IRC-Galleria

Haluaisin rakentaa koneen jolla olisi vain yksi tarkoitus. Siinä olisi tehokas kaiutin ja nappula, ja nappulaa painaessa tämä kappale alkaisi soimaan:

Painaisin nappulaa aina kun onnistun jossain, tai tulen iloiseksi jostain, tai kun vain haluan piristyä.

Keitin juuri parasta kahvia aikoihin.

Viime aikoina olen käyttänyt enimmäkseen pressopannua, kun jostain syystä mutteripannuni on alkanut jättämään alumiinin makua melkein joka annokseen. Mutta en tiedä mitä teen väärin kun pressopannun tuotos on alkanut maistumaan laihalta. Joten pyyhin pölyt ikivanhasta halpis-espressokeittimestäni, töräytin sillä yhden annoksen ja pressolla toisen, ja yhdistin tökötit. Tulos oli tosi hyvää, siitäkin huolimatta että seassa oli ikivanhaa jääkaapissa pahentunutta kofeiinitonta kahvia. (pakko laimentaa kahvia jollain etten saa liikaa kofeiinia.)



Nyt voisi mennä sumuttamaan aivoja Deadly Premonitionin pariin. En ole vieläkään ihan varma haluanko uhrata 20 tuntia elämästäni sen parissa, mutta annetaan nyt ainakin tunti, pari vielä.

Lisää sarjakuvaa ennen kuin käyn nukkumaan.




Tajusin myös juuri että olen viime aikoina spämmäillyt vähän väliä irc-gallerian blogiin. Syytä en tiedä, joten varmasti se johtuu mystisistä energiakenttien häiriöistä kuten kaikki muukin minkä syytä ei jaksa miettiä.

Seuraa nuorison suosimaa ja kaikkien muiden vihaamaa itsediagnosointia: On nipin napin mahdollista että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja tällä hetkellä kokemani tila on äärimmäisen lievä versio maniasta. Päätös ei tällä kertaa perustu vain omaan perstuntumaan, vaan lääkärinikin on väläytellyt tätä mahdollisuutta jo vuosien ajan, mutta koska hän "ei ole diagnoosikeskeinen", en ole saanut varmaa mielipidettä.

JOS minulla onkin kaksisuuntainen, en ole varma haittaako se. Nämä maniat, jos ne sitä ovat, ovat parhaita hetkiäni, eikä näissä olotiloissa ole juurikaan haittapuolia. Syvään juurtunut laiskuuteni ja melkein täydellinen kunnianhimon puute estävät minua tekemästä sellaisia uhkarohkeita juttuja joita maaniset henkilöt kuulemma normaalisti tekevät. Minä vain kirjoittelen laveasti yksityiselämästäni irc-galleriaan.

No, sillä ei loppujen lopuksi ole väliä mikä minua vaivaa. En kuitenkaan aio nauttia tähän mitään lääkitystä, ja koen että mikä tahansa diagnoosi määrittää minua yhtä paljon tai vähemmän kuin vaikkapa jonkun irc-galleriayhteisön jäsenyys. Tärkeää on että minulla on pitkästä aikaa perhanan hyvä olo.

VITTU. Kannatti unohtaa melkein tyhjä mehupurkki viikoksi pöytään. Hörppäsin siitä äsken, suu täynnä leipää, mehu jo kivasti hapantuneena. Opinpahan siivoamaan.

Olisi pitänyt olla nukkumassa jo tuntikausia sitten mutta internet. Yhteen aikaan huijasin itseäni että viettäisin muka vähemmän aikaa koneella jos surffailen miniläppärillä ja mokkulan varassa, tämä kun on hitaampi kuin iso kone ja messengerikään ei toimi. Mutta sitten totuin tähän liikaa ja nyt tämä on melkein syrjäyttänyt pöytäkoneen, ja ainoana seurauksena on että olen vain vähemmän sosiaalinen kuin ennen.

Tänään minua on valvottanut:

Yritän päättää vihaanko tuota henkilöä vai tykkäänkö hänestä. Olin jo kallistumassa vihaamisen puolelle mutta tuo kahviaiheinen video keikautti vaakani.

Ei siinä vihassakaan olisi ollut mitään henkilökohtaista, olen vain luonnostani nyreä "hauskoja" youtube-persoonia kohtaan. Mutta silloin kun joku saa minut oikeasti nauramaan, niin helkkari, ehkä voin hellittää yrmistelyäni vähän.

Parin tunnin pelaamisen perusteella Deadly Preminition on... omalla tavallaan aika hurmaava. Tosin luultavasti tykkään siitä vääristä syistä.

