IRC-Galleria

Arhh pitää täälläkin mainostaa. Törmäsin todella hyvän kuuloiseen bändiin: http://www.myspace.com/wntrgardens Winter Gardens
En edes yritä kuvailla sitä mitenkään, kuunnelkaa itse. Artistilla näyttää olleen epäonnea teknologian kanssa, ja levyn julkaisu viivästyy. Sitä suuremmalla syyllä aion ostaa levyn jos se vielä joskus tulee, ja mainostan mahdollisimman monelle.

(kuva ei liity uutiseen)

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/07/jeesuksesta_tehtiin_manga-sarjakuva_857695.html

Ööööö. Onneksi en ole suuri mangan ystävä, muuten saattaisin purra hammasta ja sanoa jotain rumaa.

"Pipliaseuran talousjohtaja Eeva Vuorinen kertoo, että kustannuspäätöksen taustalla on huoli siitä, että nuoret eivät tunnu avaavan rippiraamattujaan vaikka mitä tekisi."

No yhyy? Eikö oikeasti riitä että saadaan pennut pakkokastettua ja näin alistettua puolueelliselle uskonnonopetukselle alaluokilta lähtien. Rippikoulussa vielä varmuuden vuoksi vähän paasataan ja pelotellaan helvetillä. Mutta voi kamala kun kaiken ylitarjonnan jälkeen raamattu ei jostain ihmeen syystä kiinnosta. :(

Uskaltaisin veikata että tuo on vasta alkua. Tulemme näkemään Jeesuksen aina vain houkuttelevampiin vaatteisiin puettuna, toimintasankarina, vitun cowboyna, miten olisi vampyyrina? jotta saadaan nuoret kiinnostumaan. Mutta ei auta koreat kääreet jos sanoma on mätä.

Ja tähän väliin on todettava että on kristinuskossa hyviäkin opetuksia. Jeesuksen opetukset olivat pääsääntöisin hyviä, myöhemmin vain sanomaan on lisätty kaikkea paskaa.
"Menkää ja käännyttäkää kaikki" -käskystä on vielä nykyaikanakin vain harmia. Nykykristittyjen lähimmäisenrakkaus on harvoin pyyteetöntä, se on lähinnä kaupankäyntiä. Avun hintana on evankeliointi.
Joo, voitte kiertää sitä selittämällä että käännyttäminenkin muka on auttamista, mutta ei se asiaa muuksi muuta.

"Mutta tunnen tämän alkoholistin joka tuli uskoon ja.. ja.."
Kyllä, monet ovat löytäneet elämälleen tarkoituksen kristinuskosta. Jotkut toiset taas islamista, tai hindulaisuudesta. Tai joistakin lukemattomista uuspakanallisista uskonnoista. Jotkut löytävät elämänsä polun Tolkienin mytologiasta! Tai jostakin ihan muusta, useimmat eivät tarvitse jumalia elämäänsä.
Hyväksykää se. Kristinusko on vain hiekanjyvä rannalla. Kyllä teillekin on maailmassa tilaa, kunhan vain tajuaisitte antaa muille tilaa. Eli loppuu se "vain me olemme oikeassa, kaikki muut väärässä" asenne.

Hah, voisinkin komentaa rauhan elämänkatsomusten välille noin helposti. Ihan sama. Minä kuljen ylpeänä omaa eklektistä polkuani, tarvitsematta käännyttää ketään.

Unohdin juuri kuinka vanha olen. No, eiköhän se joskus palaa mieleen.

Pohjana käytin grillileiväksi nimettyä tuotetta, mutta se on ihan tavallista hiivaleipää johon on vain sotkettu mausteita. Ranskanleipä käy hyvin, tai oikeastaan mikä tahansa.

Voideltujen leipäpalojen päälle muutama ohut siivu tomaattia.

Tomaatin päälle levitin hetken mielijohteesta tekemääni maustemössöä, johon siis tuli oliiviöljyä, saksanpähkinäöljyä, balsamiviinietikkaa, paseerattua tomaattia, mustapippuria ja paprikajauhetta.

Seuraavaksi valkosipulirouhetta, itse laitoin ihan kunnon vuoren.

