma elää vain pelaajan läsnäollessa. Tämä on vain järkevää konetehon säästämiseksi.
Eli siis tarkemmin selitettynä: Kun ajelen kaupungilla, muut autot ilmestyvät pelimaailmaan näköpiirini rajalla, ja katoavat sitten kun ovat poissa näkyvistä.
CarEditin kanssa osoittamani taidottomuuden takia tämä tarkoittaa nyt sitä, että vähän väliä jotkut vastaantulevista autoista posahtavat ilmaan lähestyessäni. Sopii hyvin muutenkin kieroon pelitunnelmaani.
Vielä hauskempaa! Minulla on eräässä autotallissa tämmöinen "viritetty" kaara. Sekään ei tietysti ole olemassa silloin kun tallin ovi on kiinni. Joten heti avattuani oven alkaa kuulumaan hirveä ryminä, ja tuo kaara poukkoilee pitkin tallia kunnes posahtaa. :)

Kuten kaikki tietävät, yleensä inhoan autojen virittelyä ja muuta amistelua. Mutta tämänkaltaisesta virittelystä minäkin pidän. Päätin säädellä vähän panssarivaunua, joka normaalisti on hidas etana. Nyt se kulkee hirvittävää vauhtia. Piristin kyytiä vielä GRIPISEVERYTHING-koodilla, joka parantaa renkaiden(telaketjujen) pitoa suorastaan naurettavuuksiin asti.
Säätelin myös vähän taisteluhelikopteria. Sitä en saa luokseni koodilla, vaan se kököttää omalla paikallaan pelimaailmassa. Lähdin matkaan viritetyllä tankillani.
Matkan varrella on paljon vettä, joten vääristin todellisuutta vielä SEAWAYS-koodilla, joka sallii ajoneuvojen(muidenkin kuin veneiden) kulkea vetten päällä.

Golf-kenttä oli matkan varrella, ja päätin moikata vanhoja tuttujani. Oli siinä varmaan ihmettelemistä kun tuhoton tankki syöksyy merestä ja rysähtää keskelle viheriötä.

Matka jatkuu kohti Ocean Beachia. Törmäilen huvikseni veneisiin.
Ajan täyttä vauhtia kohti rantaa, ja kymmenen tonnia painava kaunokaiseni lentää somassa kaaressa päin palmua, ja liukuu sitten pitkän matkaa jyräten muutaman jalankulkijan ja yhden poliisiauton. Jepsut eivät tuosta tietenkään innostu, mutta LEAVEMEALONE korjaa kaiken.

Vihdoinkin kopterin puikkoihin! Sainko mitään järjellistä aikaan säätelylläni? No enpä tainnut. Täytynee vielä syventyä tuohon editoriin.
Pysäköin kopterin (ylösalaisin) hotellini edustalle ja tallennan pelin. Oli mukavan vauhdikas yö.

Kuin suomenkielinen versio conservapediasta: http://www.apologetiikkawiki.fi/Koulumassamurhat

En ole itse palveluun vielä ehtinyt tarkemmin tutustua, mutta ainakin tuossa kyseisessä artikkelissa ovat sekopäät päässeet purkamaan katkeruuttaan. Tekstissä pyritään joka ikisessä välissä vierittämään syy ateismin niskoille, ikäänkuin se muka olisi jokin yhtenäinen aate. Tyhmät huom: se ei ole. Ateisteja yhdistää vain ja ainoastaan se etteivät he usko jumaliin.
Tässä vaiheessa huomautan että itse en ole ateisti, eli siis en koe tuon tekstin hyökänneen minun persoonaani tai arvojani kohtaan. Typeryys vain rasittaa.

Kuten aina, älkää muodostako mielipidettänne minun jupinani varaan, vaan lukekaa itse teksti. Valikoin vain mielestäni hauskimmat(tyhmimmät) palat, joita vähän arvostelen tyypilliseen tyyliini johon ei juurikaan kuulu perustelu:

"Molemmat ampujat olivat ateisteja. Auvinen ei missään jättämässään dokumentissa suoraan kerro olevansa ateisti, mutta hänen jälkeensä jättämät dokumentit kokonaisuutena suorastaan julistavat ateismia."

"Himasen mukaan Jokelan massamurhaa selittäviä tekijöitä ovat ateismi ja viha. Hänen mukaansa Auvisen motiivi oli viha ja ateistisen maailmankuvan puitteissa murha oli järkevä ratkaisu, jota se ei kristillisen tai buddhalaisen maailmankuvan puitteissa olisi ollut.
Kristitty uskoisi joutuvansa helvettiin tapettuaan ihmisiä ja lopuksi itsensä, samoin kuin hindu uskoisi keräävänsä huonoa karmaa; näin ollen koulumassamurhaajien toiminta ei olisi kristitylle tai buddhalaiselle mielekästä. Ateisti puolestaan uskoo kaiken loppuvan kuolemaan, joten hän uskoo voivansa paeta rangaistusta tappamalla itsensä."

