IRC-Galleria

Ei ole paljoa kerrottavaa tästä maailmasta.
Taivas on täällä päivisin aina ankean harmaa, menneiden aikojen tehtaat ja sodat ovat samentaneet ilmakehän lopullisesti.
Auringon laskiessa taivas yhä liekehtii karmiininpunaisena, kuin muistaen yhä tulen ja veren loisteen.
Yöt ovat nykyään aina lohduttoman pimeitä. Ainoa taivaalta loistava valo tulee silloin satunnaisista salamoista, myrskytkin ovat käyneet yhä tavanomaisemmiksi.

Astelen rappioituneen kaupungin katuja. Mietin millaista täällä mahtoi olla ennen loppua. Sanomalehdet ja roskat enää peittävät katua.
Saavun entiselle kauppakadulle. Rikotut näyteikkunat ammottavat tyhjinä, kaikki käyttökelpoinen ja kelpaamatonkin ryöstettiin jo kaaoksen ensimmäisinä päivinä. Kaikki on tapahtunut hyvin nopeasti.
Lähestyessäni kumolleen kaatunutta jäätelövaunua jokin rottaa muistuttava surkea olento ilmestyy sen sisältä ja juoksee tiehensä.
Istun kadunvarren penkille ja katselen sen perään kunnes se katoaa.
Suljen silmäni ja keskityn kauas menneisyyteen.

Näkymä kadusta avautuu mieleeni, nyt näyteikkunat ovat ehjät ja katu on täynnä elämää, on helteinen kesäpäivä.
Terasseja on pystytetty ravintoloiden eteen ja olut virtaa. Jäätelövaunu on pystyssä ja viiksekäs kauppias kokoaa juuri tötteröä. Kaksi nuorta tyttöä istuu suihkulähteen suihkulähteen reunakivellä jäätelöä syöden ja nauraen.
Ryhmä miimikoita esittää mykkää näytelmäänsä keskellä kävelykatua. Heidän näkemisensä karmii minua jollain oudolla tavalla. Ei se johdu heidän esityksestään, he ovat oikein taitavia. Mutta nuo valkoiset, ilmeettömät kasvot tuovat mieleeni kammottavia asioita vaikka en uskokaan että se on heidän tarkoituksensa.

Vieressäni penkillä istuu nainen sanomalehteä lukien. Hänellä on aurinkolasit ja hän on sitonut hiuksensa huivilla. Kumarrun lähemmäs nähdäkseni lehden päivämäärän sillä en ole varma kuinka kauas menneisyyteen mieleni on minut kuljettanut.
Ei pelkoa että nainen aistisi läsnäoloni, hän on kuollut jo aikoja sitten. Tämä on vain muistoa, kuin elävää kuvaa.
Hyvin elävää itseasiassa, pystyn haistamaan hänen parfyyminsa ja piparmintun tuoksun hengityksessä. Hikipisarat valuvat hiljaa hänen rintojensa väliin mutta kuumuus ei vaikuta häiritsevän häntä. Hän on täysin keskittynyt lukemaansa.

"...kiistää huhut levottomuuksista..." ehdin lukea otsikkoa ennenkuin hän kääntää sivua.
Yläreunassa lukeva päivämäärä kuitenkin paljastaa että näkemäni aika on lähellä loppua. Ehkä kymmenen vuotta, korkeintaan niin kauan on enää aikaa.
Sivelen naisen hiuksia vaikka tiedänkin ettei hän voi kuulla tuntea kosketustani. Mietin millainen hänen elämänsä mahtaakaan olla.
Aurinkolasien takia en näe hänen silmiään, mutta hän ei näytä vanhalta, ehkä muutaman vuoden yli 20 vuotiaalta. Odottaako rakastava poikaystävä tai aviomies häntä jossain? Onko hänellä lapsia? Kuinka paljon hän tulee menettämään sodan syttyessä?
Tai on jo menettänyt, muistutan itselleni. Vuosia sitten. Kosketan vain kummitusta. Kurkkuani kuristaa yhtäkkiä ja mieleni tekee itkeä.
Katsahdan takaisin suihkulähteelle. Jäätelöä syöneet tytöt ovat lähteneet. Kaikki alkaa näyttämään harmaammalta. Aikani on täynnä.
Kumarrun vielä kerran naisen puoleen ja suutelen hänen korvaansa. Katseeni hämärtyessä olen näkevinäni hänen käännähtävän hämmästyneenä puoleeni ja riisuvan aurinkolasit. En ehdi nähdä hänen silmiensä väriä.

Avaan silmäni taas tuttuun ankeaan maailmaan. Nainen on poissa, samoin kuin jäätelönmyyjä ja kaikki muutkin kummitukset. Poissa on myös auringonvalo.
On viileää, värähdän ja nousen seisomaan. Venyttelen kankeita käsivarsiani ja niskaani, ja ehdin juuri huomata silmäkulmasta kuinka erään toisen kerroksen ikkunan takana verho liikahtaa.
Kylmä hiki nousee iholleni, mutta en anna hermostumisen näkyä käyttäytymisessäni.
Lasken käteni ja olen katselevinani katua eteenpäin, tarkkaillen kuitenkin silmäkulmasta ikkunaa. Ehkä se ei ollutkaan mitään... Ja taas, verhoa raotetaan!
Käännän päätäni sen verran että voin nähdä tarkemmin, mutta saman tien minun on käännettävä katseeni pois. Kasvot ovat painautuneet likaista ikkunaa vasten, ja millaiset kasvot!
En tahdo nähdä enempää. Oli virhe tulla tänne, ajatella jos minut olisi yllätetty uneksiessani menneisyydestä! Mikä houkka olinkaan jättäessäni itseni täysin suojattomana näkyvälle paikalle, onneksi uni päättyi ajoissa.
Hillitsen haluni sännätä juoksuun, sen sijaan lähden tasaista vauhtia kävelemään katua tulosuuntaani. Yritän pysyä rauhallisena vaikka kiihtyneessä mielentilassa kuvittelen jokaisen sivuuttamani oven ja ikkunan taakse rappioituneita olentoja valmiina hyökkäämään kimppuuni.