Päällimmäiseksi juustoa, siivuina tai raasteena ja mikä tahansa käy. Itse käytän edamia.

Sitten uuniin. Vähän päälle 100C astetta, sen aikaa kun tuntuu hyvältä. En jaksa katsoa kelloa, käyn vain kohta vilkaisemassa ovatko valmiita.


--

haw. Avasin juuri uunin luukun, ja kirvelevä valkosipulihönkäys pölähti silmille. <3

Löysin keittiöstäni ciabatta-sämpylöitä. Hyviä. Siis leipomon sämpylöitä! Ja ne ovat hyviä! Olen tottunut että leipomon sämpylät maistuvat aina ihan hirveältä mössöltä, ja ovat vielä mössöpehmeitäkin niin että ei saa edes voideltua kunnolla. Mutta nämä ciabattat ovat melkein yhtä hyviä kuin itse tekemäni.(ja tämän kerran en kehu itseäni turhaan)
Salaisuus löytyy tuoteselosteesta: vehnäjauhoja, vettä, rapsiöljyä, hiivaa, suolaa. Siinä kaikki. Ei mitään lisäaineita jotka muuttavat sämpylän mössöksi.
No okei, vehnäjauhot eivät ihan äärettömän ravitsevia ole, mutta lopputulos on hyvä. Eikä vaihtoehtoisten jauhojen käyttäminenkään sämpylää tuhoa, tehtiin kokkikoulussa aina tosi hyviä sämpylöitä ties mistä eksoottisista jauhoista, ja tuli todella hyvää. Joten mitä vittua leipomot oikein tekevät väärin?!

No, se sämpylöistä. Oikeastaan piti vain kertoa että perustin blogin. Mutta ne olivat niin hyviä sämpylöitä että piti vähän vaahdota. Niin, tosiaan: http://mikropop.blogspot.com/
Tulen kirjoittamaan sinne aika pitkälti samaa huttua kuin tännekin, ja jossain vaiheessa kopioin vanhoja tekstejäni täältä. Siinä vastaus ennen kuin ehditte kysyä "kannattaako vaivautua?"

Antoisia hetkiä Thiefin maailmassa, tällä kertaa Thief 2 - The Metal Age, jota innostuin pelaamaan pitkästä aikaa. Tehtävä: Masks
Ei tarinaa psykoottisesta Garrettista tällä kertaa, pelkästään kliinistä kuvailua tämän pelisession tapahtumista, jotka tuottavat minulle pelaajana suurta iloa ja hupia. Jos ei huvita, älä lue.

Jos huvittaa, niin tuossa vanhat irstailut uusimmasta vanhimpaan:
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
--


Vartija kököttää yksin ankeassa toimistossa. Käytävän puolelle aukeaa sellainen ikkunaluukku tai palvelutiski, semmoinen mitä sosiaalitoimistoissa on.(minä kyllä tiedän)
Vartija seisoo toimistossa selin minuun ja tähyilee ankarasti. Hän on kuullut askeleeni, ja miettii nyt missä tunkeilija on. Ammun hänen selkäänsä muutaman nuolen, hän karjuu ja nousee pöydälle, mutta ei käänny.
"This way! We got trouble!" hän huutaa, vaikka muita vartijoita ei ole lähimailla. En viitsinyt tuhlata nuolia. Pelaan tällä kertaa enimmäkseen 'kunnollisesti', tosin pamputan kaikki vartijat ja tapan jos pamputus epäonnistuu. Tämä siksi että aiemmassa tehtävässä jouduin koluamaan tätä samaa kartanoa ilman että sain pamputtaa ketään tai tulla nähdyksi. Vähemmästäkin hermostuu.

