IRC-Galleria

[16:23] <ZerOmega> M
[16:23] <ZerOmega> C
[16:23] <ZerOmega> A

[17:03] <Juntti> A
[17:03] <Juntti> N
[17:03] <Juntti> A
[17:03] <Juntti> L

[17:17] <ZerOmega> Y
[17:17] <ZerOmega> T
[17:17] <ZerOmega> I
[17:17] <ZerOmega> C
[17:17] <ZerOmega> A
[17:17] <ZerOmega> L
[17:17] <ZerOmega>
[17:17] <ZerOmega> T
[17:17] <ZerOmega> H
[17:17] <ZerOmega> I
[17:17] <ZerOmega> N
[17:17] <ZerOmega> K
[17:17] <ZerOmega> I
[17:17] <ZerOmega> N
[17:17] <ZerOmega> G

[18:29] <RevPulppu> Y
[18:29] <RevPulppu> T
[18:29] <RevPulppu> I
[18:29] <RevPulppu> C
[18:29] <RevPulppu> A
[18:29] <RevPulppu> L
[18:29] <RevPulppu> ?

[18:29] <Evangel_> A
[18:29] <Evangel_> n
[18:29] <Evangel_> a
[18:29] <Evangel_> l
[18:29] <Evangel_> y
[18:29] <Evangel_> t
[18:29] <Evangel_> i
[18:29] <Evangel_> c
[18:29] <Evangel_> a
[18:29] <Evangel_> l

[18:29] <RevPulppu> A
[18:29] <RevPulppu> H
[18:29] <RevPulppu> !

(kuva Carmageddonista)

Minun ei pitäisi pelata Burnout Revengeä. Voin vain kuvitella miten hallaa tekee sydämelle olla tunnin, parin pelisession ajan jatkuvasti VALTAVAN RAIVON kourissa.

Parhaimmillaan se on ihan vitun ihan ihana ja tyydyttävä peli. Xboxin ostettuani etsin pitkään jotain itselleni sopivaa autopeliä, mutta ne olivat vain toinen toistaan paskempia. Project Gotham Racing, Need for Speed Underground, Need for Speed Underground 2, Forza Motorsport.. varmaan ihan kivoja niille jotka tykkäävät autoista, mutta minä en. Quantum Redshift oli paras, semmoinen Wipeoutin tyylinen jossa huristellaan omituisilla avaruusmopoilla, mutta siihenkin kyllästyi nopeasti.

Inhoan autoja, mutta tykkään kaahailusta. Carmageddonit olivat minulle aika täydellisiä pelejä silloin aikanaan. Carmageddon 2 päihittää nykyajan autopelit hyvin monessa suhteessa. Esim onko se niin vitun vaikea antaa pelaajan etsiä oikoreitit ihan vapaasti, melkein joka ikisessä autopelissä kun radat ovat neulantarkkoja viivoja joiden ympärillä oleva pelimaailma on pelkkää maisemaa, silmänlumetta.
Carmageddonissa oli laajat ympäristöt joissa radat kulkivat, ja sait joko mennä kiltisti rataa pitkin tai lähteä tutkimaan maailmaa ja ajamaan ihmisiä(ja eläimiä) lyttyyn.
Vahingonmallinnus oli myös upea Carmageddonissa(ainakin kakkosessa), autot menivät ihan palasiksi ja jopa kohtuu realistisen oloisesti. (epärealistisen kestäviä ne silti olivat)

Ja Carmageddon ykkösen Die Anna oli ensimmäisiä pelihahmoja joihin ihastuin. Siitä huolimatta että hän oli pelkkä naama vasemmassa ylälaidassa joka ilmeili häijysti ja heitti kommentteja kun ajoimme ihmisten päälle tai runttasimme vastustajaa oikein kunnolla.
"Psychopathic stunner. Born in a body bag and raised in a morgue."
Tuon enempää ei hahmon taustoista kerrottu, hän oli lähinnä naispuolinen vastine Max Damagelle, mutta perkele että ihastuin häneen.

Carmageddonien jälkeen olen tosiaan etsinyt minulle sopivaa autopeliä. Monen huonon ostoksen jälkeen Burnout Revenge on ehkä lähimpänä sitä mitä olen halunnut. Ensinnäkin se on todella agressiivinen, peli kannustaa runnomaan vastustajia, ajamaan vastaantulijoiden kaistalla ja tekemään kaikkea muuta järjetöntä. Ja se näyttää ja tuntuu todella hyvältä. Ajotuntumaa ei ole pilattu turhalla realismilla, eli käsijarrun käyttäminen 300km tuntivauhdissa ei saa autoa pyörimään typerästi jorpakkoon kuten kaikissa "oikeissa" autopeleissä minulle aina käy.