Älkää käsittäkö minua väärin, minun käy sääliksi verhon takana piileskellyttä ihmisen rauniota, mutta en pystyisi millään tavalla auttamaan häntä. Ainoa apu jota tällaiselle olennolle enää voi antaa, on ampua laukaus hänen niskaansa, enkä pystyisi sellaiseen vaikka minulla olisikin ase.
Hänen silmänsä. Jopa likaisen ikkunalasin läpi kykenin näkemään että niissä silmissä asui vain hulluus, hirvittävä hulluus ja nälkä.
Ei rahtuakaan ihmisyyttä, ei pienintäkään jälkeä inhimillisistä tunteista. Ei edes vihaa, tuota ihmiselle tyypillisintä tunnetta, näkynyt tuossa katseessa. Hän olisi repinyt minut kappaleiksi ilman mitään vihamielisyyttä, tappanut minut vain koska ei tunne muutakaan tapaa kohdella elävää olentoa. Ja tietysti nälän takia.
Tiedän mistä puhun, olen tavannut hänen kaltaisiaan aiemminkin tässän kirotussa maailmassa.

Käännyn juuri kulman taakse satamakadun risteyksessä, kun kuulen oven kolahtavan taaempana. Enempiä miettimättä säntään juoksuun etsien katseellani mitä tahansa piilopaikkaa.Tien toisella puolella on suuri ravintolarakennus jonka pariovet ammottavat auki, turvapaikka.
Hölkkään ravintolan ulkoportaille asti ja pysähdyn katsomaan taakseni. Ei näy ketään, enkä myöskään kuule mitään oman jyskyttävän pulssini lisäksi.
Hengähdän vielä hetken portailla ja aion juuri nousta ravintolan ovelle kun epämiellyttävä haju pysäyttää minut. Käristyvän lihan tuoksu leijailee ravintolan sisältä. En halua tietää enempää, kompuroin kauemmas ovesta ja portaikosta. Oviaukko ei enää tuo mieleeni turvapaikkaa vaan hirviön kidan.
Juoksen taas, juoksen kohti rautatieasemaa josta saavuin useita tunteja aiemmin.
Ennen automaattisesti toimineet liukuovet ovat jo aikoja sitten jumiutuneet mutta väännän niitä hartiavoimin auki kunnes mahdun sisään. En käynyt itse rakennuksen sisällä tullessani, olisi ehkä pitänyt.
Sisäpuolella on joskus ollut kahvila, tyhjät pöydät ja tiski houkuttavat minua jäämään hetkiseksi ja uppoutumaan paikan muistoihin, mutta en uskalla ottaa riskiä.
Astelen peremmälle suureen huoneeseen, lattialla lojuu roskia ja alumiinituoleja, keskellä lattiaa on suuri ruosteenvärinen läntti joka tuoksuu kuivuneelle verelle.
Likaisen lasiseinän rikkonaisista ruuduista puhaltava ilmavirta liikuttelee hiljaa roskia, ja jotain katonrajassa roikkuvaa joka kilahtelee hiljaa hämärässä. Katson ylös ja järkytyn, mutta tarkemmin ajatellen näky on ehkä enemmän surullinen kuin kauhistuttava.

Alaston, riutunut nainen riippuu korkealla ketjujen varassa. Ei epäilystäkään että hän on kuollut, lattialla oleva veri on hänestä vuodatettu. Anorektisen vartalonsa lisäksi hänessä ei kuitenkaan näy mitään silmiinpistäviä säteilysairauden merkkejä, eikä hänen kuolemastaan voi olla montaa päivää aikaa. Kaupungissa saattaa siis yhä olla muutakin asutusta kuin rappio-olennot, joskaan en ole varma ovatko he sen miellyttävämpiä päätellen siitä mitä tälle naiselle on tehty. Selvää on kuitenkin että rappiomutantit eivät ole nostaneet häntä tuonne ylös ja viiltäneet hänen kurkkuaan auki, tämä on tietoisen ihmisen työtä. Värähdän.

Nämä mietteet eivät tee oloani yhtään turvallisemmaksi, ja vaikka en edelleenkään kuule takaa-ajon merkkejä, haluan päästä nopeasti pois täältä. Vilkaisen korkealla olevaa kelloa, ikäänkuin tavan vuoksi, sillä se on ollut pysähdyksissä ikuisuuden. Taas tunnen houkutusta uppoutua paikan muistoihin, herättää uinuvat kummitukset. Päätän että palaan tähän kaupunkiin vielä jonain päivänä, ja otan selvää miksi tuntemattoman naisen oli kuoltava noin kauhealla tavalla.
Huoneen perällä toiset liukuovet ovat valmiiksi auki ja astun asemalaiturille. Kauaa ei onneksi tarvitse odottaa, kuulen jo junan kaukaisen jyrinän. Puoliksi odotan äänen kuuluttavan: "Telocruinin pikajuna saapuu raiteelle yksi", mutta ikivanhat kaiuttimet pysyvät mykkinä. Hyvä vain, olisin järkyttynyt kuollakseni. Ajatus hymyilyttää minua silti.

Mustanpuhuva juna pysähtyy kirskuen laiturille, kuten se tekisi vaikken olisikaan täällä.
Vaunujen ovet aukeavat sihahtaen mutta ketään ei tule ulos. Yllättyisin jos tulisi.
Juoksen junan sivua tarkkaillen vaunujen ikkunoita, useimmissa vaunuissa hohtaa punainen valo, yksi on täysin pimeänä. Lopulta löydän vaunun jonka valaistus on tuttua loisteputken valkoista, ja kiiruhdan ovesta sisälle. Juuri ajoissa ennenkuin ovet sulkeutuvat ja juna lähtee taas liikkeelle. Se ei koskaan viivy pitkää aikaa.
Vaunu on tyhjä, mikä ei sekään yllätä minua. Käyn istumaan ja teen oloni mukavaksi, nyt olen ainakin periaatteessa turvassa.
Katselen yhä nopeammin ohi kiitäviä maisemia ja ajattelen maailmaa joka on tullut hulluksi.

Ihannemies

Jos ihannemiehesi olisi eläin, hän olisi

(x) Kissapeto
( ) Koira
( ) Lammas
( ) Karhu
( ) Kukko
( ) Aasi
( ) Sika
( ) Hirvi
( ) Apina
( ) Rotta
( ) Vaaksahainen
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi vuodenaika, hän olisi:

( ) Talvi
( ) Kevät
( ) Kesä
(x) Syksy

Jos ihannemiehesi olisi hirviö, hän olisi:

( ) Lordi
( ) Kita
( ) Amen
( ) Ox
(x) Dracula
( ) Zombie
( ) Godzilla
( ) Ihmissusi
( ) King Kong
( ) Tiamat - Pakko huomauttaa että Tiamat on jumalatar, eli siis nainen. :P Kukahan tämänkin testin on laatinut, vai onko jossain kökkökauhuleffassa sitten käytetty tuota nimeä, en tiiä
( ) Kerberos
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi maalaus, hän olisi:

( ) Picasson maalaus
( ) Salvador Dalin maalaus
( ) Japanilainen maalaus
( ) Afrikkalainen maalaus
( ) Luolamaalaus
( ) Jackson Pollockin maalaus
( ) Akseli Gallen-Kallelan maalaus
( ) Leonardo da Vincin maalaus
( ) Claude Monetin maalaus
(x) Jonkun muun, kenen: Ei mikään noista oikein viehätä. Sanotaan Derek Riggs!