Myöhemmin toisessa kerroksessa on samantapainen huone. Vartija seisoo siellä näennäisen rauhallisena, mutta syöksyy karjuen käytävään heti kun näkee minusta vilahduksenkin silmäkulmassaan. Joten käyn vastoin tapojani kytkemässä päälle erään turvalaitteen.
Kartanossa on kahdenlaisia Mekanistien asentamia turvalaitteita: pommeja viskeleviä naamoja, ja ympäriinsä tiirailevia naamoja jotka laukaisevat pomminheittäjänaaman jos näkevät minut kunnolla. Pistin pelkän pomminheittäjän päälle. Se ei tietenkään tähtää vartijoita, mutta juoksin vartijan kanssa ympyrää sen edessä niin että hän sai kaikki osumat.
Tarpeeksi kärsittyään hän lähteekin sitten karkuun. Seuraan tietty. Alakertaan vievän portaikon juurella tulee vastaan säikähtänyt palvelija. Murhaan vartijan siihen paikkaan ja lähden seuraamaan palvelijaa. Tämä seisoo paikoillaan yhdessä käytävässä, eikä liikahdakaan kun hakkaan häntä miekalla. Huutaa vain.

Pomminheittäjä toimii yhä. Kurkistelen ovesta niin että se heittää pommeja aulan puolelle. Alakerrassa toinen vartija havahtuu meteliin ja katoaa näkyvistä. Odottelen kunnes hän ilmestyy taas yläaulan vastapäisestä ovesta, ja juoksen pommikäytävään. Toistan saman tempun kuin aiemman vartijan kanssa.

Kolmas vartija sen sijaan..! Hän lähti seuraamaan minua eräästä yläkerran käytävästä. Juoksutin hänet portaita alakertaan ja sitten käännyin takaisin päin. Porraskäytävään juostessa heitin ovet kiinni hetken mielijohteesta. Vartija ei seurannutkaan, mitä nyt? Pitäisi niiden osata ovista kulkea. Kokeilen ovea ja huomaan että se oli mennyt lukkoon.
Odottelen jonkin aikaa ja sitten avaan oven. Vartijaa ei näy missään. Mihin hän on mennyt? Vieläkö hän etsii minua, vai rauhoittuiko jo? Jos rauhoittui, mihin hän on menossa? Palaako vartiopaikalleen jotain toista reittiä?
Tämmöisestä minä tykkään. Saan peleistä aina valtavasti iloa kun sotken kuvioita tuolla tavalla. Muistan kun aikoinaan Quaken lempikentässäni Palace of Hatessa juoksin god-mode päällä koko kentän läpi niin että kaikki viholliset huomasivat minut ja lähtivät liikekannalle, ja sitten palasin alkuun ja lähdin kiertelemään. Viholliset saattoivat olla missä tahansa, tai rynniä vastaan vaikka piileskelisin jossain suojassa.

edit 01:39
Saatoin ehkä löytää sen vartijan. Joku asteli rauhallisesti alakerran käytävässä, ja säikähti löydettyään toisen vartijan ruumiin. Vähän aikaa ihmeteltyään jatkoi matkaa ja meni yläkertaan vievään portaikkoon. Ja sitten jämähti siihen seisomaan. Siinä se seisoo nytkin, ja mietin mitä pitäisi tehdä.

edit: 01:46
Tömistelin vähän että vartija huomasi minut ja lähti perääni. Juostiin ties kuinka kauan edestakaisin, yritin toistaa ovitempun mutta hän ehti aina luikahtaa perässäni. Lopulta kun välimatkaa oli tarpeeksi, ovi ei mennytkään lukkoon! Joten hyppäsin yhdestä yläkerran ikkunasta. Nyt vartija seisoo ikkunan takana ja raapii päätään. Ja Tähtiportti alkaa, eli pelaamiseen tauko hetkeksi.

edit: 2:55
Pelaaminen jatkuu. Pysyin poissa vartijan näkyvistä kunnes hän unohti minut ja lähti saapastelemaan käytävää. Nyt seuraan häntä.
Kesken kävelyn hän sanoo "Come on now, what was that?" ja alkaa tähyilemään ympärilleen. Olen varma etten päästänyt ääntäkään. Piiloudun seinäsyvennykseen.
Kun kurkistan piilostani, vartija on kadonnut.

edit: 3:00
Äh, pettymys. Ukko olikin palannut vartiopaikalleen. Menen ärsyttämään häntä taas.