Mutta siitä huolimatta se on liian vaikea minulle! AAARGH! Sama piirre mikä pilasi sinällään ihan kivan Need for Speed Undergroundin: teet YHDEN PIENEN VIRHEEN pitkässä kisassa niin se on siinä, pakko aloittaa alusta koska et enää millään saa aikarajaa kiinni. Ja minä teen paljon virheitä huolimatta siitä miten helppo pelin autoja on ajaa. Se on äärimmäisen vittumaista.

Ja kolarikisat vasta onkin toteutettu vittumaisesti. Sinällään idea on todella mahtava, joskin joidenkin mielestä(ei minun) ehkä moraalisesti arveluttava: pelaajan on aiheutettava mahdollisimman paha ketjukolari. Kuulostaa hauskalta jos olet kaltaiseni sairasmielinen yksilö.
Mutta miksi miksi miksi se on pitänyt toteuttaa niin päin persettä.

Esim startti. Ei voi vain lähteä normaalisti ajamaan, vaan lähtönopeus määritellään jollain typerällä mittarilla jossa pitää painaa nappia kaksi kertaa. En vieläkään tajua miten se toimii, mutta jos painat väärin niin auto posahtaa siihen, tai saat vain etanavauhdin. Typerää.
No sitten kun auto lähtee liikkeelle niin sitä et saa hidastamaan millään ja ohjauskin tuntuu olevan vaikeampaa kuin tavallisessa pelissä.
Tarkoituksena on saada oma auto rysäytettyä keskelle liikennettä niin että mahdollisimman moni törmää siihen, ja hyvä juttu jos saat matkalla vähän kolaroitua ja tuotua näin vielä lisää esteitä liikenteelle. Autosi posahdettua sen liikerataan voi rajallisesti vaikuttaa, mikä on ihan kiva.
Alalaidassa mittari joka täyttyy mitä enemmän kolaria tulee, ja sen ollessa täynnä pääset käyttämään Crashbreakeria, taas yksi sinällään kiva ominaisuus joka on tehty päin vittua.

Siis: Crasbreaker antaa sinun räjäyttää autosi uudestaan ja aiheuttaa suunnatonta vahinkoa ympäröiville autoille. Autosi myös lentää taas ilmaan ja voit ohjata sen päin muita autoja.
MUTTA VOI VITTU. Mittarin täyttyessä käynnistyy muutaman sekunnin ajastin jonka aikana mittari tyhjenee nopeasti, ja sinun täytyy rämpyttää b-näppäintä ihan vitun nopeasti saadaksesi sen taas täyttymään, tai muuten räjähdyksestä tulee vain pieni lässähdys. Mitä järkeä?

Ja jos kolari meneekin päin persettä, kuten se usein menee, ja haluat aloittaa alusta, niin siinä meneekin ihan vitun pitkä aika. Kamera nimittäin lähtee valumaan hitaasti kolaripaikalta takaisin starttipaikalle, jonka jälkeen vielä muutaman sekunnin latausaika. Mitä pidempi rata sitä pidempään kameralla tietysti kestää rollaattorinsa kanssa. Taas kysyn että miksi vitussa.
Ilman näitä pieniä ärsyttävyyksiä olisin tykännyt kolarikisoista valtavasti, nyt ne ovat vain välttämätön paha.

Entä muut pelimuodot? Traffic Attackiin ihastuin heti. Siinä vain rymistellään eteenpäin ja runnotaan mahdollisimman paljon muuta liikennettä, tästä kun saa lisää aikaa ja turboa autoon.
Tavalliset kisat ovat myös kivoja, kolaroiminen kun on toteutettu perhanan tyylikkäästi. Esim kun kiilaat viereisen pelaajan tolppaan, tulee hieno kamerahidastus ja peli väläyttää jonkin höperön nimen tuolle nimenomaiselle kolarille. Koska pelaan peliä suomenkielisenä, nimet ovat todella omituisia, esim "Tukkijätkä tuulettaa". Mutta se on valtavan nautinnollista.

Road ragessa ei sitten kisatakaan maaliinpääsystä, vaan tarkoituksena on kolaroida kilpailijoita mahdollisimman paljon. Tämä on lempimoodini, ja harmittaakin että näitä kisoja on varsin vähän.

Kaikista vittumaisin pelimoodi on ns. boostikisa, eli tavallinen aika-ajo. Se on juuri se moodi jossa ei sallita yhden yhtäkään virhettä jos haluat sen typerän kultamitalin, ja lisäksi täytyy muutenkin ajaa täydellisesti. Välttämätön paha, kuten kolarikisatkin.
Jos olisi joku cheatti jolla saisi välittömästi kaikki autot ja kisat avattua, olisin naputellut sen aikaa sitten. Haaste ei kiinnosta vitun pätkää enää sen jälkeen kun on vittuuntunut kymmeniä kertoja johonkin samaan typerään kohtaan. Enpä kyllä muutenkaan etsi peleistä haastetta, vaan kokemuksia ja hauskanpitoa.