Jos ihannemiehesi olisi säätila, hän olisi:

( ) Auringonpaiste
( ) Läkähdyttävä helle
( ) Pakkanen
( ) Ukkonen
( ) Tuuli
( ) Sade
( ) Lumisade
( ) Pilvinen sää
( ) Räntäkeli
(x) Sumu

Jos ihannemiehesi olisi ääni, hän olisi:

(x) Suden ulvonta
( ) Vihellys
( ) Karjaisu
( ) Kissan kehräys
( ) Koiran haukku
( ) Kukon kieunta
( ) Puron solina
( ) Hyräily
( ) Kuiskaus
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi maisema, hän olisi:

( ) Korkea vuori
( ) Saharan erämaa
( ) Grönlannin jäätikkö
( ) Vihreä laakso
( ) Havumetsä
( ) Sademetsä
( ) Meren aava
( ) Vesiputous
( ) Rotko
(x) Järvimaisema

Jos ihannemiehesi olisi sarjakuvahahmo, hän olisi:

( ) Lassi (Lassista ja Leevistä)
( ) Hämähäkkimies
( ) Mustanaamio
( ) Karvinen
( ) Jere
( ) Wagner
( ) Taikuri Hauru
( ) Muumipappa
(x) Joku muu, mikä: Jackie Estacado

Jos ihannemiehesi olisi LOTR-hahmo, hän olisi:

( ) Aragorn
( ) Legolas
( ) Frodo
( ) Klonkku
( ) Gandalf
(x) Joku muu, kuka: Plääh, ei siinä ollu ketään kivoja. Joku niistä haamuista vaikka.

Jos ihannemiehesi olisi vitsi, hän olisi:

( ) Tuhma vitsi
( ) Älykäs vitsi
( ) Huono vitsi
(x) Kuoliaaksinaurattava vitsi
( ) Kuiva vitsi
( ) Kerro mikä vitsi:

Jos ihannemiehesi olisi jalokivi, hän olisi:

( ) Rubiini
( ) Safiiri
( ) Timantti
( ) Smaragdi
( ) Topaasi
( ) Zirkoni
( ) Tiikerinsilmä
(x) Joku muu: Öh. En kovin välitä jalokivistä.

Jos ihannemiehesi olisi musiikkia, hän olisi:

( ) Klassinen sinfonia
( ) Poppia
( ) Rokkia
( ) Diskoa
( ) Teknoa
( ) Heviä
(x) Metallia
( ) Jotain muuta, mitä:

Jos ihannemiehesi olisi soitin, hän olisi:

( ) Kitara
( ) Rummut
( ) Basso
(x) Huilu - Ilman turhia kaksimielisyyksiä
( ) Tamburiini
( ) Kongi
( ) Xylofoni
( ) Haitari

Jos ihannemiehesi olisi symboli, hän olisi

( ) Yin&yang
( ) Kysymysmerkki
( ) Huutomerkki
( ) Piste
( ) @
( ) XXX000
( ) Pääkallo
( ) Risti
( ) Nurinpäin risti
( ) Sydän
( ) Biohazard
( ) Radioactive
(x) Joku muu, mikä: A

Jos ihannemiehesi olisi makeinen, hän olisi:

( ) Suklaa
(x) Salmiakki
( ) Hedelmäkarkki
( ) Toffee
( ) Konvehti
( ) Turkinpippuri
( ) Marmeladi
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi väri, hän olisi:

( ) Musta
( ) Valkoinen
(x) Punainen
( ) Keltainen
( ) Sininen
( ) Vihreä
( ) Joku muu, mikä:

Ihannemiehesi iho on

( ) Vaalea
( ) Tumma
( ) Ruskettunut
(x) Sileä
( ) Karhea
(x) Arpinen
( ) Tatuoitu
(x) Karvaton - sopivissa paikoissa karva jees, muttei mikää lumimies!!!
( ) Karvainen

Ihannemiehesi tuoksuu

( ) Hieltä
( ) Dödöltä
( ) Elukalta
( ) Myskiltä
(x) Savulta
( ) Salmiakilta
(x) Metsältä
( ) Äijältä
( ) Heiniltä
(x) Kiehtovalta
( ) Ei miltään

Ihannemiehesi ääni on

( ) Kirkas
( ) Kova
(x) Seksikäs
(x) Pelottava
( ) Rauhoittava
( ) Matala
(x) Käheä
( ) Karhea

Ihannemiehesi huonoja puolia ovat

( ) Petostelu
( ) Retostelu
( ) Uhoilu
( ) Tuhoilu
( ) Valehtelu
( ) Juopottelu
( ) Sauhuttelu
( ) Naipottelu
( ) Liian kova kysyntä markkinoilla
(x) Huumeilu
(x) Tappelu
( ) Kiroilu
(x) Laiskuus
( ) Epäsiisteys
( ) Ylimielisyys
( ) Ilkeys
( ) Välinpitämättömyys
( ) Vittuilu
( ) Murjottaminen
( ) Kuuntelemattomuus
- Hahah :D Kovin vähän paheita sopii olla.


Ihannemiehesi on:

(x) Eläinrakas
( ) Vihaa elukoita
( ) Omistaa elukoita - Saa niitä kyl olla muttei tarvii :p
( ) Itse elukka
( ) Allerginen
(x) Omistaa mielikuvituseläimen - Miksei :D

Kakkos episoodi myöhästyi luvatusta ajankohdasta, siitä pahoittelut sarjan ainoalle fanille. ;<
Nyt Heikki löytyy omilta kotisivuiltaan http://www.freewebs.com/hseikkailut/ koska tarina muuttuu synkemmäksi ja saa sellaisia piirteitä jotka eivät ole välttämättä soveliasta luettavaa alle 7 vuotiaille.
JOS SIIS OLET ALLE 7 VUOTIAS NIIN ÄLÄ VIERAILE NÄILLÄ SIVUILLA, MENE MIELUUMMIN VAIKKA http://www.happytreefriends.com TAI http://www.stickdeath.com NE OVAT LAPSILLE SOVELIAAMPAA VIIHDETTÄ!
Tai no oikeestaan menkää minne mielitte, sensuuri on turhaa typeryyttä, piti vain sanoa noin omatuntoa puhdistaakseni. :-P

Jatkossa kirjoitan ehkä harvemmin kuin kerran kuussa, paitsi jos Heikin suosio sattuisi yhtäkkiä nousemaan huikealla tavalla mikä toki hieman kannustaisi!
Edelleen suosion kasvaessa myös voisi vieraskirjan tapaisen lätsäyttää sivulle, mutta nyt vielä päiväkirja käyköön pas..palautelaatikosta.
Kiitos.