Pälätystä: Minulle hyvä pelikokemus voi rakentua monista eri tekijöistä. Yksi niistä on se, kun omituisia, typeriä juttuja tapahtuu, ja hahmot eivät kiinnitä asiaan mitään huomiota. Tämä siksi, että osa minusta ottaa fiktion aina vakavasti, ja täten omituiselta tuntuvat asiat aiheuttavat hämmennystä aivoissani.
Skyrimissa minusta on hauskaa juosta pöydällä ja potkia astiat ja juustot nurin, koska minusta olisi hupaisaa jos oikeassa elämässä joku tekisi niin ja kaikki reagoisivat yhtä ilmeettömästi. (tajuan miten tyhmältä tuo kuulostaa.)


"Heh."

Luonnollisesti suurin osa peleistä aiheuttaa tämän kaltaista hauskuutta, ihan vain siitä syystä että ei ole vielä mahdollista tehdä pelejä niin että hahmot reagoisivat kaikkeen realistisesti. Arvatkaa mikä oli parasta Hitman: Blood Moneyssa? Pyöriä paikallaan. Koska se oli hyvin epäsopivaa ja epätodennäköistä käytöstä herra Neljäseiskan kaltaiselle kaverille.

Kyllästytin aikoinaan kaikki Thief - Deadly Shadows "fanficeilläni", joiden pohjimmaisena ideana oli samanlainen lapsellinen ilo jota sain pelin päähenkilön epäkorrektista käytöksestä. En voi liiaksi korostaa miten paljon hupia saan sellaisesta.

Asiaan. Deadly Premonition on tehty tällaisesta kamasta. Ensinnäkin, päähenkilö käyttäytyy normaalistikin täydellisen omituisesti. Hän puhuu (ääneen) mielikuvituskaverilleen, ennustaa tuijottamalla kahvikuppiin, ja on muutenkin kummallinen. Muut hahmot ovat järjestään melkein yhtä omituisia.
Noniin, voisi luulla että se veisi minulta ilon kun peli tekee itsestäänkin kaiken kummallisesti, mutta ei se yllättäen vie. Jos kyseessä olisi piirrossarjamainen hassunhassu maailma, mikään ei ehkä hetkauttaisi, mutta koska kyseessä on (ainakin olevinaan) realistinen maailma, yhtälö on tarpeeksi ristiriitainen pitääkseen tuon tietyn osan aivoistani jatkuvassa hämmennyksessä. Se on kivaa.

Tietysti, peliin kirjoitetun omituisuuden lisäksi saan myös vapauden sekoilla omin päin. Hienointa äskeisessä pelituokiossa oli - ei suinkaan hupsujen zombien ammuskelu vaan se kun kaahailin ja törttöilin autolla pitkin kaupunkia, ilman että kyydissä olleet sheriffi ja apulaissheriffi reagoivat asiaan mitenkään. Hihittelin kuin vajaaälyinen.

Jep, käytin 350 sanaa kertoakseni miten paska huumorintaju minulla on. Ei liene yllätys että asun yksin.

Tänään ajattelin ajelehtia tuntemattomille vesille ja kokeilla Deadly Premonitionia. Löysin senkin gamestopista aivan pilkkahintaan joskus kuukausia sitten, mutta olen vain lykännyt pelaamista, osittain siksi että se on kuulemma Maailman Paskin Peli, vaikka kuulemma myös Niin Paska Että Se On Hyvä.

Yleensä näissä tapauksissa joita 90% vihaa ja 10% rakastaa, jakaudun aika tasaisesti jompaan kumpaan leiriin, joten en osaa arvioida tulenko pitämään tästä höyryävästä kasasta.

Kohta se kuitenkin nähdään.

Tuli hinku ostaa hajuvesiä.

Itselleni.

...en tiedä mitä minulle on tapahtumassa. Mutta hauskaa minulla on.

Luin toistaiseksi viimeisen Black Companyn loppuun yöllä. Ei voinut lopettaa kun oli enää ihan vähän jäljellä, paitsi että jotenkin se pieni nippu sivuja kesti vielä pari tuntia ja kertoi tarinaa vielä tosi pitkälle ja yllätti useasti vaikka luulin kaiken olevan ohi. Voi vittu mitä tunteiden vuoristorataa tuo kirjasarja on aiheuttanut, vaikka kertookin enimmäkseen rumista ja ilkeistä miehistä jotka eivät näytä tunteitaan. Minä itkin ja nauroin sitten heidänkin puolestaan.

Vaan upea matka se oli. Piti otteessaan loppuun saakka, enkä missään vaiheessa arvannut mitä seuraavaksi tapahtuu tai joutunut pettymään hahmojen idioottimaisuuteen.(=yleisimpiä ongelmia useimmissa fantasiakirjoissa.)


(© De-Prime)


"You feel guilty. You wonder why him and not me, then you're glad it was him and not you, then you feel guilty. Soldiers live. And wonder why." - Croaker.