3:05
"Charge!"
Juoksemme alakerran eteläpuolelle, ja huomaan etten ole ollut täällä vielä. Valvontanaamat ovat yhä päällä, ja kaukana käytävällä näkyy partioiva vartija, joka ei tainnut huomata meitä. Juoksen varastohuoneen portaikkoon, jonne vartijakin seuraa minua ja jää sitten jumittamaan. Nyt hän juoksee portaikossa edestakaisin ja huutelee uhkauksia.

3:12
Ukkopaha on vapautunut portaikosta ja jahtasi minua saliin(mikä hemmetti on ballroom suomeksi?) jossa toinen vartija huomasi minut ja liittyi seuraamme. Nyt molemmat jahtaavat minua enkä saa heitä karistetuksi, joten toistan ikkunatempun.

4:10
Pläh, lopetin pelaamisen jo aikaa sitten. Kartano kävi tylsäksi. Täytyy kokeilla samaa temppua jossain missä on Karrasin lapsia, niitä möykkääviä höyryrobotteja. Ensi kerralla: Angelwatch!

Ainiin, valvontanaamojen ja pomminaamojen lisäksi oli myös nuolia ampuvia naamoja.

Miggissä linkattiin muuan kirjoitukseen joka laittoi minut ajattelemaan: http://www.killtenrats.com/2008/10/10/a-fable/

Ajattelin tuota tekstiä äsken kun mässäsin makaronia ja katsoin animea. Tällaiseen puuhaan oma aikani enimmäkseen menee, eli siis fiktion kuluttamiseen. Tv-sarjoja, leffoja, sarjakuvia, kirjoja, pelejä. Sekä "mielenterveydellistä kuntoutumista", joka ei tunnu vievän minua mihinkään. Salillakin käyn koska en pahemmin pidä vartalostani.(ja koska olen vainoharhainen. voima->turvallisuus)

Tulenkohan kuolemani hetkellä katumaan etten käyttänyt aikaani muuhun? Enpä tiedä. Ei ole paljoa mitä PYSTYN tekemään tämän lisäksi. Ja nämä harrastukset ovat muutakin kuin pelkkää ajantappoa. Mainitsen usein että jotkut elämäni parhaimmista hetkistä olen viettänyt pelatessa. Se on totta, enkä häpeä sitä yhtään. Samoin jotkut parhaat kokemukseni olen kokenut unissa. Unet ovat minulle yhtä tärkeitä kuin valve-elämä.

Mutta pelata ehtii aina, ja nukuttuakin tulee joka tapauksessa. On joitakin asioita joiden vuoksi lykkään pelituokioita, peruutan psykologin tapaamiset, ja jopa herään kesken unien: Ystävien tapaaminen. Tosin useimmat ystäväni asuvat hyvin kaukana, eri puolilla maailmaa, ja lähelläkin asuvia tulee nähtyä harmillisen harvoin. Mutta arvostan jokaista hetkeä jonka vietän heidän seurassaan.

Varmasti siis kuolemani hetkellä tulen toivomaan(jos minulle jää aikaa ajatella mitään) että olisin viettänyt enemmän aikaa ystävieni ja läheisteni parissa.
Kumma että vasta tuo teksti herätti tuohon ajatukseen, vaikka kuolema onkin keskeisin osa elämänkatsomustani, ja pohdin sitä lähes päivittäin.
Yleensä mietin miten äärimmäisen hauras olento ihminen on. Kuolema voi yllättää kenet ja milloin tahansa. Kompastuminen ja kallon lyöminen kaakeliin riittää, tai väärään kurkkuun eksynyt ruokapala. Syöpää esiintyy nuorillakin ihmisillä. Ja vaikka kuinka varovaisesti ja terveellisesti eläisimme, aina lopulta Hän korjaa meidät jokaisen.