Rakas päiväkirja, on tullut taas aika kirjoittaa viime aikojen tapahtumia ylös toisten kauhuksi ja murheeksi. Minulla on huolestuttavaa kerrottavaa.
Viime aikoina minulla on usein ollut kummallinen olo ja kaikenlaista outoa on sattunut... Uhkaavat unet vainoavat minua päivisin, keittiö haisee palaneelle muoville, vessassa kuuluu aavemaista musiikkia.(Itse en sitä kuule mutta eräs arvovaltainen vieraani kertoi kuulleensa..!)
Nämä ovat kaikki mitä huolestuttavimpia enteitä.

Ja aina yön saapuessa nousen huojuvaan kellotorniin ja tähystelen kaukoputkella taivaanrantaa, varmana siitä että minua piinaavien aavistuksien syy olisi siellä jossain.
Katseeni tavoittaa vain pimeyttä, synkkyyttä ja rappiota, muodottomia hirviöitä laahustamassa ympäriinsä saalista etsien, palavia taloja, rauniokaupunkeja, ahh rakas valtakuntani, vaan ainoatakaan huolestuttavaa seikkaa en havainnut. Ennenkuin tänä yönä tuo tuntematon kauhu lopultakin näyttäytyi minulle!
Saatoin havaita sen ilman kiikariakin, astuessani tornia kiertävälle parvikäytävälle. Kaikkialla linnan ympärillä hohtava valkeus levisi ympäri mustunutta maata, peittäen myös kuolleet puut ja terävät kalliot hunnullaan.

Kohotin käteni ja aloin kutsumaan pimeyden voimia avukseni. Mustia varjoja ilmestyi piirittämään linnaa pysäyttäen valkean hehkun etenemisen viime hetkellä!
Lunta, sitä se oli, vaan kovin outoa ja uhkaavaa sellaista... Tavallisesti lumi on täällä harmaata ja sulaa nopeasti pois, ei sen pitäisi kimmeltää tuolla tavalla!
Loin katseeni kaukaisuuteen ja havaitsin liikettä lumipyryssä. Kohotin kaukoputken taas silmieni eteen ja tiirasin tarkemmin, jospa uskolliset hirviöni ovat tulossa auttamaan minua. Muttakun ei! Ne pelkurit luikkivat koloihinsa piiloon talven tieltä.
Aivan toisenlaiset olennot liikkuivat kohti linnaa, pyöreämuotoisia ja valkoisia ne olivat, porkkananenät ja nappisilmät hymyilevien suiden yllä, tunnistin ne lumisotureiksi!
Tiesin heti kuka tästä on vastuussa, nimittäin Joulupukki joka eräässä toisessa maailmassa on melkein naapurini, mokoma ukkeli on aina yrittämässä tuoda joulun henkeä tänne kaikista vastusteluista huolimatta.
Hyinen viima kantoi mukanaan iloisia lauluja ja piparkakun tuoksua, ahh en olisi voinut kestää kauempaa joten livahdin takaisin tornin pimeään portaikkoon.

Nyt istun pimeässä kellarissa tätä kirjoittamassa. Yön demonit puolustavat linnaa viholliselta mutta Joulupukki on väsymätön ja joulun taika on mahtavaa.
En tiedä kauanko selviämme. Minun täytyy saada apua!
Otin jopa yhteyttä itse arkkipahaan, herra Saatanaan, ja valaisin hankalaa tilannettani vihjaisten että nyt olisi sopiva hetki korvata niitä pimeyden hommia joissa olen häntä joskus jelppinyt..! Mutta helvetin herran mielestä kärsimys tekee hyvää ja niinpä hän ystävällisyydessään kieltäytyi auttamasta. Mokoma piru!

Hrrrrh... joulun kellot kilisevät, kuulen sen jopa paksujen kiviseinien läpi. Mieli täyttyy väkisinkin iloisista ajatuksista... AARGHHHHVITTU!!
Mutta on pakko terästäytyä, pakko pysyä lujana...
Pakko...

Oli jo myöhäinen yö kun lopulta kipusin portaita ylös Juonitteluhuoneesta, salaperäisestä kammiosta jossa olin astraaliyhteydessä erääseen pimeään velhottareen jonka kanssa tapaamme punoa kavalia juonia!
Ylös portaita linnan muurinharjalle veivät askeleeni, raittiiseen yöilmaan.
Syvennyin niin kovin ihailemaan kolkkoa kuun valaisemaa maisemaa että melkein säikähdyksestä putosin muurilta kun kuulin lähestyvää siipien läpyttelyä ja näin valkoisen välähdyksen. Mieleeni hiipi heti ajatus että enkelisoturi on lähetetty hakemaan minua taivaalliseen tuomioistuimeen vastaamaan lukemattomista hirmuteoistani! Kavahdin ja astuin kohti muurinreunaa, mieluummin hyppäisin teräviin kallioihin!
Vaan helpotukseni oli suuri kun totesin läpsyttelijän tavalliseksi kyyhkyseksi, lumivalkoinen ja kaunis se oli eikä näyttänyt lainkaan pelkäävän vaan laskeutui ojennetulle kädelleni sitä kutsuessani. Hymyillen väänsin siltä niskat nurin ja lähdin kohti linnan keittiötä, lintu toisi hyvää vaihtelua tavallisesti pelkistä nuudeleista koostuvaan ruokavaliooni.

Näppärästi kynin kyyhkysen ja paloittelin sen kattilaan kiehumaan. Heittäessäni yläjäämäpalasia lattialuukusta mörköluolaan huomasin linnun koipeen kiinnitetyn pienen lieriön. Kirjekyyhky, tajusin. Ilmankos tuli niin tottelevaisesti luokse! Hohoo!
Päätin säästää viestin ruokalukemiseksi koska olin jo ehtinyt lukea keskiviikon Akun.