Ja tämän on pakko olla epäterveellistä, niin väkevästi tämä minuun vaikuttaa. Äsken pelatessa huomasin nojaavani eteenpäin kaikki lihakset jännittyneenä, veri kohisten päässä, ja KARJUIN kurkku suorana aina kun kömmäsin, ja NAUROIN vielä kauheammin aina kun sain vihollisia runtattua, ja HUUSIN JA ÖRISIN kun pääsin ensimmäisenä maaliin. Fiilis oli kuin salitreenin tai painin jälkeen. Siis hyvä fiilis, kun nyt kerrankin voitin kolme kisaa peräkkäin.
Pelit herättävät minussa aina voimakkaita tunnekuohuja. Negatiivisia silloin kun peli on paska tai en osaa pelata, mutta hyvien pelikokemusten aiheuttamat positiiviset tunteet saavat kaiken tuntumaan sen arvoiselta.

Tuli mieleen että pelkoa pidetään yleensä huonona tunteena, mutta joitakin pelejä pelaan juuri sen vuoksi. Mutta siitä voisi kirjoittaa toiste, tästäkin tuli taas ylipitkä jauhanta. Piti vain vähän raivota Burnoutin vittumaisuudesta.

Ainiin. Carmageddonista on myös sarjakuva. http://www.tozzer.com/carm/1.htm

Vietän juuri aikaa ihastukseni kanssa, joka siis tällä kertaa on N.I.C.W. niminen ase pelissä Red Faction 2.

Huomasin ihastuvani sangen harvoin aseisiin. Huom: aina pelien aseisiin. Oikeassa elämässä en pidä tuliaseista.
Tämä nimenomainen kaunokainen ampuu luotien lisäksi kranaatteja, ja näyttää vihollisten sijainnin seinien läpi. On paljon vähemmän yksinäinen olo taistelun ryskeessä kun hän on seurana. <3

Olisikin edes kyseessä älyllinen hahmo, joku joka juttelisi ja esittäisi kommentteja, mutta kyseessä on pelkkä pyssy. :D

Tämä on sitä roolipelaamista: kyyristelen maagien killan lattialla jotta sneak-taito nousee. Aiemmin pyörin ympyrää siinä lattialla, mutta huomasin että paikoillaan oleminenkin riittää kunhan piiloudun onnistuneesti.

Eilen harjoittelin speechcraftia johonkin viattomaan kansalaiseen. Tunkeuduin häneen kotiinsa ja lausuin kohteliaisuuksia loputtomiin. Suurimman osan ajasta epäonnistuin ja hän vihasi minua, mutta aina välillä sutkautus onnistui ja taito nousi. Kun olin tarpeeksi hyvä, aloin provosoimaan ja hän hyökkäsi kimppuuni. Puolustin itseäni, jonka jälkeen ryöväsin kaikki hänen tavaransa ja vaatteetkin päältä.

Nyt pitkä vuorokausi on ohitse, aika mennä nukkumaan. :) Nukahtamista odotellessa luetaan vähän matkaa Walter Moersin mainiota kirjaa Uinuvien kirjojen kaupunki. Suosittelen kaikille, erityisesti jos pidätte kirjoista.

Hyvää yötä.

Puoli yhdeltätoista The Big Bang Theory jatkuu, lasissa halpaa skottilaista mitättömän pieni tilkka, valvomistunteja jo yli 24. Olen entistä ihastuneempi tuohon tiedenaiseen.

Selasin tuossa mesen logeja etsiessäni yhden uneni päivämäärää, ja olen näköjään heitellyt ihmisille lainauksia kirjasta Bill linnunradan sankari robottiorjien planeetalla.



-"Pengohan nyt kapteeni Blyn taskut ja ota niistä kaikki huumeet ja tuo ne minulle. Kun hän herää, hänellä on luultavasti sitä lisää jossain piilossa, mutta tällä pääsemme ainakin alkuun."
Virhe penkoi puhuessaan Billin varuskassia ja näytti voitonriemuiselta löydettyään Billin viinapullon jäännökset. "Ja teidän raataessanne minä aion ottaa hiukan kiinni teitä narkkareita ja juoppoja. Töihin!"

- Nouseva aurinko valoi lämpimiä säteitään nukkuvan Billin sänkisille kasvoille. Hän murahti ja avasi toisen silmänsä. Hän katui sitä heti ja läimäytti silmänsä kiinni niin että narahti kun valo iski hehkuvan kuuman jääpuikon hänen alkoholissa lionneisiin aivoihinsa.