Toisaalta en ole aivan täysin varma siitä mikä oikeastaan on lopullinen kuolema. Me elämme monella muullakin tapaa kuin fyysisesti. Enkä nyt puhu sielusta.
En ole hyvä selittämään puoliksi muotoutuneita ajatuksia. Joten annan esimerkin: Minulle rakastamani fiktiiviset hahmot ovat elossa. Eivät fyysisesti sillä tavalla kuin elävät ihmiset, mutta jollain tapaa elossa kuitenkin.
Koen myös itse eläväni kirjoitusteni ja sanojeni kautta, sekä niiden ihmisten mielissä jotka ajattelevat minua. Mistä pääsen toiseen esimerkkiin: äskettäin keskuudestamme poistuneeseen Michael Jacksoniin.
Itse en ollut fani, eikä uutinen ensin juurikaan koskettanut minua. Sitten huomasin että monet ystävistäni ja tuttavistani rakastivat Jacksonia suuresti. En vieläkään osannut surra minulle tuntemattoman tähden kuolemaa, mutta surin heitä joille tuo kuolema oli raskas isku. Ja suru sai minut ajattelemaan, ja pitkälti sen takia aloin kirjoittamaankin tänään.

Michael Jackson ELÄÄ.
Hänen fyysinen ruumiinsa tuli tiensä päähän eikä tule enää koskaan laulamaan, mutta se ruumiin ulkopuolinen osa hänestä jatkaa elämistä vielä pitkän aikaa. Miljoonat fanit ympäri maailman muistelevat häntä ja kuuntelevat hänen levyjään.
Hänellä tulee olemaan ihailijoita vielä seuraavien sukupolvien keskuudessa, aivan kuten mekin ihailemme vielä Louis Armstrongia ja Elvistä, vaikka emme ikinä nähneet heitä elävinä.

En ollut fani, enkä ole vieläkään. En ikinä kuunnellut yhtäkään hänen levyään, mitä nyt radiosta ja telkkarista sattui tulemaan. Mutta tavallaan ihailen häntä. Ihan vähän.(en pahemmin ihaile ei-fiktiivisiä henkilöitä)
Koska: Jackson ei viettänyt elämäänsä makaronia mässäten ja animea tuijottaen.(haw haw, länsimaissa ei pahemmin tunnettu animea vielä hänen nuoruudessaan)
Hän teki jotain. Hän teki paljon. Inspiroi miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Kuinkahan moni päätti ryhtyä muusikoksi juuri hänen esimerkistään? Monilla kirjailijoilla on ollut minuun sama vaikutus.
Varmasti Jacksonkin olisi toivonut että hänellä olisi ollut enemmän aikaa. Mutta harvapa meistä ehtii tehdä elämänsä aikana kaikkea mitä oli suunnitellut, hän ehti kuitenkin tehdä enemmän kuin useimmat meistä.
Jos minä kuolisin nyt fyysisesti, olisin kokonaan unohdettu viimeistään kun viimeinen ystäväni kuolee. Aika näyttää saanko ikinä tehtyä mitään mikä tallentaisi minut ihmiskunnan muistoihin. Tosin se ei ole varsinainen syy miksi haluan tehdä jotain.(kirjoittaa kirjan) Ehkä selitän siitä joskus.

Nyt pelaan sega-emulaattorilla Michael Jackson's Moonwalkeria, se on tämän makaronia syövän nörtin tapa nostaa hattua.

http://www.youtube.com/watch?v=zrIsUGurwCY

Mukavan häiriintynyt video. Tykkään musiikkivideoista jotka tuntuvat kertovan jotain tarinaa, ei kuitenkaan välttämättä liian ilmiselvästi. Tulkinnanvaraa pitää jäädä.

No vittu, menin sittenkin ihastumaan elävään ihmiseen: http://www.youtube.com/watch?v=R1Q1Jeh8dxY kiitos vain #ztjv
Mahtava ruokahalu. :)

Tämän kuukauden ihastukset/obsessiot:

Fiktiivisiä hahmoja:
Bunnie Rabbot sarjakuvasta Sonic the Hedgehog
Klan Klein(tai Klan Klan, kirjoitusasu vaihtelee) animesarjasta Macross Frontier.

Eläviä ihmisiä:
Ei yhtään

Pitäisikö huolestua tästä kehityssuunnasta :D Ennen ihastuin joka toiseen vastaantulijaan, mutta nykyään mielenkiintoni kohdistuu yhä suuremmassa määrin fiktiivisiin hahmoihin. Ja nuo olivat siis vain kuluneen kuukauden ihastukset, voisin joskus väsätä listan kaikista hahmoista joihin olen lätkässä. Niitä on paljon.