Kyyhkynen maistui vallan erinomaiselta nuudelien ja tomaattikastikkeen kera! Makunautinnosta hymisten avasin lopultakin viestin ja tunnistin heti velhoystäväni Ewilin käsialan.
"Parahin Albus" viesti sanoi. "Pitkä aika on päässyt vierähtämään edellisestä kohtaamisestamme!"
Nyökkäsin ja siemaisin viiniä tuota tapaamista muistellessani. Sitä en heti unohtaisi. Eivätkä unohtaisi Lugaan asukkaatkaan. Eloonjääneet siis.
Jatkoin lukemista. "Siltä varalta että olet unohtanut, muistuttaisin sinua sovitusta vierailupäivästäni joka on tämän viikon perjantai." vilkaisin ihmeissäni kalenteria. Totta tosiaan, perjantain kohdalla oli verellä piirretty paha silmä! Olin melkein unohtaa!
"Odotan luonnollisesti että vierashuone on valmistettu asiaankuuluvalla tavalla..."
Virnistin itsekseni. Kyllä vain, vierashuone on varustettu myrkkyskorpioneilla ja ansoilla!
"Huomautan että tällä kertaa olen varautunut myrkkyskorpioneihin ja ansoihin" viesti jatkoi. Kirosin.
"Viikonlopusta tulee varmastikin ikimuistoinen enkä sen vähempää odotakaan!
Allekirjoitus: Kreivi Ewil"
Murahdin ja pistelin viimeisenkin kyyhkysenpalan poskeeni, sitten huomasin että viesti jatkui vielä.
"ps. Toivon että kirjekyyhkyni palaa kunnossa kotiin. Se on arvostettu Kadathin unikyyhky joita on hyvin hankala saada kiinni." Röyhtäisin ja mietin että kyyhky on varmaankin arvostettu erinomaisen herkullisuutensa takia.
"Jotkut ovat erehtyneet pitämään kyyhkyjä syömiskelpoisina niiden erinomaisen herkullisuuden takia" jatkui Ewilin kirjoitus, "ja sen takia kyyhkyt ovatkin olleet suosittu keino hankkiutua eroon hankalista kuninkaista." Mitä pirua???
"Kadathin unikyyhkyt ovat maailman myrkyllisimpiin kuuluva eläinlaji. Siksi toivonkin ystävä hyvä ettet ole tavoillesi ominaisesti syönyt viestintuojaani." Vahingonilo oikein tihkui kirjoituksesta. Mokoma kieroilija!
Aloin jo tuntemaan huimauksen ja lähdin kompuroimaan kohti loitsutarvikehuonettani josta toivottavasti löytäisin lääkkeen. Pääni tuntui olevan suorastaan irrallaan ja se kolahtelikin kiviseiniin joka askeleella, mennessäni kirosin Ewilin nimeä ja toisaalta nostin hattua ovelalle siirrolle.


Mutta tämä roistomainen temppu kostetaan, ystävä hyvä. ;)

Ah, ihana ilma ulkona. Sataa ja ilma on epätavallisen lämmintä. Olin meinannut mököttää koko illan Kievarin koneella istuen mutta muutin mieleni heti kun avasin ulko-oven.
Takaisin sisälle vaihtamaan farkkutakki sadetakkiin ja ulos sateeseen.

Vetelen pyörällä suurimman osan matkasta hymyillen haikeasti vastaan käveleville kummituksille. Sade ei niitä haittaa, kuten ei minuakaan vaikka housunlahkeet kyllä kastuvat takista huolimatta.

Tulen erääseen pieneen varjoisaan puistoon, penkillä istuu kaksi surullista kummitusta. Jätän pyörän vähän matkan päähän katokseen. Kävellen on paljon mukavampi mennä nyt, helpompi keskittyä kaikkeen ilman renkaiden rahinaa.

Varjoisan alueen reunalla katselen tyhjää katua kumpaankin suuntaan. Katulamppujen kuparinen valo saa sateisen asfaltin hohtamaan elävänä, yöllä on täälläkin paljon kauniimpaa kuin päivällä.
Entinen kotitaloni murjottaa kadun päässä ja ajattelen lähteä sitä kohti, mutta hiljainen ääni päässäni kieltää ja käskee lähtemään eri suuntaan. Yritän kysyä miksi mutta se pysyy vaiti. Kuten aina.
Selvä sitten, lähden kävelemään toiseen suuntaan. Katu on edelleen autio ihmisistä, ainoastaan äänettömät kummitukset vaeltavat edestakaisin minua huomaamatta.
Hakeudun silti talojen varjoon, paljon mukavampi olla kuin kirkkaiden lamppujen alla vaikka kauniita ovatkin.
Tulen aidanraosta taas valoisaan, läheiseltä huoltoasemalta kuuluu ihmisten juttelua. En kaipaa seuraa nyt joten kierrän aseman.

Kulkuni on päämäärätöntä, nautiskelen vain sateesta ja menen minne askeleet kuljettavat.
Toisinaan Ääni ehdottaa suuntaa johon kävellä ja tottelen, huomaan päätyneeni alikulkutunneliin sateensuojaan. Tunnelin kattolamppu valaa pehmeän oranssia valoaan joka piirtää kummitusten ääriviivat näkyviin. Jotkut niistä kulkevat loputtomasti tunnelin läpi matkallaan ajan halki, jotkut ovat pysähtyneet lukemaan seiniltä kirjoituksia jotka ovat ajat sitten pyyhkiytyneet pois.

Jatkan matkaani. Yhtäkkiä valoisa katu masentaa minua ja harkitsen hetken josko valitsisin syrjäisemmän reitin, Ääni ei sano tällä kertaa mitään. Päätän että olen liian laiska tekemään pidempää lenkkiä joten kävelen kirkkaiden lamppujen alla ohi baarin jonka edustalla nyt arkiyönäkin mölyää nuoria juoppoja. Juopot eivät ole ollenkaan tietoisia kahdesta luonaan seisovasta kummituksesta, vaan eivätpä kummituksetkaan välitä heistä.

Mieleni alkaa tehdä kupillista kuumaa kahvia joten suuntaan kulkuni erään grillikioskin luokse. Vaan kioski on kiinni, harmillista. Mieleeni tulee toinen paikka joka saattaisi olla auki vielä tähän aikaan mutta sinne on liian pitkä matka. Haukottelen ja päätän pikkuhiljaa suunnata kotia kohti.
Kipitän kadun yli varjoisalle kujalle ja hetken välähdyksen ajan näen kaksi kummitusta juoksemassa tien yli juuri tässä samassa kohtaa.