Tuo idioottimaisuus kumoaa itse itsensä eikä näin ollen vaatisi vastausta, mutta heitetään nyt silti vastaesimerkki: Kristitty uskoo välttyvänsä rangaistukselta kunhan vain "katuu" syntejään ja uskoo herraansa. Uskonto ei ole ikinä ainakaan vähentänyt väkivaltaisuuksia.
Väittelyissä tähän aina joku vastaa "niin mutta jos uskoo ihan OIKEASTI niin ei silloin edes tahdo tehdä pahaa!" Hehe, joopa.

"Kun massamurhaaja on päättänyt tehdä itsemurhan, hänen on teoriassa järkevää ottaa jutusta kaikki ilo irti. Tässä kohtaa väkivaltaiset tietokonepelit astuvat areenalle, mutta eivät motiivina. Tietokonepelit heijastuvat murhaamisen tavassa, sillä massamurhaaja voi ennen kuolemaansa elää hetken ajan tietokonepeliensä fantasiamaailmaa todeksi. "

No nyt loukataan minuakin. Tunnustanpa tässä että pelaan valtavan paljon väkivaltaisia pelejä. Milloin en pelaa, katson väkivaltaisia elokuvia ja tv-sarjoja, tai luen väkivaltaisia sarjakuvia ja kirjoja.
Kerron tämän ihan vain siltä varalta että joku tosiasioita ymmärtämätön idiootti sattuu lukemaan tämän ja ahdistuu. Kaikki järkevät lukijat kuitenkin tajuavat etteivät mainitsemani seikat anna mitään huolehtimisen aihetta. Henkilön vaarallisuutta ei voi arvioida harrastusten perusteella.
Sitten voi alkaa stressaamaan jos satun yhtäkkiä kiinnostumaan jääkiekosta ja autojen virittelystä, koska se olisi minulle epänormaalia.


edit: Lukekaa myös http://www.apologetiikkawiki.fi/Ateismi
Riemukas artikkeli. Luotan siihen että kaikki ajattelukykyiset ihmiset osaavat ottaa tuon huumorilla, etenkin sen seikan että kirjoittajat ovat olleet masentavan tosissaan. :')

En nyt jaksa kirjoittaa syvällisempää vuodatusta nyky"taiteen" alennustilasta. Olisin linkittänyt jonkun tyypin gallerian jossa myydään paintilla tehtyjä kaksivärisiä palikkakuvia, mutta en muista osoitetta. Ja se olisi varmaan jonkun mielestä kunnianloukkaus.

Linkki strippiin: http://www.explosm.net/comics/1611/

Tulipa tämmöinen kirja vastaan: http://craphound.com/littlebrother/about/

En ole vielä lukenut, joten en osaa arvostella, mutta vaikuttaa lupaavasti samantyyppiseltä kuin John Twelve Hawksin Matkaaja, eli kritiikkiä valvontayhteiskuntaa ja valtion harjoittamaa terrorismia vastaan.
Kirjailija julkaisee työnsä ilmaiseksi Creative Commons lisenssillä, ja perustelee tämän hyvin:
(yllämainitusta osoitteesta lainattu:)

Why do you give away your books?
Giving away ebooks gives me artistic, moral and commercial satisfaction. The commercial question is the one that comes up most often: how can you give away free ebooks and still make money?

For me -- for pretty much every writer -- the big problem isn't piracy, it's obscurity (thanks to Tim O'Reilly for this great aphorism). Of all the people who failed to buy this book today, the majority did so because they never heard of it, not because someone gave them a free copy. Mega-hit best-sellers in science fiction sell half a million copies -- in a world where 175,000 attend the San Diego Comic Con alone, you've got to figure that most of the people who "like science fiction" (and related geeky stuff like comics, games, Linux, and so on) just don't really buy books. I'm more interested in getting more of that wider audience into the tent than making sure that everyone who's in the tent bought a ticket to be there.

Ebooks are verbs, not nouns. You copy them, it's in their nature. And many of those copies have a destination, a person they're intended for, a hand-wrought transfer from one person to another, embodying a personal recommendation between two people who trust each other enough to share bits. That's the kind of thing that authors (should) dream of, the proverbial sealing of the deal. By making my books available for free pass-along, I make it easy for people who love them to help other people love them.

What's more, I don't see ebooks as substitute for paper books for most people. It's not that the screens aren't good enough, either: if you're anything like me, you already spend every hour you can get in front of the screen, reading text. But the more computer-literate you are, the less likely you are to be reading long-form works on those screens -- that's because computer-literate people do more things with their computers. We run IM and email and we use the browser in a million diverse ways. We have games running in the background, and endless opportunities to tinker with our music libraries. The more you do with your computer, the more likely it is that you'll be interrupted after five to seven minutes to do something else. That makes the computer extremely poorly suited to reading long-form works off of, unless you have the iron self-discipline of a monk.

The good news (for writers) is that this means that ebooks on computers are more likely to be an enticement to buy the printed book (which is, after all, cheap, easily had, and easy to use) than a substitute for it. You can probably read just enough of the book off the screen to realize you want to be reading it on paper.

So ebooks sell print books. Every writer I've heard of who's tried giving away ebooks to promote paper books has come back to do it again. That's the commercial case for doing free ebooks.