-Ihmiset vetäytyivät taaemmas metallisen joukon lähestyessä ja pyyhkivät huonetta ansaan joutuneen eläimen silmin. (se oli varsin tukalaa ansaan joutuneelle eläimelle.)

-"Siinäkö kaikki?" Meta kysyi ääni ivaa tihkuen. Hän pyyhkäisi ivan leualtaan.

-"Tervetuloa, vieraat", se narahti, "Onnen maille. Minä olen teidän isäntänne, Onni, ja nämä ovat minun maitani."


Ja samassa kirjassa oli myös häpeämättömän hyvää cyberpunk-parodiaa. (lukekaa Neurovelho niin tajuatte)

-Cyn mielestä elämä maistui vanhalta sikarintumpilta. Niin pitikin. Hän pureskeli sellaista. Sylki sen ulos. Hän tyhjensi tuhkat halkeilleesta muovimukista. Pudotti sen. Murskasi sen piikkikorkonsa alle. Tuomion päivä. Päätös.

-Romukauppias nojaili hävyttömästi kaupan ikkunan mielipuolisesti lohkeilleisiin sirpaleisiin.

-Kuvaruutu leimahti vastenmielisesti elämään, ja käsittämättömiä merkkejä sinkoili sen poikki.
"Siinä se on."
"Ei tuosta saa selvää."
"Ei, ellet ole saanut koulutusta. Tuossa on kolmonen, tuossa seitsemän." Naisen silmät laajenivat hänen ihmetellessään Cyn vanhoja oppeja.

-Kun Cyn ääni haipui kuulumattomiin, jäljelle jäi vain hiljaisuus. Kertomus oli lopussa. Hänen yleisönsä ei huomannut sitä, koska kaikki olivat uupumuksesta heikkoja ja olivat hänen äänensä tuudittamina vajonneet sikeään uneen. Eipä silti, ei hän itsekään huomannut sitä, sillä hän oli napsinut pillereitä koko ajan puhuessaan ja oli nyt aivan pilvessä.


Loistava kirja. Kaikki Bill-kirjat ovat. Äkkiseltään voisi luulla halvaksi scifihömpäksi, mutta se on oikeasti älykästä parodiaa. Ja kaikista eniten siinä tehdään pilaa armeijasta ja ihmiskunnasta.

Itkin kaverille nörttiahdinkoani, ja hän sai minut paremmalle tuulelle:

"And you can be a "general" nerd, you don't have to specialise in one field. People who know every Star Trek episode by heart may be impressive when discussing Star Trek, but they are weak in other fields of nerditude."

:') Totta. En ole missään asiantuntija, mutta omaan perustiedot monesta asiasta.(no lähinnä pelien ja sarjakuvien maailmoista, mutta asioita nekin)
Olen kuin roolipelissä perushyvä hahmo joka keskittyy tasaisesti kaikkiin taitoihin. Paitsi että sellaiset hahmot ovat yleensä aika perseestä.. Enkä ole kauheasti roolipelejä vielä pelannut.
Falloutissa(puhun aina kakkosesta) ehtii kyllä pelin aikana kehittyä mestariksi kaikessa. Nyt aloittelin Morrowindia, ensimmäinen pelikerta menossa. Saa nähdä miten se sujuu. Sekin on niin mahtava peli että siitä voisi kirjoitella vaikka kuinka mielipuolista ja väkivaltaista fanficiä, kunhan maailma käy ensin tutuksi. :)
(ja lanka karkaa taas)

Joskus kävi mielessä että Grand Theft Auto -peleistä olisi mahtava kirjoitella tuollaista. Mutta sitten toisaalta, siinä pelihahmo on väkisinkin rikollinen ja murhaaja. On paljon hauskempaa kierouttaa maailma alkuperäisen tarkoituksen vastaiseksi.(ei, ei olisi hauskaa tehdä GTA:n hahmoista kilttejä partiolaisia. ei vain olisi)
Falloutissa tosin ei, kuten olen maininnut, hahmon luonteeseen paljoa puututa, vaan se jää pelaajan vastuulle. Voit olla pasifistinen diplomaatti tai agressiivinen tappaja(o/), miten tykkäät.

Mitä taas selitän? Mistä edes aloin selittämään? Argh. Valvomisesta tämä johtuu. Palaan tuon sarjan pariin.

-"I'm not jealous. I'm just a little concerned for her... I didn't like the look of the guy she was with."
-"Because he looks better than you?"
-"Yeah."

Jep. |: Huudan kaiken aikaa ääneen "tuo on niin tuttua!" ja napsuttelen sormiani.(en tiedä miksi napsuttelen) Naapurit varmaan luulevat että täällä on terapiaistunto.

Ja olen kirjoitellut aika ennätysmonta merkintää tänään. o_O