Värisen takkini alla, en kylmän vaan muistojen takia. En kestä jäädä tälle kujalle pidemmäksi aikaa vaan kävelen eteenpäin taas tutulle entiselle kotikadulle. Vanha kotitalo on aivan vieressä mutta lähden kävelemään toiseen suuntaan, kohti puistoa, vaikka Ääni ei tällä kertaa mitään sanonutkaan.
Puistossa irroittaessani pyörää lukosta Ääni kuitenkin havahtuu taas. Pidä kiirettä, se sanoo. Lähde pian.
Säikähdän jostain syystä, vaikka Ääni kuulostaakin yhtä tunteettoman hiljaiselta kuin muulloinkin on sen viestissä jotain pelottavaa. Lähde, se sanoo taas.
Yritän turhaan kysellä lisää, sisäinen Ääneni ei puhele mitään ylimääräisiä. Saan vastaukseksi vain epämääräisen vaikutelman, ajatustakin ohuemman, että jokin on lähtenyt tulemaan minua kohti.
Polkupyörä tuntuu yhtäkkiä hyvin kömpelöltä kun yrittäessäni saada sitä ulos katoksesta ja liikkeelle, olen kuitenkin nyt erittäin kiitollinen etten tullut jalan. Vilkaisen vielä pimeään puistoon vaikka tajuankin etten näkisi seuraajaani edes päivänvalossa.
Lähde, Ääni sanoo taas samalla tyynellä sävyllään ja lähden sotkemaan melkein pakokauhuisena. Äänestä on mahdotonta erottaa pelkoa tai kiihtymystä mutta jo se että toisti sanansa noin monta kertaa saa minut kauhistumaan.

Rauhoitun hieman kun pääsen kauemmas puistosta ja painostava tunne hellittää. Ääni ei enää kehota minua kiiruhtamaan ja saan vaikutelman että karistin uhkaavan entiteetin kannoiltani.
Olen kuitenkin säikky koko kotimatkan ja vilkuilen koko aikaa taakseni ollen usein vähällä kaatua. Lopulta Ääni käskee minun pitää katseeni tiessä mikä onkin hyvä idea sillä sateinen asfaltti on liukasta.

Kievarin kaikki ikkunat ovat pimeinä saapuessani joskin jonkun oudon näköharhan takia päivähuoneella näyttää olevan valot. Lähemmäs päästyäni totean paikan kuitenkin pimeäksi, varmastikin katulampun valoa vain. En vaivaudu lukitsemaan pyörää täällä, jätän sen vain oven eteen ja tulen sisään päivähuoneena tunnettuun tilaan jossa tämäkin tietokone sijaitsee. Tutun pakkomielteen vallassa kierrän ensin tutkimassa kaikki tilat puuverstasta lukuunottamatta ja suljen kaikki ovet jäljessäni.
Pakokauhu ei ole vieläkään täysin hellittänyt vaikka jo reilun tunnin olen täällä lämpöisessä hämärässä saanut istuskella.

En luultavasti uskalla jättää päivähuonetta ennenkuin aurinko nousee. Kieron mieleni syvyyksistä nousi esiin uhkaava ajatus jostain pimeässä asunnossani odottavasta pahasta ja vaikka Ääni ei vahvistanutkaan vainoharhaista epäilystä, olen silti yön tapahtumien johdosta liian hermona.

Nyt turvalliseen paikkaan päästyäni toinen ääni on herännyt päässäni, ei Ääni vaan pelkkä ääni, ja yrittää saada minua uskomaan että kokemani kauhu johtui vain ylivilkkaasta mielikuvituksestani eikä oikeasti olisi ollut mitään pelättävää. Jätän tuon puheen omaan arvoonsa, olen tottunut luottamaan Ääneen vaikka en aina sen neuvoja ymmärräkään.

Aamulla yön muisto on hiipunut enkä varmaankaan kykene enää ymmärtämään miksi pelkäsin. Siksi kirjoitan nyt kun tunnen kauhun maun vielä, ja kirjoitan tänne jotta te voitte lukea ja selittää sitten viisaasti kuinka hölmö minä olenkaan kun tuommoisia ääniä kuuntelen ja näkymättömiä asioita pelkään.

Äh. Meinasin kirjoittaa teille vielä pitkän saarnan mutta en jaksakaan, tuskinpa kukaan jaksaa edes lukea tänne asti. Hyvää yötä.

((kyseessä on siis "hieman" väritetty kertomus siitä miten minua yritettiin saada mukaan erääseen nimeltämainitsemattomaan pyramidifirmaan. Oveluuteni ja komeuteni ansiosta vältin vaaran..))

Hallituksenalaiset instituutiot ovat alkaneet osoittaa pelottavaa kiinnostusta minua kohtaan. Onneksi kukaan ei tiedä nykyistä piilopaikkaani, ei edes hallitus, mutta puhelinnumeroni heillä on. Eräs hämäräperäinen agentti on soitellut muutaman päivän ajan ja yrittänyt houkutella tapaamiseen Jyväskylässä uhaten että jos en tule, en saisi tietää mitä asiaa hänellä on! Se on pahimmanlaatuinen uhkaus minunkaltaiselleni neuroottisen uteliaalle nuuskijalle, joten uskaltauduin ulos piilopaikastani ja, varmistaen ettei minua seurattu, matkustin jylhään Jyväskylän kaupunkiin, paikkaan jossa ihmisiä ammutaan kaiken aikaa.
Astuessani ulos linja-autosta kuulin ammuskelun ääniä muutaman korttelin päästä ja minua alkoi kaduttaa että olin jättänyt nunchakuni kotiin. Myöhäistä katua joten astelin mahdollisimman itsevarmasti yrittäen olla piittaamatta minuun suunnatuista haulikoista ja pistooleista.

Selviydyn sovittuun tapaamispaikkaan ilman välikohtauksia, agentti ei ollut vielä paikalla. Jäin katselemaan levottomana liikennevaloja jotka välkkyivät uhkaavina ja mielipuolisina kunnes panssarivaunu ajoi ne ruttuun matkallaan keskikaupungille. Samassa tunsin pistoolin piipun painautuvan selkääni vasten ja kähisevä ääni lausui: "Anteeksi nuori herra, mutta..."
Vanhan mestarini opetukset palasivat mieleeni tässä uhkaavassa tilanteessa ja käännähdin salamannopeasti suunnaten tappavan kiertopotkun paikkaan jossa laskin aseella osoittelijan seisovan.
Liikkeeni yllätti täysin vanhan mummelin joka oli yrittänyt kiinnittää huomioni kävelykepillään pyytääkseen minua saattamaan hänet suojatien yli. Mummoparka lensi potkun voimasta korkealle ilmaan ja rysähti matkakeskuksen ikkunan läpi.
"Anteeksi!!!" huusin mummelin perään ja käännähdin nolostuneena takaisin liikenteeseen päin. Säikähdin pirusti huomatessani vaaleaan pukuun sonnustautuneen herran jolla oli toisessa kädessä järeä pistooli, mummon kävelykeppiä reilusti tuhovoimaisempi.
"Tapaamme viimeinkin, anarkisti Albus!" pukumies ärisi voitonriemuisesti. "Minun nimeni on Tony, mutta voit kutsua minua agentti numero viitoseksi."