Now, onto the artistic case. It's the twenty-first century. Copying stuff is never, ever going to get any harder than it is today (or if it does, it'll be because civilization has collapsed, at which point we'll have other problems). Hard drives aren't going to get bulkier, more expensive, or less capacious. Networks won't get slower or harder to access. If you're not making art with the intention of having it copied, you're not really making art for the twenty-first century. There's something charming about making work you don't want to be copied, in the same way that it's nice to go to a Pioneer Village and see the olde-timey blacksmith shoeing a horse at his traditional forge. But it's hardly, you know, contemporary. I'm a science fiction writer. It's my job to write about the future (on a good day) or at least the present. Art that's not supposed to be copied is from the past.

Finally, let's look at the moral case. Copying stuff is natural. It's how we learn (copying our parents and the people around us). My first story, written when I was six, was an excited re-telling of Star Wars, which I'd just seen in the theater. Now that the Internet -- the world's most efficient copying machine -- is pretty much everywhere, our copying instinct is just going to play out more and more. There's no way I can stop my readers, and if I tried, I'd be a hypocrite: when I was 17, I was making mix-tapes, photocopying stories, and generally copying in every way I could imagine. If the Internet had been around then, I'd have been using it to copy as much as I possibly could.

There's no way to stop it, and the people who try end up doing more harm than piracy ever did. The record industry's ridiculous holy war against file-sharers (more than 20,000 music fans sued and counting!) exemplifies the absurdity of trying to get the food-coloring out of the swimming pool. If the choice is between allowing copying or being a frothing bully lashing out at anything he can reach, I choose the former.

Mietin juuri suihkussa että miten selittäisin Hubblen lain ns. tavalliselle tallaajalle. Siis muille kuin kaltaisilleni neroille.

Tai oikeastaan aloin ensin ajattelemaan miten selittäisin maailman reunan. Suurisuinen paskiainen kun olen, tykkään rehennellä matkanneeni maailman reunalla ja muissa hienoissa paikoissa. Tämä ei tietenkään selittelyittä uppoa kriittiseen kuuntelijaan, joten tarvitaan lisää hienoja sanoja höystettyinä mahtipontisilla eleillä.

Maailmalla on nähkääs monta reunaa, selitän kuuntelijalle kuin ihan oikeasti tietäisin tämän asian. Ja ne reunat menevät ihan missä sattuu. Saatamme kävellä niiden yli joka päivä. Tämä johtuu siitä, että *tietäväinen ilme* maailma on kuin palloksi rypistetty paperiarkki. Aivan, on se.

Ennen alkuräjähdystä tuo paperipallo oli aivan pienen pieni. Ei ollut tilaa minkäänlaiselle liikkeelle.

Sitten jostain tuntemattomasta syystä(tähän väliin voisin lisätä jonkun urotyöni johon liittyy aikakone) tuo paperipallo lähti oikenemaan. Toisin sanoen, maailmankaikkeus laajenee koko aikaa, kunnes paperi on levinnyt aivan suoraksi.
Sen jälkeen se todennäköisesti lähtee taas rypistymään, koska niin maailmat tekevät.
("Miten niin muka?" joku kysyy, mutta en kuule vaan jatkan puhumista)

On mahdollista että multiversumi koostuu useista tämän kaltaisista paperipalloista. Jotkut niistä saattavat olla jopa sisäkkäin, rypistyneenä toinen toisensa sisään.

Ai millä perusteella vai? Ja miten tämä todistaa väitteeni matkoista maailman reunalla? No, tässä vaiheessa voin todeta ettei tavallinen tallaaja vain yksinkertaisesti kykene käsittämään kaikkea pienillä aivoillaan. Sitten teen hämäävän liikkeen ja katoan, ennen kuin kukaan ehtii esittämään lisää kysymyksiä.


(huom: tämä EI ole kritiikkiä eikä pilkantekoa ihan oikeita tiedemiehiä kohtaan. teen pilaa vain itsestäni. ja ajattelen tuollaisia juttuja suihkussa.)

Ei muuten hassumpaa tuo viini. Tietysti joku hienostelija nyrpistelisi tälle nenäänsä ja keksisi typerältä kuulostavia termejä kuvaamaan makua. Mutta minä tiedän mistä pidän.

Tein Alkon myyjättäreen vaikutuksen viinintuntemuksellani. "Onko teillä sitä espanjalaista tai meksikolaista punaviiniä jonka etiketissä on läski ukko?"
Don Sancho oli siis etsimäni tuote, mutta eihän sitä ollut. Vaan myyjätär suositteli italialaista viiniä jonka etiketissä on läski akka, joka kuulemma on samantapaista. Sitä ostin. Sekä Jamesonia.

http://keronen.blogspot.com/2009/03/inflaatiota-vastaan-ei-voi-taistella.html

Masentavaa kyllä, mikään tuossa ei oikein yllätä minua. Olen vain entistä vakuuttuneempi että kaikki maailmassa tulee menemään päin persettä, aina vain ja yhä kiihtyvällä vauhdilla.