En uskaltanut luottaa verrattomiin lähitaistelutaitoihini aseen edessä joten annoin agentti viitosen johdattaa minut kohti Paviljonkia jossa vaarallinen kokous olisi määrä pitää. Ohitimme matkakeskuksen jonka sisältä kuului mummelin kovaäänistä valitusta tämän kuvaillessa väkivaltaista päällekarkaajaa. Agentin ei tarvinnut komentaa minua kiiruhtamaan askeleitani.

Päästyämme Paviljonkiin aloin välittömästi etsiä mahdollisia pakoreittejä harjaantuneella katseellani, mutta kaikki ovet olivat kiinni ja sitäpaitsi agentti viitosella oli yhä pistoolinsa. Menin hänen mukanaan yläkertaan jossa tyttöbändi piti soittoharjoituksia aulassa. Mietin hetken josko yrittäisin saada heiltä apua mutta en toisaalta voinut olla varma jos hekin olisivat hallituksen leivissä. Tilanne alkoi näyttää toivottomalta!

Päädyimme lopulta erääseen kokoushuoneeseen ja agentti viitonen lukitsi oven perässämme. Tässä huoneessa arvatenkin pidettiin monia salamyhkäisiä ja kieroja istuntoja!
Huoneen toisessa päässä olevan suuren pöydän ääressä odotti mustiin pukeutunut mies. Hänellä ei ollut asetta ainakaan näkyvillä mutta siitä huolimatta hänestä huokui vaaran tuntu.
"Tervetuloa salamyhkäiseen ja kieroon istuntoomme, kansalainen Albus!" miehen ääni viilsi kuin stiletti. "Minä olen agentti kakkonen, toiselta nimeltäni herra Oz."
Oz... nimi täytti minut synkeällä pelolla ja hämmästyksellä. Tämä siis oli salaperäinen agentti kakkonen, yksi arkkivihollisistani joka tähän asti on kuitenkin pysynyt näkymättömissä! Olin sanaton, mutta Oz ei odottanutkaan että vastaisin jotain kohteliasta vaan viittasi pöydän ääressä olevaan tuoliin. "Käy istumaan ja kuuntele. Me teemme sinulle tarjouksen josta et voi kieltäytyä!"
Istuuduin epämukavalle tuolille tietoisena Ozin äänensävyn uhkaavuudesta sekä agentti viitosesta joka häälyi jossain selkäni takana ja tähtäsi yhä pyssyllään. Odotin että minut yritettäisiin hypnotisoida jollain oudolla menetelmällä mutta Oz vain levitti pöydälle eteeni joitakin papereita ja alkoi stilettimäisellä äänensävyllä selostamaan asiaansa.

Yritin kätkeä hämmästykseni tajutessani että sopimuksen ehdoissa minua ei suinkaan vaadittu hengittämään myrkkykaasua tai antaa ampua pääni tohjoksi, ei ainakaan heti, vaan minulle tarjottiin työpaikkaa salamyhkäisessä Virastossa.
Hämmästys vaihtui pian vihaksi kun ymmärsin että minun odotettiin myös pettävän rikolliset kumppanini, agenttina toimenkuvaani kuuluisi omalta osaltani hävittää hallituksenvastaisia todisteita ja rakentaa salaliittoa!
Tuumiskelin hetken kuinka voisin käyttää virkaa omien etujeni ajamiseen mutta viholliseni olivat varmasti ajatelleet myös sitä ja agentin koulutukseen kuuluisi varmasti tehokas aivopesuohjelma!
Ei, en voisi suostua, nyt täytyy keksiä jotain... havahduin mietteistäni tajutessani että Oz oli lopettanut selittämisen ja kysynyt minulta jotain. Kohotin katseeni ja mölähdin jotain sekavaa.

"Noniin, olette selvästikin aivan mykistynyt tästä mahtavasta tilaisuudesta päästä palvelemaan yhteiskuntaa ja isänmaata näin hienolla ja ennenkaikkea korkeapalkkaisella tavalla, hmmmmm?"
Sana 'korkeapalkkainen' kiihotti ahneuttani mutta ei kuitenkaan tarpeeksi jotta pettäisin sen mikä minulle on pyhää.
"Tarjouksenne kuulostaa oikein mainiolta, herra Oz", sanoin tökerösti, "ja pääsemme varmasti sopimukseen. Minun täytynyee kuitenkin pistäytyä kotona hakemassa pari tärkeää.. öhh.. asiakirjaa ja keskustella neuvonantajani kanssa ennenkuin..." vaikenin huomatessani ettei palturini uponnut ollenkaan herra Oziin. Päätin jättää paskanpuhumisen sikseen.
"Hah! Älä luulekaan että saatte minusta uutta palvelijaa korruptoituneelle järjestelmällenne, te heikkotahtoiset äpärät!" karjuin päin Ozin naamaa. "Eläköön vallankumous!!!"

Oz pyyhkäisi nenäliinalla syljen kasvoiltaan ja sanoi harmistuneeseen sävyyn: "Ikävää ettemme saaneet teistä liikekumppania, kansalainen Albus. Olette kuitenkin liian vaarallinen vihollisena ja pelkäänpä ettemme voi päästää teitä jatkamaan hallituksenvastaisia toimianne." Hän nousi ja kokosi asiakirjat pöydältä salkkuunsa.
"Tony!" hän sanoi agentti viitoselle. "Tiedät mitä tehdä."
Agentti viitonen murahti vastaukseksi ja alkoi sitten rivosti hätistellä minua pistoolillaan kohti ovea. Vilkaisin vielä kerran pöydän takana häälyvää herra Ozia ja mielessäni vannoin kostoa.
Kuljin agentti viitosen edellä aulaan, tyttöbändi harjoitteli edelleen, ja aina portaat alas ja ulko-ovea kohti.
"Pomo ei halua sotkea sisätiloja" agentti viitonen selitti. Mietin tarkoittiko hän pomolla Ozia vaiko vieläkin salaperäisempää Agentti Ykköstä josta tiedetään vain hyvin vähän. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa ajatella turhanpäiväisiä sillä olimme jo saapuneet Paviljongin piha-alueelle ja kohta kävisi huonosti ellen keksisi jotain.
Juuri kun Tony vetää henkeä ennen tappavan laukauksen ampumista, kajahtaa vihainen ääni pihan toiselta laidalta. "Perkeleen viitonen!" Katsahdan äänen suuntaan ja huomaan useamman agentin lähestyvän meitä, kaikki ovat pukeutuneet siististi ja näyttävät riitelevän keskenään. Etummaisena kulkeva näyttää kohdistavansa raivonsa agentti viitoseen.
"Tervehdys, agentti kuusitoista", viitonen sanoi hätäisesti. "Minulla on juuri nyt työt kesken mutta jos maltat odottaa hetken niin..."
"Ei nyt mitään viivytyksiä!" mylvii agentti kuusitoista joka on saapunut jo luoksemme ja puhisee vihaisena kuin härkä. "Sinun takiasi MINUN työni viivästyvät, sinun olisi jo toissapäivänä pitänyt luovuttaa minulle lomake b-6xc7!"
"Eikä!" viitonen protestoi. "Annoin sen jo viime viikolla agentti seiskalle tarkastettavaksi ja hänen olisi pitänyt luovuttaa se sinulle!"
"Mitäh?" kiljahtaa numero seitsemän joka on naispuolinen agentti. "Annoit minulle viime kuussa lomakkeen a-5xc9 etkä b-6xc7, ja olit sitäpaitsi täyttänyt sen aivan väärin mistä aiheutui minulle ylimääräistä työtä, mistä muistuikin mieleeni..."
Tässä vaiheessa kaksi muutakin agenttia yhtyi yleiseen valitukseen kaikkien piirittäessä agentti viitosen. Kukaan ei huomannut kun minä aloin hiippailemaan sivummalle, ei kukaan paitsi agentti viitonen joka yritti selittää miksi olisi ensiarvoisen tärkeää päästää minusta ilmat pihalle, mutta häntä ei kuunneltu sillä kaikki puhuivat nyt yhtäaikaa.
Päästyäni kulman taakse pistin juoksuksi, ennenpitkää agentti viitonen saisi asiansa selvitettyä ja koko poppoo lähtisi perääni.
Mummelista ei näkynyt jälkeäkään matkakeskuksessa, vain rikottu ikkuna muistutti tuosta onnettomasta tapauksesta. Ennätin viimeiseen linja-autoon ja saatoin huokaista helpotuksesta. Olin selvinnyt hallituksen uusimmasta yrityksestä tehdä minusta selvää jälkeä, nyt selvittäisin tien takaisin piilopaikkaani ja keittäisin kulhollisen pikanuudeleita.

Hallituksen agentit ei jätä hetkeksikään rauhaan perkele, ovat varmasti saaneet selville että selvisin superflunssasta ja nyt vakoilevat ja miettivät mitä seuraavaksi tekisivät.
Yhtenä päivänä tässä helikopteri kierteli kartanoamme, eikä varmastikaan hyvissä aikeissa! Ehdin juuri koota ilmatorjuntamörssärini valmiiksi kun se lähtikin jo tiehensä. Ammuin silti pari laukausta kaikessa vittumaisuudessani, muutama maatalo posahti mutta kukaan ei osannut epäillä vaan syytettiin nuorisohulikaaneja(jollainen mie en ole!!).
Ja vielä.. omituinen auto ajelee joskus pihatietä ja siellä tähtäilee tyyppi jollain hämärällä aseella toivoen että mie sattuisin olemaan ikkunassa ja hän voisi räjäyttää pääni! :O Menee kyllä vähän liian pitkälle! Mutta jos soitan poliisille niin hekin ovat juonessa mukana, he vievät minut putkaan ja räjäyttävät sitten pääni. Tai pakottavat kouluun tai töihin, silloinkin pääni räjähtää. Kuinka kammottavaa. :E
Pahoittelen kirjoitukseni sekavuutta, joudun vilkuilemaan olkani ylitse ettei kukaan pahansuopa henkilö ole lähestymässä aikeissa räjäyttää pääni.

Ei ole kivaa olla flunssassa... varsinkin kun minulla on syytä epäillä ettei tämä ole mitenkään tavallista flunssaa vaan aivan erityislaatuista tappajalenssua joka on kehitelty laboratorio olosuhteissa minua varten. Miksikö? te kysytte. Sehän on ilmiselvää, hallituksen uusin yritys raivata minut tieltä. Sain nimittäin haltuuni huippusalaista materiaalia joka todistaa miten verorahojamme ohjataan biologisten aseiden kehittelyyn! Tai todistaisi ellen olisi unohtanut asiakirjoja ulos sateeseen, nyt ne ovat ihan lukukelvottomia eikä niillä voi todistaa mitään. Ilmeisesti hallitus pitää minua silti uhkana sillä huomasin kahvinkeittimeeni asennetun virusviljelmän joka tartutti minuun koeasteella olevan tappajalenssun! Mutta en lannistu vaan teen ahkerasti töitä supertietokoneellani kehittääkseni vastamyrkyn, luulen olevani jo oikeilla jäljillä...

Kylläpä meille suurmiehille sattuu kaikenlaista niljakasta. Haltuuni on nimittäin päätynyt Kirottu Pullo!

Löysin sen eräästä arvoituksellisesta kaupasta kylän keskustan tuntumassa... Oven yllä loistivat maagista valoaan jotkin oudot kiemuraiset kirjaimet sekä miellyttävä viinilasia esittävä symboli jonka houkuttelemana ajauduin tuohon mystiseen taikajuomakauppaan.
Paljon hienoja pulloja, kaikenkokoisia ja värisiä ja muotoisia. Vaan kovin kovin kalliita olivat monet näistä taikajuomista. Kaikesta ylivertaisuudestani huolimatta en ole erityisen varakas, ja niinpä aloin katsella halvempia pulloja. Yksi kiinnitti huomioni, punaisena hohtava ja varmasti hyvin maaginen lasipullo! Sitä mainostettiinkin niin kauniin sanoin että vaihdoin siihen viimeiset lanttini ja raahasin pullon kotiani. Helvetin väliä minkä sortin taikajuoma tämä oli, magia on aina magiaa!

Kärsimättömänä kiskaisin korkin auki ja silloin pullosta kajahti mitä ilkein nauru! Tiesin heti että pullossa on jotain vialla mutta ei, en saattanut uskoa sitä todeksi! Tärisevin käsin kohotin putelin huulilleni ja maistoin siemauksen taikajuomaa. Tuntui kuin vatsaani olisi kaadettu hyvin pahanmakuisia tulisia hiiliä, nyt sen täysin ymmärsin, PULLO OLI KIROTTU!!!

Ensimmäisenä mieleen tietysti juolahti heittää mäkeen koko roska. Mutta vuosikausia kestäneen juomatutkimukseni aikana olen omaksunut sellaisen asenteen ettei mitään taikajuomia saa heittää hukkaan. Minun olisi löydettävä joku jolle tämä kauhea taikajuoma maistuisi! Joku joka vapauttaisi minut Pullon Kirouksesta!